vakavasti harkita tätä ps3:sta kun tulee, antaahan poijjjat testata sitä ensin notta miten toimii jne.
Ei voi tietää myöhästyykö se kun julkasupäivää ei ole keväälle annettu vielä. Ensin pitää antaa tarkka päivä ja sitten se vasta voi myöhästyä siitä päivästä (jälleen kerran).
Vaikka virallista päivää ei euro julkaisulle ole annettu, mielestäni se on jo viivästyminen ja sopii miettiä syitä kun euro julkaisu on kuukausien päässä jenkki/japsi julkaisusta. Ja eikö jotain helinää ollut, että julkaisu olisi maaliskuussa?
kuis mitens nää ps3 regioonat oikein menee? ja mites blu-ray? Jos japanista sattuis lipsahtaa laite laukkuun..
PS3-peleissä ei ole aluesuojauksia ainakaan toistaiseksi. Voi kai niitä silti tulla. Aasia, Pohjois-Amerikka ja Eurooppa ovat varmaan omia alueitaan. Blu-Ray -leffoissa Japani ja Pohjois-Amerikka ovat samaa aluetta. Eurooppa on eri alue.
Tavallisen ihmisen näkökulmasta, PS3 on jo tietysti myöhästynyt, kun piti tulla jo viime vuonna. Jos ei tule maaliskuuhun mennessä, niin sitten on Eurooppa kyllä menetetty PS3:en osalta. Ja, ehkä jo nyt. Ainakin omassa kaveripiirissä 95 %:ia on kyllästynyt odottamaan pleikkaria ja ostanut wiin tai XBOX360:n.
23.3 on nyt sitten virallinen julkaisupäivä. http://fi.playstation.com/pdcf/index.jhtml Itse en ainakaan ole tuota vielä pitkään aikaan hankkimassa, ellei päässä naksahda täydellisesti. XBox360 löytyy jo, ja se riittää toistaiseksi.
Jepjep, tuo oli päivän paras uutinen Eipähän tarvitse valita HD-DVD:n ja Blu-Rayn välillä, kun on sitten molemmat :thumbsup:
Kannattaako DVD elokuvat katsoa FullHD televisiossa mielummin PS3:sella, joka on HDMI:llä kiinni, kun nykyisellä Denonin DVD-2500 soittimella, joka on telkussa RGB-Scartilla? Eli unohdanko suosiolla nykysoittimen ja katson DVD ja Blu-Ray leffat PS3:sella?
Mitenkäs takuu menee noiden Playstation 3:ten kanssa, jotka on tilattu japanista tai jenkeistä ennen eurojulkaisua? Eli onko takuu normaalisti voimassa vai koskeeko pelkästään PS3:sen eurokoneita?
PS3:ssa on jo nyt pätevä DVD-toisto. Kevääksi on lupailtu päivitystä jossa on moninäyteskaalaus (multitap upscaling) ja parempi lomituksen poisto. FullHD TV:seen tuskin kannattaa kytkeä mitään scartilla.
Tiedä miten tilanne oikeasti on, mutta taannoinhan Sony suurinpiirtein rinnasti PS3:n importtaavat henkilöt terroristeihin ja kielti antamasta minkäänlaista takuuta niille.
Onko siitä 24p-tuesta kuulunut mitään uutta? Jossain vaiheessa oli arvailua että se saatettaisiin lisätä tulevaisuudessa firmware-päivityksellä...
http://www.beyond3d.com/forum/showthread.php?t=36188 "SCE declared that they'd support 1080/24p in the PS3." Aikataulua ei ole. Oletus on että maaliskuussa tulisi iso DVD/BD-päivitys.
Thanks! Kuulostaa pirun hyvältä. Pistin vehkeen varaukseen sekä pelikauppaan että Sony Centeriin, toivottavasti toinen ainakin toimisi :king: