Oscar ja hänen siskonsa Linda ovat juuri muuttaneet Tokioon. Oscar on huumediileri ja Linda strippaa yökerhossa. Eräänä yönä poliisi saa kiinni Oscarin ja ampuu hänet kuoliaaksi. Hän on aiemmin luvannut siskolleen, ettei koskaan jätä tätä yksin ja niinpä hänen sielunsa kieltäytyy lähtemästä elävien luota. Alkaa painajaismainen matka läpi kaupungin. Menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus sulautuvat epätodelliseen tajunnanvirtaan. Katso elokuvan trailer Katso kuvagalleria Ensi-ilta Suomessa 03.09.2010
Vaikka kestoa on 164 min., niin taitaa olla lyhennetty versio. Mondon väki arveli ohjaajan version tulevan DVD:lle (ja/tai blu-raylle).
Tietenkin vain kaksi kopiota liikkeellä :OI kun elokuva on nimenomaan sellainen, joka pitäisi nähdä ja kokea isolta kankaalta. Noh, aika marginaalikamaahan tämä loppujenlopuksi on. Mutta turha toivo, että täällä pohjoisessa mitään tällaisia roudataan teattereihin ajallaan, tai edes myöhään. Gaspar Noé = nero.
Tulipahan katsottua. Haastava leffa ainakin, Irreversible on tullut aiemmin katsottua ja aika sama meininki on tässäkin. Lyhykäisyydessään visuaalisesti ja varsinkin äänen puolesta erittäin hieno leffa, joka kuitenkin paljastaa korttinsa liian varhaisessa vaiheessa ja jää polkemaan paikoilleen. Loppu tuntuu jotenkin itseään täynnä olevalta ja mielenkiinto latistuu. Juoni on liian yksinkertainen ja hahmot eivät kannattele loppuun saakka. Irreversible ehdottomasti parempi mutta on tämä silti hieno leffa. Suosittelen leffateatteria lämpimästi.
Mielestäni kelpo pätkä. Toteutukseltaan, varsinkin visuaalisesti tosiaan hieman haastava, mutta toisaalta tarina on niin simppeli ja selkeä, ettei varmasti tipu kärryiltä. Toisaalta kuten yllä on sanottu, leffa jää myös varsinkin loppupuolella hieman junnaamaan paikallaan ja fiilistelemään liikaakin, sillä tarinaa ei loppujen lopuksi ole hirveästi kerrottavaksi. Mutta mielestäni oikein asiallista ja rauhallista kevytpsykedeliaa näin salamaleikkauksien ja vapinakameroiden aikakautena. Joiltain osin vähän kuin taiteellisempi Unelmien sielunmessu, mutta toisaalta aika paljon muutakin. Vaikea on vielä tässä vaiheessa enempää analysoida, mutta arvosana asettunee neljään viidestä. Leffanäytökseni yleisö ei tainnut ihan tietää mitä tuli katsomaan, sillä kolmasosa katsojista poistui kesken elokuvan ja moni jäljelle jääneistäkin vaikutti lievästi hämmentyneeltä
Odotukset olivat korkealla, mutta ne ylittyivät silti. Ei yhtä säväyttäviä elokuvakokemuksia kauhean usein osu kohdalle. Koko leffahan oli yhtä trippiä, joten loppupuoliskon pienoinen junnauskaan ei haitannut ja olihan lopetus ennalta-arvattavuudesta huolimatta hieno. Sähäkän alkutekstiosion jälkeen leffa vain lipuu hiljalleen eteenpäin ja maalailee psykedeliaansa rauhassa. Ei tämä ole läheskään niin ahdistava tai sekava kuin esimerkiksi Irréversible tai Lynchin Inland Empire jotka tulivat ensimmäisinä mieleen vastaavia leffoja miettiessä. Lisäksi kuvaus ja editointi olivat Noe:lla jälleen aivan käsittämättömän upeasti toteutettuja, henkeä sai haukkoa. *****/*****
V**** mihin sitä tuli taas leffalippurahat kulutettua. :OI Ei tälle nyt ihan nollaa voi arvosanaksi antaa mutta läheltä liippaa. Mitä tästä nyt sanoisi, en tiedä vieläkään vaikka vuorokauden olen jo miettinyt miten sanottavani kauniisti muotoilisin... sellaisen mällin on Gaspar tumputtanut filmille. Kaksi ja puoli tuntia sellaista taiderunkkausta että Lars von Trier alkaa vaikuttaa keskiverrolta viihteen tekijältä. Lähes tauotta liikkuvan kameran ja vilkkuvan ja välkkyvän kuvan ja ihmeääniä sisältävän ääniraidan ansiosta päätänikin alkoi särkeä jo ennen puoliväliä. Lopussa sentään yhdessä kohtaa tuli väsymyksen ja epäuskon voimalla naurettuakin joten siitä plussaa. Ja toinen plussa näteistä vähäpukeisista naisista. Ja kolmas kauniin psykedeelisistä väreistä. Tosiaan, sisältöä tässä ei ole kuin ehkä puolen tunnin lyhytelokuvaan. Kustannustehokkaampaa ja mielenkiintoisempaa olisi jos ohjaaja tulisi itse joka näytökseen yleisön eteen livenä tumputtamaan 160min ajaksi (leffan ilmoitettu pituus) puolialastomien tanssityttöjen tanssiessa siinä ympärilla strobovalojen vilkkuessa. Yleensä pidän kaikenlaisista elokuvista mutta rajansa kaikella. Olettaen että yksi plussa on noin 0,3 kolme plussaa tuo arvosanaksi 1/5
Aika väsyttävä elokuvahan tämä ja melkoista tyylikikkailulla yli sisällön kamaa kaiken kaikkiaan. Jos se räjähtävä visuaalisuus oli siis sitä, että kamera kuvaa valtaosin joko katonrajasta alaspäin tai ajoittain sieltä kolmannesta persoonasta, niin kaippa se sitten oli jotain aivan huikean upeaa. Tuo sama meininki alkoi kyllä kyllästyttämään ainakin tämän hahmon ensimmäisen persoonan vinkkelistä aika nopeastikin. Tokiotakin tuotiin jotenkin tylsällä tavalla näytille ja se on jo ansiokas suoritus sekin. Tuohon minuuttimäärään olisi pitänyt tulla kyllä huomattavasti vahvemmalla tarinasisällöllä ja hahmokaartilla sisään. Nyt kun lähdettiin noinkin kevyillä eväillä hulluttelemaan, niin eihän se sitten oikein lentoon lähtenyt, vaikka se kameransilmä siellä nyt lentelikin. ½