Asioita joita en voi ymmärtää

Keskustelu osiossa 'Tarinatupa Classic (Yleiskeskustelu)' , aloittajana tpi, 28.04.2008.

  1. aheikkinen

    aheikkinen Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    05.04.2007
    Viestejä:
    5 018
    Saadut tykkäykset:
    136
    Nyt on taas jäänyt napit syömättä, tulee normaaliakin hämärämpää settiä :D

    Eiköhän tässä asiassa mennä enimmistön ehdoilla. Suurin osa väestöstähän on mitä luultavimmin sitä mieltä, että pikkuisen alle kymmenen asteen pakkanen ja auringonpaiste ovat mitä mainioin keli talviseen ulkoiluun. Ei ole liian kylmä ja kirkas auringonpaiste piristää ja nostaa jo yksin hymyn naamalle.

    Toki saattaa löytyä niitäkin, jotka ulkoilevat mieluiten -35 pakkasella ja silloinkin vain mikäli on säkkipimeää ja tuulen nopeus on vähintään 20metriä sekunnissa. Näin ajattelevia on niin pieni vähemmistö väestöstä, että säätiedottajan ei kannata kyseisen kaltaista keliä kehua mainoiksi ulkoilukeliksi. Se johtaisi väestön enemmistön mielen pahoittumiseen ja vihaisiin palautteisiin, kun nenänpää paleltui ja ennustajan suosituksen perusteella valittu perheen yhteinen mäkipäivä meni pieleen.
     
  2. Bumer

    Bumer Goodfella Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    10.09.2004
    Viestejä:
    1 689
    Saadut tykkäykset:
    4
    Ei vaan, tämä on sitä "amerikkalaistumista" jos sen nyt voin noin ilmaista, eli ihmisille aletaan ilmaisemaan mitä pitää tehdä tai ei. Ihmisten ohjailua näin aluksi tvn kautta.
     
  3. ana198

    ana198 Guest Guest

    Liittynyt:
    14.12.2006
    Viestejä:
    2 735
    Saadut tykkäykset:
    0
  4. DVB-G

    DVB-G Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.03.2003
    Viestejä:
    10 281
    Saadut tykkäykset:
    30
    Myrskybongausta harrastavat ja salamoita kuvaavat elävät apaattista elämää "kauniilla säällä". Kun sade alkaa ropista ja taivas synkkenee, heidän silmänsä avautuvat, kuola alkaa valua ja veri vetää ulos tuiskuun ja tuuleen. He jopa seuraavat säätietoja tietokoneillaan ja omistavat kenties oman doppler-tutkan ja hakeutuvat aina sinne missä eniten myrskyää.

    Minäkin olin viime kesänä Stadissa fillarilenkillä juuri niiden kahden kaikista pahimman myrskyn aikana. Hienoja kokemuksia. Tuli melkein yö, niin synkät pilvet päällä olivat. Ja tietysti kastuin läpimäräksi, mutta kesällä ei haittaa kun on helteinen keli, ei palella. Vähän kuin lämpimässä suihkussa polkisi.

    Piristäviä ovat poikkeuskelit, niitä muistelee lopun ikänsä. Joka päiväksi en sateita halua, mutta ryöpytys niskaan silloin tällöin piristää kummasti arkea.
     
  5. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 082
    Saadut tykkäykset:
    432
    Jep, muistelen edelleen lämmöllä kun kerran lapsuudessa olin kävelemässä tiellä, jonka molemmilla puolilla aukeaa peltoa, lähimpään puuhun tms suojaan ainakin 500m matkaa pellon yli, tietä pitkin enemmänkin ja alkoi satamaan rakeita. Sellaisia sormen pään kokoisia. (lapsen sormen, tietenkin, nyt sormet on vähän isommat) Oli kivaa.
     
  6. tootsi

    tootsi Runkku Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.11.2005
    Viestejä:
    3 208
    Saadut tykkäykset:
    46
    http://www.iltalehti.fi/muoti/2011021213170485_mu.shtml
    Kyllä minun tietääkseni USA:ssa on ollut naisia ennen Michelle Obamaa :confused: Vai mikä tässä on pointtina?
     
  7. Dr. Eever

    Dr. Eever Guest Guest

    Liittynyt:
    23.12.2008
    Viestejä:
    1 737
    Saadut tykkäykset:
    0
  8. h3mb3

    h3mb3 Digital and smoke-free. Tukijoukot

    Liittynyt:
    15.04.2006
    Viestejä:
    1 889
    Saadut tykkäykset:
    0
    Muistan, kun aikoinaan yläasteikäisenä katsoessani Jack Bauerin sisukasta raivoa tv-sarjassa 24 ensimmäisiä kertoja, ihmettelin kyseistä termiä, kun sitä vähän väliä hoettiin. :rolleyes: Suomenkielinen käännös kyllä kuulostaa edelleenkin oudolta, mutta lienee kumminkin ihan virallinen käännös.
     
  9. marcoolio

    marcoolio "JTX: en wareta" Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    23.09.2002
    Viestejä:
    4 511
    Saadut tykkäykset:
    8
  10. CleverIndeed

    CleverIndeed Guest Guest

    Liittynyt:
    11.11.2007
    Viestejä:
    5 595
    Saadut tykkäykset:
    1
    Ihmisten nimet koirilla! :hitme: :confused:

    Eihän ihmislapsillekaan anneta koirien nimiä! "Tässä lapseni. Minkä ikäinenkö? Pikku-Musti on nyt reilun vuoden. Antaa jo tassuakin, kokeile..."
    No ehkä Ruotsissa näinkin..

    Mikä siinä on niin vaikeata keksiä joku muu nimi?!! :eek: Ja jos nyt annetaan se ihmisten nimi, niin ei nyt ainakaan suomalaista! Kuulostaa älyttömän typerältä. :hitme:
     
  11. geru

    geru Käyttäjä

    Liittynyt:
    22.02.2007
    Viestejä:
    1 389
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tässä onkin minun pikku torahammas Mauri:
    [​IMG]
    Problems? :D
     
  12. DVB-G

    DVB-G Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.03.2003
    Viestejä:
    10 281
    Saadut tykkäykset:
    30
    Hei, olen Jenni. Käytiin viikonloppuna Maurin kanssa kylässä ja Mauri pissi anopin sohvan ihan märäksi. Mauri ei edes ollut kännissä, juotin sille vain liikaa omenamehua. Missä myydään koiralle vaippoja?

    Pikku-Musti raapii aina työpaikalle päästyään verhoja, melkein tipahti verhotanko taas alas. Pikku-Musti ei ole kissa eikä koira. Pikku-Musti on meidän firman pomo, joka jostain syystä tykkää kynsiä verhot alas kerran päivässä.

    Iso-Antti pumppasi päin naamaani 5 litraa ilmaa ja heti perään imi 5 litraa ilmaa pois naamaltani. Ikkunakin halkesi. Iso-Antti on subbarikartioni. Kohta muuten Justiina alkaa Laulaa. Justiina on sub-subbari, jossa on +-25 litran poikkeuma.
     
  13. CleverIndeed

    CleverIndeed Guest Guest

    Liittynyt:
    11.11.2007
    Viestejä:
    5 595
    Saadut tykkäykset:
    1
    Mauri vaikuttaa sentään kivalta. Minkäköhän rotuinen. :)

    Ei tässä muuta kuin periaatteellista ongelmaa. Rauha.
     
  14. k_jartti

    k_jartti Guest Guest

    Liittynyt:
    23.06.2005
    Viestejä:
    611
    Saadut tykkäykset:
    0
    Jokin aika sitten Tupla-suklaapatukasta tuli sellainen miniversio, jossa on vain yksi pötkö. Nyt kaupassa käydessäni huomasin mini-Tuplan pahvimainoksessa lukevan

    "Niin pieniä että voi ottaa kaksi"

    tai sisällöltään vastaava mutta hieman eri sanoilla. Kysyn vaan yleisesti ihmetellen että WTF? Toki yksi pointti puoltaa tuota, että jos haluaa esim. evääksi ottaa tupla-suklaata niin kaksi erillistä pakkausta voi olla käytännöllisempi ettei tarvitse patukankuorta sulkea, mutta silti. Sama määrä suklaata kallimmalla hinnalla. Aika halpa temppu tällaisen säästäjän/luonnonystävän/"ei kaikki mulle heti"-miehen vinkkelistä.
     
  15. Bagheera

    Bagheera Käyttäjä

    Liittynyt:
    13.01.2003
    Viestejä:
    2 004
    Saadut tykkäykset:
    1
    Mainoksia harvoin tehdään "ei kaikki minulle heti"-miehen vinkkelistä. Kuka nyt niihin laittaisi kalliita mainosmarkkoja, kun kaupat ovat täynnä paljon helpompia saaliita.:)
     
  16. geru

    geru Käyttäjä

    Liittynyt:
    22.02.2007
    Viestejä:
    1 389
    Saadut tykkäykset:
    0
    Venäjäntoy. Kovan työn ja tuskan takana tuon keksiminen olikin, yritin juuri miettiä jotain mikä kuulostaisi mahdollisimman vähän koirannimeltä, ja lopulta tuli mieleen Mauri Antero, eli tuttavallisemmin Mauri :)

    Jos jotakuta häiritsee ihmismäiset nimet, niin minua hiukan huvitti erään naapurin koira nimeltä Moppe. Voi tietysti olla että tuo on perheen lasten valitsema nimi, tai sitten heillä ei ole jaksettu selata koirannimikirjaa kovin pitkälle. :D

    Ja nämä tietysti ovat niitä makuasioita, jos mitkä..
     
  17. geru

    geru Käyttäjä

    Liittynyt:
    22.02.2007
    Viestejä:
    1 389
    Saadut tykkäykset:
    0
    ...ja mikä ärsyttävintä, mainos oli siitä tehokas että jäi sinunkin mieltä kaivelemaan. :D

    Kaikista ärsyttävimmät mainoksethan ne jäävät sinne tajuntaan. Ehkäpä joku päivä keksitään se Men in Blackin muistintyhjentäjä, ja tästäkin ongelmasta päästään viimein eroon.
     
  18. k_jartti

    k_jartti Guest Guest

    Liittynyt:
    23.06.2005
    Viestejä:
    611
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ehkäpä niiden ärsyttävien mainoksien idea on se, että ne alkavat **tuttamaan ihmisiä ja he kertovat siitä muille, ja samalla monet ihmiset lukevat Tupla-suklaasta. Näin siis mainos leviää. Eli ei ole negatiivista julkisuutta, on vain julkisuutta.

    Toisaalta asian olisi voinut jättää omaan tietoonsa, mutta kun sen tänne kirjoitti niin jo helpotti :) Olisi toki voinut kirjoittaa suoraan Fazerin asiakaspalveluun ja valittaa sinne. Tai kirjoittaa päiväkirjaan ja polttaa se sivu sitten. Mutta joo, ehkei sitä ihan niin mainonnan uhreja olla.

    P.S. Viesti sisältää "mainospsykologisen" testin.
     
  19. Don MC

    Don MC Käyttäjä

    Liittynyt:
    19.05.2005
    Viestejä:
    1 188
    Saadut tykkäykset:
    39
    Tupla = Leaf.
    T: Leafin suklaasiiloa sisältä päin joskus muinoin (80-luvulla) viikon verran puhdistanut. Eikä tänäkään päivänä tee mieli Tuplaa.
     
  20. k_jartti

    k_jartti Guest Guest

    Liittynyt:
    23.06.2005
    Viestejä:
    611
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tämä olikin juuri tuo "mainospsykologinen" testi. Tiesin että se on Leafin, mutta laitoin tarkoituksella toisen valmistajan. Pointtina se, että väärän tiedon levittäminen (Fazer) ja ärsyttävien mainoksien välillä on yhteys. Joku huomaa epäkohdan (minä mainoksen tekstin ja sinä väärän valmistajan), ja siitä herää keskustelu, jonka lomassa mainostettu tuote saa ilmaista mainosta.