Niinkuin ohjaaja sen tarkoitti. Ei se ole postimerkin kokoinen vaan sen kokoinen mitä ruutuun mahtuu pystysuunnassa. Katson puolisoanikin mielummin sellaisena kuin hän on enkä litistettynä ja levitettynä. Taustaksi kelpää tv-kuvassa mainiosti musta.
Kirjoitin viestini melkein pari vuotta sitten ja tarkoituksella liioittelin noita vaihtoehtoja. Yritin muistaakseni yhtäsuuruusmerkin eri puolilla esittää saman vaihtoehdon kahdesta eri näkökulmasta. Toiselle suuri ja hieman rajattu kuva on toiselle täysin pilalle venytetty jne. Televisioiden koon kasvaessa alkaa kuvan venyttämiselle olla yhä vähemmän tarvetta, kun venyttämättömän 4:3-kuvan näkee kauempaakin.
Päin perhettä -sarjan kuvasuhde on 16:9, lukuunottamatta tuota 30.11. esitettyä jaksoa. Norjasta saapui siis väärän kuvasuhteen materiaali eikä virhettä Ylessä huomattu ajoissa. Pahoitteluni molempien osapuolien puolesta! Svenska Ylestä kerrotaan, että muut jaksot on nyt syynätty perusteellisesti, eikä tämän sarjan kohdalla sama toistu. -Minna/Viestintä, Yle
Tässä vastaus koskien Päin perhettä FST5:llä: Ylelle tuli viallista materiaalia eikä sitä huomattu ennen lähetystä. Kaikki muut jaksot on nyt tutkittu perusteellisesti eikä pitäisi uusiutua ainakaan tämän sarjan osalta. Yle pahoittelee.
Kiitoksia infosta! Tuo pisti silmään, kun Yleltä yleensä tulevat oikealla suhteella, toisin kuin esim. mainitulla JIM:llä. Jotkut ranskalaiset(?) 90-luvun sarjat ja vastaavat ovat kait ongelma myös Ylellä, kun käytössä on vain 4:3 letterbox -versio, jonka kanssa nykytelkkareiden automatiikka saattaa arpoa väärän vaihtoehdon. Mutta tässä tapauksessa onneksi kyseessä oli yksittäinen virhe.