Nyt alkaa rakennusprojekti olla valmis. Enää ei puutu muuta kuin pientä hienosäätöä kuten pieniä maalauskorjauksia, verhot, muutama verhoiltu akustiikkalevy seinälle yms. Kuitenkin leffoja pääsee jo katsomaan ja mikä parasta myös jääkiekon Maailman CUPpia !!! Omasta mielestäni projekti onnistui kuten oli suunniteltukin, mitä nyt budjetti ylittyi vaivaisella 2300 !!! Mut eikös se ole niin että jos haluaa hyvän, on siitä vähän kärsittäväkin Tossa muutama uusi kuva P.s. huomatkaa, että enää ei ole kamerakännykällä napsittuja suttuja :thumbsup:
Ihan kivalta näyttää :thumbsup: Ainoa vaan, että nuo etukaiuttimien jalustat vähän epäilyttää. Ovat liian matalalla ainakin.
Jalustat ovat jo muutoksen alla. Nuo jalustat vaan oli kiinni entisessä systeemissä, enkä ole vielä saanut aikaiseksi ( lue. rahaa ) hankkia uusia. Meinasin aluksi kokeilla laittaa nuo takakaiuttimien jalustat eteen. Silloin korkeus tuplaantuu.
Onkos tämä projekti saatu jo "päätökseen" (tuskin koskaan kokonaan valmiiksi) kun ei ole vähään aikaan mitään kuulunut?
Iski hillitön remonttiväsymys päälle :sleep: ja ullakko on hyvin pitkälti samassa kunnossa kuin edellisissä kuvissa. Tarkoituksena olisi parantaa huoneen akustointia esim. levyillä ja paksuhkolla matolla. Sitten pitäisi hankkia uudet kaiutinjalustatkin... Pikku hiljaa, kun taas inspiraatio iskee niin tulee homma valmiiksi :thumbsup:
Pitkästä aikaa ! Nyt iski taas kotiteatterikärpänen ja päätin vihdoinkin laittaa huoneen lopullisesti kuntoon. Kaiuttimet vaihtuvat Bowers & Wilkinsin seitsemään M-1:seen ja PV-1 Subwooferiin. Samalla päätin akustoida huonetta paremmin. Siihen tarviinkin vinkkejä. Ajatuksena oli laittaa takaseinälle pari isoa akustiikkalevyä ja samoin etusivuseinille yhdet levyt. Maton laittamista yritän kaikinpuolin välttää. Olisiko jollakulla hyviä ehdotuksia, mitä en ole tullut ajatelleeksi ? Tässä pari uutta kuvaa:
Takaseinälle ja ehkä myös edessä sivuseinien heijastuskohtiin kannattaisi laittaa muutama akustiikkalevy sekä matto lattialle, jolloin ainakin tärykaiun pitäisi pysyä aika hyvin aisoissa.
Projekti otti aikaa suhteellisen paljon, kun rakennusmotivaatio hieman kärsi välillä ( lue. budjetti ylittyi ). Yritin ottaa muutaman kuvan pimennetystäkin huoneesta, mutta ei niistä tullut julkaisukelpoisia :grr: Laitteistona on seuraava: Videotykki: Mitsubishi HC-5000 Valkokangas: Grandview Fixed Prestige GB 106" Vahvistin: Onkyo TX-NR807 (proto) Mediatoistin: TViX HD-M6500 Pelikonsoli: Xbox 360 Etukaiuttimet: B&W XT4 Surround kaiuttimet: 5 kpl B&W M-1 Subbari: Velodyne SPL-1000 Ultra Valtakapulana: Logitech Harmony 1000
Silver, jos mahdollisesti luet vielä tätä ketjua, niin olisi kysymys: miten onnistui kaiutinten piilotus seinään? asia kiinnostaa sekä äänentoistollisesti sekä rakennusteknisesti. Luin ketjun alusta, että olit ainakin suunnitellut asiaa. Meillä on alkamassa n. 20 neliöisen huoneen remontti. tilasta olisi tarkoitus tulla kotiteatteri/ musiikinkuunteluhuone - pääpaino musiikilla. Kaikit vinkit olisivat tervetulleita.
Se ei onnistunut. Äänenlaatu olisi ollut suorastaan hirveä. Tyydyin pienentämään kaiuttimien kokoa ja panostin enemmän hyvään subwooferiin. Tosin onhan olemassa reilusti erilaisia upotusasenteisia kaiuttimia. Ehkä niistä on sulle apua.
Hienoa löytää näinkin tarkka kuvaus tällaisesta projektista. Itsellä vastaavanlainen projekti alkamassa Kartanonkoskella. Tarkoitus olisi myös tehdä äänieristetty ovi ullakolle. Sellaista tässä ei taitanut olla? Oliko rakennusluvan saaminen vaikeaa, kallista ja aikaa vievää? Kuvissa ei näy ilmastointia - riittääkö happi? Kai se hiilidioksidi sitten valuu alakertaan jos tuoretta ilmaa tule ikkunasta Miksiköhän viemärin ilmastointiputki pitää olla noin paksu (100mm) - ajattelin jos sen voisi ohentaa niin saa lisää tilaa - tuossahan se tuli valkokankaan "kehyksen" sisään.