Tuli kanssa katsottua ja jälleen kerran piti oikein keskittyä etsimään virhettä mikä paljastaisi noiden one-shot kohtausten salaisuuden. Autokohtauksessa ei sitä vaan ole - kohtaus on täydellinen. Ekalla katsomiskerralla tuon tekninen nerokkuus voi jäädä katsojalta jopa huomaamatta, kuten hyvässä elokuvassa tavallaan kuuluukin. Toisesta pitkästä one-shotista paljastuu uskoakseni häivytetty leikkauskohta kameran noustessa kerrostalon kerroksia ylös lattian "jakaessa" kuvan (ja otokset).
Plussaa toimintakohtauksista ja King Crimsonista soundtrackilla. Iski kuin nyrkki naamaan siinä vaiheessa kun The Court of the Crimson King lähti soimaan. Ei ole tottunut tuommoisia leffoissa kuulemaan. 4/5
Juu tämä oli niitä leffoja mitkä tulee varmasti katsottua useammankin kerran pelkästään jo sen takia että niin moni asia jäi huomaamatta tai sitten muuten vain vaivaamaan. Itse asiassa oli alussa jo hyvin lähellä että suljin television siinä vaiheessa kun... Spoiler Julianna Moore ja Clive Owen alkoivat lässyttämään suhteestaan. Olin varma että sitä soopaa on koko loppu leffa täynnä mutta sitten tuli täysin tajunnanräjäyttävän intensiivinen kohtaus jossa Moore lahdattiin. Siinäkin tosin kerkesin jos luulla että takapenkin vanha nainen olisi saanut luodin nahkaansa En myöskään ymmärrä sitä että miten voi käydä niin että ennen leffaa katselin useamman jakson Son of Anarchya ja mietin paljon sarjan päähenkilön persoonaa ja silti katsoa tämä elokuva niin ettei huomaa saman näyttelijän näyttelevän myös siinä.
Jep, tuohon kohtaan itsekin paikallistin lekkauksen kun sitä pällistelin. Samalla taitaa kameran "roiskeet" hävitä kuvasta... Eipä oo tainnu vielä tulla samantasoista leffaa tämän jälkeen.
Spoileria koko replyni, ei saa lukea jos spoilaus pelottaa: 6 miljardia kärpästä on väärässä: tämä paska (leffa) ei maistunut hyvältä. Oscar-toimikuntakin lienyt äärimmäisen kännissä tai kokaiinissa kun tällaiseen leffaan palkintojaan ehdotteli/jakeli. Scifiä tämä pelleleffa ei ole nähnytkään. Kuuluu samaan huijauskastiin Mad Maxien sun muiden ryysy+ruosteleffojen kanssa, joissa "leikitään scifiä", mutta oikeasti on vain haettu kaatopaikalta ruostunutta vanhaa roinaa kuvastamaan futurismia. Jopa 10 dollarin budjetilla tehdyt B...Ö-scifileffat ovat enemmän scifiä kuin nämä "yhteiskuntakuvaukset", jotka ovat lähinnä poliittista propagandaa eivätkä millään tavalla kuvaile tulevaisuuden teknologiaa, vaikka scifin pitäisi. Fifth Element esimerkiksi on erittäin scifi, vaikka se edustaakin enemmän komediaa kuin tämä maanisdepressiivinen sadistinen paska, jota topikki käsittelee. Teknisesti hyvä. Laatutuotantoa. Sääli, että väärään leffaan resurssit hukattiin. Liekö ohjaaja idiootti vaiko vain kässäri pilattu. Scifien tekeminen pitäisi jättää alan asiantuntijoille. Eli tosiaan: kirjana tällainen tarina vielä menisi hyvin (saa omassa päässään kuvitella hienot scifi-efektit), mutta elokuvana tarina näin kerrottuna on floppi. Radiokuunnelmanakin tämä olisi parempi. Ihan turhaan filmiä tärveltiin tähän kässäriin. Lisäksi leffa lopetettiin kesken puolessa välissä. Minua mahdollisesti kiinnostava osuus tästä leffasta, puuttuneet seuraavat 2 tuntia, jätettiin kokonaan esittämättä. Huomattavasti kiinnostavampaa olisi seurata sitä "ihmisiä pelastavaa salaista kommuunia", kun laiva tuli pelastamaan tummaa tytteliä leffan lopussa. Eli kun päästäisiin pois sadististen väkivaltaisten paskiaisten joukosta, mukaan humanistien ja ihmistä arvostavien tyyppien joukkoon. Sitä leffaa mieluummin katselisi. Leffasta puuttuneessa seuraavassa 2 tunnissa esimerkiksi seurataan väkivaltaisen sadistiyhteiskunnan kuolemista sukupuuttoon ja kun viimeinenkin sadisti on kuollut pois, sen jälkeen piilopaikassa eläneet pelastuneet humaanit ihmiset ottavat maapallon haltuun. Tämäkin leffa siis kuuluu tavallaan sairaiden sadistileffojen klaaniin, jossa joku sarjamurhaaja tms. kiduttaa tuhansia viattomia 119 minuutin ajan verisesti ja yksityiskohtaisesti kuvaten, ja sitten leffan viimeisen yhden minuutin aikana se sadistipaskiainen ammutaan (tai vangitaan ja pannaan mielisairaalaan 6 kuukaudeksi, ja seuraavassa leffassa sama paskapää taas jatkaa murhaamisiaan 119 minuutin ajan) ja perään rullataan lopputekstit. Vain henkisesti sairaat sadistit voivat tällaista roskaa katsella. Turpaanvetoa näiden leffojen tekijöille JA katsojille pitäisi suorittaa, kirveellä päähän mieluiten. Väkivaltaleffojen OIKEA rakenne on sellainen, jossa alkuminuutin aikana kusipääsadisti murhaa yhden viattoman poloisen, ja sen jälkeen 119 minuuttia leffasta kulutetaan teon kostamiseen. Esitellään kuinka kusipääsadistilta leikataan kynnet ja sormet irti milli milliltä, hitaasti edetään kohti torson sisempiä luita ja kuulosuojaimien kera kuunnellaan 119 minuuttia sadistipaskiaisen kiljumista, kunnes hänelle lopuksi juotetaan kilo sulaa lyijyä. Eli annetaan kusipäälle korkojen kera mitä hänelle kuuluu antaa. Se on humaania se, viattomat ulkopuoliset eivät joudu kärsimään. Ikävä kyllä Hollywootin ja kai muidenkin maiden leffaraamatuissa on kiellettyä tehdä oikeaoppisia humaaneja kostoleffoja, ja 99,99999% leffoista noudattaa täysin väärää kaavaa, jossa sadisti saa riehua 119 minuuttia valtoimenaan ja murhata viattomia. Katselin x päivää sitten Triffidien Kapinan (BBC:n sarja), nettipiraattina. Sekin oli enemmän scifiä kuin topikin pelleleffa. Triffidissä sitä vasta olikin yhteiskuntakuvauksia, urakalla ja monelta eri kannalta jaariteltuna, joka panee ajattelemaan asioita monelta kannalta. Mutta se leffa sentään oli humaani, ei sadistinen ja masentava. Juoni tai teema melko yhtenevä topikin leffan kanssa; ihmiskunta matkalla tuhoon, ja mahdollinen pelastuminen pienen joukon harteilla.
DVB-G:n jutut on kyllä normaalisti hyviä,mutta nyt tulee sellaista sontaa tuutin täydeltä että huh, kyllä taas hiffattiin koko touhu miten sattuu "sairas sadisti- ja väkivaltaleffa" joo, tohon voitas tehdä sellainen kiva ja siisti jatko-osa, ohjaajana ron howard ja pääosassa vaikka shia labeouf,sen isukkina tom hanks ja sit ne yhdessä seikkailis ja pelastais oikeaoppisesti maailman ennen kuin pahikset ehtii edes tehdä mitään. children of men on viime vuosien parhaimmistoa.
En muista kyseistä kohtausta nyt tarkasti, mutta esim. Death Sentencessä oli pitkä takaa-ajo, joka tapahtui osittain parkkitalossa ja kameramies siirsi välillä kameran nosturiin, jolla se nostettiin ylös talon ulkopuolella. Eli tämänlaisia kohtauksia voi kuvata myös yhdellä otoksella.
Tässähän voitaisiin palkita vuoden paras provo/trollaus DVB-G:lle, sillä eihän tuo mitään muuta voi olla! Eihän kukaan siis pysty olemaan noin pihalla... eihän? Children tuli katseltua uudestaan blu-raylta muutama viikko takaperin ja edelleen pysyy 2000-luvun parhaiden tulevaisuuden kuvausten kärkikastissa.
Jos tuon DVB:n viestin lukee niin eihän tässä ole kyse mistään eriävästä mielipiteestä, vaan väitteistä kuten; "tämä ei ole scifiä kun ei ole avaruusaluksia", "tämä on sadistista väkivaltapornoa jossa pahis on pääosassa", "katsojat ja tekijät ovat sairaita tämän elokuvan vuoksi", puhumattakaan elokuvan vertaamisesta kostoelokuviin ja lopun "katselin nettipiraattina x-elokuvan, joka on ihan eri genreä, mutta kuitenkin". Mielipiteitähän on monia, kuten näköjään psykoosejakin.
Värikäs kielenkäyttö ja yli 5 sanaa sisältävät virkkeet saattavat ilmeisesti aiheuttaa joillekin lukijoista ongelmia. Mutta kerronpa toki oman mielipiteeni leffasta. Hyvä elokuva 4/5.
Leffoja jotka ovat enemmän "scifiä" kuin tämä ei kyllä äkkiä tule montaa mieleen. Joku Fifth Element on ihan puhdasta fantasiaa tähän verrattuna. Sen ymmärrän hyvin, että elokuvasta ei pidä, mutta jos tämä ei ole scifiä niin mikä ihme sitten? (Tähtien sodat ovat fantasiaa, ja Star Trekitkin ovat enemmän fantasiaa kuin scifiä).
Fasistit ja natsit ja nettilääkärit käyvät heti henkilöön kiinni kun eivät kestä keskinäisen joukkomasturbaationsa nostattamasta hurmoksesta eriäviä mielipiteitä. Vaikka elokuvasta topikissa pitäisi olla kyse, sen aiheuttamista kokemuksista. Joista ei siis saakaan keskustella, ellei itse ole muiden kanssa samaa nuottia runkvistoiva natsi? Kyllä minä sallin muiden tykätä tästä leffasta ja mistä vain muustakin leffasta. Vaikka Blade Runner ja Stalker ovatkin miljardi kertaa parempia kuin topikin leffa, kumpikin omalla tahollaan, toinen selkeä teknoleffa ja toinen selkeä filosofinen leffa. Topikin leffa on niihin verrattuna raaka ja masentava yliarvostettu paska, jos asian lyhyesti sanoo. Tuskin nousee kummankaan mainitun klassikon tasolle vuosien kuluessa. Jää pienemmän piirin ihannoimaksi, sadistien ja näemmä natsien. Minusta leffa siis petti huikeasti ennakko-odotukset ja sillä sipuli. Liian raaka, liian pessimistinen, teknisesti laadukas, mutta sisällöltään epäonnistunut, lapsellisella tavalla "älykköjä nuoleskeleva" ennalta-arvattava tarinankerronta. Tiesi jo ennalta mikä seuraavaksi menee päin mäntyä, että ruumiita tulee taas lisää ja pettureita paljastuu enemmän ja enemmän ja että kuka päähenkilöistä EI kuolekaan leffan aikana, muut tottakai tullaan teurastamaan kuin kärpäset. Kun karateleffaa katsova ei saakaan odottamaansa karateleffaa, hän pettyy. Kun tulevaisuusleffaa katsova ei näe odottamaansa futurismia, hän pettyy. Leffaa pitäisi markkinoida jollain varoittavalla erikoistermillä, jotta scifiä tai edes lievää inhimillisyyttä (Silent Running) odottavat osaisivat kiertää sen helevetin kaukaa ja äkkiä. Pessimistisiä scifejäkin on tehty kilokaupalla, mutta ne eivät ole sadistisia ja epätoivoisia, vaan haikeita ja vienoja, vääjäämättömyyden hiljaisesti toteajia. Tällaiseen joukkoon topikin leffan saisi liitettyä jos se leikattaisiin K8-muotoon, lapsille sallituksi. Nykytavalla leikattuna se on lapsilta ja ihmisiltä kielletty, sopii vain elukoille jotka nauttivat pahuuden ja epätoivon katsomisesta. Ääniraitaa muuttamalla tunnelman saisi paremmaksi, pois karusta realismista, eteerisempään suuntaan. Runolliseksi tyylitellyksi massateurastukseksi, silloin raakuuden voisi paremmin hyväksyä, niellä. Joku fanaatikko voisi laskea leffassa tehdyt ruumiit ja luodit ja heitetyt kivet ja vasta sen jälkeen väittää leffaa ei-väkivaltaiseksi. Maailmansotia käsittelevissä leffoissakaan ei tapeta näin paljon viattomia. Tarkkaa tappolukua en osaa sanoa, mutta kaikki miinus kaksi tapettiin, noin nopeasti arvioituna. ____________________________________________ BTW: joskus minulle käy niin, että kun katson jonkun paskan eli raakalaismaisen leffan, niin seuraava katselu, kun tietää jo ennalta mitä kamalaa leffassa tapahtuu, tuottaakin paremman katselukokemuksen. Leffa "paranee katselukertojen lisääntyessä". Kenties joskus epähuomiossa juon 2 pulloa kossua putkeen puudutusaineeksi ja erehdyn leffan katsomaan uudelleen, se voi silloin parantua, nousta keskikastiin asti. Ilman puudutusta en uskalla katsoa. Leffa kuuluu toistaiseksi kolmen kamalimman tapauksen joukkoon, enkä muista niitä kahta vielä kamalampaa, aivot kun pyrkivät unohtamaan karmaisevat kokemukset, onneksi. Toivottavasti tämä kamaluuskin unohtuu. Merkkasin jo muistiin, ettei kannata uudelleen katsoa, varoituksena itselleni. Pidän kirjaa huonoista asioista, joita en halua uudelleen kokea. .
Eli taiteen nimissä saa lahdata väkeä vaikka millä mitalla, mutta realistisesti se on sadistista ja turhaa? Tai että Blade Runner tai Stalker eivät ole muka pessimistisempiä elokuvia? Ja kukaan päähenkilöistä ei muka leffan aikana kuollut? Suosittelen katsomaan kyllä uudestaan jos noin on mielikuvat. Taisi se leffa sittenkin yllättää jos et huomannut oleellisten hahmojen katoamista kesken tarinan. Ihmetyttää myös tuon inhimillisyyden puutteen valituksen; koko elokuvan pointti ja sanoma oli inhimillisyyden puolesta liputtamista, jossa päähenkilön matka oli matka kylmästä ja kyynisestä hyvän ja uuden toivon puolesta taistelemiseen. Tätä tukee myös hetkellinen tyyneys lopussa kun kerrostalosta poistutaan. Vai olisiko tämänkin pitänyt olla taiteellisempaa?
Hollywood-tuotannoissa meidän nyt vain on tyytyminen siihen, että väkivaltaa saa näyttää mielin määrin, mutta jos tissi vilahtaa niin leffa on k-18. Sorry. Mutta kyse lieneekin enemmän odotuksista ja siitä, miten leffa odotuksiin vastaa kuin itse leffasta. Trailerien ja ennakkotietojen seuraamisessa on se ikävä puoli, että ne muodostavat odotuksia. Koska en tiennyt tästä leffasta muuta kuin synopsiksen ja Clive Owenin niin odotuksia ei juuri ollut ja siksi yllätyskin oli positiivinen. Futurismiahan tämä leffa oli ja siitä kaikki ovat yhtä mieltä, mutta kun ajattelin uudemman kerran sci-fi termin kantasanoja, science fiction, niin ymmärrän DVB_G:n tuskaa paremmin. Finctionia tässä kyllä oli, mutta sciencea aika vähän. Jollei sitten sosiologiaa lasketa tieteeksi.
Itse vajaa vuosi sitten nähdessäni tämän leffan en tiennyt siitä paskaakaan etukäteen. En yhtään mitään. Se oli mennyt ihan randomilla tikipoksin tallennettaviin leffoihin, kun sattumalta näkyi elokuvakanavat ilmaiseksi jonkin aikaa. Olin katsonut näitä ilmaisleffoja jo muutaman ja ne olivat poikkeuksetta täysiä paskoja keskinkertaisuuksia. Siinä mielessä toki odotukset olivat aika alhaalla Tuli niin monta tunteisiin vetoavaa voimakasta kohtausta rainan aikana, että harvassa ovat nykyään elokuvissa. Ja todistaahan jo tuokin, että kun tuo yksi herra haukkuu leffasta pitäneet henkisesti sairaiksi sadisti-natseiksi, että kyseessä on poikkeuksellisen harvinainen pätkä. Hyvät elävät kuvat aiheuttavat voimakkaita reaktioita suuntaan sekä toiseen. Ja hyvä niin, meitä on onneksi moneen junaan. Kyllä minua vituttaisi elää maailmassa, jossa ei olisi sotia ja kaikki olisivat kaikesta samaa mieltä Semmosta mukavaa lässytystä ja perseennuolentaa... Minä itse haen elokuvista nimenomaan voimakkaita tunnereaktioita, oli ne sitten miten sadistisia/ahdistavia/maanisdepressiivisiä tahansa, kunhan pieni toivonkipinä jäljelle jää. Tai no, ei sekään ole pakollista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Dystopia Vaikka leffa sijoittuu tulevaisuuteen, ei sen tarvitse sisältää läjää vempaimia ja sädepyssyjä.