Seuraavanlainen ongelma tuli vastaan. TF500PVRc menee jatkuvasti itsekseen päälle. Virtanapista se kyllä sammuu, mutta muutaman minuutin päästä on taas päällä. Ei siitä varsinaisesti oikein haittaa ole, mutta ärsyttää silti. Kyseessä on siis TF500PVRc (FW 3.56). Ainoa asennettu TAP on PlasmaEPG 2.10, josta on nyt kaikki ohjelmatietojen automaattiset haut ruksittu pois. Lisäksi virtajohtoa on tuuleteltu ja kaikki IR-kaukosäätimet viety pois huoneesta jos vaikka joku niistä olisi hajalla ja käynnistäisi boksin. Ei auta. Olisiko kenelläkään vinkkiä miten päästä tuosta ominaisuudesta eroon?
Lähteekö päälle vaikka teippaat boksissa olevan fototransistorin ("infrapunasilmän") mustalla teipillä piiloon valolta?
Lähtee päälle silti. Peitin varoiksi etuosassa olevan mustan alueen kokonaan, kun en oikein ollut varma mistä tuo fototransistori kurkistelee. Sellainen tuli mieleen, että minulla on samassa tilassa webbikamera, joka toimii myös pimeässä "infrapunaledien" avulla. Se on toki ollut irti pistorasiasta kun olen tätä pulmaa ihmetellyt. Mutta voiko tuollainen pidempi IR loisto saada tuohon infrapunasilmään jonkun sortin "lumisokeuden"? Voi olla pikkusen kaukaa haettu idea, mutta kun ei näistä mitään ymmärrä, niin tieto ei rajoita mahdollisten syiden hakemista...
Ei voi. Elektroniikka kuluu vanhuuttaan. Varmaankin vehkeen virtalähde on tsekattu aivan ensimmäiseksi? Se kun temppuillesaan saa aikaan vaikka mitä ja niitä virheitä on ihan turha jahdata. Jos virtalähde on kondiksessa, niin fototrankun voisi juottaa irti ja katsoa vieläkö boksi sekoilee. EDIT: Kuva fototransistorista.
Kiitos Bluray! Mutta nyt näyttää että virtajohdon tuuletus&tehdasasetusten palauttelu auttoi sittenkin.... Tai ainakin ongelma on muutamaksi tunniksi hävinnyt. Ja jos palailee, niin pidän silti kolvin vielä laatikossa. Saa gigantin väki hoitaa vehkeen jonnekin kolvailtavaksi, takuu kun on vielä voimassa.
Aaa, huijasit meitä! Mikset heti kertonut, että takuu on vielä voimassa? Eihän silloin kannata paljon rautavikoja etsiskellä, jos on takuun piirissä.