Aivan. Pitäisi vissiin vaivautua ottamaan yhteyttä vastuuhenkilöihin Suomen hinnoittelusta päättäneisiin ja kysyä mitä ne sillä 30 eurolla oikein tekevät. Kyllä kummastuttaa.
En tiedä miten hyväpalkkaisessa työssä sinä käyt, mutta kyllä ainakin minua kirpaisee jos esim. 10 tuotetta ostaa kuukaudessa ja jokaisesta maksaa 30 ylimääräistä. Edit: Ei sen puoleen, jos itse olisin maksanut kyseisestä tuotteesta esim. 62 euroa ja sen olisi toisaalta saanut n.30 eurolla niin kyllä minuakin saattaisi harmittaa
Minä kuulun itsekin varmaan niihin jotka ovat maksaneet kaikista eniten BoBista, poislukien HD DVD:n noin 100 euron hinnan maksaneet, sillä maksoin ensin DVD-boksista 20 euroa ulkomailla ja sitten en ehtinyt perua BD-boksi ennakkotilaustani ennenkuin boksi oli jo ehtinyt lähteä matkaan ennenkuin pääsin takaisin suomeen tietokoneen äärelle..Eli yhteensä tuli maksamaan BD- ja DVD-versiot BoBista minulle reilut 65 euroa. Aina ei voi saada asioita halvalla.
Oho, mistäs nyt tuulee? Näistä sinun hienoista talousopeista olisi varmaan hyötyä maailmantaloudelle muutenkin. Muista sitten ens kerralla ruokakaupassa maksaa jokaisesta leipäpussista, omenasta jne. 30e enemmän, luulis tuntuvan kun kauppalasku on noin puolet siitä "aikuisen työssäkäyvän miehen" palkasta. Löytyipä tällainen samasta ketjusta. Eli ensin udellaan edullisinta versiota, ostetaan kallein mahdollinen, ja sitten harmistusta puretaan tänne. Erikoista.
OT: Moisella artikuloinnilla tuskin ainakaan missään kovin vaativassa ;D Muutenkin noista ko. jannun kirjoitteluista saa vähän sellaisen kuvan, että jos ei enää tällä hetkellä niin vielä tovi sitten on asunut vanhempien katon alla vanhempiensa rahoilla.. Helppo sieltä on huudella "aikuisilla miehillä töissä käyvillä" ym.
Tilaukseen lähti meikäläiselläkin, mutta jos ei sitten olekaan suami-tekstejä niin päähänlyöntikilpailu tulee Pakko oli tilata mistä halvimmalla saa kun oon niin köyhä, työssäkäyvä ja omat katon (pankin) alla asuva
Ottamatta sen kummemmin osaa päivän talouspoliittiseen keskusteluun niin kävinpä itsekkin hakemassa boksin paikallisesta Anttilasta 59 eurolla. Anttilan hinnoittelun tietäen tämä on oikein hyvä hinta. Koskaan en ole sarjaa katsonut ja odotukset ovat kyllä korkealle. Joskus dvd-aikakaudella tuli boksia ihmeteltyä, mutten sitä jostain syystä kuitenkaan ostanut. Ja ottamalla kantaa talouskeskusteluun niin kansantaloustieteilijät taitavat väittää, että kun jokainen maksimoi oman ostoksensa hyödyn (ostamalla tässä tapauksessa halvinta) niin myös koko kansantalouden hyöty maksimoituu.
Näkyy ilmestyneen Playn kataloogiin Band Of Brothers-bd suomiteksteillä... http://www.play.com/DVD/Blu-ray/4-/...-Limited-Edition-Collectible-Tin/Product.html Liekö siis brittiversiossa kuitenkin suomitekstit?
Voi hyvinkin olla, sillä CD-Wow'sta tilaamassani aussiversiossa oli pakkausta kiertävässä pahvinauhassa australialainen ikärajamerkintä, mutta itse levyissä Britannian ja Irlannin lätkät. Ja suomenkielinen tekstitys noilta levyiltä siis löytyy.
Boksia mainostettiin Gigantin kuvastossa hintaan 49 euroa. Juurikun ehdin hakea sen kympin kalliimmalla Anttilasta.
Tulipas tämmöinen vastaus cdwowista: Unfortunately despite our very best efforts we are unable to get further stock of this item from our supplier. Your order for this item has now been cancelled and a refund will shortly be processed back to the account from where the original payment was debited. We hope you will accept our apologies for any inconvenience that this has caused. Thank you for shopping with CD WOW! Kind regards CD WOW! Customer Service support@cd-wow.com
Jooh, itsekkin kohta odotellut muutaman viikon, että lähettäisivät boxin. Eipä sitten ole näköjään tulossa koko pakettia.
Itse tilasin 19.12.08 kyseisen boxin, enkä ole peruutusilmoitusta saanut. Eilen tosin tuli ilmoitus että heti kun ollaan saatu varastoon tuotetta, lähetetään se 7-10 päivän toimitusajalla minulle.Saas nähdä kuinka käy
Cd-wowilla on varmaan jokin automaatinen tilauksenperuutus jos tavaraa ei kuulu, tämä boxihan on loppu myös Australialaisista liikeistä joten toimittajalla on ilmeisesti oikeasti vaikeuksia saada tuota lisää, varmaan kaikki tilaajat saa peruutusmailin kun aika tulee täyteen. Fixumpaa olisi tiedustella asiakaalta haluaako vielä odotella.
Itsekkin tilasin 19.12 ja peruutusilmoitusta ei ole tullut. Ajattelin käydä kohta hakemassa jostain muualta... Tulee sitten wow:sta jos tulee, ainahan sen saa myytyä eteenpäin.
Onkohan kyseistä tuotetta kotimaan markkinoilla miten? Maanantaina ei ainakaan Porvoon Gigantissa näkynyt, vaikka ko pulju tätä mainostikin...