Janus Metzin Armadillo voitti tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlien arvostetun Semaine de la Critique -palkinnon. Elokuvasta tuli kassamagneetti Tanskassa; se on kautta aikojen toiseksi katsotuin dokumenttielokuva kotimaassaan. Armadillo näyttää, mitä tapahtuu, kun sotaelokuvista kokemuksensa ammentaneet tanskalaissotilaat joutuvat tosipaikan eteen. Nuoret saapuvat Afganistaniin ilman että täysin käsittävät, että maalitauluiksi voivat joutua todelliset ihmiset, naiset ja lapset. Elokuva on herättänyt runsaasti keskustelua rauhanturvaajien vastuusta ja moraalista. ”Halusin tuoda sodan tanskalaisten olohuoneisiin”, ohjaaja Metz on todennut. ”Elokuvantekijänä halusin tehdä sotaelokuvaa, pohtia miehisyyttä ja väkivaltaa.” Kamera seuraa sotilaita mitä uskomattomampiin tilanteisiin, niin että usein elokuva vaikuttaa enemmän jännittävältä fiktiolta kuin dokumentilta. Turhaan sitä ei ole verrattu Oscar-voittaja Hurt Lockeriin. Erona on vain se, että Armadillon tapahtumat ovat tosia. Katso näyttävä kuvagalleria Ensi-ilta Suomessa 24.09.2010
Traileri: http://www.youtube.com/watch?v=MMKIl-TKN04 Viime viikon Ajankohtaisessa kakkosessa oli ohjaajan haastattelu. Juttu alkaa kohdassa 37:55.
Hyvä ja ajatuksia herättävä elokuva mielenkiintoisesta aiheesta. Kerronta ja kuvaus toivat mieleen Hurt Lockerin, tosin kyseisestä pätkästä olisi voinut ottaa vaikutteena myös musiikittomuuden. Kypäräkameramateriaali toi Armadilloon sellaista läsnäolon tuntua, jota en ole aiemmin kokenut sotadokumentissa, ja ilman kyseisellä menetelmällä kuvattuja taisteluosuuksia elokuva olisikin ollut huomattavasti heikompi. Erityisesti mieleen jäivät Spoiler "kranaattivastaavan" kommentit pikkutytön kuoltua kranaatti-iskussa, äitinsä ja tyttärensä ISAF-joukkojen iskussa menettäneelle afgaanille lauotut latteudet sekä elokuvan viimeisen tulitaistelun aiheuttamat tunnelmat ja jälkipyykit tukikohdassa.
Kaikin puolin hieno dokkari, jota katsoessa usein unohti, että katsoo todellisia tapahtumia eikä fiktiota. Varsinkin loppupuolen taistelumyllytys oli karuudessaan vaikuttavaa settiä. Myös sotilaiden kommentit "urotekojen" jälkeen olivat leuat aukiloksauttavaa materiaalia. Kuvaus, ääni ja musa toimivat hienosti korostaen dokkarin elokuvamaista tunnelmaa. Jos jotain miinusta hakee, niin henkilöt jäivät jotenkin etäisiksi ja tapahtumien repaleisuus dokkaria myös vaivasi.
Hieno dokumentti ja silti niin elokuvamainen. Kyllä karmii kuinka parikymppiset miehen alut lähtevät hakemaan rauhanturvaajan hommasta sellaisia äärikokemuksia kuin ihmisen tappaminen.. ..ja kyllähän tämä dokumentti pistää miettimään saavatko ISAF-joukot todellisuudessa mitään hyvään Afganistassa aikaan.
Onpas mennyt telkkarilevitykseen melko pikaisella tahdilla: ke (13.4.) TV2: Dokumenttiprojekti: Armadillo klo 22.50.
Siinä vaiheessa kun tyypit alkoivat lopettamaan haavoittuneita minä vain ihmettelin että hei, mitenkäs se Geneven sopimus. Hyvin sitten meni taas vakiomalliin että jos joku oli tilanteista kotirintamalle kertonut niin se onkin joukon petturi.
Aika jännä miten paljon leppoisampaa oli tanskalaissotilaiden jutustelu myös partioissa verrattuna totuttuun jenkkisolttujen G.I. Joe ramboiluun. Eipä juuri luteja pokkailtu, vähän jäi jopa vähän turhan hämäräksi eri ukkojen roolit. Kyllähän tämä jälleen herättää kysymyksen näiden rauhanturvaoperaatioiden, yms järkevyydestä, helposti tulee mielikuva että enemmän on haittaa kuin hyötyä yrittää vaikuttaa vieraan kulttuurin asioihin, joiden taustoja ei edes oikein kunnolla tunneta ja ymmärretä.
Ehkä paras dokkari mitä olen koskaan nähnyt. Se epätodellinen katse mikä erään soltun kasvoista lähtee (kaikki dokkarin nähneet tietävät hyvin mitä tarkoitan) on ehkä yksittäinen pysäyttävin kohta. Todella jännittävä myöskin, harvemmin dokkareissa on koskaan edes jännittänyt. Eiköhän siinä adrenaliiniryöpyn aikana tehdyt ratkaisut tule ihan selkärangasta että en ketään alkaisi niiden takia paheksumaan, sama kuin se jälkihekumointi.
Juu, siis toiminta oli sinällään kuvattu niin hyvin että sitä ei voinut ihan täysin paheksuakaan. Noissa on se ongelma että käytännössä et tiedä kuinka monta vihollista on vielä pusikossa ja jos joku on haavoittunut, pitäisi sitä samalla vahtia ettei kiskaise kunnon jihad-tyyliin käsikranaattia esille. Eri asia on sitten kun tilanne on ohi, mutta tällaisessaa tilanteessa on lopulta vaikea sanoa milloin se on ohi ja samaan aikaan kun on oma elämä vaarassa. Mutta sitten ne ruumiilla juhlimiset on toinen juttu. Näitähän ei oltu kuvattu tai ei ainakaan dokkarissa näytetty joten ei tiedä onko se totta. Minusta kyllä lopun palkitsemistilanteessa toinen palkituista oli hieman vittuuntuneen oloinen siihen tyyliin ettei olisi halunnut olla siinä tilanteessa eli olikohan se sitten se vuotaja. Mutta olisi ollut ehkä asiallisempaa avata suunsa itse siinä tilanteessa.
Olihan tämä ihan vaikuttava tekele, hyvin koostettu ja varmasti monelle silmiä avaava kokemus. Juntit pystyi heti bongaamaan joukosta ja ei tullut yllätyksenä että juuri nämä tietyt sitten siinä hekumoivat "saavutuksillaan". Samaa mieltä kuitenkin siitä että varmasti osa tästä "..äijät korisi ojassa" puheista menee adrenaliinin piikkiin. Ilmeisesti kuitenkin nämä esitetyt väitteet väärinteoista on sittemmin hylätty ja kaikilla on puhtaat paperit. Mieleen jäi tämän yhden (Frederik?) haavoittuminen ja miehen katse. Taisi olla täysin shokissa ja totaalisen pihalla kun kaverit juottivat vettä ja tutkivat vammoja. Kyllä kuvattu tämä oli, olisi voinut kuvitella että kyseessä oli ihan oikea elokuva.
Sotimisen politiikasta ylipäänsä jäi mieleen kohtaus jossa vanha pitkäpartainen paimentolaismies kaavussaan valittelee että ilmatuli tappoi perheen ja vielä karjankin kaupan päälle. Tuli mieleen että nämä meikäläisten politiikat ja terrorisminvastaiset sodat ja kaikki ovat valovuosien päässä niistä ihmisistä joihin sota eniten vaikuttaa, eli juuri nämä Afghanistanin asukkaat. Tuokin vaari varmaan elelee samaan tapaan kun esi-isänsä olivat paimentamalla eläneet tuhat vuotta sitten, kunnes meikäläiset paukkaamme sinne hitech sotaleluineen ja sotakoneineen pamauttelemaan paikkoja kun milläkin sotasimulaatiohiekkalaatikolla. Kun tuota koko operaatiota miettii heidän näkökannaltaan, niin varmaankin heitä nuo Al Qaidat ja terrorismit kiinnostavat yhtä paljon kun lapinsaamelaisia pääkaupunkiseudun ratikkalippujen hinnat. Ihan mielenkiintoinen dokumenttina, sitä samaahan tuo meno tuntuu todellisuudessa olevan kun jenkkien leffoissakin, eli kävellään johonkin, joku alkaa ampumaan kohti jostain, ammuskellaan joka suuntaan tovi ja pari omaa ehkä haavoittuu tai kuolee, ja kun tuli lakkaa niin kävellään taas jonnekin muualle. Siinä voi sitten miettiä mikä se nettohyöty siitäkin reissusta oli, kun leiriin palataan illalla yhtä miestä vajaana.
Avasi itselle ainakin vähän enemmän tuota rauhanturvaamistyötä mitä pojjat tekkee maailmalla. Hyvä dokkari oli. Olisi mukava kuulla kokemuksia vanhoilta rauhanturvaajilta, kuvastiko miten hyvin todellista menoa paikanpäällä.
Nythän Subtv:llä menee tämä Afganistan -sarja. En tosin ole ehtinyt vielä katsomaan, mutta mainitsempa kuitenkin. Voisi varmaan myös mainita aiemmin julkaistun Restrepo -dokkarin (kanssaplazalainen tekikin siitä vasta ketjun). En ole sitäkään nähnyt, mutta ainakin jonkin verran suoraa vertailua on tehty Armadillon ja sen välillä.
Hyvä dokumenttihan tämä. Materiaali oli taitavasti koostettu ja kameroiden kanssa oli päästy aivan keskelle toimintaa. Ehkä kaikkine jälkituotantoineen tämä vaikutti jo vähän liikaakin hetkittäin fiktioelokuvalta, mitä voi näin dokumentin kohdalla pitää myös pienenä heikkoutena. Keskushahmot jäivät myös etäisiksi, vaikka tyyppien luonteet onnistuikin jo ensikuvien perusteella tunnistamaan, kuten Jarkko tuossa jo totesikin. ½