Aina silloin tällöin elokuvissa esiintyy seikkoja, jotka aiheuttavat epäuskoisuutta tai ihmetystä. Osa seikoista on suoranaisia kliseitä, osa tietynlaista epärealismia, osaa en ehkä vain ole ymmärtänyt oikein. Ammusten loppumattomuus lienee toimintaelokuvien yksi suurimmista kliseistä. Tästä on kuitenkin puhuttu jo aiemmin täällä. Käsikranaattien ajastimet. Oma kokemus rajoittuu armeijan muutamiin harjoituksiin, mutta millaisella viiveellä tai millähän periaatteella yleensä elokuvien kranaatit ovat tarkoitettu räjähtämään Esimerkkinä Die Hard 2, kohdassa jossa Bruce Willis on lentokoneen (Foreign Military 1:n) ohjaamossa. Renkaiden ulina. Tämä on taas ammusten ohella yksi yleisimpiä ihmeellisyyksiä. Vaikka se kuinka hienolta kuulostaisi se ulina auton renkaista, niin on se nyt kyllä kumma jos hiekkarannallakin (esim. joku Bond) tai aavikolla (Coogans Bluff) kumi ulisee, tai kokolattiamatolla (True Lies). Puhelimen hakkaaminen. Jos langan toisessa päässä ei kuulosta olevan ketään, ja kyselee Hello? Hello? niin pitääkö sitä puhelinta (luurin kannakkeen alla olevia kytkimiä) hakata samalla toistuvasti? Silläkö se yhteys korjaantuu? Pommien purku. Miksi elokuvien pommit ovat niin usein purettavissa katkaisemalla ensin punainen, sitten keltainen jne. Ei kai nyt sentään pommeissa käytetä mitään standardeja noiden johtojen värin suhteen, ainakaan itse tehdyissä (mitä ne useimmit ovat). Ja huomio! Jos värit olisivat yleisesti samat, niin eikö juuri silloin joku ovela pommimies laittaisi ne toisinpäin Hei haloo Airbagit. Kun oikeasti autojen airbagit tyhjenevät silmänräpäyksessä täyttymisensä jälkeen, niin elokuvissa (joissakin muissakin kuin kreisikomedioissa) pussi jää täydeksi litistäen kuskin penkkiä vasten ja sitten pitää taistella itsensä ulos autosta. Tämän tietysti ymmärtää siten, että muuten katsojat eivät näkisi koko bägiä, mutta ei Luotien osumattomuus/osuminen. Tämäkin on niin yleistä, että ei pitäisi edes mainita. Mutta kuitenkin, eli yleisesti kukaan (pahiksista) ei tunnu osuvan mihinkään, vaikka miten räiskittäisiin. Tai sitten täysin päinvastoin sankari osuu tavallisella sotilaspistoolilla mielettömän matkan päässä seinän takana olevaa pahista. Aseisiin liittyy tietysti muutenkin suuri määrä epäaitouksia, kuten olematon rekyyli ammuttaessa rynnäkkökiväärillä yhdellä kädellä sarjatulta. Tämä nyt kuuluu niin olennaisena osana toimintaleffoihin, että eihän se nyt pahemmin häiritse. Paitsi joskus. Yksittäisestä elokuvasta The Rock, onko olemassa joku selitys hylätyllä vankilasaarella yksinään pyörivälle rattaalle, jonka lomassa liekit iskevät välillä?
Kauhuelokuvissa nykyisin varsin paljon käytetty: ensin säikäytetään katsoja jollain vähäpitoisella tapahtumalla, kuten esimerkiksi kissalla, jonka jälkeen niin katsoja kuin myös säikäytyksen uhri rauhoittuvat. Ja yllätys, yllätys, nyt iskeekin tämä pahis / hirviö / mikä vain. Minkä ihmee takia lähes jokaisessa Hollywood toiminnassa pitää olla lähes aina jompi kumpi seuraavista: pahis yrittää lyödä maassa makaavaa sankaria puukolla, mutta hero saa viime hetkellä puukkoa pitävän käden kiinni. Tai sitten The Good Guy roikkuu jostain korkealta ja pahis tulee tilannetta ihmettelemään, jolloin tämä Hyvä Jätkä tiputtaa pahiksen alas. Entä mikä järkeenkäypä syy löytyy siihen, että 90% toimintaelokuvien lopputaisteluista noudattaa samaa kaavaa? Ensin hyvis hyökkää johonkin, tappaa kymmenittäin perusmiehiä ja lopuksi kohdataan, yleensä ilman tuliaseita, pääpahis. Aluksi mätetään tasaisesti, sitten pahis hakkaa hyviksen lähes kuolleeksi. Mutta jollain ihmeen keinolla sankari saa kuitenkin vielä voimia ja "tappaa" tämän pahiksen. Ja jos oikein kliseisiä ollaan niin pahis tekee vielä viimeisen iskunsa.
Naiset muuten nukkuvat pakkelit naamassa ja pakkelit ovat vielä aamullakin kunnossa. Puhelinnumerot alkavat 555-...
tuo on askarruttanut minuakin. lisäksi: - drinkkejä ei koskaan juoda - hampurilaista haukataan ja heitetään roskiin
Katoin juuri eilen leffan missä hämmästelin noita kahta kohtaa useampaan otteeseen ja se oli joku John Woon vanha Hongkong elokuva nimeltään Hard Boiled. Oli kyllä uskomatonta shaissea, mutta toisaalta niin hauskaa...
Tollaset puhelimen hakkaamisjutut saattaa pitkälti johtua ihan näyttelijän typeryydestä. "Hmm. tää näyttäis varmaan paremmalta ku mä hakkaan tätä puhelinta tälleen." ja sitten ohjaaja, tuottaja, leikkaaja, valaistusmies, äänittäjä eikä apulais ohjaajakaan ei tajua, että siinä ei oo mitään järkeä. Sinänsä kyllä aika surullista =D Pommeista en tiedä mitään, mutta eiköhän osaava pomminpurkaja näe sen pommin rakenteesta ja siitä mistä ne johdot tulee, että mikä johto vaikuttaa mihinkin. Tosin käytännössähän osaava pommimies vois rakentaa sen niin, että siitä ei todellakaan näkis mitään ja pieninki näpelöinti sais pommin räjähtämään. Se tosin ei sopis amerikkalaiseen elokuvakulttuuriin, joten niistä pommeista tehdään yleensä sellasia 9. luokan elektroniikkatyön näkösiä vempeleitä, jotka saa purettua ottamalla pariston irti. Se toki tehdään äärettömän vaikean ja jännän näköseksi. premier
Yhdysvalloissa on laki joka vaatii että elokuvien puhelinnumerot alkavat tuolla 555-litanjalla. Saattaisivat tyhmät amerikkalaiset muuten sekoittaa fiktion ja faktan keskenään...
Hongkong-elokuvissa ei aikoinaan hirveästi päätä vaivattu käsikirjotuksella. 95% 80-luvun tuotoksista toimi seuraavalla periaatteella 1. Paha kungfu-mestari tappoi päähenkilön isän/äidin/veljen/kaverin ja päähenkilö näki sen. Päähenkilö saattaa yrittää taistella pahan kungfu-mestarin kanssa, mutta saa pahasti turpiinsa. 2. Päähenkilö löytää salaperäisen kungfu-mestarin, joka opettaa jotain salaperäistä ja äärimmäisen tehokasta tyyliä. 3. Treenijakso. Päähenkilö treenaa todella kovaa salaperäisen kungfu-mestarin kanssa ja tekee kaikkea äärimmäisen vaikeaa ja kovaa ja hyödyllistä. Treenijakso loppuu siihen, että mestari opettaa superhyper salaisen ja äärimmäisen kuollettavan tekniikan päähenkilölle. 4. Päähenkilö lähtee etsimään pahaa kungfu-mestaria kostaakseen isänsä/äitinsä/veljensä/kaverinsa kuoleman. Kiina on onneksi pieni maa, joten paha kungfu-mestari löytyy helposti ja lopputaistelu voi alkaa. 5. Lopputaistelu. Päähenkilö osoittaa alusta lähtien suurta osaamista, ja paha kungfu-mestari huomauttaa, että "hahhaa. you've been trained well. Sadly, not well enough. hahahha" tms. ja ottelu jatkuu. Päähenkilö alkaa saamaan päihinsä ja yleensä hakataan kuoleman kieliin. Sitten päähenkilö kuitenkin muistaa taistelun syyn ja sisuuntuu (tässä vaiheessa on usein takauma isän kuolemaan tai johonkin mitä mestari on sanonut). Päähenkilö alkaa pääsemään niskan päälle ja tappaa/tyrmää pahan kungfu-mestarin tällä superhyper salaisella ja äärimmäisen kuollettavalla tekniikalla, jonka salaperäinen kungfu-mestari opetti. 6. The end premier edit: Nää elokuvat on siis aivan mahtavia. Älkää ymmärtäkö väärin =D
Kommenttiraidassahan tuosta mainittiin. Jos oikein muistan niin he (ketkä siinä nyt puhuivatkaan) itsekkin ihmettelivät miksi tuollaista pidettäisiin vielä päällä kaikkien niiden vuosien jälkeen. Lopulta kuitenkin herrat päättivät jättää sen saadakseen aikaan hienon/jännittävän kohtauksen elokuvaan. Lähes kaikki mainitsemasi kohdat muuten löytyvät kyseisestä elokuvasta Noh, olen Rock-fani ja pidän kyseistä yhtenä parhaimmista toimintaleffoista joten en anna tuollaisten häiritä. -Pjork
Uusimmassa Pelit-lehdessä on muuten kolumni siitä, kuinka kaikki elokuvat mahtuvat kolmeen eri juonikategoriaan. En nyt viitsi sitä referoida mutta kannattaa lukea jos kyseisen lehden sattuu jossain näkemään.
Autoa ei lukita, ovet vaan paiskataan kiinni ja lähdetään pois. Autoista on revitty niskatuet pois, varmaan kuvauksen takia, mutta huvittava silti. Autoissa renkaat menee lukkoon jarrutuksissa vaikka automallissa olisikin abs.
Melkeimpä olisi seuraus että: Tätä olen itsekin ihmetellyt ja nyt se sitten alkaa selviämään, ammuntakohtauksia joudutaan kuvaamaan aina uudestaan ja uudestaa jolloin aseiden lataukset tehdään otosten välillä. Sitä vartenhan sinne on palkattu avustajia. Syyhän tähän on se että kamera on kuvausautossa ja kuvausauto on asfaltilla ja se ulina tulee kuvausauton rengaista. Muutenhan kameraauto jäisi kuvattavasta kohteesta jälkeen. Tämähän on selvää pässinlihaan, usassahan opetetaan että jos jokin ei toimi niin hakkaa sitä. esim. Taskulampusta loppuu akku niin sitä hakataa. No se vaan tuntuu että niissä on erilaiset aikasytyttimet, monesti on jouduttu ottamaan otos uudelleen ja siitä tulee sitten se että kranut räjähtävät eriaikoihin. Jotkut melko heti ja joissakin on sitten viivettä. Tätä varten kuvauspaikalla on avustajia, jotka sitten lukitsevat auton ovet. 95% näyttelijöistä ei osaa lukita auton ovia. Tämä on ollut näyttelijöiden vaatimus, heillä ei painu hiukset läjään ja näkyvät ajo kohtauksissa kokonaan kuvissa. Menee samaan vaatimukseen jossa näyttelijät vaativat että jos kuvataan autolla ajoa pimeällä, niin auton sisällä pitää olla himmeät valot. Spoiler :hitme: :hitme: :hitme: :hitme: :hitme:
En mä nyt kliseestä tiedä, mutta monessa elokuvassa tulee "välikohta" jossa kaarrellaan taivaalla ja kuvataan pilvenpiirtäjiä, ja taustalla soi menevä musa.
Pekko, ihailtavaa optimismia Tuli muuten tämmöinen mieleen: jos elokuva kertoo rahan tekemisestä, millä tasolla tahansa, on juonen kulku suurinpiirtein seuraava: aluksi ollaan pennittömiä, saadaan hyvä idea, joka alkaa tuottaa rahaa. Sitten alkaa jälleen alamäki joka päättyy joko ennennäkemättömään menestykseen (näin yleensä) tai sitten tappioon.
Itse olen tehnyt semmoisen havainnon paremminkin että drinkit yleensä juodaan, tai edes maistetaan, mutta mitään muita juomia ei kylläkään juoda.