Elokuva on humoristinen ja herkkä kuvaus nuoren miehen kasvusta, musiikista ja suuresta rak-kaudesta. Samalla se on tarkkanäköinen kertomus punkin ja uuden aallon rockin tulosta pohjoisen pikkukaupunkiin Ouluun 1970-luvun lopulla. Välde (17) haluaa rakastaa Pikeä, luokan kauneinta tyttöä. Hän nauttii rosoisesta musiikista, Lou Reedin sanoituksista, New York Dollsista ja David Bowiesta. Kun muut viettävät iltoja diskossa, Välde pyöräilee yksin laitakaupungilla ja taltioi mieleensä kuvia tehtaan piipuista, autioista rannoista ja ruosteisista roskatynnyreistä. Rumuudessa on kauneutta. Välde löytää hengenheimolaisen Sasusta. He perustavat yhdessä Torttu-bändin, kuuntelevat samaa musiikkia ja tilaavat musiikkilehdestä uusia levyjä ja lukevat miten punk ja uusi aalto tekevät tuloaan maailmalla. Lehdissä puhutaan sellaisista bändeistä kuin Suicide, Clash ja The Sex Pistols. Mutta Oulun akustisen musiikin iltamissa hämyt laulavat vielä Bob Dylania ja Neil Youngia, kritisoivat jenkkejä, kaupallisuutta ja muotia. Välde haluaa korjata maailman epäkohdat, mutta ensiksi olisi korjattava oman elämän puutteet. Välden muodonmuutos alkaa. Sitten Pike voittaa Suosikin kauneuskilpailun, ja hänestä tulee Miss Farkku-Suomi. Lopulta kaikki ei menekään niin kuin Välde haluaisi. Katso elokuvan trailer Katso kuvagalleria: selattava | klikattava Ensi-ilta Suomessa 03.08.2012
Ei ollut kovin kummoinen. Näyttelijät tekevät ihan hyvää työtä, mutta juoni on aika ohut. Jotteensakin olin jo suhteellisen tyytyväisenä katsellut rainaa, kunnes paska lopetus iski vasten kasvoja. No oli tässä pari hyvännäköistä kimulia.
Mun mielestäni oli ihan hupaisa pätkä. Sitä, kun Välde etsii paikkaansa maailmassa, on ihan hauska seurata, ja onhan tuossa mukavaa ajankuvaa. Juoni ei toki ole kovin yllätyksellinen.
Juu, Kauko Röyhkän romaaneissa on kauttaaltaan enemmän sellainen 'matka on tärkeämpi kuin päämäärä' -asetelma, jossa ei varsinaisella juonella tai ns. draaman kaarella ei ole niin suurta merkitystä. Tämä Miss Farkku-Suomi taitaa olla romaanina kuitenkin kutakuinkin eheä tarina, jossa on selkeä alku ja loppu. Mutta olennaista on nimen omaan ajankuvaus ja hauskat yksittäiset tapahtumat sekä tietysti musiikki. Tämä saattaa muuten olla jopa maailman laajuisesti kohtuullisen harvinainen sarja, johon kuuluu siis romaani, pitkäsoitto ja nyt myös elokuva. Suosittelen elokuvan katsomisen jälkeen kuuntelemaan Miss Farkku-Suomi levyn, jos ei ole entuudestaan tuttu ja jos elokuvan musiikki yhtään kolahti. Mielestäni erä parhaita Kauko Röyhkä -albumeita, vaikkei olekaan sieltä kultaiselta 80-luvulta, vaan melko tuore.
Kyllä tämä oli oikein mukava leffa. Ajankuva oli hyvin luotu ja tarinakin kiinnosti. Erityinen kiitos äänitykselle: monessa kotimaisessa elokuvassa ei meinaa saada puheesta selvää, mutta tässä sai oikein hyvin.
Jotenkin näiden ketjuihin vastaamisten perustaalla vois olettaa, että ihmiset käy nykyään paljon vähemmän elokuvissa? Itsellä elinikäinen ilmainen passi paikalliseen teatteriin, mutta täytyy tunnustaa ettei tule paljo käytyä katsomassa..
Virallisista tilastoistahan sen näkisi. Saatat olla oikeassakin: nuoret warettaa ja vanhoilla ei ole aikaa.
Kiva leffa. Lisähupia sai bongailemalla leffamokia. 1. Elokuvan alussa Välde oli tuonut kouluun Bowien ja New York Dollsien levyjä, jotka lainannut kirjastosta. - Ei mahdollista, sillä Oulun kaupunginkirjasto Torinrannassa (jossa levyjä lainaava musiikkiosasto) rakennettu vasta vuonna 1982. Elokuvan tapahtumaikaan 1977 pääkirjastona olleessa Ainolan kirjastossa tämmöistä osastoa ei ollut ja musiikkikirjastona toiminut Pohjankartanon kirjasto ei lainannut levyjä. Lisäksi levyissä olisi myös pitänyt olla semmoinen läpyskä, johon leimattu viimeinen palautuspäivä. 2. Katsojat seuraavat (fiktiivisen yhtyeen) Flashin keikkaa seisaaltaan. - Todellisuudessa tämmöisen tuntemattoman paikallisen yhtyeen esitystä olisi varmasti katsottu enimmäkseen istuen. Oheisen kuvan mukaisesti: http://oulupophistory.files.wordpress.com/2012/01/mh43yleisomeri1.jpg?w=250&h=141&crop=1 3. Välden yhtyeen esiintyessä 1977 Kuusrockissa näkyy lavalta kuvatuissa kohdissa taustalla meri. Todellinen näkymä oli kuitenkin yllä olevan kuvan mukainen.
Olihan tämä Röyhkä-fanin näkökulmasta kotimaisen elokuvan parhautta. Eheä kokonaisuus, jossa ei tavoiteltu liian suuria ja minulle tuntemattomat näyttelijät vetivät roolinsa hienosti. Pääosassa tietysti Kauko Röyhkän musiikki, josta Riku Mattila oli tehnyt uudet piristävät sovitukset elokuvaa varten ja erikoisplussat siitä, että pääosan esittäjä lauloi kappaleet itse. Myös lopputekstien aikana soiva "Piken" tulkinta Teiniunelma-kappaleesta oli todella kaunis. Toivottavasti tulee piakkoin televisiosta, ja toivottavasti Yle HD-kanavalta. 5/5
Tässä kuva, miltä todellisuudessa näytti lava vuoden 1977 Kuusrockissa. Ei ole ihan sama kuin elokuvassa. http://oulu.ouka.fi/kirjasto/musaoulu/rock/kuusrock/kuvia/gallery2/pages/AO17Lava.htm
Juoni oli turha ja ennalta-arvattava ja säälittävän Kaukon tapaan jotain kirjailijan omaelämänkerralista angstipaskaa siinä taas kerran oli. 70-luvun tarpeistoon oli kyllä kiinnitetty tarpeeksi huomiota, sillä elokuvan ajan oli oikein mukava bongailla mitä tavaroita meilläkin kotona oli. Pääosanesittäjistä voi sanoa, että siinähän esittivät. Jonkinlainen näyttelijäkoulutus/-kokemus olisi ihan kiva juttu ennen kuin mennään kameran eteen heilumaan. Jos näillä oli, niin pitäisi kai hankkia lisää. Tarina sinällään kulki ihan kivasti eteenpäin, en vain tiedä miksi se oli kerrottu. Ajankuvasta 2/5.
Oulukin on muuttunut sitten 70-luvun, joten ymmärrettävästi kuvauspaikat on täytynyt miettiä aika tarkkaan. Ajankuvaus kokonaisuutena on onnistunut, ihan nuorten vaatetusta myöten. En ole viime vuosina montakaan kotimaista elokuvaa katsonut, mutta nyt alkoi taas kiinnostamaan. Elokuvan näytellijäkaarti onnistuu kautta linjan ja viihdyin elokuvan parissa odotettua paremmin. 3,5/5