http://www.imdb.com/title/tt0383028/ No niin, tulipa katsottua. Nyt on pari kertaa mennyt niin metsään pelkällä IMDB arvosanalla valkattu leffa, että pitää kyllä perehtyä hiukan syvällisemmin mitä katsoo myöhemmin. Pidän ajatuksesta etten tiedä oikeastaan mitään leffasta kun playtä painan, mutta näitä lopsahduksia ei vain voi välttää. Elokuva on hienosti tehty, symboliikkaa, hienoja näyttelijäsuorituksia, tunnelma on vahva... Mutta juonesta en vain saa kiinni sitten millään. Philip Seymour Hoffman vetää kyllä hyvin. En suosittele krapulapäivälle, bilepäivälle, deittileffaksi tai ehkä yhtään miksikään. Jos tykkää synkistellä ja hiukan absurdi/psykedeelinen ala Mulholland Drive (tästä tykkäsin itekkin) menee, niin ei muuta kuin laita pyörimään. Jos kavereille tätä suosittelisin niin saisin turpaan varmaan joka suunnasta. :hitme: **2/5**
Tietääkö kukaan, onko tämä elokuva saamassa lainkaan teatterilevitystä Suomessa? Ruotsiin tämä taisi tulla jo helmikuussa. Täällä on ollut hyvin hiljaista...
DVD-julkaisu näyttää tulevan aika pian eli 12. kesäkuuta. Ihan kiva, mutta tämän olisi kyllä mieluusti käynyt katsomassa isolta kankaalta. No, saapahan ainakin nähtyä..
Eilen tuli tämä vuokrattua ja kyllä täytyy sanoa, että oli kaiken kaikkiaan mykistävä. Ehkä hieman liian pitkä ja absurdeja juttuja olisi voinut olla hieman lisää, mutta mielestäni Kaufmanilta sujuu vertaansa vailla olevan käsikirjoittamisen taidon lisäksi myös ohjaus, eikä myöskään Hoffman pääosassa vedä huonosti. Arvosana 4/5.
Krapulapäivänä katsoin ja pakko myöntää että tuli vähän pilkittyä Vähän turhan symbolinen mun makuun, mutta ihan hyvää outoilua kuitenkin.
Teatterilevitykseen tämä ei Suomeen tullut ollenkaan vaan suoraan DVD:lle. Katselin männäviikolla jenkki-BD-julkaisun (aluevapaa) ja tykkäsin kovasti kuten yhdessä toisessa ketjussa hehkutin. Paikoitellen peräti mykistävän hieno, kokonaisuuskin erittäin hyvä. 4,5 / 5.
Elokuvahan alkoi mukavasti ja Kaufmaanista meininkiä oli yllin kyllin, mutta sitten tapahtui Inland Empiret ja homma karkasi liikaa käsistä. Aikamoinen taidepläjäys, eikä loppujen lopuksi kovin kiva tai hauska elokuva. Ei huono, muttei tätä helpolla uudestaankaan katso. ***/*****
Kas, itse näin asian päinvastoin. Alkupohjustus oli melko pitkä mutta loppupuoliskolla asiat nivoutuivat mahtavasti yhteen, silkkaa täydellisyyttä. Ja uskon että elokuva vielä paranee useammalla katselukerralla. *****/*****
Synecdochessa Kaufman menee Adaptationista tutuissa metatasoissa vielä huomattavasti syvemmälle. Hahmo a teeskentelee hahmoa b, hahmo c esittää hahmoa a teeskentelemässä hahmoa b, hahmo c ryhtyy hahmoksi a, hahmo a alkaa muistuttaa hahmoa c, hahmo a muuntuu hahmoksi b jne. Kaikki sekavuus tuntuu itse elokuvassa lopultakin kuitenkin oudon johdonmukaiselta. Tuskin tätä elokuvaa on mahdollista edes täysin ymmärtääkään, mutta elämistä ja elämän ja taiteen suhdetta tässä kyllä ajatuksiaherättävästi käsiteltiin.
Eilen tuli tämä elokuva katsottua Canal+ HD:n tallenteesta ja tiesin etukäteen vain, että se on Charlie Kaufmanin tekosia joista esimerkiksi Being John Malkovich oli miellyttänyt aiemmin. Eli jotain absurdia ja outoa oli odotettavissa. Ja ainakaan sen suhteen tämä ei pettänyt, sitä enemmän nautti, mitä sekavammaksi meno filmissä meni, lopulta oltiinkin jo aika kippurassa... hauskoja hetkiä oli vielä lopputekstejäkin lukiessa, kun roolihahmona oli vaikka ensin "man with nosebleed" ja sitten vähän ajan päästä on "actor playing man with nosebleed"... vielä kun olisi ollut "actor playing the actor playing man with nosebleed"... Ajan käsitys oli myös mukavasti solmussa, jollain tavalla tuossa pääsi myös kuvittelemaan miltä tuntuisi olla muistisairas, kun monen vuoden tapahtumat ovat menneet ohi. Omasta mielestäni ainakint tämä oli mahtavalla tavalla kiero ja vääntynyt elokuva. Ei takuulla jokaisen mieleen, mutta omalla tavallaan mestariteos. Mikä on "totta" ja mikä on näytelmää ja mikä on näytelmää todesta josta tehdään näytelmää... Tätä voisi kutsua rekursiivisella juonella varustetuksi elokuvaksi jossa metatasoja myös riittää.
Jonkintasoiseksi perinteeksi on muodostunut ottaa vuodenvaihteen ajalle katseluun elokuva, jonka tietää etukäteen olevan ns. vaikeampi tapaus. Tällä kertaa sattui sopivasti kun Yle Teeman joulunalusleffaksi oli valikoitunut Synecdoche, New York, joka istuu traditiooni enemmän kuin loistavasti. En tarkoituksella lukenut aiemmin elokuvasta juuri mitään etukäteen (edes tätä mega-threadia) ja oletinkin tämän jatkavan tyyliltään enemmän edellisten Kaufman/Gondry/Jonze kollaboraatioiden linjalla, joissa käsikirjoituksen tukena on myös vahva omaperäinen visuaalinen leima. Synecdoche NY on kuitenkin kaikilta osin Kaufmanin henkilökohtaisin teos, mikä on luonnollista miehen itse ohjatessa. Myös elokuvassa Philip Seymour Hoffmanin esittämä Caden Cotard ohjaa, tai yrittää ohjata, näennäisesti teatteria - todellisuudessa keski-iän kohdannutta elämäänsä. Elämää, jonka hallitseminen muodostuu niin hankalaksi, että Cotard luovuttaa lopulta koko homman muille. Jo ennen sitä Kaufman kuvaa kuinka elämässä saavutaan jossain vaiheessa point-of-no-return kohtaan, jonka jälkeen nuoruuden haaveet ja unelmat vaihtuvat hitaasti, mutta peruuttamattomasti saapuvan kuoleman peloksi ja epätoivoiseksi tarpeeksi korjata aiemman elämän virheet. Ylitsepääsemätön melankolia kalvaa, vaikka tavoite tuntuu olevan käden ulottuvilla. Aiemmin yritin kovasti ymmärtää ja tulkita jokaista katsomaani elokuvaa jo ensikatselun aikana. Sittemmin olen huomannut että ainakin itselle antoisinta on antaa ensikatselun mennä puhtaasti fiiliksen mukana (jos elokuva sen pystyy tarjoamaan) ja miettiä vasta jälkikäteen - mahdollisesti jopa uudelleenkatselun myötä, josko jotain syvällisempää aukeasi. Synecdoche, New York lataa pöytään sellaisen määrän pohdiskeltavaa, että sillä katettaisiin helposti keskiverto taidekorkeakoulun elokuvalinjan maisterin koulutusohjelma. Elokuva ei kuitenkaan luisu milläänlailla etäiseksi vaan pitää katsojan kokoajan lähellä, lähes kosketusetäisyydellä. Tämän elokuvan tulkitsemiseen löytyy toki puolinettiä apuja, itsekkin kahlasin läpi muutamia, itseäni älykkäämpien kirjoittamia, mutta oma tulkinta taiteessa aina sallittakoon. Taide-elokuvia on tehty yksi miesmuisti, mutta Synecdoche NY on ehdottomasti tämän lajin aatelia.
Edellisen kirjoittajan kanssa aika samoilla linjoilla. Kaufmanin Being John Malkovich ja myös Adaptation jäivät minun makuuni ehkä turhan tyhjiksi vaikka hyviä leffa ovatkin. Tämä ei kyllä sitten jäänyt; upeilla pienillä yksityiskohdilla, loistavalla rytmillä, hienoilla näyttelijäsuorituksilla ja taidokkaalla lavastuksella rakennetaan upea elokuva. Tajunnanvirtamainen, jopa unenomainen kerronta koskettaa, naurattaa ja hämmästyttää. Ja tämä kaikki saattaa tapahtua yhden kohtauksen sisällä. Vierauden, kaipauden ja voimattomuuden tunnetta omien valintojensa jälkeen ei ole ehkä koskaan kuvattu näin hienosti. Ainoa miinus lievästä montaasimaisuudesta jonka takia katsoja hengästyy (toisaalta leffa sitä vaatii), tuntuu että lopussa tulee hieman liian kiire. Mutta niinhän elämässä usein käy. 4,5/5
Joulusta saakka boksilla majaillut leffa tuli katsottua noin viikko sitten. Olin tästä toki jo etukäteen lukenut, ja lievästi kiinnostusta latisti vaikeahko taideleffa mielikuva. No, kyllähän tämän jaksoi katsoa loppuun saakka, kun piti silmiä auki sormilla. Elokuvan juoni... no joo. Hahmojen motiivit käyttäytymiselleen... no joo. Tarinan kerronta... no joo. Mitä mä yritän, tämä oli ihan täyttä paskaa. 1/5.