Moro Olen myymässä entisiä kaiuttimiani ja niiden mukana lähtee vanhat jalustat. Nyt uudet Dali Zensor 1 pöntöt tarvitsevat seurakseen jalustat, eikun hommiin. Kaiuttimet tulee pöydälle joten korkeutta tulee noin 30cm, että diskantit saa korvien korkeudelle, ja pöytäheijastukset poistetaan. katso liitettä IMG_2483.jpg Valitsin MDF - levyn materiaaliksi ja sitä hainkin paikallisesta Puukeskuksesta ja sahautin oikeisiin mittoihin. Palat syntyivät jätepaloista joten sahaukset ja palat oli ilmaiset :thumbsup: Turha kuva levyistä. katso liitettä IMG_2479.jpg Muutenkin jalustat yritän kasata mahdollisimman halvalla. Kävipä niin että luotin sokeasti internetin antamiin mittoihin jotka oli siis laitettu nuo "kaiutinverkot" kiinnitettyinä, eli sentin liian pitkät palat tuli No ei auta kun sirkkelöidä. Sitten kävin kipaisemassa Hartmannilta jenkatankoa ja muutaman mutterin ja prikan, maalipurkkikin tarttui jostain mukaan. Ihan spraymaalia värinä kiiltävä valkoinen kaiuttimien mukaan. Pohjamaalia en hankkinut koska en uskonut sitä tarvitsevani. Katsotaan myöhemmin kuinka tulee meneteltyä... Ainut osa mikä vielä puuttui, oli putket. Näitä kysyin myös Hartmannilta, surullista oli se, että kun yhteensä metrin putkea tarvitsin, olisi pitänyt 6m putkea maksaa. En sitten tähän ryhtynyt ja lähdin etsimään muualta. Hong Kongissa oli hyvän näköistä alumiini putkea, tosin vain aivan liian ohutta, tai kun 20mm putkea tulee siis eteen ja paksumpaa taakse, ei siellä ollut kuin tuota 20mm. Kävin sitten K-Raudassa ja sieltä löytyi 20mm henkaritankoa kromattuna, ja sitten pöydänjalka 40mm ja sekin kromattuna, niistä sitten luulisi saavan katkottua sopivat palaset Luultavasti hinkkaan nuo putket naarmuille kun ei tuo kromi oikein viehätä, ostin sitä varten sitten pari hiomapaperia. K-Rauta käynti tuli maksamaan noin 20 Tähän mennessä 26 kulunut putkiin ja maaliin ja jenkatankoon. Turha kuva putkista: katso liitettä IMG_2480.jpg Seuraavaksi pitäisi käyttää hieman sirkkeliä ja sahata putket oikeisiin mittoihin ja porata MDF levyyn tarvittavat reiät. MDF levyn kulmat vedän varmaan sirkkelillä viistoiksi koska jyrsintä laitteita ei löydy :OI Jalustathan tulevat olemaan lähes suorat kopiot tästä patenttinetin kätevästä ohjeesta http://www.patenttinet.com/artikkelit/jalustat
Nyt on levyt valmiit ja maalattu, reunoihin maali ei oikein tarttunut niin joutui suihkuttelemaan vähän enemmän joka aiheutti valumia Kuitenkin huomenna tarkistan.jäljen ja ilmeisesti hiomalla nuo valumat vaan pois ja uutta pintaa? Putket hioin ja katkoin ja niistä tuli aivan hyvät! Laitan huomenna kuvia kun kerkeän ja jos kiinnostusta löytyy. Hemmetti kun tuli aivopieru kun otin liian vähän muttereita! Otin 8 vaikka 16 tarvitsee Hitto kun moisen takia joutuu nyt venymään
Itse tein myös valkoisille Dali Zensor 1:lle jalustat hiljattain, tosin noin 70cm korkeat. Materiaalina oli liimapuulevy sekä 90*90 terassitolppa. Kaikki materiaali oli itseltä löytyvää ylijäämää, joten hinnaksi tuli 0€. Liimapuulevystä sirkkelöin suunnilleen vastaavan kokoiset palat kuin sinullakin ja tolpasta katkaisin sopivan pätkän niiden väliin. Jyrsimellä vedin levyjen reunat jotakuinkin vastaaviksi kuin tuossa sinun linkissä ja uppokantaruuveilla ruuvasin levyt tolppaan kiinni. Minä maalasin jalustat ihan pensselillä ja jollain perus maalarinvalkoisella, joten sävy on hieman kellertävämpi kuin kaiuttimissa. Olin alunperin suunnitellut itsekin tekeväni tuollaisesta "huonekaluputkesta" tolpat, mutta ajattelin näiden puisten sopivan paremmin maalaisromanttiseen sisustukseen. Tolppiin saattaa tulla vielä jotku sisustustarrat, mikäli sopivat löytyy.
No nyt jalustat valmiit. Maalipinta oli hirveä, no ihan siedettävä. Kaapista löytyi tietysti jälkikäteen pensselimaaliakin... Porailut onnistui ihan hyvin. Ruuvien upottamisessa oli jonkun verran ongelmia ohuen levyn takia. Kyllä noita nyt sietää katsoa mutta vinotkin ne oli kunnes vomalla väänsin suoraksi Laitan kuvia illemmalla!
Lainaanpa aihetta, jospa jokua kaipaa vinkkiä: Vitriinin kulmiin saa kajarit asennettua tuollaisella: katso liitettä vitr1.jpg katso liitettä vitr2.jpg katso liitettä vitr3.jpg Yhdestä hyllylevystä sai kaksi jalustaa, jotka pysyvät paikallaan raon ja pyörökepin avulla. Saa irroittettua sekunneissa ja voidaan asentaa aukon yläreunaankin, kepin fiksulla sijoittamisella. Kaapelille voisi jyrsiä uran raon kylkeen, jos olis jyrsin. Takakajareille tein telineet käyttäen apuna IKEAA Pistin puoliksi ja alle tukilevy. Just sopivan pituinen. katso liitettä takakajarit.jpg
Noniin. En sitten ikinä valmiista jalustoista laittanut kuvaa. Onhan ne tuossa pari vuotta jo pian majaillut. katso liitettä 2014-02-12 13.27.18.jpg Nyt on sitten aika siirtää pöytämallit sivuun, ja takoa lattialle sijoitettavat jalustat. Hommaa aletaan työstämään hyväksi todetulla jenkatanko viritelmällä. Homma on kuitenkin niin alussa että vasta puiset osat on valmiita. Koivuliimalevystä tekaistiin pohja ja "kansi". Päälle lyötiin Osmo Color Luonnonvalkoinen puuvaha. Vielä varmaan yksi kerros tulossa jonka jälkeen mahdollinen kiillotus. katso liitettä 2014-02-12 13.28.09.jpg katso liitettä 2014-02-12 13.28.18.jpg katso liitettä 2014-02-12 13.28.25.jpg Väliin tulee n.70mm pyöreä rautaputki tai suorakulmion muotoinen.
Mistähän saisi 60-80mm onttoa rautaputkea kun Hartmanniltakin pitäisi ostaa 6m kerralla. n.60-70cm pätkät pitäisi löytää. Ikeasta saisi pöydänjalkoja halkaisijalla 40mm ja ei saa ilmeisesti väritöntä/kromista vaihtoehtoa. Varmaan vaatii sen 60mm vähintään putken halkaisijaksi että on tarpeeksi tukeva. Hiekkaa tulee toki sisään sitten. Sekin hieman syö tukevuutta että alalevy ja ylälevy on saman kokoiset. Alalevyn olisi voinut ajatella isommaksi mutt syö kuitenkin lattiatilaa enemmän joka vaikeuttaa sijoittamista.
Jos 50 mm riittää, niin JAPP asennusputkea jostain sähköliikkeestä http://www.taloon.com/alumiiniputki-3m-ppu-50-japp-50-/S-1102550/dp?openGroup=267 Edit: Ei tietysti käy jos alumiini ei kelpaa.
Sinkittyjä liikennemerkkitolppia saa 'mistä vaan' rautakaupasta. Mustaa huonekaluputkea 2m kangissa esim. Puuilosta.
50mm Jappi jäisi ehkä vähän liian pieneksi. Kuitenkin kun yhdellä putkella tarkoitus pärjätä per jalusta. Alumiini käy muuten kyllä. Sinkityt putket on aika törkeän näköisiä. Rautaa tai alumiinia tms. pitäisi olla että saa hiomalla harjatun ja himmeän lookin. Sen takia maalatuissa on vähän turhan kova työ hioa.