OT, Noilta muutamilta maksullisilta leffakanavilta tuota ainakin pukkaa elokuvasta riippuen. tv1000 omalla kuulolla ja canalilta (toisten) kuuleman mukaan.
Onkohan noissa dvb-t purkeissa edes tuota valintaa käyttöliittymässä? EDIT: Ei ainakaan pitäisi terratekniikassa olla ongelmia. Foorumia selatessa löytyi yli kahden vuoden takaa onnistuneita testituloksia
Niin, sen enempää asiaa selittämättä: olen kertaalleen päässyt kuparista eroon äänen siirtotienä - en ihan välttämättä halua sitä takaisin. Harmi, sillä tv vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Mahdollisuus on tietysti käyttää erillistä boksia - niinhän se nytkin toimii. Se vain että digilähetteen muuttaminen välillä analogiseksi jotta sen voi näyttää lcd-projektiotellussa, ei myöskään kuulosta ihan järkevältä. Tv:ssähän on kuitenkin 2 omaa digiviritintä...
On siinä 2 viritintä, mutta tarkempien speksien puuttuessa on parempi vetää sanansa takaisin kahdesta digivirittimestä vaikka sellaisen kuvan voisi mainostekstistä saadakin...
Nyt on ollut telkkari kotona noin 2vko:a. Pakko sanoa että loistava televisio. Kaikki toimii loistavasti ja kuvakin on hyvä mutta........kuvassa esiintyy häiriötä, vaaleita raitoja jotka menevät ylhäältä alas tai sitten alhaalta ylös. Ne näkyvät yleensä todella himmeesti mutta joskus voimakkaammin. Olen kokeilut ottaa kaikki laitteet telkkarista pois ja sammuttanut ne. Otin jopa pistorasioista pois eikä siltikään auta. Kokeilin myös laittaa telsun suoraan seinään kiinni ilman jatkojohtoa. Mikään ei oikein auta :weep: Häiriökuvat näkyvät vain jos kuvaa syötetään telsulle. Mielestäni häiriökuvaa ei näy kun esim selailee av kanavia läpi (siis silloin kun niille ei syötetä kuvaa) Häiriökuva siis esiintyy kaikilla kuvanlähteille (dvd,xbox360,analogi tv). Onko muilla vastaavia ongelmia? Yritin löytää searchin avulla vastauksia mutta tuloksetta... Otan myöhemmin vaikka kuvan miltä se näyttää ja postaan tänne.
Eikös relevantimpi pointti ole se, miten sen kuvan saa paremmaksi, eikä se, kuinka optimaalisella tavalla se sitten käytännössä tapahtuu. Paska on paskaa vaikka se pysyisi koko ajan ykkösinä ja nollina. Ei sitä ruutua katselemalla voi kuitenkaan tietää miten se sinne on saatu se kuva. Ainakaan jos ei ihan über-perfect-superlaadukas kuva ole kyseessä, jolloin voi ehkä olettaa ettei se ole käynyt analogisena missään välissä. Tämän töllön virittimellä ei siihen ihan päästä.
Quindalle vastauksena, ei ole moisia virheitä kuvassa. Kuva on itsellä täysin virheetön teknisesti. Itsellä on ollut telkku noin viikon ja kuva on virheetön lähteiden (DigiTV-T) huonouksia lukuunottamatta. Tietokoneelta syötin 720p kuvaa VGA-liittimen kautta (telkun reso 1024x768, miksi telkkari ei pysty samaan kuin videotykki 720p?!) niin oli ihan hyvä kuva. Ei valittamista, mutta varmasti olisi parempi natiivina 720p kuvana. Harmittaa kyllä tuon DVI-HDMI-kaapelin (5m) korkea hinta. Tietokoneen ja telkun välistä DVI-HDMI-piuhan edullisinta 5m hintaa olen etsinyt. Bulldog.fi löytyi hintaan 27€+postit+5€ verkkopankkimaksu(!!!). Monissa muissa liikkeissä hinta heiluu 70-90€ välillä, huh. Oliskohan tuohon vinkkejä jollain heittää?
http://www.yeoy.fi/index.php?main=64&productCat=1607 Tuolta löytyy myös, mutta menee aikas samoihin hintoihin ja laadusta en osaa sanoa
Yleensä tuollaiset ongelmat johtuvat esim. huonosta scart johdosta. Ilmeisesti sinun tapauksessasi kyse ei ole kuitenkaan tästä, jos kerta tekee samaa häiriötä pelkästä tv-katselustakin, ja muut laitteet ovat irroitettuina.
Säätyvätkö nuo RCA äänilähdöt äänenvoimakkuuden mukaan? Eli saako TV:n omat kaiuttimet helposti "kiinteästi" pois pelistä ja ääni aina ulkoiselta lähteeltä? Katseleeko kukaan 50" 2,5 - 3m katseluetäisyydeltä?
Siis kun säädät tv:n äänenvoimakkuutta niin kyllä se vaikuttaa rca lähtöihin. Tv:n omat kaiuttimet saa helposti pois tv:n menusta. Itse katselen telkkaria noin 2,7m etäisyydeltä ja on hyvä kuva.
Mulla on katseluetäisyys noin 2.7 metriä kun vaihdettiin vähän järjestystä olkkarissa. dvd-kuva näyttää erittäin hyvältä, digikuva näyttää ainakin täällä pääkaupunkiseudulla näyttää aika surkealta pääosin (kaapeli).
Ihan yhtä huonolta se taitaa näyttää koko maassa. Paraskaan algoritmi ei pysty tappamaan kaikkia legoja, ja suttuisuudelle ei voi säälittävän tarkkuuden vuoksi mitään
Pakko vuodattaa tänne, kun ei muutakaan paikkaa ole. Eilen tuli postissa kirje, jossa mainittiin että veljeni tilaama Sonyn telkku on ylittänyt rajan ja kuljetusfirma on tuomassa sitä tänne ja blaa blaa blaa... :thumbsup: Mutta eihän se pirulainen kuitenkaan eilen tullut! Taitaa tulla pitkäperjantai, pitkälauantai, pitkäsunnuntai ja vielä pitkämaanantaikin. :OI No se tulee sitten varmaan tiistaina, mut silloin lähden jo taikaisin opiskelupaikkakunnalleni, joten ei paljon kerkeä telkkarin kanssa vehtaamaan.
Älä jo muuta viserrä. Telkkarit oli muuten jo 12.4 keskiviikkona Suomessa. Tänne Itä-Suomeen toimitus kuulemma 19.4 eli ensi keskiviikko..:sick:
Kyllä, huomasin juuri että mulla on tota. Joskin television kohinan vaimennin poistaa tuon ilmiön. Kuitenkin nopeissa liikkeissä näkyy myös vaimennuksen päällä ollessa, ilmeisesti pistää pois päältä jos on paljon liikettä(?) Koittakaas muutkin ottaa vaimennus pois ja kattokaa jotain tumman harmaata kuvaa, siis mielellään koko kuva harmaa. Näin ainakin mulla näkyy vahvimpana. Outo juttu siis kun kohinanvaimennin puuttuu tuohon, ja ongelma on kaikilla kuvanlähteillä. Kuitenkin joskus ongelmaa ei ole ollenkaan, eikä sillon ole ollenkaan huomattavissa. En ole ihan hirveästi testaillut kun vasta juuri kokeilin ottaa vaimennusta pois.