Genelec uutuudet: 6010A ja 5040A

Keskustelu osiossa 'Kaiuttimet ja subwooferit' , aloittajana a2d279, 12.03.2008.

  1. jpkoivuranta

    jpkoivuranta Guest Guest

    Liittynyt:
    06.05.2011
    Viestejä:
    1
    Saadut tykkäykset:
    0
    Toteutin 20 vuotta vanhan haaveen ja hankin maaliskuussa ensimmäiset Genelecini. Ihastuin merkkiin joskus muinoin, kun opiskelin äänipuolta ja vietin aikaa myös lasin toisella puolella. Bi-ampit ja Tri-ampit olivat perustavaraa studioissa, mutta eivät niinkään kotona. Hinnat olivat silloin melko korkealla. Hinnat ovat tulleet lähemmäs kuluttajia ja toki kuluttajille suunnattuja mallejakin on alettu tuottamaan ihan eri malliin.

    Aloitain puuhun kiipeämisen sen juurelta, eli mallista 6010. Niitä hankin parin ja lätkäisin TV:n kuulokeliitäntään. Ero vanhaan 5.1. (halpis LG buustattuna astetta paremmilla Wharfedalen kaiuttimilla) oli aivan käsittämätön. Aiemmin en "kuunnellut" musiikkia lainkaan, tai siis jos kuuntelin, niin lähinnä porukalla pohjia hörppiessä. Nyt musaa tulee kuunneltua jopa selvin päin ja keskellä päivää. Olin jo unohtanut, kuinka erotteleva ja luonnollisuuteen pyrkivä kunnollinen savolainen kaiutin oikein onkaan. Eiväthän ne toki matalimpia taajuuksia toista, mutta jollain akustis-painotteisella musalla (vaikkapa Johnny Cashin loppupään tuotokset), siitä ei ollut sanottavampaa haittaa. Leffoja katsoessa puutteen kylläkin huomasi, eiliseen saakka, jolloin "alakerta" sai vahvistukseksi 5040:sen.

    5040 integroituu äänikuvaan todella saumattomasti. Se ei sinällään kuulosta "subbarilta", vaan kokonaisuus vaan toimii, kuten hyvän kaiuttimen pitäisikin toimia, tasaisesti koko taajuusvasteella. Omaan käyttööni melua riittää yli omien tarpeiden. Ei tuolla kokoonpanolla taida ihan ikkunat helistä, mutta kerrostalossa sellaista ominaisuutta ei juurikaan tarvita. 5040 toi silti jo ennestään hyvään soundiin hurjasti lisää ulottuvuutta. Todellakin hintansa arvoinen kokonaisuus. Tällä mennään, kunnes asumismuoto muuttuu enemmän SPL:ää tukevaksi.
     
    Viimeksi muokattu: 13.05.2011
  2. cityjeesus

    cityjeesus Guest Guest

    Liittynyt:
    17.02.2004
    Viestejä:
    2 314
    Saadut tykkäykset:
    4
    Tulipa kannettua lisää Genejä taloon, tällä kertaa perheen pienimmät kiillotetulla alumiini viimeistelyllä. Alustavasti aloin miettiä myös 5040A:n hankintaa, mutta ko. subbaria ei taida saada tilauksestakaan tuolla samalla viimeistelyllä, eli kiillotettuna? Mikähän tuohon nyt sitten sävyllisesti sattuisi kylkeen, jos ei kaiuttimia vastaavaa viimeistelyä mahdollisesti saa - maalattu musta "Mystic Black", kenties? Vai onko tuo mustana kuinka "mörkö", noin ihan perus olohuoneessa tuijoteltuna? Valkoinen ja hopea ei oikein väreiltään mätsää tuon kiillotetun alumiinin kanssa :eek:
     
  3. Kossu 016

    Kossu 016 Guest Guest

    Liittynyt:
    04.03.2011
    Viestejä:
    11
    Saadut tykkäykset:
    0
    Käykö tämmöinen jatkojohto jos laitan läppärin master liittimeen ja slaveihin:
    -24" näyttö
    -2 x 6010A
    -5040A

    http://www.clasohlson.fi/Product/Product.aspx?id=162511357

    Onko tuo johto riittävä siihen tarkoitukseen ettei tarvii aina olla laittamassa Geneihin virtaa jokaisen omista virtakytkimistä?

    Riittääkö joka laitteelle jännitettä jos jokainen max kuormituksella (käytännössä varmaan koskaan tule tämmöistä tilannetta)?

    Genethän ainakin voi turvallisesti kytkeä näin että päälläoloa kontrolloi master/slave jatkojohto mutta kestääkö näyttö? Voinko pitää näytön virtakytkimen aina ON asennossa jolloin näyttö sammuu ja menee päälle samaan aikaan läppärin kanssa?

    Oma järki sanois että kyllä kaikkiin kysymyksiin mutta pitää varmistaa :)
     
  4. Larkko

    Larkko Guest Guest

    Liittynyt:
    31.07.2007
    Viestejä:
    90
    Saadut tykkäykset:
    0
    Riittää ja reilusti...
     
  5. aheikkinen

    aheikkinen Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    05.04.2007
    Viestejä:
    5 018
    Saadut tykkäykset:
    136
    Normaalin tietokoneen kanssa toimisi, mutta läppärin kanssa en olisi varma. Nimittäin läppärin virtalähde ylläpitää akkua vaikka kone ei olisi päällä -> näyttö ja genelecit saavat virtaa ainakin jonkin aikaa silloinkin kun kone ei ole päällä. Jatkojohdon herkkyydestä riippuen jopa pelkkä laturin kiinniolo pistorasiassa saattaa tarkoittaa että slavet eivät mene koskaan nukkumaan.
    Minä kytkisinkin master liittimeen vaikkapa pöytälampun tai sitten toisen geneleceistä. Sellaisen laitteen kuitenkin, mistä virran saa kokonaan pois. Läppärin virtalähde kun vie aina ja etenkin ladatessa tehoa, joten jatkojohto voi aktivoitua "turhaan" ja toiminta olla muutenkin arvailua.

    Näytön toiminta riippuu ihan näytöstä, esimerkiksi joku halpis BenQ joka minulla on, ei mene päälle esim sähkökatkon jälkeen, eikä se siis menisi päälle myöskään kun slave liitäntä "käynnistyy". Virtanappulasta joutuu aina käynnistämään BenQ ainakin merkkisen näytön sähkökatkon jälkeen. Omasi käytöksen voit toki helposti testata.

    [valitus] Larkko (ja jokainen joka tuntee nyt piston sydämessään) voi jatkossa editoida lainauksiaan harkiten hiukan lyhyemmiksi. Ei ole tarpeellista saati järkevää lainata kokonaisia pitkiä viestejä yksinkertaista kyllä/ei vastausta varten, etenkään välittömästi omaa viestiä edeltänyttä viestiä. [/valitus]
     
  6. Petri94

    Petri94 Guest Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    30.06.2009
    Viestejä:
    110
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kyseisessä jatkojohdossa herkkyys on säädettävissä välillä 8-80W. Järkevämpi ja varmaankin helpommin toimimaan saatava ratkaisu voisi olla liittää näyttö masteriksi. Laturi sitten kytketään slaveksi, jolloin se on lataa vain silloin kun näyttökin on päällä (aina kun kone on päällä?)

    Mikäli koneella esim. soitetaan musiikkia ja näyttö menee valmiustilaan niin sitten kaiuttimetkin sammuvat, joten siinä tapauksessa ei välttämättä toimiva ratkaisu.
     
  7. aheikkinen

    aheikkinen Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    05.04.2007
    Viestejä:
    5 018
    Saadut tykkäykset:
    136
    Ratkaisu: laita toinen genelec masteriksi.
     
  8. Petri94

    Petri94 Guest Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    30.06.2009
    Viestejä:
    110
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ei taida kuluttaa koko aikaa yli 8W? Ei ainakaan silloin kun ei mitään signaalia ole toistettavana (Idle 6010 = 5 VA / 5040 = 7 VA). Tuo ei siis ainakaan toimi.

    Ehdottamani kytkentä voisi olla toimiva, riippuen koneen käytöstä (eli onko käyttö sellaista että näyttö usein valmiustilassa). Käytetäänkö kannettavaa myös pelkällä sen omalla näytöllä vai onko aina "ulkoinen" näyttö käytössä?
     
  9. vpeltola

    vpeltola Guest Guest

    Liittynyt:
    19.11.2004
    Viestejä:
    92
    Saadut tykkäykset:
    0
    Onko kenelläkään kokemusta kytkennästä jossa on on kaksi paria 6010 kaiuttimia ja yksi 5040 subbari ja jonkinlainen kytkin, jolla voi vaihdella 6010 pareja päälle/pois? Ajatuksena laittaa vierekkäisiin huoneisiin omat 6010:t ja huoneiden välille 5040. :)
     
  10. prootus

    prootus Uusi jäsen

    Liittynyt:
    02.01.2009
    Viestejä:
    116
    Saadut tykkäykset:
    0
    Mulla on nytten XLS 07 ja tannoy f1:set + antimode.

    Jos vaihan settiä Genelecin 6010 + 5040 subiin,niin voiko näitten kanssa hyödyntää tuota antimodea ja onko se järkevää?

    Vai laitanko kaikki myyntiin kerralla??
     
  11. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
    Voi, mutta siinä ei ole mitään järkeä.
     
  12. aheikkinen

    aheikkinen Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    05.04.2007
    Viestejä:
    5 018
    Saadut tykkäykset:
    136
    Joko on kuulunut huhuja isomman kattilasubin markkinoille tulon ajankohdasta? Edes kvartaalin tarkkuudella?
     
  13. Sami_79

    Sami_79 Guest Guest

    Liittynyt:
    21.10.2010
    Viestejä:
    10
    Saadut tykkäykset:
    0
    Sama homma kiinnostaa myös täällä. Eli onko tietoa milloin isompi kattilasubi mahdollisesti tulossa?

    Olin nimittäin jo hommaamassa 5040 noiden 6010:n kavereiksi, mutta sitten törmäsin huhuihin tuosta isommasta versiosta ja päätin lykätä ostoa. Toiveena olisi että tuo isompi malli toisi hieman lisää potkua varsinkin leffakäyttöön....

    -Sami
     
  14. Zipman

    Zipman Genelec Tukijoukot

    Liittynyt:
    07.02.2002
    Viestejä:
    7 044
    Saadut tykkäykset:
    166
    Jos teet bassonohjauksen muualla kuin subbarissa, esim. AV-vahvistimessa, voit käyttää Anti-Modea. Muutoin joutaa myyntiin.
     
  15. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
    Ja tuo ei varmaankaan ole se kaikkein paras idea, jos huone ei ole täynnään basso-ongelmia, jotka AM relevantilta osin korjaa?

    Puntarissa G:n yhteensovitus kaikkiin kanaviin vs. AM:n bassokorjaus.
     
  16. Archie_B

    Archie_B Guest Guest

    Liittynyt:
    15.07.2011
    Viestejä:
    1
    Saadut tykkäykset:
    0
    Terve, tarkoitus olisi päivittää kotiäänentoistoa (paljon musiikkia ja välillä leffoja koneelta) vähän parempaan ja tämä 6010A & 5040A -paketti kiinnostaisi.

    Nykyisellään löytyy fostexin 6310B (esim. http://www.thomann.de/fi/fostex_6301b.htm) ja mietinkin kuinka merkittävä ero noilla geneleceillä on näihin, vai hommaanko pelkän subwooferin näiden kaveriksi. Vai kannattaisiko päivittää fostexit myös geneleceihin rahatilanteen salliessa.
     
  17. Ykskytä

    Ykskytä Guest Guest

    Liittynyt:
    18.07.2001
    Viestejä:
    2 609
    Saadut tykkäykset:
    0
    Genelec erottuu selvästi edukseen noista kahdesta. Siinä löytyy lisäksi matalien taajuuksien tasonsäädöt.
     
  18. tupis

    tupis Guest Guest

    Liittynyt:
    04.10.2006
    Viestejä:
    107
    Saadut tykkäykset:
    0
    Sain eilen pari 6010a:ta ja nyt mietityttää että miten noita kannattaisi käyttää telkkarin kanssa? Kaiuttimet on toistaiseksi liitetty kuulokeliitäntään.

    Onko väliä että laitanko ensin virrat telkkariin vai kaiuttimiin? Kun lopetan telkkarin katsomisen, niin täytyykö ennen TV:n sulkemista käydä sammuttamassa kaiuttimet?
    Onko ylipääntänsä järkeä käyttää noita kaiuttimia tv-lähetysten kanssa, vai voiko ne hajota mahdollisista lähetysten pätkimisistä yms.
     
  19. tissotti

    tissotti Guest Guest

    Liittynyt:
    09.09.2007
    Viestejä:
    15
    Saadut tykkäykset:
    0
    Mitä nyt tässä 4-5 vuotta on hifistellyt niin huomannut etten välttämättä pidä siitä kirkkaimmasta ja puhtaimmasta äänestä. Haluan hieman luonnetta ja olen huomannut pitäväni Denonin vahvareista, in-eareistä ja kajareista.
    Denonilla ei vain oikein ole mitään ~400 euro parihintaan kajareita ulkona.
    Genelecit ollut viimeiset kaksi ostokertaa mietinnässä, mutta aina päätynyt johonkin muuhun.
    Ovatko nuo pelkoni turhat koskien 6010A:ta? Mitä verkkiksen melussa olen kuunnellut kuulostivat oikein hyviltä sample musiikillaan. En tiedä mitä vastausta tähän odotan, muuta kuin joku vain saisi itseni vakuuttuneeksi vihdoinkin mennä hakemaan Genelecit pois. ;)

    Tarkoituksena on pistää nämä yläkertaan ja aion soittaa langattomasti käyttäen ipad 2+airport express+airplay yhdistelmää.
     
    Viimeksi muokattu: 16.07.2011
  20. Kahvikostaja

    Kahvikostaja Guest Guest

    Liittynyt:
    04.07.2011
    Viestejä:
    6
    Saadut tykkäykset:
    0
    Itselläni on nuo 6010A:t + nuforce Icon uDac2 tietokoneessa kiinni, ja ainakin itse olen hieman kyllästynyt jo muutamassa kuukaudessa tuohon neutraaliin ja "persoonattomaan" soundiin musiikilla. Olen aina ihaillut genejen kykyä dynaamiseen, erottelevaan, neutraaliin ja stereokuvaltaan erinomaiseen soundiin, mutta vasta kotikuuntelun kokemusten myötä olen tajunnut että kaipaan musiikintoistossa hieman enemmän lämpimään kallellaan olevaa soundia. Omaan ideaaliin nähden genet ovat siis "kylmät" ja tietyillä äänitteillä varsinkin naislaulajat hyppivät välille pahasti silmille (korville), sen sijaan että sulautuisivat osaksi äänellistä kokonaisuutta.

    Jos siis kaipaat äänentoistolta "luonnetta", kannattaa vielä yrittää kuunnella noita geneleccejä toisenkin kerran ennen ostopäätöstä. Lisäksi kannattaa muistaa että nuo pikkugenet eivät toista kovinkaan alas, joten erillinen subbari tulee lähes väkisin tarpeeseen jos haluaa myös bassopään toiston kuntoon. Suurena 6010:sten plussana todettakoon kuitenkin työpöytäsijoituksessa hyödyllinen dippikytkin, jolla stereokuva parani ainakin omissa kuunteluolosuhteisas merkittävästi.
     
    Viimeksi muokattu: 19.07.2011