Rollerblade-merkkiä näkyy olevan monessakin paikassa, joskin kyse ei tietenkään ole saman tason rulliksista kuin mitä K2:lla on.
Ennen rulliksien ostoa käytin jonkin aikaa nettijuttujen tarkasteluun aiheesta, ja kyllä siellä moni pitää nimenomaan Moto Extremeä parhaana vaihtoehtona, jos luistelija kuuluu kategoriaan 'recreational skater' eli 'vapaa-ajan luistelija'. Toki kyllähän se on jo sen tason luistin, että myös harrasteena matkaluistelua harrastavien keskuudessa se lienee kova sana. Siinähän on käytetty osittain samoja komponentteja kuin noissa puolen tonnin Radical-malleissa. Sellaisen neuvon voisin vielä antaa, että K2:n leveämmän lestin lisäksi koot näyttävät hitusen pienempiä kuin mitä ainakin itse olen tottunut urheilujalkineissa kohtaamaan. Yleensä minulle on sopinut lähemmäs EUR 45 koko, mutta kun myyjä työnsi EUR 46:n kouraan, niin se osoittautuikin parhaaksi valinnaksi. Tuolta K2:n ohjeistuksestahan käy ilmi, että kannattaa ottaa se pohjallinen pois, ja siihen koittaa jalkaa (saa olla max. puoli senttiä matkaa kärkeen). Itsellä taisi olla hitusen sen alle. EUR 45.5 olisi ehkä saattanut olla aavistuksen napakampi, mutta heillä sitä kokoa ei ollut. Toisaalta, nuo EUR 46:t tuntuivat niin hyvältä jalassa, etten olisi yhtään pienempiä halunnutkaan. Toki kannattaa myös muistaa, että eri malleissa nämä "kokosäännöt" voivat vaihdella.
Jokainen harrastaja luonnollisesti rakastaa tätä elokuvaa. Hankkikaa jos jostain löytyy, omaani en myy. :naminami: Spoiler Elokuvan surkeus on sitten ihan omaa luokkaansa, se on nähtävä omin silmin. :king:
Tämä on toisaalta päivitys myös tuonne skike-ketjuun. Vaikka skikeistä jo pidemmän aikaa haaveilin niin päädyin kuitenkin ostamaan uudet rullaluistimet. Olen omistanut jo usean vuoden ajan rullaluistimet, mutta en kuitenkaan kauheasti ole luistelemisesta tykännyt. Ajattelinkin hankkia täksi kesäksi skiket joilla meno olisi enemmän hiihtämisen tyylistä. Niiden kalleus kuitenkin sai minut harkitsemaan sauvojen kokeilemista luistimien kanssa ja avot! Löytyikin jo menohaluja rullaluisteluunkin! Kunhan vain taas opetteli luistelemisen perusteet ja hioi jarrutustekniikan kuntoon niin on meno ollut turvallistakin. Tietenkin musta potta päässä ja kaikki muutkin suojat päällä. Skikejen ostaminen onkin nyt sitten romukoppaan heitetty ajatus ja tuli alennusmyynneistä ostettua K2 Moto 90-luistimet. Vanhoista K2 Velocity-luistimista tuli jo alkukesästä rullat luisteltua melkein halki ja mennessäni ostamaan uusia osui K2-tarjous silmään, joten liikkeestä lähtikin mukaan uudet luistimet. Täytyy sanoa, että meno on kyllä ollut maittavaa. Normilenkki on 20km ja joku päivä olisi tarkoitus lähteä 40km kokeilemaan. Vauhtia lajissa kyllä piisaa, mutta onneksi vaaralliset tilanteet ovat jääneet vähemmälle. Alamäessa 9 sentin rullat antavat makeat vauhdit ja ylämäkeen mentäessä sauvoilla saa mukavasti treeniä ylävartalollekin. Löytyykös foorumilta muita ko. lajista innostuneita? Jos löytyy niin minkä mittaisia sauvoja käytätte? Suomen luisteluliiton sivuilla sanotaan, että sopivan mittaiset sauvat yltävät olkapäähän, kun luistimet ovat jalassa ja sen mittaiset sitten ostinkin itselleni. Tuntuu vain, että jokaisella vastaantulijalla sauvat ovat huomattavasti pidemmät.
Hyvä kun pomppas tämä topikki eteen . Itse viime kesänä ostin rullikset ja jopa kerran ehdin(viitsin) niillä vedellä, sitä ennen tullut kokeiltua 10v sitten eikä se nyt ainakaan huonommin mennyt, pystyssä pysyin. Nyt tässä tänä kesänä parikolme kertaa ehtinyt(viitsinyt) mennä rullailemaan ja toisella kerralla vedinkin kunnon liu'ut polvet ja kädet maassa. No, onneksi oli kaikki suojat ja kolhut oli lähinnä toisen jalan asfaltti-ihottuma ja itsetunto... Ongelma tässäkin lipassa oli se mitä olen tässä pohtinut joka kerta kun lähden rullailemaan, tuo jarrupalajarrutus ei tunnu luontevalta sitten vaikka miten harjoittelisi, ei viitsisi aloittaa jarrutusta liikennevaloihin aina 100m ennen kun tarvii, ja niitä valoja täällä riittää.. On tullut junnuna luisteltua jäällä ja jarrutus samaan tyyliin olisi huomattavasti mukavampaa ja tyylikkäämpää mutta tuntuu että kun koittaa laittaa jalkaa taakse poikittain tai muuten vaan vähän liu'uttaa niin pyörät ovat niin tiukasti liimattuna tiehen ettei minkäänlaista liukua saa vaan pysähdys on enemmänkin nonstoptyyppinen pyörähdys, kovemmassa vauhdissa nyt edes uskallakaan. Onko noihin olemassa jotain erityyppisiä pyöriä jotka antavat ns. enemmän periksi vai onko vika vain käyttäjässä ja pitää harjoitella jotenkin aggressiivisempia peli-liikkeitä? Hitto kun alkaa omassakin tapauksessa iän tuoma itsesuojeluvaisto rajoittamaan tällastakin touhua vaikka halu olisi kova aloittaa harrastus kunnolla, olis tietty pitäny alottaa tämä sillon 10v sitten kun kokeili.
Tähän ei kait voi sanoa muuta kuin, että harjoittele vielä, kyllä se alkaa onnistumaan. Netistä löytyy ihan videoitakin missä opetetaan tuota jarrutusta. Itselläni se vei myös jonkin aikaa ennen kuin sen oppi, mutta nyt kun sen osaa niin se on todella tehokas. En usko, että toista niin hyvää jarrutuskeinoa onkaan. Kun jarruttamisen oppii hyvin niin voi käyttää koko vartalon painoa jarrupalan päällä siten, että toinen jalka vain vähän ohjaa menoa eikä painoa ole sillä juuri yhtään. Täydestä vauhdistakin jarrutus tapahtuu suhteellisen lyhyellä matkalla. Mustaa rantua vain jää tiehen. En usko, että pyörälläkään juuri lyhempää jarrutusmatkaa saa.
Tuli kesäksi (miksipä muuksikaan ajaksi ) hankittua rullaluistimet. Muutaman lenkin jälkeen sain päähäni luistella sauvojen kanssa. Aivan mahtavaa tointa! Pystyy lykkimään tasatyöntöä ja ylämäet sujuu paljon railakkaamin kuin ennen. Luulin hiihtosauvojen olevan liian lyhyet, mutta ainakin luistelusauvat sopivat täydellisesti rullaluistimien pariksi. Muutenkin lähdöt vaikkapa liikennevaloista sujuu rennommin kun voi lähteä liikkeelle tasatyönnön turvin. Tämmöset luistimet tuli hankittua. Ainut vika on se, että puhdistaessa tuo alumiini on pirun jäntterää, että rullia saa kiskoa irti. Muutenkin rullia saa käännellä ja vaihdella paikkaa aika tiuhaa. Muuta valittamista ei löydykään. Suosittelen. K2 Mach Speed