Avatar (2009, James Cameron)

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana Streami, 18.08.2008.

  1. scented

    scented Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    22.02.2005
    Viestejä:
    1 977
    Saadut tykkäykset:
    257
    Värien/kuvan himmenemistä paikataan sillä, että kuva on 3D:ssä tavallista kirkkaampi. Eli se ero kun katselee kuvaa ilman laseja ja lasien kanssa ei kerro koko totuutta.
     
  2. phanatic

    phanatic Guest Guest

    Liittynyt:
    27.01.2006
    Viestejä:
    107
    Saadut tykkäykset:
    0
    Aikoja sitten kun kuulin Cameronin tekevän "uraauurtavaa" 3d-scifileffaa, odotukset olivat todella korkealla. Avatarin trailerin nähtyäni tajusin kuitenkin ettei pätkä tule vastaamaan lainkaan mielikuviani. Luettuani arvosteluja odotukseni olivat sopivalla tasolla joten elokuvan näkeminen ei tuottanut pettymystä.

    3d oli upeaa, tavaraa ei hyppinyt silmille (kikka jonka "uutuudenviehätys" karisee yhden kerran jälkeen), takamus vähän puutui mutta muuten vajaa kolmituntinen kului suuremmitta tuskitta. Hienoin hetki oli elokuvan alkuhetkillä (nyyh, miksei Cameron tehnyt avaruusleffaa...) ennen kuin päästiin varsinaisille pelipaikoille.

    Seikka, että leffa oli 90-prosenttisesti animaatioelokuva, ei häirinnyt niin paljon kuin olisin odottanut. Maisemat olivat hienoja, mutta tosiaan mitään mitä ei olisi nähnyt luontodokkareissa ei juurikaan näkynyt (ylimääräisiä jalkapareja lukuunottamatta). Ääniraita oli jyhkeä, musiikit itseään toistavaa ja epämuistettavaa tuubaa. Juoni oli pöhkö ja yllätyksetön, sen sijaan toimintakohtaukset yllättävän sulavia 24fps liike-epäterävyydestä huolimatta.
    Tumma kuva häiritsi kuten muissakin 3d-pätkissä. Eikö projektorien valotehoa ole mahdollista lisätä tarpeeksi?

    Kannattaa tämän näkemiseen mielestäni sijoittaa leffalipun hinnan verran, viihdyttävämpää tämä on kuin pari tuoppia jota samalla rahalla saisi.
     
  3. zekeman

    zekeman Uusi jäsen Tukijoukot

    Liittynyt:
    22.11.2004
    Viestejä:
    151
    Saadut tykkäykset:
    2
    Tulipahan katsotuksi. Ei tässä ikävä päässyt tulemaan. Muutama huomio kenties avuksi niille, jotka vielä harkitsevat, josko lähtisi.

    Katselulasit silmälasien päälle eivät ole mukavat alkuunkaan, mitä hippiäismäisemmät omat lasit, sitä parempi. Muutenkin kannattaa siirtää välillä molempia laeja nenänvartta pitkin ja vaihtaa samalla rönötysasentoa.

    Kolmiulotteisuus toimii hyvin ainakin tällä Finnkinon käyttämällä Xpand-tekniikalla. Mielestäni istumapaikka kannattaa valita varsin edestä. Itse olin rivillä kuusi Tampereen Plevna 1 -salissa, mutta rivi 4 tai 3 (ties vaikka ihan edestäkin?) saattaisi toimia jopa paremmin. Vaikuttaa siltä, että juuri kankaan rajat estävät uppoutumista elokuvan maailmaan. Eturiveillä reunat jäävät näkökentän äärille, jolloin ulotteisuus toimii tehokkaammin.

    Erityisesti pidin siitä, että viidakkomaisemissa oli aina hyönteisiä ja muuta jatkuvasti liikkuvaa hilpettä – niin kuin oikeasti on ihan kotimaisessa kesämaisemassakin. Tämä lie piirtotarkkuuden ja tuotannon huolellisuuden mukanaan tuomaa hyvää.

    Kaikki myytit olivat mukana Yggdrasilista alkaen, mutta silti tarina oli ohuehko ja varsinkin keskustelut välillä häpeällisen heikkoja. Tekstitys ei lopulta häirinnyt niin paljon kuin pelkäsin, kenties siksi, että jutut eivät juuri syventymistä vaatineet... Hyvin se leijui pois tieltä enimmän aikaa.

    Luulenpa, että tätä elokuvaa, sen heikkouksista huolimatta, pidetään yhtenä käännekohtana alalla.

    Taidan aikanaan hankkia myös levynä vähän riippuen siitä, millä tekniikalla kolmiulotteisuus siinä toteutetaan. Neliportaisella asteikolla ei huono (hyvä-ei huono-ei hyvä-huono)

    Ja ohi aiheen, arvoisat blurriin focusoijat, josko viitsisitte tarkentaa sumeaa kielenkäyttöä? (nimimerkillä paraskin sanoja...)
     
  4. anarkian

    anarkian Guest Guest

    Liittynyt:
    02.03.2008
    Viestejä:
    63
    Saadut tykkäykset:
    0
    Eilen tuli nähtyä tämä IMAX-teatterissa. Ensimmäiset kymmenen minuuttia meni totutellessa kuvaan, mutta sen jälkeen, kun kuvaan tottui elokuva näytti hienolta. Aikaisemmin sanottukin, että välillä 3D-näytti loistavalta ja sitten taas välillä ei. Mutta kyllä kokonaisuus kuitenkin ratkaisee, ja kokonaisuudesta jäi positiivinen mielikuva. Toisaalta ei 2,5 tunnin leffa voi koko aikaa olla henkeäsalpaavan upea efektipläjäys. Jos näin olisi, ne muutamat erittäin hienosti toteutetut 3D-efektit eivät näyttäisi miltään. Ja täytyy muistaa, että 3D-tekniikka on vasta lapsenkengissä. Tekniikka tulee tästä vielä kehittymään huimasti, mutta sitä odotellessa täytyy tyytyä tällaiseen lopputulokseen. Ja kyllä minuun ainakin iski tämän elokuvan tekninen toteutus. Tämän elokuvan perusteella sanoisin, että 3D tulee olemaan elokuvien tulevaisuus.

    Juonesta ollaan täällä jo pölistykin. Tiivistettynä voisi sanoa, että tämä elokuva oli Pocahontas sinisten otusten kanssa. Valloittaja kansa pahis - jalot villit hyiksiä. Juoni on paljon käytetty ja kulutettu, mutta tarina oli kuitenkin siirretty tulevaisuuteen ja sitä oli vähän muokattukin matkan varrella. Mitään omaperäistä se ei tarjonnut, eikä onnistunut yllättämään loppuratkaisullaan, mutta silti minä ihan pidin tarinasta.

    Teatteriin menin puhtaasti kokemaan tämän efektipläjäyksen. Odotukseni tämän leffan suhteen eivät olleet suuret, koska olin lukenut jonkin verran negatiivisia kommentteja elokuvasta. Juonesta en paljoa tiennyt etukäteen. Oikeastaan vain trailerin olin nähnyt ennen leffaa elokuvateatterissa. Mutta tämä elokuva onnistui yllättämään positiivisesti - luultavasti siksi, etten oikeasti odottanut paljoa tältä leffalta. Tähdet tippuvat jonnekin kolmen ja neljän väliin.
     
  5. tikox

    tikox Guest Guest

    Liittynyt:
    16.08.2007
    Viestejä:
    85
    Saadut tykkäykset:
    0
    Avauduin hieman aiheesta blogiini:
    http://vuotokohta.blogspot.com/2009/12/avatar.html

    Aika pitkälti samoilla linjoilla kuin edelliset, 3D tekniikasta avaudun varmaan huomenna...

    Ellei takerruta siihen tosisteikkaan että juoni on jo nähty ja keskustelun taso on mikä on, on tälle juonelle kuitenkin tässä elokuvassa mielestäni onnistuttu luomaan loistavat puitteet, siitä poikkeuksellisen hyvät tähdet...

    Itsekkin katsoisin mielenkiinnosta kyllä 2d:nä...
     
  6. mud

    mud Guest Guest

    Liittynyt:
    05.12.2005
    Viestejä:
    76
    Saadut tykkäykset:
    0
    Noh, itse tuli nähtyä Avatar kahteen kertaan viime viikonloppuna. Olin innoissani menossa kyseistä pätkää katsomaan, mutta olin kuitenkin hyvin skeptinen. Ai kun oli kiva olla väärässä.

    Itse unohdin ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen että minulla on 3D-lasit päässä ja katson 3D-elokuvaa. Kokemus oli minulle erittäin, erittäin miellyttävä verrattuna aiempiin 3D kokemuksiin. En huomannut ensimmäisen 10 minuutin jälkeen pätkintää, silmien rasitusta, epätarkkuutta, tummuutta tai muita yleisiä häiriötekijöitä. 3D yksinkertaisesti toimi ja itse sain vain nauttia.

    Elokuvaa katsoessa tuli harvinaisen hyvä mieli, hymyilin läpi elokuvan keskikohdan. Lähinnä pikkupoikana Star Warsseja katsellessa tuli viimeksi sellaista fiilistä. Tarinasta on puhuttu paljon pahaa, onhan se simppeli ja jokainen käänne ennalta-arvattava alkumetreiltä, mutta entä sitten? Harmittomassa seikkailuelokuvassa niinkuin tämä se ei tuntunut ollenkaan negatiiviselta ominaisuudelta eikä ottanut mitään pois kokemuksestani, koska olen täysin vakuuttunut elokuvan korkeasta tasosta ja hienosta tarinankerronnasta.

    Harvoin herkuttelen viiden tähden leffoista, mutta minun kohdallani tämä nyt oli sitä. Suosittelen!

    :thumbsup: :thumbsup: :thumbsup: :thumbsup: :thumbsup:
     
  7. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Mielenkiintoinen heppu tämä Sam Worthington. Suomen aikataululla juuri tulleessa Conanissa hän oli melkoisen kiemurteleva (=hermostunut?) ja puhui aika epäselvästi -- ei ole tottunut selvästikään haastatteluihin ja siten hidastamaan ja selventämään puhettaan. Silti hän on tällaisen mammuttitekeleen pääosa.
     
  8. madson

    madson Guest Guest

    Liittynyt:
    06.03.2004
    Viestejä:
    171
    Saadut tykkäykset:
    0
    Semmoinen. Ihan jees viihdettä, ei mikään vuosisadan, taikka kymmenenkään leffa. Pahiten pelkäsin CGI:n onnistumista kun trailereissa on ollut vähän animaation vikaa mutta ainakin 3D:ssä pelasi ihan hyvin. Kotisohville tuleva 2D herättääkin sitten pieniä kysymyksiä. Animointihan oli paikoitellen sitä "leijun" tyyppiä, tosin olihan siellä jotain selitystä pienestä painovoimasta mutta ei se luonnolliselta näytä vaikka sitä selittääkin. Pahiten pisti kuitenkin silmään ne hölmöt kasvon ilmeet, jotka tosin voivat olla ihan "luonnollisiakin" álá Paul Walker.

    Mielestäni myös vaikutti kuva jokseenkin tummahkolta 3D:ssä, näytti myös vähän että oli tarkoitustakin tummempaan kuvaan ihmiskohtauksissa jota alku oli. Varmaan oman asiansa tuohon tunteeseen teki ne keltaiset tekstit, ns. "referenssi valkoisen" puute. Toimipa muuten tekstit huomattavasti paremmin kuin ennen. Mutta tosiaan nopsaahan siihen kuvan mahdolliseen kirkkauden puutteeseen tottui ja kiinnitin siihen huomiota vasta lopputekstien pärähtäessä ruudulle kun otin lasit pois päästä ja huomasin tekstien taustalla pilviä joita ei lasit päässä näkynyt.

    Eipä muuta.
     
  9. winterland

    winterland Käyttäjä

    Liittynyt:
    20.08.2004
    Viestejä:
    5 248
    Saadut tykkäykset:
    2
    Eikös tuon pitäisi mennä toisinpäin? Eli vaikka on mammuttitekeleen pääosissa, silti on hermostunut haastattelussa? Tuskinpa sillä on mitään väliä, jos ei pidä haastatteluista ja on niissä hermostunut, siihen että ei voisi näytellä isossa elokuvassa?
     
  10. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Toki näin, mutta se mielikuva mammuttielokuvien pääosista on yleensä se, että he ovat tottuneita julkisuuteen ja osaavat pelata sillä. Toisaalta eipä tule heti mieleen ketään vierasta Conanissa, joka olisi ollut yhtä hermostunut ja epäselvä kuin Worthington.

    Ei siinä mitään vikaa ole, pidin vain mielenkiintoisena sitä, että näin korkeaprofiilisen elokuvan pääosissa on julkisuuteen nähtävästi vielä mukautumaton kaveri -- joka oli kaiken lisäksi toisen korkeaprofiilisin elokuvan yksi pääosa Terminator: Salvation -elokuvssa.
     
  11. mustis

    mustis Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.11.2004
    Viestejä:
    1 511
    Saadut tykkäykset:
    18
    En nähnyt Conania, mutta oliko hermostuneisuus varmasti ujoutta eikä esim. jostain mömmöistä johtuvaa?
     
  12. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    No epäselvä puhe oli sitten erikseen, mutta jos olet nähnyt Heath Ledgerin viimeistä haastista, jossa hän juttelee Jokeri-hahmosta väännellen käsiään ja vartaloaan, niin se kertaa kymmenen oli mitä Worthington oli Conanissa. Tiedä sitten mistä johtui. En usko mistään mömmöistä kuitenkaan olevan kyse...
     
  13. Matadori

    Matadori Guest Guest

    Liittynyt:
    25.07.2006
    Viestejä:
    48
    Saadut tykkäykset:
    0
    Miten 3D-nautintoon vaikuttaa punaviher-värisokeus? Käsittääkseni lasit ovat nimenomaan vihreä- ja punalinssiset!? Itelläni kyseinen "sokeus" on ja joskus muistan kuulleeni, että kuva ei näytä 3-ulotteiselta PV-sokealle.
     
  14. gaston

    gaston Käyttäjä

    Liittynyt:
    23.10.2001
    Viestejä:
    3 485
    Saadut tykkäykset:
    80
    Riipu teatterista mikä järjestelmä siellä on, Finnkinolla ei ole käytössä vihreä/puna laseja vaan XpanD tekniikka jossa aktiivilasit näyttää vuorotellen kummallekkin silmälle kuvan kankaalta.
     
  15. JammuS

    JammuS Guest Guest

    Liittynyt:
    03.08.2006
    Viestejä:
    102
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tuntuu jakavan mielipiteitä tämä pätkä. Täytyy kyllä sanoa että ei tää nyt vuosikymmenen parasta elokuvaa ole ihan lähelläkään kuten jossain arvosteltiin, mutta silti mielestäni helvetin hyvä.

    Joo - juoni tuntuu ikäänkuin olisi lainailtu sieltä täältä ja kaikenlaisia kliseitäkin ja typeryyksiä varmasti oli matkan varrella vaikka kuinka, mutta eipä niitä oikein huomannut. Mulle toi 3D toimi pienistä hankaluuksista (rillit!) huolimatta hienosti ja visuaalinen tykitys oli minusta jotain todella hienoa. Jotenkin tuo maailma imi meikäläisen mukanaan tavalla, jota ei ole vähään aikaan tapahtunut.

    Eniten mua tuossa häiritsi muutama oleellinen mutta aivan pipariksi vedetty henkilöhahmo. Jos kaivosyhtiön pomoon ja pahaan everstiin olisi uhrattu hieman enemmän ulottuvuuksia ja annettu sodalle hieman uskottavammat alkukipinät (nyt lähinnä pari lausetta tyyliin "tapetaan ne, JOO!"), olisi se mielestäni nostanut kokonaisuutta huimasti.

    Kyllä silti neljä ja puol tähtee voi antaa ihan silkasta viihdearvosta.
     
    Viimeksi muokattu: 24.12.2009
  16. Caporegime

    Caporegime Käyttäjä

    Liittynyt:
    06.04.2004
    Viestejä:
    1 587
    Saadut tykkäykset:
    3
    Menin katsomaan scifiä, ehkä ennakkoarvoiden pehmentämänä, tulin katsomasta fantasiaseikkailua. Maailman imeytyi vähän sormustenherra- tai tähtiensotamaisesti. Ei tosiaan vahvalla tarinalla ratsastettu kliseineen ja imelyyksineen, mutta maisemareitti oli hyvin valittu.

    Näin 2D-version. En oikeastaan edes tiedä mistä jäin paitsi koska en ole koskaan 3D-leffaa nähnyt. Olen pitänyt itseäni vähän nirsona CGI-efektien suhteen... mutta lentohärvelit/avaruusalukset eivät ole aikoihin näyttäneet näin hienoilta, eikä dinojen fiktiiviset serkut yhtä ilkeiltä sitten Jurassic Parkin. Jotenkin poikkeuksellisen saumatonta jälkeä. Korkeintaan joitain yksittäisiä ottoja lukuunottamatta ei missään vaiheessa pistänyt silmään se, että jokin olikin vain tietokoneella tehtyä. Paitsi smurffikansa, mutta sekin oli enemmän kiinni hölmöstä alkuasukaskarikatyyristä kuin teknisistä seikoista.

    4/5
     
    Viimeksi muokattu: 25.12.2009
  17. MikkiHiiri

    MikkiHiiri Do It Yourself Tukijoukot

    Liittynyt:
    20.10.2003
    Viestejä:
    3 765
    Saadut tykkäykset:
    14
    Melkolailla samat fiilikset. Hyvä leffa vaikka hieman köykäinen tarina olikin.

    Oli itelle eka leffateatteri 3D kokemus(Dolby 3D) ja toimihan se kertaluokkaa paremmin kuin nämä koti-3D-leffat, värit oli neutraalit ja 3D efektit uskottavia. Muutenkaan tässä leffassa ei tavallaan mässäilty ton 3D:n kanssa vaan se oli tehty tyylillä ja hillitysti mutta silti koko ajan läsnä. Ainoa negatiivinen asia oli valoteho joka jäi alhaiseksi lasit päässä, eli melko tumma oli kuva mutta siihenkin tottu yllättävän hyvin kun leffa imi mukaansa.

    [​IMG][​IMG][​IMG][​IMG][​IMG]
     
  18. tikox

    tikox Guest Guest

    Liittynyt:
    16.08.2007
    Viestejä:
    85
    Saadut tykkäykset:
    0
    Itse kävin katsomassa elokuvan 3D- version ja tunnelmat leffasta tässä:
    http://vuotokohta.blogspot.com/2009/12/avatar.html
    Ja tunnelmat 3D-tekniikasta tässä:
    http://vuotokohta.blogspot.com/2009/12/3d-elokuvat-avatar.html

    Nyt luettuani muutamia arvosteluja elokuvasta olen tehnyt muutamia havaintoja. Havaintoni koskevat kahtiajakoa heistä jotka pitävät ja heistä jotka eivät halua tykätä ja antavat kolmosen. Näistä jotka mollaavat jää usein käteen aika elitistinen kuva, eivät edes halua antaa elokuvalle tilaisuutta, oma kanta on päätetty jo etukäteen.

    Ajan takaa tätä: Jotkut haluavat jakaa musiikin hyvään ja huonoon musiikkiin genren perusteella, karrikoidusti: vain klassinen tai metalli voi olla hyvää musiikkia! Näinhän se ei tietenkään mene, näitä ei voida arvostella samoin perustein samoista asioista vaikka itse asteikko olisikin sama, pisteet kertyvät eri painotuksilla. Toki jos haluaa arvostella jazzia klassisen arvosteluasteikolla saadaan lopputuloksksi ihan mitä itse halutaan.

    Itse voin ihan hyvin antaa oman teatterielämykseni perusteella tälle elokuvalle **** neljä tähteä. Eikä sen tarvitse tehdä hallaa muille neljän tähden olokuville jotka ansaitsevat tähtensä toisessa genressä, kenties "älykkäämmin" painotuksin. (Nyt vien pohjan koko avautumiseltani mutta absoluuttisella asteikolla tämä on silti kolme tähteä.)
     
    Viimeksi muokattu: 25.12.2009
  19. Jakkis

    Jakkis Guest Guest

    Liittynyt:
    30.10.2004
    Viestejä:
    770
    Saadut tykkäykset:
    0
    Miksi muka on samantien tai jo ennen elokuviin menoa päättänyt, että ei pidä elokuvasta? Itselläni oli suht neutraali olotila kun menin Avataria katsomaan ja hyvin selkeä päätös syntyi kyllä leffan aikana, että nyt ollaan tehty vain scifimäinen huono pocahontas.

    Ja kyllähän sille leffalle on annettu tilaisuus, jos sitä on menty kerran katsomaankin? Mielestäni olisi typerää vain mennä katsomaan elokuvaa, jos tietää jo valmiiksi ettei pidä siitä ja haukkunut sen aivan lyttyyn.
     
  20. SpiderJerusalem

    SpiderJerusalem Guest Guest

    Liittynyt:
    17.01.2008
    Viestejä:
    1 017
    Saadut tykkäykset:
    0
    Onpa taas tekstiä, eli koska pitää elokuvaa typeränä ja vain ylipitkänä tekniikka demona niin on ihan varmasti mennyt teatteriin väärällä aseenteella, tieten tahtoen maksanut sen 11e vaan siksi, että haluaa viettää kolme tuntia todistaen itselleen ettei pidä elokuvasta?

    Äly hoi, älä jätä!