Joo tuo se on. Sekotin sen reaalimaailmahomman yhteen toiseen sarjaan. Mutta tota captain poweria tuli muksuna leikittyä harva se päivä
kiitos TPR nopeasta vastauksesta! juuri tuota Captain Powerin nimeä olen unettomina öinä yrittänyt muistella. mukavaa viikonloppua kaikille!
Mikä sarja/elokuva mahtoi olla kysymyksessä: On esitetty 70-luvun lopussa tai 80-luvun alkupuolella. Muistaakseni neljän-viiden astronautin ryhmä menee Marsiin. He löytävät sieltä ihmisten asuttaman siirtokunnan. Talot ovat kuin ne olisivat "kotoa ameriikasta". Siirtokunnan porukka ei olekaan ihmisiä vaan jotain muuta. Astronauttien mieltä on peukaloitu jotenkin. Osa huomaa kuitenkin, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi... Muistikuvat ovat melko hataria, aikakausi on kuitenkin jokseenkin sama kuin Safiiri ja Teräs -sarjassa. Tämä on vaivannut jo pitkään... :OI
Tuo se täytyy olla. Hyvin oli jäänyt tarinan keskeiset piirteet mieleen. Mitenköhän olin onnistunut tiiraamaan tv:stä tuollaista, varmaankin salaa vanhemmilta... Löytyisiköhän tuo klassikko vielä jostain?
Noniin, hakusassa yksi mahdollisesti HBO:n tai jonkun muun amerikkalaisen kaapelikanavan tuotantoa (tai sitten ei, ei voi muistaa tarkalleen). Sarjassa kaksi tai kolme kaverusta lähtevät etsimään neljättä lapsuudenkaveriaan, ja siinä sivussa matkaavat halki Pohjois-Amerikan avoautolla kaikenmaailman kommelluksiin joutuen. Muistaakseni toiminta oli paikotelleen astetta roisinpaa materiaalia, sillä tuo kaapelikanavaoletus. On tullut täälläkin telkkarista, nelonen oli muistaakseni kanava ja ajankohta oli joko yhdeksänkymmentäluvun loppu tai aivan 2000-luvun alku. Jos tämän joku muistaa niin tekisi mieli ehkä jopa tsekata uudelleen, muistaakseni ajoittain varsin viihdyttävää materiaalia.
Nyt testataan teidän ilmiömäinen kykynne tunnistaa sarja äärimmäisen vähästä. Muistikuvat ovat tosi hatarat, mutta kyseessä on 90-luvulla Suomessa esitetty scifi-henkinen sarja, jossa pääosassa oli aikamatkustus ja sininen, muistaakseni piikikäs "pallo". Pahis käytti muistaakseni lierihattua ja matkasi ajassa tuon pallon kanssa ja sitten hyvikset menivät perässä. Kaipaan tuota sarjaa valtavasti, mutta näillä muistikuvilla on todella vaikea etsiä. Jos työ ossaatte auttaa, mie oon häpi. edit. Kyseessä ei ole Quantum Leap, jota kaikki tuppaavat ekana ehdottamaan. (Erinomainen sarja tosin sekin.)
... Mä oon oikeesti aika sanaton. Täsmälleen tuo. Suurensuurensuuri kiitos ja kumarrus, olen metsästänyt tätä vuosia.
Mikähän sarja on kyseessä: muistan vain että sarjan päähenkilöllä/-henkilöillä oli jonkinlainen kone (aikakone?), jonka sisällä oli kellotaulua muistuttava pyöreä laite, johon päähenkilöt etsivät jotain timantteja tms...? Aina kun timantti löytyi laitteen koloon, pääsi matka jatkumaan (johonkin?)..
Tämä selvisikin: kyseessä on norjalainen komediasarja Brøderne Dal og spekralsteinene, eli "Kristallikivien salaisuus" vuodelta 1982. Pentuna sarja ei kyllä tuntunut komedialta
Itse tunsin tämän nimellä Dalin veljekset ja kirjokivet, aivan huippusarja pienenä. :king: Aiempi sarja oli vielä selkeämmin huumoria, ja ehkä myös myöhemmät (!) osat, vaikka ne ei enää niin paljoa naurattanut. Vika saattoi olla myös katsojassa
Kolmosen kanavapakettimainoksessa vilahtaa pätkä jostain scifi-sarjasta jossa avaruusaluksen ampuessa kolme sädettä kerääntyy yhdeksi ennen laukaisua. Ihan tutulta näyttää mutta en vain saa päähäni :hitme: