Tulin vihdoin katsoneeksi Peter von Baghin ainoan näytelmäohjauksen Kreivi (1971). Olin tietenkin kuullut elokuvasta paljon, muodostanut ennakkokäsityksiä kielteisten arvostelujen perusteella ja silti harmitellut, että se on aina jäänyt näkemättä, mutta katsomiskokemuksena Kreivi yllätti melkoisesti. Kyseessä on hätkähdyttävän tuoreena ja eloisana säilynyt aidon camp-huumorin sävyttämä veijaritarina, jossa päähenkilö Pertti Ylermi Lindgren alias pastori Tage Efraim Melin alias kreivi Toni Peter William Axel Alexander Oscar Oxenstierna alias pankinjohtaja Benjamino Giovanni Torrini alias lääkäri Gunnar af Heidenstam esittää touhukkaasti ja täysiverisesti itseään, kaiken aikaa tietoisena roolistaan, ja panee naisia halvalla, aina pilke silmäkulmassa. Lindgrenillä on ollut aivan tavaton itseluottamus, kun hän on lähtenyt tekemään lakkaamatta pilaa omasta hahmostaan, samalla kun esiintyy uskottavasti aatelissuvun vesana ja gynegologina. Noin täysiveristä ja onnistunutta itseironiaa näkee harvoin hän panee itsensä täydellisesti likoon eikä kertaakaan ammu yli. Katsoja jää ällistyneenä miettimään, missä meneekään fiktion ja dokumentin raja. Lindgrenin esitystä säestävät useat mainiot näyttelijät, kuten Elina Salo, Kirsti Wallasvaara ja Kauko Helovirta. 1970-luvun ajankuvaa ja mentaliteettia on säilynyt upeasti. Elokuvassa on metafiktiivisiä aineksia: Lindgren iskee toistuvasti silmää kameralle ja tempaa katsojan mukaan veijarintoimiinsa. Kreivi on ikään kuin hillitön ja tiivistetty satyyriversio Ihanasta elämästä, nuorta Woody Allenia kaikkein villeimmillään. Tarinan omalaatuinen huumori muistuttaa brittiläisiä aikalaisia eli Monty Python -seuruetta, ja höysteenä on Tom Greenin (Sormet pelissä) ja Benny Hillin tyylistä vulgariteettia. Kreiviä ja Monty Pythonia ei kumpaakaan oikein ymmärretty 1970-luvun alun Suomessa: elettiin vielä sellaista totisuuden aikaa, joka ei kyennyt sulattamaan absurdia härskiä huumoria eikä oman maailmankatsomuksen täydellistä kyseenalaistamista. Tässä mielessä Kreivin estetiikka on ollut aikaansa edellä, avant garde. Elokuvassa ei ole pysähtynyttä hetkeä vaan kamera liikkuu koko ajan. Tuotannon halpuus ja suorasukaisuus näkyy hiukan liikuttavallakin tavalla, mutta sama pätee vaikkapa Roger Cormanin tuon Amerikan Jörn Donnerin tuotoksiin. Jostain syystä Kreivi toi koko ajan mieleen myös taannoisen dokumentin 44500 Max, jossa päähenkilö Max Perttula on yhtä vilpittömästi ja melkeinpä vereslihalla läsnä. Kreivi kuuluu elokuvahistorian suuriin huijaritarinoihin, voisipa sanoa niiden aateliin, kuten Köpenickin kapteeni, V niinkuin väärennös ja Vedätys, mutta silti Kreivi on jotakin aivan muuta, something completely different. 4/5 Valitettavasti Yleisradiolla ei vieläkään ollut esittää kuin heikkolaatuinen SD-videosiirto, joka ei ole mustavalkoista kameranegatiivia nähnytkään. Kreivistä pitäisi tehdä kunnollinen HD-siirto ja saattaa kansainväliseen levitykseen.