Internet_kirjoittelun sietämätön taakka

الموضوع في 'Tarinatupa Classic (Yleiskeskustelu)' بواسطة koomapoika, بتاريخ ‏23 سبتمبر 2010.

  1. koomapoika

    koomapoika Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏13 سبتمبر 2006
    المشاركات:
    883
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Nyt alkaa tulla mitta täyteen kaiken maailman keskustelupalstojen (kotimaisten) kirjoittajien suhteen. Luki sitten Taloussanomia, Tuulilasia, Kauppalehteä, Tekniikanmaailmaa, Matkapuhelinfoorumia tai vaikka Hesaria, niin yksi yhteinen tekijä on joka siunatulla aviisilla. Niiden keskustelupalstoilla on suurella osaa lukijoista (kirjoittajista!) väkinäinen tarve aliarvioida, vähätellä, haukkua tai jopa masentaa kaikkea mihin ajatus osuu ja varsinkin mistä on puhe tai muut tekevät!

    Kyllähän tämän suomalaisen kansanluonteen kaikki ovat aina tienneet, mutta tuskin Erkolla ja kumppareilla oli netin yleistyessä loputon paatos mielessä kun vuorovaikutuksesta haluttiin kaiken kansan perusoikeus. Kansa on lievästi sanottuna tyhmää tai sitten kuulun itse niihin harvoihin helvetin älykkäisiin.

    Ehdotus jonka soisin leviävän näidenkin seinien ulkopuolelle on, että otettaisiin tosissaan jonkin asteinen kirjautuminen jokaiseen vakavasti otettavaan keskustelufoorumiin. En ymmärrä, muten Huuto.net ja Nettiauto.com ovat jolteensakin säilyttäneet suhteellisen terveen ilmapiirin täysin avoimessa sivustossaan. Näistä voisi ottaa jotain oppia.

    Kannatan sananvapautta ja anonyymiyttä, mutta olen vakuuttunut, että jos sivustolle vaaditaan tunnistautuminen (vain admineille) niin taso nousee vääjäämättä. Houkutus lukemaan ja kirjoittamaan pitää tulla jostain muusta, kuin että voi kirjoittaa aivan mitä vain, vittu, mieleen tulee!

    ps. Nokia on markkinajohtaja. Audi ei ole Skoda. Yrittäjä ei aina ole riistäjä. Jos nelostie on kunnossa, se hyödyttää myös turkulaisia.
     
  2. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Lähes henkilökuntaa

    إنضم إلينا في:
    ‏5 مايو 2004
    المشاركات:
    11,669
    الإعجابات المتلقاة:
    179
    Tuskin se tunnistautumalla kirjautuminen ratkaisisi ongelmaa. Onhan se nimittäin näkyvillä millaisilla foorumeilla tahansa: aina niistä joihon kuka tahansa voi kirjoittaa rekisteröitymättä niihin, joihin pitää tunnistautua. Ainoastaan se taitaisi kesyttää pahimmat provoilijat/trollit/negatiiviset, jos jokainen kirjoittelisi omalla nimellään ja kuvan kanssa. Tämä kuitenkin söisi sen vapauden mitä foorumikirjoittaminen edustaa.

    Paljon ratkaisumalleja siihen ei ole, että vapaus ja rakentavuus voivat elää yhtä aikaa foorumilla. Admineita ei ikinä tule olemaan niin paljon, että vähemmän rakentavat kommentit saataisiin poistettua nopeasti. Ainoastaan ehkä persoonallisuustesti valheenpaljastimella mahdollistaisi harmonisen foorumin sillä näin voitaisiin kitkeä pois nämä foorumien "koulukiusaajat".

    Toisaalta mitä DVD Plazakaan olisi ilman näitä meidän henkilökohtaisuuksiin menijöitä yms. Enhän minäkään olisi millään saavuttanut 9k:ta lähenevää postausmäärää (tuli muuten uusi sataluku täyteen tällä postauksella :D), jos kukaan ei vääntelisi ja kääntelisi kirjoituksiani. :D Näiden legendaaristen väittelyjen ansiosta sitä voi sanoa jopa oppineensa jotain. Ja mikäli koskaan tulee riittämättömyyden tunne, niin voi ajatella, että ainakaan en ole tuollainen, joka tulee sitä v#ttua ja p#skaa kylvämään antamatta edes omaa mielipidettä aiheeseen.
     
  3. DVB-G

    DVB-G Lähes henkilökuntaa

    إنضم إلينا في:
    ‏5 مارس 2003
    المشاركات:
    10,281
    الإعجابات المتلقاة:
    30
    Joka reply saisi verottaa kirjoittajan kukkarosta euron verran ympäristöveroa (kalliiden nettibittien tuhlaamisen vuoksi), se karsisi köyhät tyhjän ruikuttajat pois. Eli minullakin olisi sitten plakkarissa vain yksi postaus ("haistakaa paska senkin riistäjät").

    Tai sitten joka replystä tulisi kirjoittajalle euron kirjoituspalkkio, se karsisi kokoomuslaiset tyhjän ruikuttajat pois (heidän minimitaksansa kun on 50 euroa per näppäinpainallus). Sittenpä minullakin olisi näppiksen hinkkauksen tuloksena 9411 euron littutöllö mulkoiltavana, helevetin iso.

    .
     
    آخر تعديل: ‏23 سبتمبر 2010
  4. klmake

    klmake You’ll Never Walk Alone Tukijoukot

    إنضم إلينا في:
    ‏12 يناير 2003
    المشاركات:
    1,563
    الإعجابات المتلقاة:
    121
    Tyhmät mielipiteet kiellettävä!
     
  5. marcoolio

    marcoolio "JTX: en wareta" Tukijoukot Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏23 سبتمبر 2002
    المشاركات:
    4,511
    الإعجابات المتلقاة:
    8
    Eiku tyhmät ihmiset.
     
  6. Streami

    Streami Vakiokasvo

    إنضم إلينا في:
    ‏6 يناير 2004
    المشاركات:
    800
    الإعجابات المتلقاة:
    3
    Musta tää on tyhmä aihe.
     
  7. JTX

    JTX Lähes henkilökuntaa

    إنضم إلينا في:
    ‏28 سبتمبر 2001
    المشاركات:
    5,794
    الإعجابات المتلقاة:
    14
    Ketjun aloittaja on huonoitsetuntoinen idiootti joka ei kestä arvostelua. Varmaan luulee että tästä syntyisi jotain järkevää keskustelua.
     
  8. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    إنضم إلينا في:
    ‏17 أكتوبر 2001
    المشاركات:
    9,607
    الإعجابات المتلقاة:
    1,538
    Audi on huono Skoda.
     
  9. Kari Häkkinen

    Kari Häkkinen Lähes henkilökuntaa

    إنضم إلينا في:
    ‏23 أغسطس 2008
    المشاركات:
    1,950
    الإعجابات المتلقاة:
    9
    Tämäkin ketju käy esimerkistä, miten heikkolahjaiset sabotoivat latteuksillaan ja lapsellisilla asenteillaan asiallista kirjoittelua.
     
  10. koomapoika

    koomapoika Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏13 سبتمبر 2006
    المشاركات:
    883
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    :D

    Tämä on kyllä "terveimmästä" päästä saitteja missä itse vierailen.
     
  11. JTX

    JTX Lähes henkilökuntaa

    إنضم إلينا في:
    ‏28 سبتمبر 2001
    المشاركات:
    5,794
    الإعجابات المتلقاة:
    14
    Itseironian lahjasi ovat ylittämättömät.
     
  12. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    إنضم إلينا في:
    ‏17 أكتوبر 2001
    المشاركات:
    9,607
    الإعجابات المتلقاة:
    1,538
    Jos ihan vakavissaan ollaan, niin vuosien saatossa on kyllä hyvin huomannut sen, miten pienen käyttäjäjoukon foorumista kasvaa iso. On vähän sellainen olo, että olen foorumilla nykyään melkein ulkopuolinen, kun suurin osa vanhoista kirjoittelijoista on jo ajat sitten jättäneet laivan ja uusia tulee tilalle. Paljon kirjoittajia tarkoittaa myös paljon p*skaa, mutta toivottavasti myös paljon hyvääkin kirjoittelua. Jos foorumilta lopetettaisiin tarinatupa ja keskityttäisiin vain asiaan, eli kotiteatteriin, niin varmasti kirjoituksien taso nousisi.

    Välillä tulee itsekin pelleiltyä, kuten tuossa ylhäällä, mutta yleensä pyrin kuitenkin kirjoittamaan järkevästi, oli kirjoituksen sisältö sitten muiden mieleen tai ei.
     
  13. k_jartti

    k_jartti Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏23 يونيو 2005
    المشاركات:
    611
    الإعجابات المتلقاة:
    1
    Hyviä huomioita olet tehnyt.

    Kun toisen keskustelijan kasvoja ei näe, niin silloin voi sanoa melkein mitä tahansa. Internet-keskustelut ovatkin lähinnä huutokisoja, joissa omiin puolustusasetelmiin kaivautuneet keskustelijat pitävät kiinni omista jäykistä näkemyksistään.

    Seuraavaksi kannattaa ottaa näitä itseä mieluisia keskustelunaiheita esille omiin kaverihin ja tuttuihin/sukulaisiin törmätessä. Kyllä heidänkin kanssaan saa juttua aikaan, saa varsinkin erilaista näkemystä. Esimerkiksi kotiteatteriharrastuksesta puhuminen dvdplazalla on aika yksitoikkoista puuhaa: siinä laitteet ja äänenlaatu laitetaan kaiken muun edelle ja vaimokin saa mennä. Se on kuitenkin vain pieni osa harrastusta tuo äänenlaatu(kuvanlaatu).

    Minun mielestäni keskustelupalstoja kannattaa hyödyntää omiin tarpeisiinsa siten, että jos on jotakin vailla, esimerkiksi ideaa miten tykki kiinnitetään kattoon, tai kysymys äänidekoodauksesta, niin sitten kysyy ja saa siihen vastauksen. Mutta jos foorumeilla vaan "pyörii", ja alkaa kuunnella muiden suusta mikä on omaksi parhaaksi, niin silloin mennään metsään.

    Ei kannata siis odottaa, että foorumeilla saisi järkevää keskustelua aikaan. Sitä saa jos puhuu kasvotusten muiden kanssa.
     
  14. CleverIndeed

    CleverIndeed Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏11 نوفمبر 2007
    المشاركات:
    5,595
    الإعجابات المتلقاة:
    1
    Joista huvittavasti tämänkin ketjun aloittaja on hyvä esimerkki. :rolleyes:
     
  15. CleverIndeed

    CleverIndeed Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏11 نوفمبر 2007
    المشاركات:
    5,595
    الإعجابات المتلقاة:
    1
    Hyvä pointti.

    Yksi häiritsevä, kenties häiritsevin, piirre tällä(kin) sinänsä netin parhaimpiin kuuluvalla palstalla, on tuo turha trolliksi nimittely. Mitäköhän hyötyä siitä ikinä on? Ja milläköhän kriteereillä joku on trolli ja joku toinen ei ole, väärässä oleminenko? Entä montakohan vuotta ja miten kauan pitää palstalla eri ketjuihin asiallisesti asioihin syventyen kirjoitella, jotta ei nimiteltäisi trolliksi?

    Imo tuo saattaa toki kertoa huijatuksi joutumisen pelosta, tms. kykenemättömyydestä käsittää eri ihmisiä ja heidän juttujaan. Eli sikäli ymmärrän ilmiön, mutta vaikea sitä on hyväksyä. Ad hominem on ad hominem.
     
  16. Kicker

    Kicker Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏8 مارس 2006
    المشاركات:
    247
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Skoda on vanhentunut volkkari, joka on puolestaan vanha Audi. Tällöin hyvin vanha Audi on uusi Skoda ==> Audi on Skoda. M.O.T
     
  17. Mama

    Mama Garbage in, garbage out Tukijoukot Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏29 نوفمبر 2003
    المشاركات:
    2,686
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Olisin odottanut kyllä vastaavaa tekstiä joltain muulta palstalta. Täällähän kuitenkin kirjoittelu on suht tervettä, ja trollit oppii muistamaan nopeasti.
     
  18. Pazze

    Pazze Lähes henkilökuntaa

    إنضم إلينا في:
    ‏16 سبتمبر 2003
    المشاركات:
    5,019
    الإعجابات المتلقاة:
    153
    Täällä trolliksi kutsutaan kaikkia, jotka ovat eri mieltä kirjoittajan kanssa.
     
  19. Samppa

    Samppa Lähes henkilökuntaa Tukijoukot

    إنضم إلينا في:
    ‏13 يونيو 2000
    المشاركات:
    14,061
    الإعجابات المتلقاة:
    26
    Trollihuutelu on aina ollut yksi ärsyttävimmistä keskustelufoorumien ilmiöistä. Delete-nappi laulaa sulosäveliään ainakin oman moderoinnin alaisilla alueilla aina kun moista vastaan tulee. Plazalla moinen on onneksi varsin vähäistä.
     
  20. Jarkko G.

    Jarkko G. Samppa ja Hurricane :| Tukijoukot

    إنضم إلينا في:
    ‏13 أغسطس 2001
    المشاركات:
    13,058
    الإعجابات المتلقاة:
    115
    Oikeesti just sunkaltaiset kusipäät pilaa palstat.
    Vittu montako vuotta sinäkin, vitun nilkki, olet tänne kirjoittanut paskaa ja tarkoituksella pilaillut munkin kustannuksella.
    Toivottavasti kuolet niin suomen ÄÖ nousee puolella, saatanan dorka!