Monikanavääni YLEllä lähiviikkoina

Keskustelu osiossa 'Digi-TV' , aloittajana PetteriJarvinen, 25.01.2008.

  1. V12

    V12 Uusi jäsen

    Liittynyt:
    26.06.2006
    Viestejä:
    374
    Saadut tykkäykset:
    1
    No ihan sen takia, että joku vielä olettaa palveluntuottajan teknisen virheen olevan korjattavissa kollektiivisella vastaanottajien/kuluttajien opastamisella.

    Kun rautalangasta väännetty malli ei kaikille aukene, niin yritetään sitten oikein rautakangesta väännettyä.

    YLE aloitti tilaäänen tarjoamisen tuomalla lähetykseen AC3 koodatun ääniraidan jossa kieleksi oli valittu Suomi. Tässä kohtaa tapahtui mielestäni se suurin virhe, joka aiheutti äänen totaalisen katoamisen. Kun kirjoitan, että mielestäni, niin se perustuu kyllä ihan omaan päättelyyn hankkimani tiedon pohjalta. En ole jäänyt odottelemaan, että joku tulisi kertomaan. No, mistähän tuota tietoa sitten saa? Ihan vaikka YLEltä itseltään...

    YLEn lähetyksissä on ennenkin ollut useampia ääniraitoja. YLE on esittänyt BBC:n luontodokumenttisarjan, jossa kieleksi pystyi valitsemaan englannin, jos halusi kuunnella mielummin Sir David Attenboroughin selostusta. Samoin on YLE tuottanut näkörajoitteisille äänitekstityspalvelua syksystä 2005 lähtien. Molemmat ilman mitään ongelmaa, ei äänen häviämistä tms. Miksi tuo palvelu ei nyt toiminut?

    Antaa YLEn itse vastata tähän.

    Äänitekstipalvelun kielikoodia määritettäessä, YLEn Tekniikan tiedotuslehti kirjoittaa:

    "...Digivastaanottimissa ei ole erikseen äänivalintaa näkörajoitteisten suomenkielelle, joten riittävän monessa digiboksissa esiintyvä kieli piti valjastaa tähän käyttöön. Hollantia ei käytetä muuten lähetyksissä ja se on maantieteellisesti riittävän kaukana, jottei rajoilla synny ristiriitoja. Suomi olisi ollut looginen valinta kieleksi, vieraskieliset ohjelmat kun eivät esiinny lähetyksissä suomena, mutta seurauksena varmaan puolet Suomen digibokseista olisi ryhtynyt puhumaan synteettisellä äänellä..."

    ja vielä jatkoa

    "...Vastaanottimien kirjo on melkoinen eikä kirjavuus ole tae laadusta. Sormituntumalla vaikuttaa siltä kuin boksit osaisivat käyttäytyä hieman paremmin äänen kuin tekstityksen kanssa, mutta samantyyppisiä ongelmia on tarjolla tässäkin. Kaikki laitteet eivät osaa reagoida dynaamisiin lähetteisiin, eivät joko huomaa tarjolle tullutta ääntä tai pahimmillaan mykistyvät lisä-äänen loppuessa..."

    Siis vuonna 2005 tiedettiin, että Suomen kielikoodin käyttö ääniraidassa saattaa aiheuttaa ongelmia vastaanottimissa, ihan kuten kävi. Jotkin vastaanottimet valitsivat automaattisesti tuon AC3 koodatun ääniraidan, ja jos boksia ei oltu kytketty digitaalista äänikoodia purkamaan kykenevään kotiteatterijärjestelmään niin eihän sieltä mitään kuulunut. Ja kun samalla joku valopää sai idean, että kytketäänpä tuo normaali ääni pois, ja lähetetään vain AC3 koodattua tilaääntä, niin hiljenivät sitten nekin boksit jotka olisivat tuon tilanteen muuten hanskanneet.

    Siis vuonna 2005 syksyllä tämä tiedettiin, mutta piti vielä kokeilla. Jos se vaikka olisikin ollut väärä päätelmä silloin 2005, tai jos maasäteily olisi konfiguroinut järjestelmät toisin, tai YLEn uuden pääjohtajan romanssi jollakin mystisellä tavalla olisi poistanut kaikki aiemmin havaitut tekniset ongelmat, tai... En minä tiedä, ja siksi kysyn taas, että miksi?


    Kun vaan oltaisiin samasta asiasta eri mieltä, mutta kun itse olen koko ajan tuonut julki ajatuksia siitä, että lähetyspää muni, ja pahasti, niin en voi vasta-argumentiksi hyväksyä sitä, että se olisi korjaantunut vastaanottajan informoimisella.

    Ajatus siitä että tuo ongelma olisi korjaantunut, jos vaan vastaanottajat olisivat tienneet/osanneet toimia oikein (heitä olisi riittävästi asiasta informoitu), kuvastaa ajatusta että ongelmien syy onkin vastaanottajan. Vastaanottajan (kuluttajan) olisi pitänyt pystyä omilla toimillaan säätämään laitteensa siten, että lähetyspään virhe ei olisi mykistänyt laitteita.

    Johtavatko jäljet sylttytehtaalle...?
     
  2. Make73

    Make73 Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    10.01.2004
    Viestejä:
    3 404
    Saadut tykkäykset:
    130
    Ei voi muuta sanoa kuin että on TV-maksut menneet hukkaan ainakin YLE:n teknisen osaajien palkkaamisen suhteen, kun eivät tätä hanskanneet vaikka ongelmat oli tiedossa.
    Onhan se helpompi nostaa kädet pystyyn kuin oikeasti yrittää tehdä asialle jotain...
     
  3. abmas1

    abmas1 Guest Guest

    Liittynyt:
    23.03.2006
    Viestejä:
    171
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tekninen toteutus on eri asia, kuin testiä edeltävän ja toivottavasti seuraavan tuotantoonsiirtokierroksen tiedottaminen, josta minä puhun, höh!

    Ei minulla ole ollut mitään tuota (esim) sinun ehdottamaasi ratkaisumallia vastaan. Vai pitääkö tämä vääntää sinulle rautakangesta??

    Lyhyesti: Teknisen kömpelyyden lisäksi YLE:ssä on mielestäni pahoja ongelmia (koko digidigidigi-kauden) tiedottamisessa, joka ei ole kuin pahentanut imagon rapisemista. Sinä et antaisi edes tilaisuutta...jaksat kyllä siunailla! Mutta olkoon se sinun mielipiteesi.

    Minä pidän omani! Em:n lisäksi siihen kuuluu aito huoli niistä, jotka eivät osaa/pysty edes täältä lukemaan, eri syistä, "teknohuumassa" kirjoittelevia nörttejä.
     
    Viimeksi muokattu: 03.02.2009
  4. avisio

    avisio Guest Guest

    Liittynyt:
    22.03.2007
    Viestejä:
    62
    Saadut tykkäykset:
    0
    Samaa mieltä. Canal plussan monikavaäänet ovat toimineet ongelmitta monta vuotta (en enää muista, milloin alkoivat, mutta ainakin kolme neljä vuotta sitten). Teräväpiirtoakin on katseltu pari vuotta ilman mitään ongelmia.
    Sitten tulee tämä yle, joka onnistuu sotkemaan asian, jonka muut ovat osanneet hoitaa jo pitkän aikaa.
    Voi myös huoletta sanoa, etteivät lupamaksut näy ohjelmatuotannon tasossa, koska Ylen parhaat ohjelmat ovat ulkomailta ostettuja; sarjat jenkeistä, dokumentit Artelta ja BBC:ltä, leffat mitkä mistäkin.
    Todella luokaton pulju, joka paljastaa meille kaikessa karuudessaan, mistä ns. julkisessa sektorissa on kyse.
     
  5. Tesa

    Tesa Guest Guest

    Liittynyt:
    28.01.2009
    Viestejä:
    14
    Saadut tykkäykset:
    0
    Onko kukaan kuullut huhuja, kuinka pitkä toimeksianto Ylen asettamalle komitealle on asetettu? Vai onko komitean työtä valvovan parlamentaarisen valvontakomission kokoonpano vasta hahmottumassa.
    Ehkä jopa poliittiset voimasuhteet ovat vielä riidanalaisia.

    Ainakaan mitään kommentteja, puhumattakaan oikeasta tiedottamisesta, ei ole näkynyt. Ei siis hiiskauksen hiiskausta siitä, missä mennään. Vaan jospa eivät tiedä, missä mennään.
    Vai eikö voida tunnustaa, miten alkeellinen moka tehtiin?

    Vai onko asia sittenkin niin vaikea, ettei se todellinen ongelma tämän palstan kirjoituksissakaan ole vielä tullut esiin.
    Koska jos homma on niin iisi kuin täällä on esitetty, miksi Yle ei suoralta kädeltä korjaa sitä. Siis MIKSI EI KORJAA? Vai eikö sitä voi korjata?
     
  6. DigiDigger

    DigiDigger Guest Guest

    Liittynyt:
    08.03.2006
    Viestejä:
    291
    Saadut tykkäykset:
    0
    Siis miten se homma menikään? Ei ianakaan tuolla kuvaamallasi tavalla, vaan oikeastaan juuri päinvastoin.

    Nimenomaan AC3-ääni mykistettiin, mutta äänetön ääniraita jäi lähetykseen. Sitten jotkut boksit valitsivat oletusääneksi tuon mykän AC3-ääniraidan, eikä mitään tietenkään kuulunut.

    Normaali 2-kanavaääni oli päällä koko ajan ja ne boksit, jotka eivät AC3-ääntä automaattisesti valinneet, toistivat normaaliääntä koko ajan, eikä katsoja tiennyt mitään ääniongelmia olevankaan. Näin mm. meidän Topfield TF5100 -boksimmekin toimi.
     
  7. V12

    V12 Uusi jäsen

    Liittynyt:
    26.06.2006
    Viestejä:
    374
    Saadut tykkäykset:
    1
    Tuo tapahtuma, jossa normaali ääniraita mykistui tapahtui ennen euroviisujen karsintaa Pasila -ohjelman aikana. Euroviisujen alussahan tilanne oli se, että YLE oli jo perunut tuon tilaäänen lähettämisen ja siirtynyt pelkästään normaaliääneen.
     
  8. failure

    failure Uusi jäsen

    Liittynyt:
    09.05.2006
    Viestejä:
    465
    Saadut tykkäykset:
    0
    Näyttää olevan YLEn takamus vielä edellisen töpeksinnän jälkeisen katsojien antaman selkäsaunan jäljiltä niin kipeänä, että pitää olla kuin kusi sukassa miellyttääkseen, ettei vaan kukaan asiakkaista hermostuisi ja antaisi taas selkäsaunaa kipeään per******n. Eihän se herraparatkoon ole YLEn asia miten kenenkin digiboksin asetukset sattuvat olemaan. Jos digiboksi ei toimi on se tietenkin myyjän asia laittaa boksi kuntoon, jos ovat täyttä tuubaa myyneet. Tämähän on kaupallista toimintaa luulisin ainakin, vaikka se ei siltä kyllä aina näytä (tai no YLEhän on sellainen kaupaton toimija, jossa voi verorahoilla tehdä mitä haluaa piittaamatta mistään mitään). Enhän minäkään voi vaatia sähköyhtiöltä ohjeita miksi uusi hieno leivänpaahtimeni ei paahda leipää kuin toiselta puolelta, vaikka olen laittanut töpselin seinään ja, kun olen epähuomiossa painanut nappia, joka kytkee vastuksen toiselta puolelta pois. Itse se on hoksattava tai sitten mentävä myyjäliikkeeseen hakemaan apua.

    Tämä on kyllä YLEltä uskomatonta tyrintää taas, hoh hoh .:sleep:
     
  9. Tesa

    Tesa Guest Guest

    Liittynyt:
    28.01.2009
    Viestejä:
    14
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tuntemattoman sotilaan teatteriversiohan piti alunperin lähettää tilaäänellä. Se tulee 7.-10.02. kolme kertaa. Olisipa hienoa, jos yksi niistä lähetettäisiin tilaäänellä. Siinä olisi oiva seuraavan testin paikka, kun sama esitys tulee kaksi kertaa normaaliäänelläkin.

    Eikun se tuleekin kahteen kertaan. Muut lähetykset ovat siihen liittyvää taustoitusta.
     
    Viimeksi muokattu: 03.02.2009
  10. DVB-G

    DVB-G Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.03.2003
    Viestejä:
    10 281
    Saadut tykkäykset:
    30
    Reinikaisen alkuminuutit olivat myös mykkiä (Pasila-jaksoa en ottanut) Mpeg-ääntä tallentavalla koneellani. Piti ottaa Reinikainen myöhemmin uusintana, jotta kuuli mitä jakson alussa tapahtui.

    En tiedä lähetettiinkö Reinikaisen alussa mykkää ääntä vai puuttuiko Mpeg-ääni kokonaan, jakso tapettiin jo.
     
  11. Luxman

    Luxman Guest Guest

    Liittynyt:
    15.03.2004
    Viestejä:
    122
    Saadut tykkäykset:
    0
    Luit ajatukseni, aivan uskomatonta pelleilyä.

    Olen itse töissä isossa kansainvälisessä IT alan yritykessä, tottakai me testataan tuotannossa
    tuhansien käyttäjien ympäristössä uudet ohjelmisto päivitykset, todetaan ei toimi, tehdään
    rollback. Jep, aika moni olisi tämänjälkeen työtön yrityksessämme.

    Ylellä (n. 5 miljoonaa asiakasta), no ei se mitään, testataan uudelleen joku toinen päivä.

    Ihan oikeasti, ei asioita näin voi tehdä.

    Sitten ajatuksia:

    Minulla oli valmiina Topfield 600 varustettuna uusimmalla FW:llä (01/2009) kytkettynä
    optisesti AV-Vahvistimeen, olin todella innostununut, Euroviisut 5.1 äänillä.

    Mitä tapahtui: TF 600; Audio auto, ei ääntä. Painoin Info nappulaa: Näkyi Dolby Digital, ok, mutta ääniraita oli mykkä, painoin äänivalinta nappulaa, ääni tuli mutta se oli stereo (2.0). Missä oli se luvattu monikanava ääni ? Olin todella pettynyt !

    Ylen selitys; lähetyspäässä ääniasetukset oli virheelliset.

    Asun kaapeli (Welho) taloudessa, ja koska nyt oli mahdollista testata miten homma oikesti toimii, viritin kaikki kanavat uudelleen. Maksu kanavat näkyivät salaamattomana.

    Havaintoja: ääni ei kadonnut kertaakaan, ei millään kanavalla. Mutta, audio nappulasta sain valittua useamman (elokuva) kanavan 5.1 äänet, Vahvistimen (H/K) näyttöön ilmaantui Dolby Digital 3/2/1. Kylläpä kuulosti hienolle, voi kun saataisiin tämä myös YLE:n kanaville.


    Kyllä nyt on ylpeätä olla tunnollinen TV-luvan maksaja. Suomi on teknologian edelläkäviöitä, Jep Jep.



    Siellä YLE:llä taisi olla joku koulutettu asiantuntija; paina AC3 nappulaa lähetyksen alkaessa, sitten voit lähteä kotiin..

    Jos YLE:n tekniikasta vastaavat henkiköt lukevat tämän; Oletteko nyt ylpeitä asiantuntemuksestanne ?

    Tähän en voi muuta sanoa kuin, Ette vaan osaa.

    Mihin menee kaikki ne miljoonat eurot jotka me maksetaan ?

    Kuka on vastuussa asiasta ?

    Miksi jatkossa maksaisin TV-lupamaksun. (Viittomakielistä uutisistako ?)
     
    Viimeksi muokattu: 04.02.2009
  12. -Teme-

    -Teme- Uusi jäsen

    Liittynyt:
    15.01.2004
    Viestejä:
    209
    Saadut tykkäykset:
    0
    Minusta olet itse boldannut tärkeimmän pointin tekstista (itse vielä alleviivasin siitä sen tärkeimmän). Jäin miettimään monellako sukulaisella on käytössä vielä niitä alun halpis "euroline - 2h katselua ja jumiin tikipokseja", en muista että kenelläkään olisi, jopa mummoille ja vaareille ollaan (me kakarat) ostettu uudet topfieldit tms "laadukkaat" digiboksit tai digivirittimellä varustetut taulu TV:t, joilla ohjelmien katselu ja kuuntelu onnistuu.
    JOS yle olisi lähettänyt äänen oikein, niin ongelma olisi jäänyt marginaaliseksi - lähinnä näihin jo v.2005 todettuihin ongelmalaitteiden ongelmaks (siis niiden laitteiden ongelmaksi jotka jo takkusivat ylen tekstityksen kanssa). Ymmärtääkseni uudemmat laitteet toimivat jo paremmin noiden äänien(kin) osalta, niissähän toimii tekstityskin polttamatta sitä kiinteästi lähetykseen.
     
  13. eddie63

    eddie63 Eddie Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    16.01.2003
    Viestejä:
    1 574
    Saadut tykkäykset:
    0
    Samaa mieltä, ei ne siellä osaa ja ei siellä pysy palvelimetkaan näköjään pystyssä -> http://www.yle.fi/
    ovat saaneet vissiin vähän liikaa palautetta... ;D
     
  14. Squierrel

    Squierrel Guest Guest

    Liittynyt:
    01.12.2006
    Viestejä:
    36
    Saadut tykkäykset:
    0
    YLEn mukaan häiriöitä esiintyi vain niissä laitteissa, joita ei oltu kytketty kotiteatteriin. Meillä ainakin Humax9200T oli hiljaa, vaikka se oli digitaalikaapelilla kiinni kotiteatterivahvistimessa. DolbyDigital-merkkivalo paloi näytössä, eli laite tunnisti kyllä uudenlaisen äänisignaalin.

    Onko minulla jokin asetus Humaxissa pielessä, kun 5.1 ei tullut läpi, tarvitaanko softapäivitystä vai oliko YLEn lähetys viallinen?

    Kuuliko kukaan ylipäätään missään millään laitteella 5.1-ääntä?
     
  15. Axa

    Axa Guest Guest

    Liittynyt:
    31.12.2005
    Viestejä:
    334
    Saadut tykkäykset:
    0
    Sädetään sitä muuallakin, tosin asiakaskunta on vähän pienempi. TTV:n tiedotus:

    Audiomuutoksia Silver HD -kanavalla

    15.1.2009

    Silver HD -kanavalla tapahtui muutoksia, joiden johdosta kanavalla on käytössä vain Dolby Digital -audio, joka joissakin boxeissa (mm. Handan DVBC 5800 HD) ohjataan aina oletusarvoisesti optiseen S/PDIF-audiolähtöön. Tämä tarkoittaa sitä, että jos kytkettynä on vain HDMI- tai Scart-kaapeli ei ääntä saa kuulumaan televisiosta. Mikäli käytössä on kotiteatterijärjestelmä saa äänen kuuluviin kytkemällä optisen kaapelin vahvistimeen.
    Tulevaisuudessa uusien HD-ready-laitteiden tulee muuntaa Dolby myös muihin laitteen ulostuloihin (esim. Kaon VS300 C HD tekee tämän jo).​
     
  16. JohnX

    JohnX Guest Guest

    Liittynyt:
    26.11.2003
    Viestejä:
    93
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ennen euroviisu lähetystä tulleissa Reinikaisessa ja osassa Pasilaa kuului Dolby Digital 2.0-ääntä ennen kuin ko. ääniraita mykistettiin ja lopulta vettiin kokonaan pois.

    Muistan myös, että ainakin dna-kaapelissa joskus vedettiin Viasatin Dolby Digital äänet muutamaksi kuukaudeksi pois jonkin vian takia.
     
    Viimeksi muokattu: 04.02.2009
  17. cheesy

    cheesy Guest Guest

    Liittynyt:
    10.09.2007
    Viestejä:
    14
    Saadut tykkäykset:
    0
    Paikallislehdessä luki, että tänään 9.2. Egotripin konsertti Yle Teemalla lähetettäisiin 5.1-äänellä. Ylen sivuilta ei löytynyt mitään juttua tuosta. Vahvistakaa joku.
     
  18. Hensu

    Hensu Uusi jäsen

    Liittynyt:
    20.08.2005
    Viestejä:
    240
    Saadut tykkäykset:
    0
    Eikö tuo "kokeilu" ole tällä erää ohi. EPG:ssä toki oli että Tuntematon solttukin olisi 5.1:llä tuupattu ulos, mutta eipä tullut ei.
     
  19. Make73

    Make73 Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    10.01.2004
    Viestejä:
    3 404
    Saadut tykkäykset:
    130
    Jep, palataan astialle parin vuoden päästä uudella "kokeilulla"... :rolleyes:
     
  20. keni

    keni Guest Guest

    Liittynyt:
    27.04.2007
    Viestejä:
    100
    Saadut tykkäykset:
    0
    Paluupostia vapaasti suomentaen, "Tekniikalla ei ole mitään hajua, mikä mättää, eikä aavistustakaan mitä pitäisi tehdä ja millä aikataululla."
    Kysymystä mietitään "vaivoja säästämättä". Eli suomeksi uusi (t)yritys saadaan todennäköisesti joskus vuoden kahden päästä. Säännölliset "kokeilut" alkaakin sitten jo ehkä ensi vuosituhannella. :sleep:

    Kielitunnus on kuulemma
    YLElle on ilmeisesti ensiarvoisen tärkeää, että tunnus vaihtuu puhutun kielen mukaan. Eli jos se on edes osaksi ongelman aiheuttaja, niin voidaankin varmaan unohtaa koko juttu.
    Ei kukaan muukaan käytä mitään vaihtuvia kielikoodeja, mutta niillä homma yllättäen toimiikin.

    Oma veikkaus on, että tilaäänelle käy niin kuin MHP:lle: lähetyksiä ei edes kunnolla aloiteta, kun ne jo vähin äänin haudataan. Tullee joku yllättävä "laiterikko" eikä ole varaa uusia...