Lincoln (2012) (Steven Spielberg / Daniel Day-Lewis, Sally Field, Joseph Gordon-levitt, James Spader, Hal Holbrook, Tommy Lee Jones)

Hieman ristiriitaisin fiiliksin, loistavasti tehty mitäänsanomattoman tylsä elokuva mielenkiintoisesta aiheesta.

 

Kertoisitko vielä miten on mahdollista tehdä mielenkiintoisesta aiheesta loistavasti mitäänsanomattoman tylsä elokuva?

 

Ehkä sitä pitäisi kysyä Spielbergiltä, että miten se on mahdollista.

Olettaisin kaavan menevän kutakuinkin näin:

Abraham Lincolnin elämä ja teot = mielenkiintoinen aihe
Puitteiltaan komea, teknisesti moitteeton ja hyvin näytelty = loistavasti tehty
Pitkäpiimäinen ja liian puhelias elokuva täynnä tylsää ja kuivaa poliittista jargonia = mitäänsanomaton ja tylsä

 

Tuli tämäkin väijyttyä oikein teatterissa.

Daniel Day-Lewis oli luonnollisesti erittäin hyvä Abraham Lincolnina, mutta Tommy Lee Jones melkein varastaa show'n kongressiedustaja Thaddeus Stevensin roolissa. Sen sijaan David Strathairn ja Joseph Gordon-Levitt olivat kovin vaisuja rooleissaan. Strathairnilla oli toki myös melko epäkiitollinen rooli kovin ulkokohtaiseksi jäävänä ulkoministeri Stewardina, mutta Gordon-Levitt teki melko kehnoa työtä esittäessään Lincolnin vanhinta poikaa.

Elokuvan skooppi oli mielestäni aika huonosti valittu. Elokuvassa keskityttiin pelkästään USA:n perustuslain 13. pykälän hyväksymisprosessiin ja Lincolnin rooliin siinä. Elokuva olisi voinut kattaa paljon laajemmankin ajanjakson, jolloin myös Lincolnin persoona ja motivaatiodraiverit olisi tullut paremmin esiin. Nyt jäi vähän epäselväksi se, että miksi Lincoln itse asiassa halusi niin palavasti ajaa tuon lisäyksen perustuslakiin.

 

Itselleni viime vuoden paras elokuva:king:

 

Aah, meikäläinen tykkää, kun leffassa ruoditaan poliittisia/yhteiskunnallisia asioita pitkään ja hartaasti

Lincoln on ilman muuta korkealla tämänhetkisellä katselulistallani.

 

Myönnettäköönm etten vieläkään ole kiinnostunut niin paljon historiasta, että alkaisin tutkia sitä kirjojen avulla vapaa-ajallani. Siksipä tällaiset historialliset leffat palauttavat mukavasti mieleen joskus muinoin koulussa viimeksi opiskeltuja asioita.

Lincoln on ristiriitainen tekele. Se on ulkoisesti hieno ja henkilöt vaikuttavat lähes kaikki kuin suoraan 1800-luvulta. Kuitenkin itse Lincoln jää etäiseksi. Hänen tapansa jutella muiden kanssa muuttuu elokuvan loppua kohden jo melkein komediaksi. Spielberg olisi voinut hieman rajoittaa Lincolnin halua kertoa kaikki asiansa tarinoiden muodossa, oli se sitten miten todenmukaista. Muutenkin Lincoln vaikuttaa kuin joltain piirroshahmolta, joka kuljeskelee sivustakatsojana omassa elämässään.

Mitä tulee pituuteen ja pitkäveteisyyteen, niin onhan tämä sitä itseään. Suurelta osin ainoina ääninä ovat henkilöiden puheet, jotka välillä tuntuvat liiankin studiossa nauhoitetuilta, ja huulet eivät mene aina oikein synkkaan - enpä ole ennen kiinnittänyt tähän teatterissa huomiota . Sinänsä dialogi on hyvää, ettei sitä ole väännetty liian rautalangalla, vaan katsojallekin jätetään hieman edes oivallukseen mahdollisuus.

Elokuvan suuri haitta on kuitenkin sen ennalta-arvattavuus. Juoni vähänkin historiaa tuntevalle ei tule minkäänlaisena yllätyksenä ja lopetus tuntui liian kiireiseltä. Kuitenkin lopussa sentään jotain yllättävyyttä on edes yritetty hakea. Lincolnista taas ei saanut oikein mitään irti, mitä ei saisi lukemalla Wikipediasta hänen infopakettiaan.

 

Hyvä historianluento. Aika pitkälti perustuslainlisäys edellä tässä mentiin, mutta Lincolnin sinänsä omalaatuinen hahmokin sai kyllä huomiota osakseen. Oivallinen ratkaisu oli se, että mahdollisuudet spektaakkeliin väistettiin ja elokuva pidettiin sopivissa määrin pienimuotoisena ilman aiheen mahdollistamia taistelukuvauksia. Sotakohtaukset heti Sotahevosen jälkeen eivät tainneet tekijää innostaa. Hyvää dialogia riitti ja jos Amerikan sisällissodan aikainen West Wing ei kiinnosta, niin tuskin tästä paljoakaan saa irti.

 

West Wing oli aikoinaan yksi suosikkisarjoistani , ja aihe oli kyllä kiinnostava. Mutta iteäni Lincoln ei juurikaan säväyttänyt millään muotoa, ja se tarjosi onton, hyvin tehdyn, mutta onton elokuvakokemuksen.

 

Jaa-a.... vähän ristiriitaiset tunnelmat. Elokuva näytti pääasiassa mukavalta (kuvaus/lavastus/puvustus jne.), näyttelijät oli iskussa (varsinkin Tommy Lee Jones). Mutta jotenkin oli kuitenkin hengetöntä, paperinmakuista ja poliittisesti korrektia meininkiä. Lincoln jäi vähän yksiulotteiseksi eikä hahmosta löytynyt mitään kummoisempaa punaista lankaa tai muutakaan säväyttävää. Amerikkalainen yleisö varmasti pitää tästä, sen verran sini-valko-punaisten lasien läpi tässä katseltiin asioita - faktoja sopivasti "unohtaen" tai kaunistellen. Juoni pyöri perustuslakiuudistuksen ympärillä, joku muukin kohta Lincolnin elämässä olisi ollut yhtä mielenkiintoinen, ellei mielenkiintoisempi. Venytetyssä lopussa oli paatosta niin että alkoi jo vähän öklöttämään. Musa oli ennalta-arvattavaa ja tylsää. Kuvauksessa ärsytti ajoittain esiintyvä "jeesusvalo". Missään kohtaa elokuvassa ei tullut "wau"-tunnetta.

Spoiler

Oliko se salamurha ihan pakko sisällyttää tähän elokuvaan, olisi voinut lopettaa tyylillä vaikka siihen kohtaan kun Lincoln lähtee teatteriin.

Noh, annetaan tälle kuitenkin vaikkapa * * * ½ , koska kyllä tämän kerran katsoi.

 

Nyt kun on teatterista tultu kotiin, voi turista omat kommentit tänne.

Pidin aivan helkutisti Daniel Day-Lewisin tulkinnasta Lincolnista. En tiedä kuinka kuinka tarkasti Lincolnin persoonallisuus on esitetty tässä elokuvassa, mutta hahmo oli minusta todella nautittava. Mitään pitkästymistä en kokenut vaikka "audiovisuaalinen tykitys" on minimissään Spielbergin elokuvaksi. Kamerakulmat, linssit ja kameran liikkeet ovat aivan kohdallaan kun odotettavissa. Kuvauksen suhteen ollaan aika maltillisilla, aiheeseen sopivalla tyylissä. Tupakan tupruttelu salli Janus Kaminskin ilotella savu-fiksaatiollaan. John Williamssin sävelet ovat hieman kahlehditut elokuvan tyylin takia ja musiikki olisi ehkä voinut painottua enemmän pianomusiikkiin orkesterimusiikin kustannuksella mutta hyvä näinkin. Se, että elokuva keskittyy lähes täysin 13. lisäykseen riittää yllättävänkin hyvin sisällöksi koska asiasta veivataan perusteellisesti eri puolia. Kaikkiaan hyvin näytelty leffa joka pitää otteessaan maailman parhaimman ohjaajan taitojen ansiosta.

4,5 / 5

 

Juuri näin. Teknisesti hyvin toimiva ammattihenkilöiden väsäämä leffa. Näyttelijöinä pelkkiä huippuammattilaisia ja puitteet sekä peruukitkin vielä kunnossa. Kun tuohon lisätään aihepiiri, niin olisi tästä kai voinut ihan mielenkiintoisen ja kiinnostavan leffan saada aikaiseksi. Mutta eipä uponnut meikäläiseen. Pälä-pälä-pälä, puhetta 13. lisäyksestä riitti yli 2 tuntia, ja se on kyllä liikaa. En viihtynyt elokuvan parissa. Rupesin asiaa miettimään, ja kun tsekkasin hyvänä ohjaajana pitämäni Spielbergin tuotokset, niin eipä herra ole saanut oikein mun mieleistä leffaa ulos iäisyyteen (siirappikuorrutteisesta Rynista on kohta 20 vuotta). Ehkä tämä eläkeläinen voi jäädä seurattavien listalta pois. 2/5 puhtaasti teknisestä suorituksesta.

 

Pakko tulla kesken elokuvan jo hämmästelemään millainen haukoittelu ja silmien pyörittely maraton tämä on, jonka kiinnostava aihe olisi varmasti viihdyttänyt missä tahansa muussa muodossa. 1/5

 

Jälkikäteen nähtynä Steven Spielbergin Lincoln muistuttaa Synkintä hetkeä: molemmissa kuvataan suurmiestä lyhyen mutta keskeisen ajanjakson kautta. Lincoln keskittyy Abraham Lincolnin elämän viimeisiin kuukausiin, joiden aikana hän melkeinpä runnoi Yhdysvaltain perustuslakiin 13. lisäyksen. Historiallisten käänteiden esittely kiinnosti ainakin minua.

Lincolnia kuvataan valtionjohtajana, isänä, aviomiehenä, sotapäällikkönä, poliitikkona ja juristina. Winston Churchillin lailla hän oli taitava sanankäyttäjä, ja tämä välittyy onnistuneesti.

Käsikirjoitus, lavastus, puvustus ja kuvaus (35 mm) ovat tässä tuotannossa huippuluokkaa, samoin roolitus. Daniel Day-Lewis ansaitsi Oscarinsa — hän on kaiken aikaa elävänä läsnä, silloinkin kuin vain seisoo paikallaan. Hänen hahmossaan on samaa poikamaista hurmaavuutta, jota nähtiin myös tuoreemmassa elokuvassa Phantom Thread.

Kokonaisuuteen on jäänyt pari sentimentaalista, lepsua ratkaisua, mutta muutoin Lincoln on viime vuosien parhaita historiallisia draamoja.

4/5

Lincoln tuli hiljattain TV:stä, mutta katsoin kirjaston blu-rayn (BD-50), jossa on 7.1-kanavainen ääni sekä lähes 1½ tunnin dokumentti — kaikki yhdellä levyllä. Amerikkalainen blu-ray on kahden BD:n pakkaus, jossa elokuvan tiedostokoko on suurempi (41 GB) kuin pohjoismaisessa julkaisussa (34 GB). Vaikea sanoa, näkyykö ero kuvanlaadussa (jota esimerkiksi DVDBeaver esittelee).

Muutama näyte pohjoismaisesta julkaisusta:

Spoiler