Teipin poisto viimeistään repii puukuidut irti särmästä, en suosittele. Jotta teippi toimisi, siinä pitää olla tukevuuden ja venymättömyyden lisäksi HEIKKO LIIMA, ja vasta kun joku todistetusti kertoo merkin ja koodin, että missä nimenomaisesa teipissä on tarpeeksi heikko liima estämään Särmän Puukuitujen Repeily teippiä poistettaessa, sitten uskallan teippiin turvautua. Kumiteippi ei kelpaa, se taipuu sahanterän mukana irti pinnasta. Teipin täytyy pysyä pakallaan kuin tauti, työstön ajan, sen jälkeen teipin pitäisi irrota puhaltamalla tai rumia puhumalla. Vaikea, ellei mahdoton yhtälö. Epoksin saa hiottua lopuksi pois, epäkeskohiomakoneella, eli epoksia ei tarvitse jättää lopulliseksi pinnaksi, ellei siitä tykkää. Epoksi on sahauksen/porauksen/jyrsinnän aikainen "työkalu". Rasvaiset jalopuut eivät ime epoksia paljonkaan, kevyt hionta riittää epoksikalvon poistamiseksi. Puun pehmetessä epoksi imeytyy syvemmälle, puoli milliä puupinnan alle, ainakin avonaisiin huokosiin. Apassi ja Balsa imevät epoksia syvemmllekin, epoksin pois hiomisesta tulee liian suuri urakka, joten epoksi ei sovi ihan pehmeille puille väliakaiskäyttöön, kannattaa antaa eopksin jäädä pysyvästi puuhun, se lujittaa pehmopuun pinnasta kovapuun kaltaisen iskua kestävän. Epoksin olemassaoloa pun huokosiin imeytyneenä ei huomaa, jos pinta epäkeskohiotaan himmeäksi. Puu on lujempaa, menettänyt hieman lämpöeristävyyttään (pinta tuntuu viileältä), ja värien imeytyminen puuhun on pilalla, puun sävytys pitää jatkossa tehdä epoksikalvon päälle, ei saa koskea värillä puun huokosiin. Mekein itkettää, miten maallikot pilaavat käsitöitään, kun tietoisesti karttavat epoksia, tuota maailmankaikkeuden tärkeintä alkuainetta (Jumala loi viikossa maailmankaikkeuden ja sen jälkeen hän käytti miljardi vuotta epoksin luomiseen ja tuotekehitykseen), jota ilman en voisi elää. Epoksi sopii joka vaivaan ja särkyyn, esineille ja jopa ihmisille. Hampaanikin korjaisin epoksilla, mutta omaa purukalustoa on pirun vaikea manipuloida käsikopelolla sokkona, siksi kävinkin viikko sitten ammattilaisen apua saamassa hammaslääkärissä, siellä hammas korjattiin UV-aktivoituvalla hartsilla, mitä lie polymeeriä, en tarkemmin kysellyt.
Kyllä, näin ainakin sirkelöitäessä viilulevyä on minua neuvottu tekemään. Tämä vinkki tuli ihan puualan ammattimieheltä. Voi olla, että jyrsinnässä pätee eri lait. DVB-G on varmasti oikeassa, että teipin ominaisuuksilla on paljolti merkitystä siihen auttaako se viilun repeämiseen positiivisessa vai negatiivisessa mielessä.
Tuosta vanerin käytöstä vielä, kysyisin teiltä kenellä on "silmää" hieman mielipidettä. Itsellä ei ole tarpeeksi mielikuvitusta hahmottamaan Tulisiko ihan pöllön näköinen kaikatin jos vanerista (esim. 25-30 mm) tekisi kuvan mukaisen kotelon? Eli kyljet ja ylä- / alalevyt 45 asteen jiirillä toisiinsa. Etulevy oli ihan vanerista kanssa, mutta 45 asteen tai mahdollisesti kahdessa eri kulmassa viisteet. Vanerin raidoitusta näkyisi siis edestä ja ylhäältä, mutta mielestäni tuossa mallissa ei olisi niin paljon tyhmän näköisiä liitoksia jossa vanerin tasainen puoli ja raidoitus kohtaavat.
Pari threadia alempaa löytyi tällainen. Ei vastaa ihan mitä haetaan, mutta eiköhän tuosta osviittaa saa.
En jaksa tehdä uutta treadia joten nostan tämän vanhan ylös. Kontaktiliimalla viiluttamisesta on jäänyt yksi asia epäselväksi: Kun viilu painetaan kiinni niin laitetaanko koko levy kerralla ja sitten painetaan tiukemmin kiinni esim. mdf-kalikalla vaiko ensin hieman laitaa kiinni ja pikkuhiljaa lasketaan viilua pintaan samalla, kuin painellaan tiukasti?
Itse tein vähän sekä että. Eli ensin katellaan pala kohilleen ja lähtetään yhdestä laidasta laskemaan varovasti ja samalla kevyesti "kaulitaan" viilua pintaan. Paino sanalla kevyesti. Tämä "kauliminen" on helpoin suorittaa 90 asteen kulmassa puunsyihin nähden. Näin vältytään isoimmilta rypyiltä. Nyt viilu on kauttaaltaan "hepissä", joten aletaan "kaulita" sillä kapulla syiden suuntaisesti ja voimalla. Tällä varmistetaan se, että liima varmasti tarttuu joka paikasta.
Tulipa sitten kokeiltua tuota viiluttelua ja ongelmaksi on muodostunut noiden viilujen vieri vierin asettelussa, siihen vaan meinaa jäädä vähintään joku kynnen paksuinen kolo. Olin lukevinani tuolta jostain esihistoriallisista topikeista että puukittiä voisi tuonne väliin heittää -- vaiko parempia vaihtoehtoja? Kitistä vielä, kun tuo viilu nyt on pyökkiä ja päälle tulee Osmosin vahaa mahonkina, kannattaisiko hommata tuo kitti pyökin vai mahongin värisenä? Siihenhän ei ilmeisesti vaha tartu niin hyvin mutta silti tuntuu pyökki järkevämmältä.
Ei viilutuksessa alan miehet ainakaan huonoliimaisia teippejä tapaa käyttää päinvastoin. Liiman saat irti kastelemalla teipit viilutuksen jälkeen kauttaaltaan lakkabensiinillä muutaman tunnin jälkeen teipit lähtee helposti. Tämä aihekkin taas vaihteeksi nostettu ylös. Tässä välissä varmaan moni tehnyt erilaisia viilutuksia, halukkaat voisi vaikka laittaa kuvia tuotoksistaan.
Itse toimin niin että katson siinä muutaman sentin päässä kotelosta viilun kohdalleen, sitten lasken keskiosan alas (siis puhun pitkästä lattiakaiuttimen kyljestä) ja vedän kämmensyrjällä viilun kevyesti kiinni. Sitten siitä keskikohdasta toiseen reunaan päin taas kämmenellä kevyesti viilu kiinni. Tämän jälkeen kaulin viilun kiinni MDF kapulalla, jonka reuna on pyöristetty parin millin säteelle. Tämmöisellä terävällä kapulalla viiluun saa riittävän kovan pintapaineen jotta se tarttuu kunnolla kiinni. Perinteinen kaulin on mielestäni liian iso, ja kun kahdella kädellä kaulii viilun päältä, ei toinen käsi pääse tunnustelemaan missä se kotelon reuna olikaan siellä viilun alla, ja kaulin voi nyrjähtää reunan yli. Näin siis minulla, moni tuntuu onnistuvan kaulimellakin. Itse kokeilin aikoinaan tuota kaulinta, ja kupruinen kirsikka ei sillä asettunut niin kehitin tuon paremman kapulan. Pienissä koteloissa se nyt on sama miten sen viilun siihen roiskaisee, sen saa kyllä kaulittua kiinni.
Kyllä ne ovat suoria. Silitysrautailen siis ja ne vain rupeavat erkanemaan toisistaan ja syntyy tuollainen rako joka ei erityisen viehättävä ole. Pitänee ostaa vain suosiolla useampi maksoi mitä maksoi kunhan ei liian paljon.
Viiluttamisesta on ollut paljon mainiota juttua plazalla. Kannattaa lukaista läpi, siinä on mm. tuosta silitysraudalla viiluttamisesta hyviä vinkkejä. No, muistithan teipata viilut yhteen ennen liimausta ja käyttää riittävän pientä lämpötilaa raudassa. Samoin ei passaa liian paljoa kerrallaan lämmittää. Joka tapauksessa viilut tahtovat paeta toisiaan, kun kuivuvat ja kutistuvat. Kontaktiliima on hyvä aine. Puuliimallakin on kiva viilutella, jos saa kokonaisia viiluja liimailla. Saumat on vaikea juttu joskus, jos raudalla joutuu paikkailemaan. -K
http://www.youtube.com/watch?v=2an-k5P_n7k Olikohan tuossa linkissä ku viiluttivat ihan kuivalla liimalla...
Joskus on tullut tuota kuivalla liimalla viiluttamista kokeiltua. Itselläni se ei ainakaan ole toiminut erityisen hyvin. Toki tuolla jenkkien "yellow glue":lla ja perus kiilto 66:sella taitaa olla hieman muutakin eroa kuin nimi. Molemmat on sinänsä PVA-liimoja, mutta silti ilmeisen erilaisia. Oman kokemuksen mukaan paras tulos tulee ihan tavallisella puuliimalla ja tasaisella puristuksella. Poislukien kuitenkin rarvaiset ja vaikeasti liimattavat puulajit kuten esim. tiikki ja ebenpuu. Näihin olen käyttänyt uretaaniliimaa.
Juurikin näin. Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä, että pakkeloitte kotelon ja sitten silitysrautaa+puuliimaa ja lopputuloksena pakkeli irtoilee kotelosta lämmön vaikutuksesta viilun alla. Virheen paikkaaminen on mission impossible. Viilut irti, uudet pakkelit ja niin edelleen... No, pakkeli oli ihan perustavaraa eli seuraava projekti saa pintaansa laadukkaampaa mömmöä. -K
Ja kontaktiliimallahan se on pysyy heti. Toki jos haluaa säätää noiden puuliimojen, silityrautojen ja puristenten kanssa niin ihan vapaasti.
Eipä tuo ole PVA-liimalla kovin monimutkainen homma. Puristukseen voi käyttää liimapuristimia tai jotain tarpeeksi painavaa. Liitekuvassa näkyy miten sain omat pöntöt viilutettua. Työvaiheet meni näin: - Liimaa sen verran, että mdf:n pinnalle tuli valkoinen huntu (Punaisella rajattu osa) - Maalarinteipillä yhdistetyt viilut kohilleen - Viilun päälle jotain jäykähköä ja tasaista ilmakuplia estämään. Ohut puukuitulevy oli minun valinta. - Puukuitulevyn päälle ohut matto, joka antaisi hieman periksi, jos jokin kohta pinnasta sattuisi olemaan hieman notkolla tai kummulla. Toivoin maton tasaavan puristusta hieman. - Maton päälle kaksi jäykähköä puupalkkia antamaan tasaisen puristuksen - Koko paketti mahdollisimman monella liimapuristimella pakettiin. (5 kpl) Koska liimapuristimet eivät olleet tarpeeksi pitkiä kaiuttimien yläpinnan puristamiseen, piti tilalle keksiä jotain muuta. Ratkaisin tämän latomalla tarpeeksi monta painavaa kaakelilaatikkoa viilua puristavan levyn päälle. Samalla tavalla puristin lopulta myös subwooferin viilut. (kuva 2) Viilut on liimattu 2007 kesällä ja hyvin ovat pysyneet kiinni.
Kontaktiliimalla about näin: - Levitä liima molemmille pinnoille ja odota liiman kuivumista ~10min - Asete viilupaikoilleen - "Kauli" pintaan kiinni. Sitten voitikin samantien alkaa työstämään viilun reunoja. Ja mikä parasta voit välittömästi aloittaa seuraavan sivun työstön. Liimoja on erilaisia joten kannattaa valita ohutta ja helposti levitettävää.