kotelokysymyksiä

Keskustelu osiossa 'Autohifi' , aloittajana Junnuh, 12.07.2009.

  1. papukaija

    papukaija Käyttäjä

    Liittynyt:
    31.08.2005
    Viestejä:
    1 522
    Saadut tykkäykset:
    0
    Noh niin, ed. mainittu kotelo alkaa hiljalleen valmistua. ongelmia on mm. ollut sopivan tekopaikan ja -ajan puute. Jouluksi olisi tarkoitus lähteä toisaalle, ei vaan joululoman lyhyys sallisi sitä (uutta ammattia tässä itselleni hankin paikallisen aikuiskoulutuskeskuksen kurssilla). Joutuu tekemään sisään tunteja, että saa muutaman päivän pitää sitten ylimääräistä vapaata.

    Tullu tuota viritystaajuusasiaa selviteltyä tässä. Autossa ei oikeen alle 30hz:n viritys tahdo toimia. Suurin ongelma on saada subi sulautumaan edes huonosti muuhun systeemiin, tahtoo paikallistua helkutin herkästi vallanki konttiasennuksella. Midbassojen toiston pitäisi ulottua voimalla melkoisen alas. Ongelmaa tulee korkeammalta piikkavien biisien kanssa. Korkeammat bassot kun ei tulekkaan enää niin napakasti, eikä voimalla, kun viritystaajuus on niin alhaalla. Tietenkin jos saa midbassot toistamaan voimalla tarpeeksi alas, voisi se helpottaa tätä ongelmaa.

    Eli siihen on syynsä, miksi jopa autohifin ammattilaiset suosii niitä 35-40hz:n viritystaajuuksia autosubeissa.

    Ja hei, nää on musasubeja hyvin monesti, ei niinkään leffasubeja...
     
  2. j_a_k

    j_a_k Käyttäjä

    Liittynyt:
    31.08.2007
    Viestejä:
    2 266
    Saadut tykkäykset:
    7
    Niinpä, kyllä bassoa toistava teinijumputin on helppo tehdä, alastoistava subwoofer onkin hankalampi :D

    Samantyyliset ongelmat ne on "huoneisto"subbareissakin, matalia toistava on hankalampi saada antamaan musiikille kunnon potku, koska se tietty tiukkuus siinä soundissa tulee ylemmällä bassoalueella, joka helpolla jyrätään matalilla. Helppo tapa on jättää ne matalat unholaan, ts. ei toisteta alle 35-40 Hz:n. Eli pitkälle pelataan vasteen muoto-ongelmien kanssa.
     
  3. papukaija

    papukaija Käyttäjä

    Liittynyt:
    31.08.2005
    Viestejä:
    1 522
    Saadut tykkäykset:
    0
    Siitä päästäänkin kivasti kysymykseen, että onko mitään järkeä alkaa tekemään sellaista koteloa, johon asennettua subielementtiä kuitenkaan ei ole niin helppoa saada autossa tomimaan? Jos siis tarkoitus kuitenkin on autoon se pistää..

    Kuitenkaan monikaan aloitteja ei varmasti jaksa, viitsi tai edes osaa ratkoa mainitsemiani ongelmia liian alas viritetyn autosubin kanssa. Kun sitä ei yritä ratkaista monikaan alan ammattilaisistakaan... Ja jos nyt joku luulee, että se olisi niin yksinkertaisesti ratkaistu, että pistetään riittävällä voimalla riittävän matalalle tuuppaavat midbassot sinne, niin väittäisimpä melkein hänen olevan väärässä. Ei se varmasti ole niin yksinkertaista. Jos olisi, niin miksi sellaisia ratkaisuja sitten käytännössä kukaan tee autoonsa?

    Joo, siitä vaan J_A_K kokeileen, jos luulet, että se on niin helppo homma...;)
     
    Viimeksi muokattu: 30.11.2009
  4. MovieFreak

    MovieFreak Käyttäjä

    Liittynyt:
    28.07.2003
    Viestejä:
    1 150
    Saadut tykkäykset:
    4
    Joo ei toi korkeelle viritys itellekään oikein aukene. Mun mielestä maksimi alipäästö autosubbarille on siinä 40hz/18db/okt tai 50hz/24db/okt ilman että subbari kuuluu selvästi omana äänilähteenään takaa. Jos sitten viritystaajuus on 40hz niin melko piikikäs on subbarin toistoalue, varsinkin jos vielä subsonic on käytössä.

    Ja ei mulla ole kyllä kokemusta omassa autossa kuin suljetusta subbarista, mutta eipä oo mitään kiinnostusta refleksiä edes kokeilla, tolla kotelotyypillä on kuitenkin 15v pärjätty. :p
     
  5. j_a_k

    j_a_k Käyttäjä

    Liittynyt:
    31.08.2007
    Viestejä:
    2 266
    Saadut tykkäykset:
    7
    Niin, miksi tyytyä yläbassokaiuttimeen autossa? Kyllä minä ainakin haluan niitä alle 30 hertsin ääniä kuunnella, tuntea autossakin. Kyllä monessa musiikissa on niitä matalia taajuuksiakin, siksi en tyydy kaupalliseen 35 Hz:n virityksellä olevaan bassopömpeliin.

    Olen rakennellutkin muutamat autoon, helpommalla pääsee jos kelpaa bassokaiutin, mutta kun tahtoo subbarin :) Eli kyllä on tullut kokeiltua. Mutta ymmärrän niitäkin, jotka tyytyy siihen, että bassot tulee vain 30-40 hertsiin asti, heillä on varmaan kotonakin sama tilanne? Eivät edes tiedä, että sen alapuolella on äänellistä informaatiota.

    Alan ammattilaiset = kauppiaita, eihän he halua turhata aikaa hankalempiin ongelmien ratkaisuun, paljon helpompi myydä ja suositella bassokaiuttimia.
     
  6. papukaija

    papukaija Käyttäjä

    Liittynyt:
    31.08.2005
    Viestejä:
    1 522
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tässä maassa on suht. vähän todellisia autohifiharrastajia. Tähän juokkoon en siis laske niitä kaupungilla iltaisin pörrääviä nuoria, joiden autoista kuuluu joko hirveät räminät tai jos vähän on viitsitty vaivaa nähdä vaimentamisessa, niin hirveä bassojumputus kilometri(e)n päähän. Joukossa on myös kotihifiä vakavasti harrastavia. Kotilaitteistoista löytyy heiltä varmasti alle 20hz:n menevän bassopäänkin laitteistoja. Sellaiset kauppiaat, jotka yrittää vaan ajaa omaa etuaan ja/ tai eivät ole kiinnostuneita asiakkaiden tarpeesta, kyllä kohtuu äkkiä ajetaan pois alalta. Kodinkonekauppiaat nyt toki on oma lukunsa, kodinkonekauppa kannattaa kuitenki sen verta hyvin, mutta jos siis ihan autohifiin ja auto-/kotihifiin erikoistuneita kauppiaita ajatellaan... Moni autohifiin erikoistunut tämän maan autohifikauppias myös harrastaa itse (sekä koti, että autohifiäkin) ja jopa kilpaileekin...

    Eipäs silti kunnon autohifiharrastajista monellakaan ole auton subikotelo alle 35hz:n viritetty... Ei edes monella niistä, joilla kotilaitteiston toisto menee sinne 20hz:n tienoille tai jopa alle... Miksikähän?

    Bassoahan ne varmaan haluaakin kuunnella autossa, eikä subitaajuuksia.. Juujuu ja lehmätkin lentää...
     
  7. Junnuh

    Junnuh Guest Guest

    Liittynyt:
    12.01.2008
    Viestejä:
    81
    Saadut tykkäykset:
    0
    eli semmonen kysymys ku kotelon teko edessä että mikä on tuommosen aeroport putken pituus, mikä lasketaan viritystaajuutta varten? eli sen suoran putken pituus vai mikä otetaan huomioon? koska niitä päitähän ei ainaka kokonaan siihen lasketa? pitäis saaha tietää ku viritystaajuushan voi mennä päin *ersettä jos en tiedä..
     
  8. DVB-G

    DVB-G Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.03.2003
    Viestejä:
    10 281
    Saadut tykkäykset:
    30
    Laske mukaan kokonaispituuteen toinen AeroPortti ja unohda laskuista toinen, tämä metodi antaa riittävän tarkasti oikean tuloksen, riippumatta siitä, miten isosta putkesta tai pyöristyksestä puhutaan.

    Eli jos simulaattorisofta käskee sijoittaa koteloon 100 cm pitkän putken, silloin käytetään 95 cm pitkää suoraa putkea ja sen päihin lisätään 5 cm "pitkät" AeroPort-torvipäät, yksi kumpaankin päähän putkea.

    Putken todellinen pituus on täten 105 cm, mutta akustisesti se vastaa 100 cm pitkää putkea.

    Eri firmojen torvipyöristykset ovat hieman erilaisia, eli todellinen akustinen pituus voikin olla sentin-pari enemmän tai vähemmän kuin olettaisi, mutta sillä ei ole mitään käytännön merkitystä; prosentin-kahden pituusvirhe on merkityksetön.

    Jos virityksen haluaa aivan tarkasti kohdalleen, systeemi pitää mitata valmiina ja varautua muuttamaan kotelon tilavuutta (tai vaimennusainemäärää) tai putken suoran osuuden pituutta. Tarkka viritys on oleellista ainoastaan monikanavasubbareilla, kun pitää saada jokainen kanava identtiseksi vaihekäytökseltään. Mitä voimakkaampi refleksitoiminto, sitä jyrkemmin vaihekäyrä heittelehtii ja on tärkeää saada kaikki kanavat samanlaiseksi keskenään, etteivät ne ala kumota toistensa ääniä.

    .
     
    Viimeksi muokattu: 24.12.2009
  9. Junnuh

    Junnuh Guest Guest

    Liittynyt:
    12.01.2008
    Viestejä:
    81
    Saadut tykkäykset:
    0
    jeps kiitos, asia selvä. sitte kysyn nyt vielä täällä että mitä mieltä ootte 4" putkesta 15":lle subille? tehoa sen verran että mitä nyt sitten todellisuudessa dig-1450 antaa 1 ohmiin. kun en oo oikeen saanu ajateltua järkevästi tuommosta 6" putkea johonki 60-70l koteloon.. nii pärjäiskö tuolla 4", ihan katukäytössä siis?
     
  10. Junnuh

    Junnuh Guest Guest

    Liittynyt:
    12.01.2008
    Viestejä:
    81
    Saadut tykkäykset:
    0
    nonnii nyt taas pisti kotelonrakennuskärpänen. subina Ground Zero gzhw 30x. ois kaks vaihtoehtoo, ja tarkotus saada vain subi soimaan mahdollisimman kovaa. eli toinen, 60l netto ja 4" aeroport, toinen vaihtoehto 70l netto ja 2kpl 4" aeroportteja, kummassakki kotelossa viri sinne 40hz paikkeille. Meniskö kahella putkella subi vähän jo "hitaaksi", vai vieläkö ois toimiva yhistelmä? kun kuitenki enemmän haetaan nyt sitä kovaa soivaa subwoofer+kotelo yhistelmää?
     
  11. j_a_k

    j_a_k Käyttäjä

    Liittynyt:
    31.08.2007
    Viestejä:
    2 266
    Saadut tykkäykset:
    7
    Ilman muuta 2 putkea, jos kerran mahtuu koteloon pituuden puolesta. Ei ala ahdistamaan putki. Eikä muutenkaan tuollainen 10 litran muutos tilavuudessa juurikaan toistoon vaikuta, ulkoilman lämpötilakaan kun ei ole vakio :)

    Mutta kannattaako tuollaista keskiääniviritystä tehdä? Jos tekee, niin suojaa se elementti leikkaamalla alle 40 hertsin taajuudet pois, monessa biisissä kuitenkin noita matalia taajuuksia on, niin ei tarvitse joka päivä elementtiä vaihtaa.
     
  12. Junnuh

    Junnuh Guest Guest

    Liittynyt:
    12.01.2008
    Viestejä:
    81
    Saadut tykkäykset:
    0
    no kerran mulla oli kotelo joka viritetty 40hz:iin, sehän varmaan riippuu minkälaista musiikkia kuuntelee, minun musiikeilla tuntu toimivan ihan hyvin :)
     
  13. j_a_k

    j_a_k Käyttäjä

    Liittynyt:
    31.08.2007
    Viestejä:
    2 266
    Saadut tykkäykset:
    7
    Ja äänenpainetta saavuttaa enemmän, kun tekee pelkän basson, ilman sub-etuliitettä. Tuo virityshän antaa 4-5 dB korostusta 40 hertsille :) Ainakin äänentuotto on melkoista. Ja eikös tuossa päätteessä ollut säädettävä subsonic, niin matalatkaan ei aiheuta ongelmia.
     
  14. Junnuh

    Junnuh Guest Guest

    Liittynyt:
    12.01.2008
    Viestejä:
    81
    Saadut tykkäykset:
    0
    ja se onki hakusessa nyt, paljon ääntä. nykynen kotelo ku tehtiin mahollisimman pieneks, ja onki hyvä äänenlaatu kotelo. nyt toiseks tehtävä semmonen mistä ruvetaan ääntäki saamaan :king: joo ja kyllä löytyy subsonic, niin ei oo senkään kanssa ongelmia