Ja vaikka valmistusongelmat olisikin nyt ratkaistu pari viikkoa ennen jouluaattoa niin se ei mitenkään ehdi pelastaa PS3 USA joululanseerausta.
Eipä kyllä. Itse ajattelin lähinnä tulevaa Euroopan lanseerausta; jos sekä USAssa että Japanissa PS3-hyllyt ovat edelleen tyhjillään vielä maaliskuussa, voi olla, ettei tännekään juuri laitteita liikene.
No niin sain melkein tajuntaaräjäyttävän blu-ray testin valmiiksi ja vaikka tykki on vanha sotaratsu(ae300) niin Talladega Nights näytti TODELLA hyvältä(ja dvdt tämän jälkeen syvältä ;-))!!! Vaikutuksen teki myös ps3sen äärettömän hiljainen käyntiääni (haisee laadulta).
ja silti kuvanlaatu haukutaan lyttyyn, olisi ihan mielenkiintoista lukea kommenttia/selityksiä henkilöiltä jotka lopullisesti hyväksyvät nämä "ei niin hyvät" julkaisut.
Tuossa arviossa taidetaan lähinnä vinettää kontrastista, joka on kuulemma olematon. Harjaantumattomampi silmä ei välttämättä edes tälläistä hoksaa, jos kuva on muuten täynnä yksityiskohtia eikä pakkausvirheitä näy. Muilta osin kuva on kunnossa ja jopa mpeg-2 koodaus on hoidettu kunnialla (BD-50 levy).
Leffa on vain valaistu ja masteroitu huonosti. "Huonolla" kuvalla ei ole mitään tekemistä pakkaustekniinkan kanssa. Arvostelussa kerrottiin että teknisiä virheitä kuvasta ei löydy. Hain PS storesta leffan trailerin (mp4), ja lookki on kuin TV-elokuvasta. Saisi vaan tulla lisää kiinnostavia elokuvia. Toivottavasti nämä nykyiset n.500k PS3:sta ja Sonyn mukaan saman verran lisää vuoden loppuun mennessä antavat piristysruiskeen markkinalle.Näin voi ainakin toivoa.
Voi olla typerä kysymys mutta kysytään silti! Onko KAIKKI blu-ray leffat region koodattuja ? Ei varmaan toimi leffat jos tilaa filmiriikistä ja latasee Pleikkariin ?
Osa julkaisuista sisältää aluekoodin, osa ei. Foxin julkaisut tuntuvat kaikki olevan aluekoodattuja; Sonyn, Warnerin ja Paramountin useimmat taas eivät. Tänne on koottu tietoja julkaisujen aluekoodeista.
Koko mun "game family" yhdessä: PS3+PSP+Wii+NDS Lite http://new.photos.yahoo.com/henryfinland1945/album/576460762374725967
Toimiiko Japanista haalitun pleikkarin kanssa Suomesta ostettu regionfree blu-ray leffa ? Tuli vaan mieleen kun ei näemmä palli dvdt toimi pleikkarissa, herjaa vaan että ei tueta palli formaattia ?!?
Blu-rayssä ei ole mitään PAL/NTSC-sekoilua. Japsi-PS3 ei soita PAL DVD:eitä, mutta Suomesta (ja Euroopasta) ostetut aluekoodivapaat Blu-rayt toimivat.
Eilen saapui Ginzalaiseen Bic Camera liikkeeseen isohko era PS3 sia, hinnat 46000 liikkeeseen isohko era PS3 sia, hinnat 46000 Y ja 65000 Y. Heti oli ottajia jonoksi saakka. Taidan viela odotella HD DVD/Blue ray tilanteen selkiamista. Matti
Voidaanko muuten tästä vetää johtopäätös että hinnat Suomessa bauttiarallaa 460 ja 650? http://www.mbnet.fi/hintaseuranta/tuote.aspx/26857
Kalliimman version hinta natsannee jotakuinkin, mutta tuon riisutun mallin hintaa pudotettiin vain Japanissa. Suomessa sen hinta on n. 550e.
Halvimmillaan tuota 20 megan versiota on mainostettu uuden vuoden alennusmyynneissa hintaan 34 000Y, mutta ovat myyneet vain ei oota. Kattelen viela jos tuohon hintaan saan ja ostan poies. Tuota 60 megan soitinta nyt saa lahes joka kaupasta hintojen vaihdellessa 59000 - 64000 Y. Matti
Ei kai tuon hintaisen Blu Ray pyörittimen ole tarkoituskaan olla yhtähyvä kun tämän hetken paras, eli Pansu. Eikös PS3 ole 10 bittinen ja Pansu 14. Siihen väliin sitten samppa. Ei se mitään, hankin silti myös PS3:n.