Human Traffic DVD -äänistä kysymys

Keskustelu osiossa 'DVD-leffat' , aloittajana bluesmood, 14.02.2020.

  1. bluesmood

    bluesmood Käyttäjä

    Liittynyt:
    21.11.2013
    Viestejä:
    476
    Saadut tykkäykset:
    31
    Omistaako tai onko joku foorumin lukijoista omistanut "Human Traffic" -elokuvan pohjoismaiseen levitykseen ja Suomeen suunnatun DVD-version? Elokuva kertoo 1990-lopun luvun brittinuorten Walesilaisesta techno-klubi bilekulttuurista.

    Kysymykseni koskee levyn ääniä, kun katsoin eilen elokuvan mutta ilman ääniä, vaikka elokuvalevylle on tallennettuna yksi ääniraita Dolby Digital 5.1, mutta olen television Stereo-2-kanavaisen äänen varassa, kun blu-ray-soittimessani ei ole Bluetoothia tarjolla, eikä televisiossani. Ei äänet kuuluneet.

    Voisiko olla niin, että elokuvan ääniraidassa kaikki on tallennettu johonkin sellaiseen noista viidestä kanavasta, joita ei televisioni osaa toistaa? Se on nyt ainoa, mikä tulee mieleen, kun ensimmäinen kerta kun ei kuulu elokuvasta ääniä, vaikka niitä on tullut katsottua todella paljon nykyisellä soitin/televisio -kokoonpanollani.