^+1 Ei toimi niin ei toimi vaikka kuinka joku selittäisi paremmaksi. Varsinkin näyttelijöiden tason lasku (esim Poen osalta surkeasti kirjoitettu ja ei oikein tukenut näyttelijää kuten ensimmäisellä kaudella jossa Poe kuitenkin sopivasti jäi sivuosaan) ensimmäiseen kauteen verrattuna on hirveä ja mokaa suurimman osan sarjasta mitä pidemmälle mennään. Ensimmäiseen Bladerunneriin vertaaminen.., noh, aika monella tasolla täysin erilainen kuin tämä tekele. Esim aikajana, +40v elokuvan tekemisestä ja sjoittuminen olemassa olevaan kaupunkiin vs +3-400 vuotta eteenpäin eri planeetalle rakennettu infra + keinotodellisuus (mikä ensimmäisellä kaudella oli tehty hyvin). Expanse voisi olla oikeampi mihin verrata jos vertailemaan haluaa lähteä, muttei onneksi ole tarvetta siihenkään. Mutta joo, tämä tästä. Kiva jos joku tykkäsi.
Katsoin tämän nyt loppuun ja aika tyhjäksi jätti. Ei missään vaiheessa päässyt ensimmäisen kauden tasolle.
Itsellä kävi ensimmäisen kauden ensimmäisen jakson kanssa näin, ei vain lähteny. Pitäs varmaan yrittää uudestaan.
Eihän se eka kausikaan mikään mestariteos ollut, tämä on näitä "panostetaan kaikki visuaalisuuten" sarjoja.
Eipä tule jatkoa tällekään sarjalle. https://www.tivi.fi/uutiset/netflix...een-alle/3ca8359f-11c4-45e0-8fc6-55dd0f2c7e62