Watchmen

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana Samppa, 23.05.2007.

  1. itnortti

    itnortti Guest Guest

    Liittynyt:
    15.04.2006
    Viestejä:
    582
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tuo on vähän sama kun sanoisi "kaksikielisyys on rikkaus" aivan kuten jonkun asian pelkkä toteaminen riittäisi eikä enempää keskustelua tarvita. Jos leffalla on pituutta lähes kolme tuntia niin sen kesto pitää olla todella hyvin perusteltu. Leffan pitää kertoa joku niin pitkä ja monimutkainen tarina että sitä ei voi tehdä lyhyemmässä ajassa. Mielestäni tämä elokuvan tarina oli hyvin yksinkertainen ja sitä oli vain pitkitetty sekä turhilla kohtauksilla että venytetyillä kohtauksilla.

    Jälleen eri mieltä. Kaikesta pituudesta huolimatta mielestäni henkilöhahmot jäivät vaisuiksi ja osa jopa kliseisiksi. Oli silmälasipäistä nörttiä, nättiä naista, machoa, hullua miljonääriä jne.

    Tähän olisi kiva kuulla perusteluja. Mielestäni juonta kuljetti pääasiassa vain tämä yksi "kommandopipoinen" kaveri joka selvitti tätä asiaa käyden jokaisen luona ja päätyen vankilaankin. Muut hahmot olivat hyvin pitkälti omissa maailmoissaan. Kaiken lisäksi he touhusivat lähes koko leffan ajan ihan muita asioita jotka eivät liittyneet pääjuoneen mitenkään.

    Hyvänä esimerkkinä nörtti ja nätti nainen. Yhtäkkiä he haastavatkin jotain katuroistoja tappeluun, välillä ajelevat ja panevat siinä aluksessa, pelastavat ihmisiä palavasta talosta, ovat illallisella ravintolassa jne.

    Yllätyksiä? No jos sellaisena pitää tuota "se ikävä kaveri on isäsi" tyylisiä Star Wars -maisia "I'm your father" juttuja niin kyllä. Muuten leffa meni mielestäni eteenpäin hyvin selkeästi ja ennalta-arvattavasti. Ainoa hiukan epäselvä asia oli pahiksen henkilöllisyys mutta siinäkän ei ollut kovin montaa vaihtoehtoa.
     
  2. CleverIndeed

    CleverIndeed Guest Guest

    Liittynyt:
    11.11.2007
    Viestejä:
    5 595
    Saadut tykkäykset:
    1
    Heh. Huomasin kyllä itnörtti arviosi ja naureskelin sille miten päinvastainen se oli suhteessa omiin fiiliksiini leffasta. :) En nyt tiedä miten paljon tästä kannattaa lähteä väittelemään kun on hirveän paljon makuasioista kyse...ja leffa ei selvästikään ollut sinulle tehty.

    Öh. No musta tää leffa oli niin siisti kaikin tavoin että siinä jopa toimi kaikki se rikas sisältö yhdessä hieman erikoisempanakin tapauksena eli noinkin pitkänä ja tasaisesti kerrottuna, erikoispitkää versiota janoten. :thumbsup: Kyllä tarina musta oli niin hyvin kerrottu ja monivivahteinen vaikkakin tavallaan suht yksinkertainen, mutta toimi monella eri tasolla ja hyvä niin...en tiedä huomasitko kaikkia näitä tasoja? Toki kohtaukset oli rakennettu rauhassa ja jotkut niistä saattoivat olla suhteessa kokonaisuuteen venyneitäkin, so what kerran leffan yleistunnelmasta nauttii täysillä. Siinä sitä perustetta.



    Jaahas. No täysin kliseettömiä hahmoja tuskin onkaan, tietyt perusasiat aina pätevät. Sääli ettei uponnut sinuun, minä en muista milloin viimeksi näin samassa leffassa yhtä monta hyvin mielenkiintoista huippukarakteeriä. Kyllä näillä hahmoilla oli nimet ja omat luonteenpiirteensäkin. Väitätkö tosissasi, että esim. Tri Manhattan tai Koomikko edustivat tavanomaisuutta? Ilmeisesti kun noin tyypität.



    Niin, se oli katsos se elokuvan punainen lanka ja koossapitävä voima, tämä Roschach ja hänen päiväkirjansa. Ja elokuvia nyt voi tehdä eri tavoilla, olisiko ollut siis parempi että koko jengi olisi alusta asti pyörinyt yhdessä? Mainitsemasi kaksikko taas tarjosi katsojalle samaistumisroolit ollen samalla osa porukkaa, mitä heidän sitten olisi sinun mielestä pitänyt tehdä kuin noita mainitsemiasi asioita? Tiettyä irrallisuutta toki oli, mutta mielestäni ei häiritsevästi koska sillä avattiin vain eri hahmoja välillä vain niihin keskittyen, parempi näin kuin että legolaksina kikkaillaan menemään sen kummemmin hahmoihin syventymättä. Ilmeisesti sinä et löytänyt syvempiä kosketuspintoja hahmojen kuvailutavastakin päätellen. Leffan yhtenä pääideoista kun oli nimenomaan kuvata näiden hahmojen historiaa suhteessa ryhmään ja erikseen, ja kehitystä. Nämä heidän tekemänsä "muut asiat" siis saattoivat sittenkin liittyä ko. leffaan. :D Jopa Ozymandiaksen osalta, vaikka tämä hahmo jäikin turhan ohkaiseksi, johtuen sille annetusta vähäisestä ajasta.



    Noh. Minulle mm. nämä olivat yllättäviä juttuja:
    Tri Manhattanin mielenmuutokset, mainitsemasi "pahiksen" osuus ja loppukäänne, Roschachin laittaminen atomeiksi lopussa, muutama selkein mainitakseni. Myös ryhmään ja näiden supersankariuteen liittyviä ristiriitaisuuksia oli avattu varsin maukkaasti, leffan yleinen syvämietteisyys yllätti myöskin.
     
    Viimeksi muokattu: 28.04.2009
  3. chevalier

    chevalier Guest Guest

    Liittynyt:
    26.01.2009
    Viestejä:
    179
    Saadut tykkäykset:
    0
    et taida olla perillä lähtökohdista/lähdemateriaalin luonteesta? watchmen on loistavasti supersankarigenreä ironisoiva teos, kliseiden leikkikenttä. juoni ei ole tässä edes pääasiassa, vaan supersankarimaailman ja hahmojen kirurgisen tarkka temaattinen tutkiminen ja asioiden kääntäminen päälaelleen. maailma, jossa supersankarius on pelkkä egotrippi ja jossa pelkillä itsekorostuneilla asuilla ei maailmaa pelasteta. watchmen on häiritsevän kipeää ja visiönääristä pop-taidetta, joka saa dark knightit sun muut itsensä liian vakavasti ottavat sankaritarut vaikuttamaan erittäin kalpeilta ja tavallisilta. watchmenin hahmot ovat säälittäviä, surkeita, rupsahtaneita, oman egonsa vankeja, inhimillisiä, haavoittuvaisia ja siksi totaalisen kiehtovia. näen tämän elokuvan pinnan alla paljonkin asiaa ja hilpeitä tuokioita. kliseisten välimallin supersankarielokuvien joukossa tämä elokuva on oikea ideasampo, runsaudensarvi ja karkkikauppa. kahden ja puolen tunnin ajan en kertaakan katsellut kelloa ja luultavasti kokonaisuus syvenee directors cutin myötä. kai me sitten ymmärretään tää elokuva ihan eri tavalla.
     
  4. mustis

    mustis Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.11.2004
    Viestejä:
    1 511
    Saadut tykkäykset:
    18
    Eivät ne Watchmenit sarjiksessa niin kovin rupsahtaneita ole. Ozymandias ja Comedian oikein hyvässä kuosissa ja Pöllökin on heti tosipaikan tullen vireessä vaikka pientä keskikehoa onkin.
     
  5. SpiderJerusalem

    SpiderJerusalem Guest Guest

    Liittynyt:
    17.01.2008
    Viestejä:
    1 017
    Saadut tykkäykset:
    0
    Niin, kaikki tuohan pätee lähdeteokseen mutta ei elokuvaan. Snyderin käsissähän tästä tuli juuri sitä supersankaripalvontaa ja MTV-huttua jota Moore niin vahvasti kirjoitti. Katsohan vaikka noita toimintajaksoja, loppuratkaisun muutoksia, tyyliteltyä väkivaltaa tai actionin glorifiointia jättimäisten loikkien muodossa verrattuna sarjakuvaan niin näet mistä on kyse.
     
  6. itnortti

    itnortti Guest Guest

    Liittynyt:
    15.04.2006
    Viestejä:
    582
    Saadut tykkäykset:
    0
    Täytyy sanoa että tuo ironisointi meni täysin ohi. Ainoa siihen viittaava oli se, että supersankarit olivat "tavallisia" ihmisiä tekemässä tavallisia asioita. Mutta tuo johtui ainoastaan siitä että tavallinen kansa oli kääntynyt heitä vastaan. Se taas johtui siitä että nämä supersankarit olivat käyttäytyneet ylimielisesti. Mielestäni tuossa ei ole mitään ironiaa vaan ihan normaalia elokuvaa.

    Tietynlaisen ironian olisi ehkä voinut löytää mutta loppujen lopuksi sankarit kuitenkin kaivoivat viittansa kaapeistaan ja palasivat tekemään hyviä tekoja. Tuohan vesittää koko leffan idean. Jos tarkoitus on tosiaan naureskella liian totisille supersankari-elokuville niin aika naurettavaa että elokuva kääntää takkinsa ja ryhtyy juuri sellaiseksi.
     
  7. Jazo

    Jazo Käyttäjä

    Liittynyt:
    24.10.2004
    Viestejä:
    4 425
    Saadut tykkäykset:
    10
    Ihan OK leffa, ei nyt mikään huippu tekele, mutta kyllähän tämän paremman puutteessa katsoi. Leffan huumori oli välillä ihan sujuvaa, välillä taas ei. Aina jossakin vaiheessa sai nauraa ihan räkänä, välillä taas vitsit eivät naurattaneet yhtään. Sama homma koski oikeastaan koko leffaa, melko epätasaista laatua oli. Leffa oli myös ehkä vähän liian pitkä, ihan hyvin olisi voinut sen 20-30 minuuttia saksia leikkaamon lattialle.

    3/5
     
  8. cxt2

    cxt2 Guest Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    19.03.2007
    Viestejä:
    699
    Saadut tykkäykset:
    0
    .....jotta asiassa päästäisiin yhteisymmärrykseen,selvitetään nyt se tosiasia,etten minä ole suljettu tänne teidän kanssanne,vaan te olette suljettuna tänne minun kanssani.....

    3/5
     
  9. wickerman

    wickerman Uusi jäsen Blokattu

    Liittynyt:
    26.09.2006
    Viestejä:
    845
    Saadut tykkäykset:
    0
    Plazalla kova hehkutus leffasta ja pari kaveriakin kehui.. Odotin siis ihan kivaa leffaa..

    Ja vielä mitä. Varmaan huonoin elokuva mitä olen vuosiin joutunut katsomaan.. Teki mieli lopettaa kesken montakertaa..

    B-luokan marvel/DC jne kopio sankareita.. ihan kuin Turkkilaisia tai Venäläisiä kopioita.. tosin osa ideaa taisi siinä ollakkin mutta ei ois kannattanu noin B-luokan tyyliin sitä vetää. Sinänsä ei mitään pahaa siinä että ne ei ollut yliluonnollisia voimia omaavia (ainakaan minusta) mutta miten sen yhden naama sitten meni sillee (musteella?) yliluonnolliseen tyyliin siinä naama rätissä? Ja miks se yks saatanan teräsmies sit oli superyliluonnollinen.. Käytännössä ois voinu tehä mitä vain. Ja jos idea oli tossa et ne on tommosia b-luokan kopiosupersankareita niin elokuvan "vakava" tyyli ei toiminut sitten niiden kanssa ollenkaan.. ois pitäny vetää komediaksi niinkuin vaikka ihmeperhe.

    Leikkaus ja elokuvan rytmitys oli kuin krapulassa vain heitettu kuvattu matsku peräkkäin.. Tosin jossain luki että identtinen sarjakuvalle. Sarjakuva lukematta mutta ehkä siinä toimii mutta elokuvassa ei. Alussa oli ihan hukassa eikä tiennyt onko tämä elokuva komedia vai draama vai action ja onko sankareilla supervoimia vai eikö ole jne.. Tosin joissain elokuvissa tuommoinen voi toimiakkin mutta tässä ei sitten ollenkaan.. Varsinkin kun sama fiilis jatkui elokuvaan puoleenväliin asti. Ehkä olisi uponnut paremmin jos olisi sarjakuva tuttu.

    Välillä leffa oli b-luokan supersankari elokuva, välillä se koitti olla jotenkin filosofinen tms.. ja sit välillä oli b-luokan pehmopornoa ja teinisplatteria.. No kai ne oli mukana et saadaan nuoria miehiä teatteriin.

    Elokuva oli oikeasti 1 kamalimmista paskoista mitä olen kattonut. Tosin pakko sanoa että en tykkää ikinä mistään supersankari elokuvista (tosin siks mulle tätä suositeltiin kun on erilainen..) no joo.. oli erilainen mutta vain paskempi kuin yleensä tämmöiset.

    Ja helvetti kun oli pitkä.. ja tylsä. Mars kohtaukset ku sitä isoa lasista rumaa CGI kelloa/alusta mikä olikaan piti kuvata ja teennäisiä filosofisia keskusteluita jutella.. huhuh.. Ja entäs alun tappelukohtaus? kesti vissiin 30 min ku 2 äijää tappeli 1 huoneessa. Entäs mukaan ei yhtään sopivat seksikohtaukset? hyi helvetti. oksu meinasi lentää.

    Sarjakuva saattaa olla ok. Sitä en tuomitse mutta tämä elokuva oli jotain kamalaa.. Olen kattonu paljon surkeutta viimeaikoina (Knowing, Happening, jne) mutta tämä leffa vei typeryydessään ja tylsyydessään voiton kaikista. Ihme jos huonompaa elokuvaa enään tänä vuonna pystyn katsomaan.

    1+/5

    ps. leffan ainut hyvä juttu oli se tyyppi kenen naamalla ne musteet meni. Se oli ainut hahmo johon edes vähän syvennyttiin.
    :sick:
     
  10. Flash Gordon

    Flash Gordon Uusi jäsen

    Liittynyt:
    22.06.2008
    Viestejä:
    291
    Saadut tykkäykset:
    1
    Wickermanille pojot värikkäästä arvostelusta. :thumbsup::naminami:
     
  11. ColdAsIce

    ColdAsIce Uusi jäsen

    Liittynyt:
    14.03.2007
    Viestejä:
    771
    Saadut tykkäykset:
    3
    Kyllä tämän olisi voinut jättää tekemättä. Leffa tavoitti alkuperäisen sarjiksen hengen ainoastaan ajoittain. Näyttelijät olivat hyviä kautta linjan, mutta Kovacs oli ainoa hahmo, jonka kompleksisuus onnistuttiin edes jotenkin vangitsemaan. Pidän Patrick Wilsonista, mutta petyin Dreibergin hahmoon. Kyseinen hahmo on sarjakuvassa ehdoton suosikkini, mutta tämä leffa ei tavoittanut hahmon keski-ikäistä säälittävyyttä.

    Toimintakohtauksia pitkitettiin ihan liikaa ja tämä puolestaan vaikutti väistämättä elokuvan yleiseen tunnelmaan, joka ei siis vastannut juuri millään tasolla sarjakuvan tunnelmaa. Snyder on ennen kaikkea toimintaohjaaja ja siksi väärä mies ohjaamaan tällaiseen lähdemateriaaliin pohjautuvaa elokuvaa. Muutettu loppuratkaisu oli sentään hoidettu ihan kunnialla.

    Manhattanin paljon puhuttu veitikka oli pettymys :D Olihan se vissiin hieman miehekkäämpi kuin se sarjakuvassa nähty nysä, mutta parin arvostelun perusteella sain sen käsityksen, että hahmolle olisi lätkäisty aivan jumalaton digitaalimeisseli.

    2/5
     
  12. Jarzki

    Jarzki Uusi jäsen

    Liittynyt:
    12.07.2007
    Viestejä:
    809
    Saadut tykkäykset:
    0
    Johtusko tuo siitä et sitä lehvaa jouduttiin leikkelee aikas paljon. Directors Cutia odotellessa...tai paremminkin Ultimate Watchmen Blu-raytä.:thumbsup:
     
  13. haisku

    haisku Guest Guest

    Liittynyt:
    27.10.2008
    Viestejä:
    53
    Saadut tykkäykset:
    0
    Usko pois, elokuvateatterin isolla kankaalla sitä ei voinut olla huomaamatta. :D

    Onpas nyt tullut parin päivän aikana arvosteluja, taitavat merirosvot olla liikkeellä. :rolleyes: Itse odottelen vielä pidennettyä versiota. Ei Watchmen mielestäni huono elokuva ollut, mutta annan lopullisen tuomioni vasta ohjaajan version nähtyäni.

    Ja vaikken sarjakuvaa olekaan lukenut kuin muutaman sivun, on Snyderin ohjaus kuulemma todella uskollinen sarjakuvalle. Moni muu ohjaaja olisi tehnyt homman aivan toisin ja ehkä taipunut studioiden painostuksen alla. Katson tätä siis enemmänkin sarjakuvan sovituksena, enkä perinteisenä leffana.
     
  14. Nick_Poetry

    Nick_Poetry Guest Guest

    Liittynyt:
    05.03.2008
    Viestejä:
    95
    Saadut tykkäykset:
    0
    DC:stä (ei David Coulthardista) puheenollen. Onko kohdassa kolme mainitusta pidemmästä DC:stä ollut juttua missään muualla, kuin IMDb:n FAQ:ssa? Ja onko se tulossa Suomeen?
     
  15. Jarzki

    Jarzki Uusi jäsen

    Liittynyt:
    12.07.2007
    Viestejä:
    809
    Saadut tykkäykset:
    0
  16. rewind

    rewind Guest Guest

    Liittynyt:
    16.11.2004
    Viestejä:
    892
    Saadut tykkäykset:
    0
    Jostain netin syövereistä löytyy tietoa, muttei sen enempää kuin mitä tuolla IMDB:ssakaan. Löytyy myös pätkiä siitä animaatiosta, mutta itselleni kun ei ole sarjakuva tuttu niin taidan tyytyä vain DC:iin ja jätän Ultimate-version suosiolla hyllylle.
     
  17. Avenkeri

    Avenkeri Uusi jäsen

    Liittynyt:
    26.05.2003
    Viestejä:
    137
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ilmeisesti Directors Cut julkaistaan vain USA:ssa, koska euroopan julkaisijana on Paramount ja USA:n Warner. Toivottavasti Blu-ray on aluevapaa tai pitää lopulta modata soitin.
     
  18. winterland

    winterland Käyttäjä

    Liittynyt:
    20.08.2004
    Viestejä:
    5 248
    Saadut tykkäykset:
    2
    Tämä pääsi yllättämään melkoisesti. Tiesin ennakkoon vain, että kyseessä on sarjakuvaan perustuva leffa. Sarjakuvan ideasta ym. en tiennyt oikeastaan mitään. Sankarit olivat hieman erilaisia mitä normaalisti on tottunut näkemään, sellaisia b-luokan batmaneita ja robineita jne. :D

    Nite Owl oli vähän typerän näköinen, mutta Rorschach oli mustemaskeineen todella siisti. En muuten ymmärtänyt, että miten se pystyi muuttamaan musteen muotoa, mutta ei haittaa. Vaikka leffalla oli pituutta melkein 3 tuntia, ei päässyt missään vaiheessa kyllästymään. Ohjaajan pidempi versio menee hankintaan, ehdottomasti.

    Ainakin tämän mukaan blu-ray on region free: http://www.axelmusic.com/productDetails/883929058051
     
  19. Clef

    Clef Uusi jäsen

    Liittynyt:
    09.07.2005
    Viestejä:
    614
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tällä foorumilla kun on vähän "jälkijunassa" tapana kommentoida näitä leffoja, niin tässäpä oma panokseni tältä osalta... :)

    Voi herranpieksut että olikin huono. Olen yllä olevan itnörtin kommentoinnin osalta täysin samaa mieltä. Oikeastaan aika mitäänsanomaton juonentynkä, paperinohuet hahmot (universumia tuntemattomalle, niitä ei kyllä pahemmin esitelty), osittain aivan epäreilun puista näyttelijätyötä, ja liki käsittämätön kolmen tunnin pituus aivan turha.

    Itse ainakin diggailen ns. "sarjakuvan kultakauden" meiningeistä, eli kun hahmot kuten Superman yms Atomimiehet sun muut luotiin, ja niissä oli hassuhkoista ja värikkäistä puvuista lähtien sellaista viehättävää naivismia. Siksipä tykkäsin törkeästi leffan aloitusjaksosta, missä kelattiin historiaa, ja miten Watchmen/Minute Men -hahmot kietoutuvat siihen. Rinnakkaishistoria on aina kiehtonut, kun sekoitetaan sarjakuvatarua ja oikeaa historiaa. Lupasi siis paljon.

    Alkukin oli vauhdikas, Comedianin mättö ja toimintakohtaukset muutenkin näyttivät olevan tämän Zach Snyderin vahvuus. Mageita.

    Vaikka leffa paikka paikoin vähän piristyikin, kokonaisvaikutelmaksi jäi jotain "mitäänsanomattoman" välimaastosta. Parhainta oli minun mielestä lyhyet viittaukset rinnakkaistodellisuuteen (kuten Dr Manhattanin osallistuminen Vietnamin sotaan yms), toiminta/taistelukohtaukset/verimässäily, ja Rorschach oli ihan siisti.

    Yksi ilman muuta huonoimmista "näyttelijäntöistä" nähtiin ehdottomasti ruotsalaismimmi Malin Åkermanin toimesta. Plussaa siitä, että riisui alasti. Pistää suorastaan vihaksi nämä meganfoxit sun muut tillukat, joiden ainoa meriitti näihin miljoonatuotantoihin pääsemiseksi on että he ovat jonkun mielestä ns. "hottiksia", tai suostuvat näyttämään ihoa (Åkerman taitaa ottaa pisteet molemmista kategorioista). Eihän siinä mitään, mutta kun pitää kokopitkän elokuvan verran jaksaa katsella kyseisten neitosten pökkelöintiä.

    Erityismiinus siitä Marsissa olevasta CGI-kellohässäkästä. Kylläpä saa lapsellisempaa, nolomman, huonomman ja tökerömmän näköistä viritystä hakea. Voin vain kuvitella miltä se isolla kankaalla näytti.

    Ai niin - ja millainen antikliimaksi se loppu oikein olikaan!!

    1+/5
     
  20. -Teme-

    -Teme- Uusi jäsen

    Liittynyt:
    15.01.2004
    Viestejä:
    209
    Saadut tykkäykset:
    0
    Voiko tähän paljoa enää lisätä, taino joo voi, wickermanin kommentit.
    En ole lukenut watchmen-sarjakuvaa, en tunne koko sarjan historiaa tms mutta leffa oli aivan bullshittiä kokonaisuutena. Mietin katsomisen aikana pitäiskö alkaa netistä surffailemaan jotakin taustatietoa jotta saisi jotakin taustatietoa hahmoista tms. :OI

    Oma arvosana 1/5