Vallan kääntöpuoli (The Ides of March (2011) (George Clooney / George Clooney, Paul Giamatti, Ryan Gosling, Evan Rachel Wood, Philip Seymour Hoffman)

"Politiikkaleffojen" suurena ystävänä olen odotellut tätä pätkää koko vuoden. Suorastaan timanttinen näyttelijäkaarti ja Clooneyn Good Night, And Good Luck-leffa oli suorastaan jäätävän hyvä. Traileri ei ehkä ollut niin kova kuin mitä etukäteen odotin, mutta kyllä tämä edelleen keikkuu katselulistani kärkipäässä. Nähtäväksi jää, että kuinka hurja palkintorohmu tästä elokuvasta muodostuu.

 

Itellä sama homma. Dikkailen tosi paljon tämän tyyppisistä leffoista. Cloone on muodostunu itellä yhdeksi suosikki näyttelijäksi. Kovat on odotukset tämänkin leffan suhteen.

 

Odotukset täyttyivät ja elokuva oli vallan pätevä poliittinen suhmurointielokuva. Elokuvan alkuvaiheesta tuli mieleen West Wingin mainio esivaalikausi, loppua kohden elokuvan tunnelma muuttuikin sitten raadollisemmaksi. Giamatti ja Hoffman olivat varsinkin jälleen kerran hyvässä vauhdissa rooleissaan. Gosling jatkoi Drivestä tutuksi tulleella ilmeettömällä tyylillä.

Täkäläisen presidenttikisan ollessa kuumimmillaan ajankohtainen luenta politikoinnin kääntöpuolesta oli paikallaan.
-

 

Pidin myös elokuvasta. Clooney oli erinomainen karismaattisena presidenttiehdokkaana. Samoin tämä lehdistöpäällikköä esittänyt Gosling. Hoffman oli sen sijaan jotenkin turhan säyseän näköinen ja oloinen monissa liemissä keitetyksi kyyniseksi kampanjapäälliköksi. Giamatti, huolimatta lähes marginaalisesta ruutuajastaan, oli jotenkin uskottavampi.

Mieleen jäi hieno kohtaus pimeässä ravintolassa Clooneyn ja Goslingin välillä. Valoa ja varjoa käytettiin hienosti. Harmi, että kohtaus oli varsin lyhyt.

Pika-arviona

 

Ensiluokkainen poliittinen trilleri, joka on ottanut vahvoja vaikutteita Sidney Lumetin ja Alan J. Pakulan elokuvista. Ihailtavan pitkälle elokuva uskaltaa kyynisyytensä viedä. Clooney taitaa olla yksi niistä harvoista näyttelijöistä nykyaikana, joka on lähes aina laadun tae.

****

 

OT:

Ehkä The Men Who Stare at Goats oli sitten se poikkeus joka vahvistaa tuon säännön. Kyseessä oli yksi tämän tuhatluvun vähiten hauskoja komedioita, jossa mikään ei ollut hyvää. No, se "idea" oli hyvä, mutta toteutus oli vain kokonaisuudessaan ryssitty.

 

Ehkä et vain tajunnut huumoria? Elokuva oli nimittäin aivan hulvaton!

 

Tykkäsin The Men Who Stare at Goatsista. Mielestäni Clooneyn viime vuosien heikoimmat hetket löytyvät yhdentekevistä Ocean's Eleven -filmeistä.

 

Jatko-osat olivat aika keskivertoja, mutta se ykkönen iskee ainakin minuun. Joka kerta tekee mieli laittaa puku päälle ja kävellä ympäriinsä.

The American taitaa olla Clooneyn huonoin viime vuosilta.

 

The American on omissa kirjoissani neljän tähden leffa. Hidastempoinen, mutta silti oudon koukuttava. Ocean's-leffoista ensimmäinen menee joten kuten, mutta kakkonen on jo aika kärsimystä. Kolmosta en ole nähnyt.

 

Tuo kolmonen on ihan viihdyttävä, light -versio ykkösosasta. En usko sinun pitävän siitä, jos ei kerta ensimmäinen osa oikein iskenyt.

 

Mä tykkäsin kanssa Americanista, en ehkä neljää tähteä antais. Mutta jotenkin koko leffassa oli italialaiskylineen kaikkineen jotenkin jännä fiilis. Ocean's-sarjasta sekä ykkönen että kolmonen ovat hyvää viihdettä. Ensimmäinen on selkeästi paras ja tyylikkäin. Hieman väsähtänyt Ocean's Thirteen peittoaa silti sen superhuonon kakkososan aivan käsittämättömine Julia Roberts -meta-vitseineen.

Jos olisin missi, ja kun Iltalehmä kysyisi nykyajan "suosikkinäyttelijää", voisin hyvinkin Clooney vastata.

The Descendantsia odotellessa.

Ai niin, ja mitä tähän Idesiin tulee, niin se petrasi kovasti loppua kohti kun panokset kovenivat. Alun politikointi ja jargon oli kovin, kovin nuivaa...kelloa tuli vilkaistua enemmän kuin olisi elokuvaa katsellessa saanut.

 

Itse taas diggasin enemmän elokuvan alkupuoliskosta. Oli hauska seurata sitä vaalikampanjan jokapäiväistä arkea. Mutta mä olenkin tällainen tylsä pragmaatikko, jonka suosikkiohjelma televisiossa on eduskunnan kyselytunti Mun mielestä on mielenkiintoisempaa spekuloida gallupeilla kuin sillä, että kenen kanssa työharjoittelija sekstaa.

Ides of March oli pirun hyvin näyteltyä poliittista draamaa ja vaikka en niistä loppupuoliskon trillerielementeistä niin hirveästi välittänyt, niin kyllä nekin toimivat kohtuullisen hyvin. Clooneyn harkittu ja tyylikäs ohjaustyyli miellyttää meikäläistä. Giamatti ja Hoffman ovat aina ihan helvetin hyviä. Leffan jälkeen oli tyydyttynyt olo, mutta kokonaisuus jäi ehkä hieman ontoksi, jos vertaa esimerkiksi Clooneyn ohjaamaan mestariteokseen Good Night, and Good Luck. Aivan samalle tasolle ei nyt ylletty, mutta sujuvaa ja fiksua viihdettä joka tapauksessa.

3,5/5

 

Vihdoinkin pääsin näkemään tämän. Eilen pystyi hyvillä mielin katsomaan pari leffaa, kun lukuvuosi päättyi ja ei pitänyt lukea tentteihin.

Tuntuu, että Clooney tykkää tehdä elokuvia, joissa pureudutaan jonkin työn kulisseihin (Good Night and Good Luck, Confessions of a Dangerous Mind). Tämä oli kiva katsaus poliittisen kampanjan taustoihin. Elokuvan voisi jakaa kahteen, alun kampanja draamaan ja asetteluun sekä loppupuoliskon voisi katsoa olevan trilleri. Tykkäsin enemmän tuosta jälkimmäisestä osasta, koska Gosling näytteli niissä kohtauksissa erittäin hyvin. Muut ovat aika pitkälti taustarooleissa ja hoitavat tonttinsa mallikkaasti, mutta muuten tämä on Gosling -show niin kuin Drivekin.

Tämä teos on oikeastaan yllättävänkin lyhyt. Nykyään kun on tapana venyttää mikä tahansa leffa sinne kahteen tuntiin on tämä vain noin puolitoista tuntinen. Tuntui katsoessa vieläkin lyhyemmältä. Ei tässä ole suurempia valittamisen aiheita, mutta jotain tästä puuttui mikä löisi jalat alta. Itse kun kaipaan elokuvissa aina jotakin erikoista oli se sitten syvällisyys, arvaamaton käänne tai jotakin muuta mikä lisäisi uudelleenkatsomisarvoa tai hyvyyttä ylipäätänsä. Tämä nyt oli ihan toimiva varmaan joka osa-alueella, muttei mitään kummempaa.

3,5/5 Hyvä leffa, josta kumminkin uupuu jotakin joka tekisi siitä loistavan. Kannattaa kerran vilasta.

 

Ei tämä ollut hyvää poliittista suhmurointi-trilleri-draamaa. Aika turha ja epäuskottava tarina, ja kun lisätään siihen että elokuvassa oli useita hyviä näyttelijöitä hukkaamassa lahjojaan, niin ei arvosana missään nimessä tyydyttävää korkeammalle nouse. Ryan Gosling oli ihan liian nuori roolihahmonsa tehtävään, joten se söi uskottavuutta liikaa. Suurin ongelma tässä leffassa siis oli casting ja tarinan epäuskottavuus, mutta siitä huolimatta kyllä tämän kerronta toimi. 2/5.

 

Varsin onnistunut kuvaus poliittisesta kähminnästä Yhdysvaltojen Presidentinvaalien esivaaleissa. George Clooney osaa näköjään istua vakuuttavasti myös ohjaajan tuolilla. Itse elokuvassa hän on sivuroolissa, mikä tuli vastaan pienoisena yllätyksenä tarinan edetessä.

Tarinan keskipisteessä on presidentin tekijät, eli ehdokkaiden lähimmät taustapirut. Philip Seymour Hoffman ja Paul Giamatti kilpailevien leirien kampanjapäällikköinä, on repäisty elokuvaan kuin suoraan oikeasta elämästä. Molemmat on todella uskottavia rooleissaan, ja kun soppaan lisätään vielä Ryan Goslingin hyvä roolityö, on paketti mallikkaasti kasassa.

3,5/5

 

Hyviä näyttelijöitä katselee aina mielellään. Tarina pysyi varsin pienimuotoisena eikä mitään suurempia tuntemuksia herättänyt.

***