Laihdutus ja liikkuminen!

Keskustelu osiossa 'Terveys & hyvinvointi' , aloittajana thomas, 11.01.2003.

  1. ja56517

    ja56517 Guest Guest

    Liittynyt:
    27.02.2000
    Viestejä:
    109
    Saadut tykkäykset:
    0
    Vuodenvaihteessa vaakani näytti sellaisia lukemia, että jotain oli syytä tehdä. Liikuntaa en ole aktiivisesti harrastunut yli viiteen vuoteen, joten kaipasin helppoa ja tehokasta dieettiä (niin kai jokainen?). Makeiset, leivonnaiset ja olut olivat suurimpia herkkujani ja niistä luopumisen tiesin etukäteen tuskaiseksi.

    Tsekkasin eri vaihtoehtoja ja lähipiiriltä saamani positiivisen palautteen jälkeen päädyin kokeilemaan karppausta ja lähtökohdaksi oheisen taulukon mukaisen ravintolinjan, joka kohdallani ehkä eniten osuu tuohon Alakarppiin. Peruna, riisi ja leipä oli helppo jättää pois mutta ensimmäiset päivät sai taistella mielitekoja vastaan: karkit ja viinerit kutsuivat päivin öin!

    Karppaus oli tällaiselle kulinaristille syntisen oiva ratkaisu: kahviin kuohukermaa, paljon lihaa (pihivä, pekonia ja leikkeleitä), savustettua lohta, pekonia ja kylkiäiseksi vielä Brie-juustoa! Vichyä join työpäivän aikana 1,5 litran pullon. Ensimmäisellä viikolla olo oli vähän hontelo, mutta aiempi huutava näläntunne (pakko saada ruokaa!) jäi pian eikä syömisen jälkeen tullut enää väsymystä.

    En harrasta mitään kurttuotsaista karppausta enkä toisten käännyttämistä, mutta ilokseni voin kertoa, että 1,5 kk:n aikana kiloja on lähtenyt seitsemän ilman lisättyä liikuntaa. Olo on kaikkiaan loistava ja ruokavalio monipuolinen, eikä satunnaiset kermakakun tai viinilasin nauttimiset kyläillessä ole dieettiä romuttaneet. Halutessani pystyn ottamaan kulhosta vain yhden Ässä-Mixin.:thumbsup:

    Karppaus on toiminut kohdallani hyvin ja aion sitä jatkaa vaikka painonpudottaminen ei enää olekaan tavoitteena vaan tämän hyvän yleisfiiliksen ylläpitäminen.

    Juha
     
    Viimeksi muokattu: 25.02.2011
  2. juhaa

    juhaa Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    11.12.2000
    Viestejä:
    5 971
    Saadut tykkäykset:
    7
    Tässä pieni statistiikka tältä vuodelta, karppina taas ollut 11.1 lähtien.

    [​IMG]
     
  3. tootsi

    tootsi Runkku Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.11.2005
    Viestejä:
    3 208
    Saadut tykkäykset:
    46
    Muista käydä myös salilla 1-3x viikkoon!
     
  4. mi.vi

    mi.vi Guest Guest

    Liittynyt:
    11.12.2004
    Viestejä:
    540
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hyvän olon keittokirja, antti heikkilä.

    Tuollaisesta lukaisin jonkun verran faktaa, kun ei 5 vuotta sitten uskonut moisiin vähähiilihydraattomiin juttuihin, paino oli silloin 96kg. Ja perkeles kyllä se vaan toimi, ekana kuukautena lähti 6kg, siitä sitten jatkoin ja siitä lähtien paino on pysynyt 80 kilossa.

    Ensimmäiseen 4ään päivään en syönyt kuin sen verran hydraatteja mitä tonnikalasta, kananmunasta ja lihasta tuli, eli melkein nolla, sitten iski ketoosi, ja taju meinas lähtee, lusikallinen hilloa auttoi. Sen jälkeen olikin helppo katsoa mitä suuhunsa laittoi, hyvin vähän viljatuotteita, paitsi viinaa:thumbsup:
     
  5. ja56517

    ja56517 Guest Guest

    Liittynyt:
    27.02.2000
    Viestejä:
    109
    Saadut tykkäykset:
    0
     
  6. ja56517

    ja56517 Guest Guest

    Liittynyt:
    27.02.2000
    Viestejä:
    109
    Saadut tykkäykset:
    0
    Näin on tarkoitus kun ei enää tarvitse vetää kenkälusikalla verkkareita päälle!
     
  7. juhaa

    juhaa Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    11.12.2000
    Viestejä:
    5 971
    Saadut tykkäykset:
    7
     
  8. DVB-G

    DVB-G Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.03.2003
    Viestejä:
    10 281
    Saadut tykkäykset:
    30
    10 päivää takana Induktiota. Koska minä en laihdu Atkinsin avulla, pidän nyt 2 päivää mässäilyä tähän väliin: laskiakispullia, kiisseliä, pähkinäpatukoita. En laske kaloreita tai ainekoostumuksia kahteen päivään. Sitten aloitan dieetin jälleen alusta, ja jatkan 28 päivää, kunnes taas mässäilen 2 päivää.

    Nimittäin, jos tämä dieetti ei plasebouskovaisten päiväunipuheista huolimatta (mitä lie haaveunta ovat nähneet aina vaakaa katsoessaan, LSD:tä varmaan ottaneet) pudota MINUN painoani, se on MINULLE hyödytön dieettimenetelmä. Annan tälle dieetille kuitenkin uuden mahdollisuuden 28 päivän ajaksi, ja karsin silloin hiilihydraatit max 10 grammaan per päivä, koska viime päivien 15 grammaakin on ilmeisesti liikaa minun keholleni (valtavalle rasvamaksalleni?).

    Paino ei onneksi dieetillä nouse, se hyvä puoli siinä sentään on. Mutta sekin johtuun lähes varmuudella siitä, että punnitsen gramman tarkkuudella jokaisen tuotteen mitä suuhuni panen (vettä en punnitse) JA poljen tunnin fillarilla päivittäin. Tämä sapuskamäärän rajaaminen ja kuntoilu siis tepsivät, dieetti sinänsä on herkkäuskovaisten huijaamista.



    PAHIN pulma dieetillä on jatkuva voimattomuus. Lihakset eivät palaudu lainkaan. Kun aloitin polkemisen ja elimistössä vielä oli sokerivaroja, lenkki sujui normaalisti, jaksoin 5-10 sekunnin spurtit kuten tapana on. Mutta kun 8 päivää dieettiä oli takana, elimistön sokerivarat loppuivat kesken lenkin, ja muutkin päivät sitä ennen ja sen jälkeen ovat olleet tehottomia. Enintään 3 sekunnin ajaksi jaksan anaerobista toimintaa tehdä, ja lihasten yleisvoimataso on huono, kestävyyskunto naurettavan huono. Kestävyyskunnosta en Atkinsia sentään syytä, kuntoilemattomuus sen aiheutti. Mutta kun hetkellinen voimantuottokin hiipuu dieetin takia, se on minulle epänormaalia ja suorastaan pelottavaa.

    Nyt innolla tarkkailen miten lihaksille tulee käymään kahden hiilihydraattitankkauspäivän jälkeen. Oletettavasti voimia taas piisaa ja lenkki kulkee iloisesti ainakin yhden päivän ajan, jopa kahden, kunnes tehotaso jälleen alkaa laskea ja noin 8 dieettipäivän jälkeen tulee uusi totaalinen romahdus ja tehotaso on senkin jälkeen matala.

    Totaaliromahduksen koin viimeksi noin 10 vuotta sitten, ja oli jännä jälleen kokea tämä voimien kesken loppuminen. Jos fillarilenkkiä olisi kestänyt 500 m pidempään romahduspäivänä, olisin joutunut kävelemään ne metrit. Lenkin jälkeen oli kylmä, huimasi, oksetti ja tuli ripulia. Ottamani proteiinijuoma ei imeytynyt, tunnin päästä se tuli takaisin kurkkuun röyhtäisyn yhteydessä. Elimistö oli paniikkitilassa. Onneksi olo helpottui tuntien kuluessa. Oletettavasti tuo hätätilahetki oli ketoosiin (tai ketoasidoosiin?) menon hetki. Tiedä häntä.

    Muistutan, että normaalisti pystyn liikkumaan 6...12 tuntia putkeen syömättä yhtään mitään liikunnan aikana, 7 päivää viikossa, ilman mitään lepopäiviä välissä. Se on täysin normaalia minulle. Sellaiset energiavarat elimistöni pystyy sisälleen varastoimaan. Joten voimien totaalinen loppuminen yhden tunnin fillaroinni aikana oli järkyttävä havainto. Atkinsin dieetti todellakin muutti elimistöni toimintakykyä, romahdutti kyvyt samalle tasolle kuin auton alle jäänyt pullasorsa. Sääliksi käy niitä, joiden elämä on jatkuvasti tällaista, että 50 minuutin ajan jaksaa likkua, sitten on syötävä jotain. Minulle riittää (vakioruokavalion aikana) kun syön 24 tai 48 tunnin välein yhden kerran, sillä taas jaksaa painaa seuraavat 23 tai 47 tuntia. Tähän mukavuuteen verrattuna elämä Atkinsilaisena on täysin perseestä. Tehotonta. Voimatonta. Missään tapauksessa en voi tehottomalla mummomoodilla kesän kauniita kelejä pilata, joten dieettipelleilyni loppuvat viimeistään 1.5.2011 ja silloin palaan normaaliin ruokailuun. Mutta nyt lumisen kelin aikana kun liikunta on melko vähäistä, voin vielä kokeilla dieettiä, että paino ei nousisi pilviin.

    Lyhyesti: Atkins sopii niille, jotka EIVÄT harrasta pätkääkään fyysistä kuntoilua ja jotka ovat herkkäuskoisia, eli uskovat muiden puheita laihtumisesta. Jos liikkuu päivittäin ja uskoo omaa vaakaa, laihduttamiseen tämä dieetti ei sovellu. Dieetti myös vie liikunnasta tehot pois. Lihakset se korkeintaan kehosta hävittää, sen verran siinä sitten voi "laihtua". Nämä ovat kokemukseni 10 päivän dieettauksen perusteella, yhdestoista päivä tänään on menossa. Teen tarkentavan luennon aiheesta sitten kun 28 päivän dieetti on kokeiltu noin kuukauden kuluttua. Kerron Atkinsin hyvät ja huonot puolet oman kokemiseni perusteella.

    .
     
    Viimeksi muokattu: 04.03.2011
  9. megaman_87

    megaman_87 Guest Guest

    Liittynyt:
    02.10.2005
    Viestejä:
    71
    Saadut tykkäykset:
    0
    Eikö olisi DBG helpompi vaan syödä alle kulutuksen. Laske päivittäinen energiantarpeesi ja miinusta siittä 500 kcal, kuitenkin niin että proteiinia tulee vähintään. 1,5g per painokilo. Lopuilla ei väliä, siis hiilareilla ja rasvalla. Taattua hidasta painonpudotusta vaan. Se lähtee yhtä hitaasti kun tuleekin. (Rasva) Ja on naurettavaa analysoida diieettiä 11. Päivön kohdalla. Ihan rauhassa vedät. 2kk putkeen joka päivä samat ateriat, etkä lipsu niistä. Voimaharjoittelu melkein pakollista jos et halua lihaksista eroon. Polkemalla ne lähtee varmasti.
     
  10. CharlesBronson

    CharlesBronson Guest Guest

    Liittynyt:
    19.06.2007
    Viestejä:
    405
    Saadut tykkäykset:
    0
    Joo, kalorit on hyvä laskea sen mukaan mikä on TAVOITEPAINO. Itse nyt vajaa pari kk alakarpannut ja painoa on tullut alas n.5kg, eli suht maltilliseen tahtiin. Mutta en niinkään tuijota vaa'an lukemaan vaan mittanauhalla mitannu strategiset kohdat kehosta ja tarkkaillut niiden mittojen muutosta. Esim. vatsan ympärimitasta on lähtenyt n.6cm tänä aikana, mikä on hyvä tulos. Liikuntaa harrastaessa lihasmassakin kasvaa, ainakin näillä protskumäärillä, joten se vaa'an lukema/painoindeksi ei kerro kaikkea ainakaan minun kohdalla. :D

    Mitä liikuntaan tulee niin harrastan 3 kertaa viikossa lenkkeilyä ja siihen päälle vielä kuntopiiri+punttisali, eikä kyllä itsellä ole ollut jaksamisen kanssa ongelmia. Päinvastoin lenkkeily on paljon kevyempää kun on turhaa lastia karsiutunut matkan varrella pois. Tosin en ole mitenkään pahasti ylipainoinen, silloin tilanne voi olla eri, mutta sen verran että itseäni häiritsee ja haluan pudottaa muutaman kilon pois.
     
  11. marcoolio

    marcoolio "JTX: en wareta" Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    23.09.2002
    Viestejä:
    4 511
    Saadut tykkäykset:
    8
    Ei DVB-G termodynamiikan lait mihinkään ole kadonneet. Jos kuluttaa enemmän energiaa kuin syö, niin silloin kehon energiavarastot hupenee. Faktoihin tukeutuvana ihmisenä laske tarkaan energiansaantisi kaikista lähteistä ja pohdi riittääkö kulutus painonpudotukseen. Keholla on käytännössä kolme eri energiavarastoa. Lihasten ja maksan glykogeeni, rasvakudos ja lihasten proteiinit. Atkinsin dieetti toimii todella monella ihmisellä niin, että negatiivisen kokonaisenergiataseen aikana (laihdutus) lihakset säilyvät ja paino putoaa rasvakudoksen hävitessä. Kaikille se ei toki sovi. Perintötekijämme eroavat ja kehon energiankulutus, lihastenmuodostuskyky ja rasvanvarastointikyky vaihtelee paljon.

    Tsemppiä! Pitäisi itsekin taas aloittaa vähähiilihydraattinen ruokavalio... :eek:
     
  12. DVB-G

    DVB-G Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.03.2003
    Viestejä:
    10 281
    Saadut tykkäykset:
    30
    Väliraportti laihtumisestani. Liitekuvassa käppyröitä, joista huomaa miten eri tavalla paino minulla alenee eri laihdutustavalla.

    Ensiksikin kerrotaan PARAS havainto tästä vähähiilihydrattisen elämän kokeilusta: ei ole jatkuvaa mässäilyn himoa. Entinen elämä eli kaikki menneet vuosikymmenet elin lähes pelkällä sokerilla, ja kun niin tekee, on keskeytyksetön himo syödä lisää sokeria, aamusta iltaan.

    Ja nyt kun syön pääasiassa rasvaa ja proteiinia, ei ole pienintäkään mässäilemisen himoa. Dieetin ylläpitäminen ei siis ole lainkaan vaikeaa. Aivoilla riittää aikaa muiden asioiden pohtimiseen, sokeri ei ole mielessä hetkeäkään. Aiemmat 53848544584 erilaista diettikokeiluani romuttuivat poikkeuksetta siihen, että henkisesti meni hermot kun karkit pyörivät mielessä 24 tuntia vuorokaudessa, aika ei riittänyt mihinkään muuhun kuin karkeista himoitsemiseen.



    Selostan käppyräkuvassa olevat käyrät vasemmalta oikealle edeten.

    Sininen käyrä vasemmalla ylhäällä näyttää miten paino pomppasi ylös kun tyhjensin asunnon hiilihydraattivarastoja suihini ennen Atkinsiin siirtymistä. Paino nousi tilapäisesti kolmisen kiloa, joka on tyypillistä kun mässäilen. 6 kiloa yhdessäkin vuorokaudessa pystyn "lihomaan" ihan helposti.

    Punaisella paksulla viivalla Atkins-Induktiopäivät ilmaistaan, diettikausi siis alkaa siitä mistä punainen osuus alkaa. Ensin poistui tilapäinen mässäilypiikki elimistöstä eli paino palasi tavanomaiselle tasolle.

    Katkos viivassa kertoo kuukauden loppumisesta, viivat ovat taulukkolaskentasoftassani yhden kuukauden mittaisissa irtopätkissä.

    Seuraava viiva eli Maaliskuu 2011 alkaa Atkinsilla yhä dieetaten. Ja koska paino ei tuntunut alenevan niin kuin muut mainostavat, mässäilin kostoksi 2 päivää hiilihydraattia eli join litrakaupalla kiisseliä ja söin 4 laskiaispullaa. Tämä näkyy sinisellä nousevalla viivalla, noin kilolla paino kasvoi. Mutta lihaskunto onneksi elpyi erinomaiseksi, eli lihaskatoa ei tapahtunut. LihasVOIMAtaso vain tuppaa jäämään 60 prosenttiin dieetin kuluessa, olo on voimaton, jatkuvasti hengästyttää.

    Yksinäinen punainen täplä kertoo yhden päivän Atkins-dieetistä, aloitin siis Induktion alusta sokerimässäämisen jälkeen.

    Sitten menin kauppaan, huomasin laskiaispullat 50% alennuksella, ostin 8 pullaa ja vedin ne naamariin parissa tunnissa. Aivan tyypillistä minulle. Minua ei ilmeisesti saisi päästää kauppaan niinä päivinä kun jotain makeaa myydään puoleen hintaan. Aiemmat 4 pullaa ei siis riittänyt makeanhimon taltuttamiseen, vaan siihen tarvittiin 12 pullaa, että enää ei enää tee mieli ostaa laskiaispullia, muutamaan kuukauteen ainakaan.

    Dieetti alkaa taas alusta eli punainen viiva jatkuu, nyt sentään yhtenäisenä loppuun saakka eli tähän päivään asti. Dieetti ei enää ole virallinen Atkins, se kun ei minuun tehoa, vaan dieettimetodini on "vähäkalorinen vähähiilihydraattinen". 1100 kilokalorin hujakoilla viime päivinä on menty, sokeria noin 15 grammaa päivässä, proteiinit 100 grammassa. Nostin juuri proteiinit 111 grammaan ja jos elimistö ei ripuloi, hivutan tasoa 135 grammaan per päivä.



    Kuvan oikea puolisko näyttää kaksi sinistä viivaa. Ne ovat viime kesältä 2 lämmintä kuukautta, jolloin en mitään diettiä pitänyt, vaan normaali päivittäinen liikunta laski painoa.

    Selvä ero dieettilaihtumisen ja vapaan elämän välillä. Dieetin aikana paino ei heittelehdi, päivästä toiseen edetään tasaisesti ilman edestakaisia hyppäyksiä. Ilman dieettiä paino pomppii ylös-alas miten sattuu.

    Eroa saattaa osin selittää se, että nykyään punnitsen itseni heräämisen jälkeen, kun taas ennen diettiä punnitsin itseni lenkin jälkeisen nestepalauttamisen jälkeen. 5 dl nestettä siis aina otin ennen vaakaan menoa. Jatkossa jatkan heräämisen jälkeisen painon mittaamisella.

    Lisäksi huomaa sen, että dieetti laihduttaa NOPEAMMIN kuin pelkkä vapaa elämä liikunnan kera. Eli kun käyttää pari tuntia päivässä objektien punnitsemiseen ja taulukkolaskemiseen ja asioiden tulkitsemiseen ja laihdutuksen opiskeluun ja optimointiin, edistyminen on tehokkaampaa.

    Tällä hetkellä vauhtini on 1,9 kg viikossa. Päivää kohti keskiarvoksi tulee 271 g laihtuminen. Se tekee kuukautta kohti 8,13 kiloa. Juu juu, "liian nopeaa" pudotusta rasvattomien bodarien mielestä, mutta kun läskiä kehossa piisaa, tämä ei ole ollenkaan liian raju tahti. Rajumpaa metodia jatkuvasti yritän kehittää. Adonisten ja läskikasojen elämä on erilaista. Minä edustan kukkakeppiä, jossa on tonni läskiä koristeena. 40 kiloa ylimääräistä läskiä pahimmillaan oli. Nyt on ylimääräistä läskiä jäljellä suunnilleen 20...25 kiloa. Sitä haluan häätää pois noin 15 kiloa. Alkuperäiseksi ruipeloksi asti en halua palata. Olen siis geneettisesti laiha, mutta karkkihimo ja liikkumattomuus kerrytti 40 kiloa läskiä vuosikymmenessä.

    Parin viikon päästä alkaa henkisesti vaikea kausi, ulkona alkaa olla liian hyvä ilma, tekisi mieli mennä kuntoilemaan tehokkaasti, mutta kun dieetillä ei saa käyttää palautusjuomaa eli sokeria, liikunnan tehokkuus jää surkeaksi aikä kunnon kehittymistä tapahdu.

    Siispä YRITÄN jaksaa jatkaa nykyisen kaltaista dieettiäni vielä runsaan kuukauden verran, ja vasta 1.5.2011 aloitan "massakauden" eli sokerin ahtamisen (palautusjuomasta pääasiassa) ja täyspäiväisen liikunnan (8-9 tuntia päivässä). Painon pudottaminen lopetetaan pariksi viikoksi heti toukokuun alussa. Sen jälkeen yritän parin viikon ajan laihtua tavalla tai toisella, liikuntatehoa ehkä hilliten, ja sitten taas seuraa pari pullistusviikkoa eli kesäkuun alku mennään mässäilyllä ja himoliikunnalla. En tiedä monenko viikon syklit juuri MINULLE sopivat, mutta joku menetelmä tässä on pakko kehittää, että voin sekä laihduttaa rasvaa pois, että kasvattaa kuntoa, samaan aikaan.



    Gramman tarkkuudella punnitsen kaiken mitä syön. Toinen kuva kertoo tämän päivän ruokalistan, 1143 kcal on luvassa. Muiden mielestä päivän safkat ovat ehkä askeettisia, mutta kun vertaa listaa minun aiempaan ruokavaliooni (karkkipussi auki ja karkit suuhun, sitten keksipaketti auki ja keksit suuhun), on nykyinen ruokavalio paljon terveellisempi. Lisäravinteita en ala tässä luetella, mutta puoli tusinaa erilaista pilleripurkkia käytössä on.



    Netin kalorilaskurit perusaineenvaihdunnalle ovat minun kohdallani suunnilleen 200% paskanjauhantaa. Niiden mukaan minun pitäisi syödä 2000-3000 kcal vuorokaudessa pelkästään koomassa maatessani, ja jos harrastaisin liikuntaa, kalorimäärä pitäisi olla jotain käsittämättämän suurta. Että paino siis pysyisi paikallaan. 100% kusetusta. Älkää uskoko laskureihin, jotka on laadittu kehonrakentajien ja huippu-urheilijoiden ruumiiden perusteella. 1500 kcal lihottaa minua kuin pullataikina, eli kaloroilaskureissa on joku älytön +1000 kcal lisäarvo unohtunut kaavaan. Eli jos laskuri kertoo sinulle että syö 2222 kcal niin oikeasti sen pitäisi sanoa: syö 1222 kcal. Tai jotain.

    Kalorilaskurit lihottavat minua, Atkinsin dieetti lihottaa minua. Kaikki mitä 7 miljardia ihmistä suustaan päästää, pelkästään lihottaa minua. Voin kuunnella pelkästään itseäni, vain minun omilla erikoismetodeillani kykenen laihtumaan.

    20 päivää tässä nyt ollaan Induktiota vedetty, ja odottelen, että koskahan se ketoosi oikein saapuisi kylään. Runsaassa viikossa viimeksi loppuivat elimistön sokerivarastot. Nyt varastoja on piisannut 20 päivää, voimatason romahdusta ei ole vielä tullut. Turha minun on uskoa "ketoosi 4 päivässä"-sketsejä jos minulla menee 40 vuorokautta. Odotellaan, odotellaan. Ihan sama vaikka joutuisin vetämään Induktiota 10 vuotta putkeen, jos kerran laihdun tässä odottaessani. Lähinnä siksi odottelen ketoosiveikon kyläilyä, että joskus vihdoin pääsisi dieetin kakkosvaiheeseenkin, jossa päivittäisen sokerin määrää saisi luvallisesti kasvattaa. Vaan eipä taida vaihetta kaksi ikinä tulla minulle. Taisi herra Atkins myöskin lukea vääriä kalorilaskureita kun kirjaansa naputteli. Neuvoi luultavasti vain kehonrakentajia laihtumaan. Minä tarvitsisin sinivalaan laihdutusoppikirjan.


    .
     

    Liitetyt tiedostot:

    Viimeksi muokattu: 25.03.2011
  13. megaman_87

    megaman_87 Guest Guest

    Liittynyt:
    02.10.2005
    Viestejä:
    71
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ei mtm... 10char
     
  14. DVB-G

    DVB-G Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.03.2003
    Viestejä:
    10 281
    Saadut tykkäykset:
    30
    Jaanhans, katselin juuri Liiterin esitettä, ja nyt on näemmä pääsisäismunia myynnissä. Ja muuta vastaavaa kausikarkkia. Paha juttu minulle. Kaikkea uutta pitää aina päästä maistamaan.

    Täytyy näköjään sopeutua sellaiseen elämään, että kerran kuussa mässäillään mielin määrin kauden herkkuja (koskas Oululaisen Herkkumämmiä oikein myydäänkään?) ja loppukuukausi sitten laihdutetaan kiloja pois. Siis lihotaan 1...2 kiloa kerran kuussa ja laihdutetaan 8 kiloa kuussa, silloin kokonaislaihtuminen on 6...7 kiloa kuussa. Meneehän se näinkin.

    Pitää opiskella mitä namua onkaan myynnissä mihinkin vuodenaikaan. Nyt olen jo oppinut laskiaispullien ja pääsiäismunien myyntiajat. Loput 10 kuukautta pitää vielä selvittää.

    Ja mikäli yhteen kuukauteen sattuu useampi eri kausikarkkilaji, voi joutua sijoittamaan kaksi eri mässäilypäivää kuukauteen. Toivottavasti vastapainoksi on sellaisiakin kuukausia vuoden varrella, jolloin ei ole mitään hyvää myynnissä kaupoissa.

    Joulukuussa ainakaan ei ole mitään spesiaalia, jota minun pitäisi ostella. Joulukinkku kun ei ole karkkia. Tämä karkiton kuukausi voi kompensoida jotain kahden karkkipäivän kuukautta.

    Juhannuksenakaan ei ole mitään hyvää. Koskisen Antin Korvalääke on perinteinen JussiNamu, mutta se ei kiinnosta minua himokuntoilija/mässäilijää. Nyt on jo 2 karkitonta kuukautta keksitty.

    Helpointa lienee sijoitella karkkisessiot ihan mihin päivämäärään lystää. Viettää 12 juhlapäivää vuodessa, päivämäärästä riippumatta. Olisi tyhmää yrittää ostaa joulukinkku heinäkuussa ja pääsiäismuna marraskuussa, kun tuotteita ei ole myynnissä. On sopeuduttava myyntivalikoimaan.

    Hyvä asia tällaisessa dieetti+mässäily-menetelmässä on se, että karkit/pullat maistuvat hyvälle kun niitä EI syö 365 päivänä vuodessa. On parempi antaa makuaistin levätä sokerittomana 2...4 viikkoa ennen seuraavaa namusessiota. Ammattimaisena palkattomana karkkinarkkarina muistan hyvin, että karkitkin alkavat maistua puulta viimeistään silloin kun vetää päivittäin 400 g samaa viinikumia 2 kuukautta putkeen.

    .
     
    Viimeksi muokattu: 25.03.2011
  15. marcoolio

    marcoolio "JTX: en wareta" Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    23.09.2002
    Viestejä:
    4 511
    Saadut tykkäykset:
    8
    Huomasin ruokalistallasi DVB-G ketsupin. Siinä on tavallisesti paljon sokeria (24,5% tuossa Heinzin Mexicanissa), joten kannattaa harkita vaihtamista esim Felixin vähäsokeriseen. Jos siihen haluaa lisää tulisuutta, niin vähän chilijauhetta sekaan.
     
  16. DVB-G

    DVB-G Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.03.2003
    Viestejä:
    10 281
    Saadut tykkäykset:
    30
    Kilipippurijauhetta käytän aina, nyt kun on Kajannepippuri loppunut. Tänäänkin. Ketsuppia en käyttänyt ollenkaan tänään, kun lorahti 2 g liikaa öljyä ja piti saada kaloreita alemmaksi. Tarvitsisin tarkan öljyannostimen. On pirun vaikea +-0,5 gramman tarkkuudella annostella öljymäärä. Voita on helpompi vuolla vaikka milligramma kerrallaan.

    Ketsuppi toimii toisiaan mausteena nykyisin, ei kastikkeena. Se ei korvaa tomaattia, eikä tomaatti korvaa ketsupin makua. Tavallinen ketsuppi ei tule kyseeseen, sitä joutuisi panemaan sata tonnia. Tulinen ketsuppi antaa enemmän makua vähemmällä määrällä. 10 g jo riittää maustamaan ruoka-annoksen.

    Mutta hyvä vinkki silti vähäsokerisen ketsupin huomio, en olekaan ajatellut asiaa siltä kannalta. Eli jos ketsupissa on sokeria vähän, voi ketsuppia käyttää enemmän. Pitää kokeilla ostaa jotain vähäsokerista seuraavaksi, kunhan saan rahaa ja ostan samalla Kajannepippuria myös (tulista ketsuppia ei ole vähäsokerisena). Tämä versio olisi erityisen sokeriniukka:
    http://www.hiilariton.fi/heinz-carb-ketchup-p-999.html

    Ennen dieettiä ketsuppia kului 200 g per ruokailu; kastikkeena aine toimi. Siihen nähden tämä dieettiaikainen aineen käyttö on todella vähäistä.

    Yritän pitää päivittäisen sokerimäärän noin 15 grammassa ja ketsuppi toimii sokerilähteenä lihapäivänä. Koska tänään jäi ketsuppi ottamatta, pitää ottaa vaikka vaniljasokeria 4 grammaa samalla kun proteiinia juon. Muuten sokerin päiväannos jäisi 10 grammaan. En halua nyt muuttaa dieetin olemusta pudottamalla sokeritasoa ennakoimattoman alas. 15 grammalla mennään ja tutkitaan millaisen laihdutuksen se tarjoaa. Sitten kun on pakko kiristää ruuvia (ensi kuussa?), pudotan päivän sokerit 10 grammaan, sitten 5 grammaan. Pysyn tämän kuukauden loppuun 15 gramman sokeripäivissä, oli päivän nimi sitten kalapäivä, lihapäivä tai pulveripäivä. Kolmea eri ruokaa syön. Viikossa on 3 kalapäivää putkeen, 3 lihapäivää putkeen, 1 pulveripäivä. Kermaa voi käyttää kalapäivisin ja pulveripäivänä.

    .
     
    Viimeksi muokattu: 25.03.2011
  17. MonoPete

    MonoPete Guest Guest

    Liittynyt:
    16.02.2010
    Viestejä:
    30
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tsemppiä dvbg (ja muut) projekteihinne! Itse en voi sanoa olevani tosiuskovainen (plasebo- tai muuten) minkään koulukunnan suhteen, mutta minulla itselläni vähä- tai hyvähiilarinen ruokavalio on toiminut hyvin painonhallintakeinona.

    Taisit dvbg - tai joku muu - jossakin tässä ketjussa viitata tyyliin, että 'se ja tämä dieetti ei välttämättä toimi mutta ravinnon saannin vähentäminen toimii'. Tästä juuri mielestäni on kysymys, ja tähän voisin sanoa uskovani. Minun mielestäni avainsana on tiedostaminen. Minulle kyseessä on siis klassinen "stop-eating-so-much" -dieeti. Siis se, että tulee tietoiseksi siitä mitä suuhunsa panee - jo se riittää aika pitkälle. Idealisti sanoisi, että edistymisen mittarina paras on oma fiilis, parempi olo, vaateet tuntuvat paremmilta päällä, jne. - ei painoindeksit, vyötärömitat tai itse paino. Idealisti on 100% oikeassa, vaikka tottakai seuranta hoidetaankin käytännössä ihan vaakalla.

    Itse aloitin projektin 80-90 -luvun taitteessa, jolloin olin aikuisikäni alimmassa painossa 77 kg, armeijan aikaan, rukista kotiyksikköön palatessa. (Täytyy muuten kertoa, että se on minulle toistakymmentä kiloa liian vähän, kaverit eivät enää tunnistaneet ja vertaus keskitysleirikuviin tuli esille useammin kuin kerran...) No, seuraavat parikymmentä vuotta menivätkin sitten suht tasaisen painon kartuttamisen merkeissä kunnes reilu vuosi sitten riitti - lukemassa 111 kg. (Pituutta 192 cm, mutta joka tapauksessa ei tuntunut hyvältä. Lukeudun muuten porukkaan, joka ei juurikaan liikuntaa harjoita -tälläkin on paljon merkitystä siihen mikä painonhallintamenetelmä sopii ja mikä ei, niinkuin moni on todennutkin.)

    Tässä vaiheessa, noin vuosi sitten, aloitin hiilarien seuraamisen. (Olisi yhtä hyvin voinut olla rasva tai kalorit? -> tiedostaminen) Juuri nyt on painoa päällä 95 ja se on aika lähellä sitä missä haluan ollakin.

    En usko, että tämä homma on niitä, joissa grammantarkka tiede tai teoriat ovat ratkaisu. Mielestäni ihmiskeho syvällä sisimmässään perimmiltään tiedostaa mitä suuhun kannattaa laittaa ja mitä ei - mutta tosiasiassahan tätä on vaikeata valjastaa palvelemaan painon- tai hyvänolonhallintaa, kun joskus se keho sanoo, että: "tuo pulla tai tuo suklaa, tuo tarvitaan kitusiin välittömästi" :)
     
  18. jpop

    jpop Guest Guest

    Liittynyt:
    27.12.2001
    Viestejä:
    693
    Saadut tykkäykset:
    0
    Nyt ei kyllä kevennys lähde tälle keväälle ollenkaan käyntiin. Musta on tullut liian laiska, huonokuntoinen ja mukavuudehaluinen herkkuperse. Tänäänkin kävin hakemassa "jälkkäriksi" kaksi kiloa irtokarkkeja - röyh! Suurimmat liikkumisen estävät tekosyyt ovat tällä(kin) kertaa romut polvet ja tietysti julma kiire. Tars vähän ryhdistystä & motivaatiota, mutta nyt ei jotenkin vaan lähde sisältä päin :(
     
  19. Kiila

    Kiila Käyttäjä

    Liittynyt:
    31.01.2001
    Viestejä:
    1 660
    Saadut tykkäykset:
    0
    Näinhän se on että pääkopasta tämä homma lähtee. Itseäni ketuttaa kun on niin usein helppoa ajatella, että "menipä sen verta pitkään duunissa ettei enää voi lähteä urheilemaan". Telkkaria kyllä jaksaa kuitenkin katsella :grr: Sitten kun saa rytmin päälle niin homma ruokkii itse itseään. Fiilis on oikeasti virkeämpi ja nukkuukin huomattavasti paremmin... varsinkin kun urheilun päätteeksi tulee mentyä aikaisemmin nukkumaan eikä väkisin selaa plazaa kello 01 :) Niin ja se painokin alkaa tippua tässä samalla kun ei ole koko ajan jääkaapilla ja kuluttaa minkä syö.
     
  20. jpop

    jpop Guest Guest

    Liittynyt:
    27.12.2001
    Viestejä:
    693
    Saadut tykkäykset:
    0
    Osu ja uppos! :thumbsup: