Elokuvamusiikin säveltäjät

Keskustelu osiossa 'Elokuvantekijät' , aloittajana ipeniemela, 27.09.2011.

  1. ipeniemela

    ipeniemela Käyttäjä

    Liittynyt:
    23.09.2004
    Viestejä:
    797
    Saadut tykkäykset:
    56
    Tuossa viikonloppuna sain vihdoin katsottua loppuun Star Wars-saagan teräväpiirtona ja rupesin ajattelemaan, että Star Warsin kaltaisia scoreja ei enää tehdä. John Williams on yksi kaikkien aikojen suosikeistani elokuvamusiikin puolella. Muita vanhanaikaisen orkestraalisen elokuvamusiikin suosikkejani ovat mm. Jerry Goldsmith, Danny Elfman ja Bernard Herrmann, toki monet näistä ovat myöhemmin modernisoineet soundiaan ja ottaneet syntikoita mukaan. Modernimman leffamusan puolella taas Hans Zimmer on yksi niistä, joka on jäänyt mieleen. Unohtamatta tietenkään Ennio Morriconea. Monia hyviä jäi varmasti mainitsematta.

    Varsinainen kysymys lieneekin, että ketkä ovat elokuvamusiikin tulevaisuuden tekijöitä? Williams täyttää ensi vuonna 80 vuotta, Goldsmith on jo kuollut, Morriconellakin hyvin kunnioitettava ikä jo saavutettu. Tuntuu, että näistä uudemmista kyvyistä kovinkaan moni ei ole noussut esiin yhtä ikimuistettavasti, kuin vanhoista parroista. Kertokaapa ajatuksianne.
     
  2. Jasu1

    Jasu1 Guest Guest

    Liittynyt:
    02.07.2007
    Viestejä:
    125
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hyviä mainittiin edellä, itsellä Howard Shore myös jäänyt hyvin mieleen. Howard varmasti jatkaa Hobitissa siitä mihin LOTR jäi.
     
  3. Clef

    Clef Uusi jäsen

    Liittynyt:
    09.07.2005
    Viestejä:
    614
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tulee tuosta Danny Elfmanista mieleen se Family Guy -parodia "Something, Something Dark Side", missä John Williamsin orkesteri lahdataan...ja pahoitellaan, että loppuelokuvan scorettaa sitten Elfman kulmikkaaseen tyyliinsä. Ainakin Burtonin Batmanit ja Beetlejuice maistuvat meikäläiselle, mutta ei ole kyllä mun suosikki kautta aikojen.

    Jerry Goldsmith ja John Williams sen sijaan ovat. SW:sta nyt puhumattakaan, noilta kahdelta löytyy kyllä litania erityisesti 70-, 80- ja 90-lukujen elokuvaston hienoimmista scoreista. Yksi suosikeistani kautta aikojen on ollut esimerkiksi todella kaunis Indiana Jones - Last Crusade (esimerkiksi se lopputekstien ja "ritarin" teema). Mutta siellä on Omenia, Star Trekiä, Supermaniä, Total Recallia, Rambo II, Jurassic Parkia jne.

    Lisäisin listalle James Hornerin ja Alan Silvestrin. Jälkimmäisellä Paluu tulevaisuuteen -sarja: kuinka yksinkertaisella pikku "kilinämelodialla" (hankala selittää, kyllä te tiedätte) voi leimata koko elokuvan omakseen... Hornerilla on myös kauniita melodioita.

    Olin lukevani joskus lehdestä, että tuo Hans Zimmer ei osaa lukea/kirjoittaa nuotteja. Ukkelilla olisi vain armeija duunareita (orkestraatio, sovitus jne) ja co-composereita, mitkä tekisivät varsinaisen työn biisi-ideoiden pohjalta. Eihän tuo mikään mahdoton ajatus ole, sillä tietokoneelle tai muulle moniraiturille voi tallentaa soittamalla mitä vaan. Mutta tiedä sitten todenperäisyyttä.

    -

    Mitä tulee tuohon nykypäivän/tulevaisuuden pohdintaan, niin harmittavan paljon elokuvamusiikki on yksinkertaistunut, ja liian usein törmää siihen geneeriseen rumpupauke & kilke -toimintajyskytykseen (kyllä te tiedätte mitä tarkoitan, katsokaa vaikka mikä tahansa nykypäivän toimintaa sisältävä traileri). Sellaista värien tai teemojen variaatiota kuin esimerkiksi mestari Goldsmithillä oli, tai Williamsin melodisuutta voi vain kaipailla.
     
  4. Professional

    Professional Stirlingite Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.08.2004
    Viestejä:
    11 301
    Saadut tykkäykset:
    594
    Hmm, vähän nuoremmista säveltäjistä tulee mieleen näin äkkiseltään Steve Jablonsky ja Clint Mansell, joiden sävellykset ovat korvaa mielyttäneet.

    Edit: Tai no Mansellkin jo melkein 50v.
     
    Viimeksi muokattu: 29.09.2011
  5. htavilap

    htavilap Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    22.03.2007
    Viestejä:
    1 255
    Saadut tykkäykset:
    161
  6. Kari Häkkinen

    Kari Häkkinen Käyttäjä

    Liittynyt:
    23.08.2008
    Viestejä:
    1 950
    Saadut tykkäykset:
    9
    Tuomas Kantelinen on tehnyt elokuvasäveliä vuodesta 1995. Suomessa ja ulkomailla.
     
  7. ipeniemela

    ipeniemela Käyttäjä

    Liittynyt:
    23.09.2004
    Viestejä:
    797
    Saadut tykkäykset:
    56
    Lienee aiheellista nostaa tätä topikkia taas pinnalle, sillä tuleva uusi Star Wars-trilogia nosti mielessäni esiin kysymyksen, kuka siihen voisi säveltää musiikit. John Williams on 80-vuotias, joten hänen osallistumistaan ei voi enää pitää itsestään selvänä. Pikkasen pohdiskelin ja heti ekana tuli lennosta mieleen Michael Giacchino, joka voitti Up - kohti korkeuksia leffasta Oscarin ja on tehnyt J.J. Abramsin kanssa yhteistyötä mm. Aliaksessa, Lostissa, Star Trekissä, Fringessä, sekä säveltänyt musat leffoihin John Carter ja Speed Racer. Muita ehdotuksia?
     
  8. jjabi

    jjabi Uusi jäsen

    Liittynyt:
    04.01.2011
    Viestejä:
    532
    Saadut tykkäykset:
    2
    Hans Zimmer tietysti :)
     
  9. ipeniemela

    ipeniemela Käyttäjä

    Liittynyt:
    23.09.2004
    Viestejä:
    797
    Saadut tykkäykset:
    56
    No muttaku Hans Zimmer on enemmän pop/rockmuusikko ku klassinen säveltäjä ja SW vaatii klassisen scoren.
     
  10. jjabi

    jjabi Uusi jäsen

    Liittynyt:
    04.01.2011
    Viestejä:
    532
    Saadut tykkäykset:
    2
    Häh? Gladiaattori, Dark Knight trilogia, Pirates of the Caribbean, Sherlock Holmes? Mikä noista sotii Star Warsia vastaan tai on rockia?
     
  11. ipeniemela

    ipeniemela Käyttäjä

    Liittynyt:
    23.09.2004
    Viestejä:
    797
    Saadut tykkäykset:
    56
    No Zimmerin tyyli on kyllä ihan eri planeetalta kuin Williamsin. Zimmer on itseoppinut ja säveltää syntsalla ja sekvenssereillä, Williams taas on klassisesti koulutettu säveltäjä joka osaa lukea nuotteja. Pirates Of The Caribbeanin tyyli oli aika hevimetalia orkesterille sovitettuna, enkä välttämättä lähtis Dark Knight trilogiankaan scorea sellaisenaan ymppäämään Star Warsiin. Star Wars kaipaa taustalleen Hollywoodin kulta-aikojen leikitteleviä ja romanttistyylisiä klassisia säveliä, jollaisten luomisessa Williams on mestari. Zimmer on helvetin hyvä siinä mitä tekee, mutta sen tyyli ei musta Star Warsiin sovi, paitsi tietysti siinä tapauksessa, jos uusien osien kerrontatyyliä on tarkoitus viedä uusille urille ja modernimpaan suuntaan.
     
    Viimeksi muokattu: 07.12.2012
  12. Professional

    Professional Stirlingite Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.08.2004
    Viestejä:
    11 301
    Saadut tykkäykset:
    594
    Joe Hisaishi vois olla aika mielenkiintoinen valinta.
     
    poopee tykkää tästä.
  13. McCharlie

    McCharlie Guest Guest

    Liittynyt:
    13.01.2013
    Viestejä:
    3
    Saadut tykkäykset:
    0
    Toivon että ei Giacchino, sillä miehen sävellyksistä puuttuu täysin "sielu" ja elokuvamusiikin taika. Tässä muutamia omia ehdokkaita joita tulee yhtäkkiä mieleen; Joel McNeely (Iron Will), Edward Shearmur (Sky Captain and the World of Tomorrow), Alexandre Desplat (Argo), John Ottman (teki hyvää jälkeä Superman Returnsissä), David Arnold (Stargate), James Newton Howard (King Kong) tai Ilan Eshkeri (Stardust).
     
  14. idgie

    idgie Guest Guest

    Liittynyt:
    19.06.2006
    Viestejä:
    85
    Saadut tykkäykset:
    0
    Juuri Dexter-maratonin päättäneenä oli pakko tutustua scoren säveltäjään, niin kaunista on musiikki sarjassa. Säveltäjä Daniel Lichtin sävellykset ovat aavemaisia ja kauniita.

    https://www.youtube.com/watch?v=OJU5cvTUXHA
     
  15. marlan

    marlan Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    10.06.2004
    Viestejä:
    2 376
    Saadut tykkäykset:
    224
    John Williams jää eläkkeelle. Hän haluaa keskittyä konserttimusiikin säveltämiseen. (Kertoo Ruotsin radio.)

    Viimeksi nähdyt tuotokset:
    • Harry Potter 1–3
    • Perintö (Hitchcock)
     
  16. poopee

    poopee Uusi jäsen

    Liittynyt:
    18.04.2005
    Viestejä:
    546
    Saadut tykkäykset:
    1
    Ehtiikö nyt herra eläkkeelle, kun ehti 2022 julkaistuun The Fabelmans-elokuvaan tekeen musiikit ja Indiana Jones and the Dial of Destiny 2023 sekä 2022 julkaistuun tv-sarja Obi-Wan Kenobin musiikit.
     
  17. poopee

    poopee Uusi jäsen

    Liittynyt:
    18.04.2005
    Viestejä:
    546
    Saadut tykkäykset:
    1
    Jeps, kun miettii sitä, olisko joku toinen tehnyt paremmin Studio Ghiblin elokuviin musiikit.