Viime aikaisten, unettomuudesta kertovien uutisointien myötä heräsin tarkoituksenani korjata asia omalta osaltani. Toivon paitsi ratkaisua ongelmaani, toivon threadin myös auttavan muita. En kiivaalla googlettamisellakaan löytänyt ratkaisuja ongelmaani. Tiedän, että täällä on kovia guruja akustoinnin ja jopa umpioiden tekemisessä, joten käännyn puoleenne. Asiaan: olen koko ikäni ollut heikkouninen ja herään pienimmästäkin äänestä. Asun elementtikerrostalossa ja olen saanut naapurikseni kymmenkunta kantapääjuoksua ja hyppimistä harrastavaa lasta. Tuloksena lattia tärisee ja seinät kumisevat. Varsinkin ramadan aikaan, lasten saadessa ruokaa vasta auringon laskettua, meteliä jatkuu pitkälle yöhön. Työssä käyvänä tämä on varsin kiusallista. Perhe katsoo oikeudekseen elää kulttuurinsa mukaisesti, eikä välitä muista. Isännöitsijä on heitä ajoittain rauhoitellut, mutta tilanne on aina palannut ennalleen. Korvakäytäväni ovat yliherkät korvatulpille ja heräänkin niitä käyttäessäni kovaan kipuun viimeistään kahden tunnin päästä. Korvatulppia olen vuosien varrella kokeillut lukuisia eri malleja. Olen hankkinut myös erikoispehmeitä versioita kuulonhuoltoliitolta, mutta tulokset ovat olleet samat. Uudelleenjärjestellessäni makuuhuonettani huomasin, että nukun hieman paremmin, kun minulla on lattiakaiuttimet pääni kummallakin puolella. Rupesin miettimään, että voisikohan tätä jalostaa. Tässä tarvitsisin vinkkejä. Alkuperäinen ajatukseni on ympäröidä puolet sängystä (pään puoli) jollain mahdollisimman paljon ääniä eristävällä levyllä - tarvittaessa myös "kattopaneelilla", jolloin tuloksena olisi puoliumpio. Runkoäänien eristämisessä ajattelin käyttää jonkinlaista kumimattoa. Nukkuisin vaikka umpiossa, jos se auttaisi, mutta ilmanvaihdon rakentamiseen ja varsinkaan siihen luottamiseen en uskaltaisi ihan heti lähteä. Onko ideani puoliumpion rakentamisesta täysin typerä, jos estetiikka lasketaan toissijaiseksi ja unen laatu ykkösasiaksi? Onko kellään kokemuksia aiheen tiimoilta? Löytyisikö parempia ehdotuksia (muuttaminen ei ole tällä hetkellä ratkaisu)? Entä materiaaliehdotuksia, ostopaikkoja ja hintoja? Olen kaikista ideoista todella kiitollinen.
Pallotuolin tekniikkaa voisi jalostaa tähän tarkoitukseen. vaimentaa ympäristöääniä hämmästyttävän hyvin. Kannattaa käydä koekuuntelemassa jossain paremmassa huonekaluliikkeessä (noita ei saa Ikeasta)
Miten olisi avokonttoreista tutut sermit ymp?rille? Nuohan voi p??llyst?? esim. vaahtomuoviakustiikkalevyill? ja v?liin voit laittaa vaikka bitumimattoa matalia ??ni? vaimentamaan. K?ytettyn? tuollaset voi l?yt?? jopa ilmaisena, mutta n?pp?r? voi tehd? itsekin tai modata kaupassa myyt?vist? tilanjakajista. Parimetrisien sermien p??llekin voi laittaa vaakatasoon vastaavasti vaimennetut levyt niin saat n?pp?r?n luolan tehty?. Ps. grillaa sianlihaa parvekkeella, eik?h?n ongelma poistu. ________ VAPORIZER INFORMATION
Pelkän sängyn päätypuolen eristäminen akustiikkalevyillä vaimentaa selvästi meluheijastuksia, mutta ei voi koskaan estää täysin suoran ilmaäänen kuulumista. Ratkaisu voi myös tuntua ahdistavalta ja on vähemmän esteettinen. Tehokkaampi ja kalliimpi ratkaisu on rakentaa huoneeseen lisä-ääneneristystä melun tulosuuntiin. Äärimmäinen ratkaisu on rakentaa huone huoneen sisälle. Yhdistämällä ääneneristyksessä äänisiltojen katkaisu ja raskaita runkomateriaaleja sekä sisäpuolelle tulevaa äänenvaimennusta akustiikkalevyin on mahdollista saavuttaa jopa 40 dB lisävaimennus. Toteutus vaatii akustiikkaan perehtyneen henkilön käynnin paikan päällä ja tämän pohjalta tehdyt suunnitelmat.
Et siis ole vielä kokeillut juuri sinun korvastasi otetun muotin mukaan valettuja kustom-tulppia? Kokeileppa sellaisia isolla vaimennuksella (15-20 dB) ennen suuritöisempiä ratkaisuja. P.S. Korvat tottuvat tulppaan pitämällä niitä korvissa. Ei kannata heti ruveta itkemään jos alussa vähän kolottaa.
Heti tuli mieleen tämä http://www.qsleeper.com/ Sivulla on jonkinlainen mallipiirustuskin, siitä vinkkiä? edit: sehän toimiikin päinvastoin "Audio Amplifier (Amplify sound from out side unit)"
juhuri: Heheheh.. Nyt on kyseisen sivuston omistaja kuollut viimeyönä happivajeeseen kun sivusto on tiltissä. Ja oikeasti; oletko kokeillut valkoista kohinaa? Lisäksi tästä en tiedä onko ns. "edistyneempi" kuin pelkkä kohinantuottaja.