Nimettömällä lienee ko. elokuva-sarjassa mytologinen merkitys, ei niinkään kirjaimellinen. Ts. Clint voi olla vaikkapa Joe, mutta hänen "hahmonsa" on nimetön -- nimetön tarkoittaa tässä luonteenpiirteiden summaa (esim. sankari, antisankari jne)
Antisankari+sankari=nimetön=mytologinen merkitys. Sori, en ymmärrä ollenkaan mitä tarkoitat. Saisiko saman suomeksi.
"Nimetön" ei tarkoita sitä, että henkilöllä ei olisi NIMEÄ vaan nimetön on westernien henkilötyyppi (-> kova jätkä, hyvä ampuja, itsenäinen kiertelijä jne.)
Lännenelokuvista pidetään täälläkin. Löytyisiköhän tällä hetkellä hyllystä jotain parisenkymmentä. Lisää pitää siis hommata. Melko tasan taitaa mennä jako amerikkalaisten ja italialaisten westernien välillä. Suosikkiwestern ja oikeastaan suosikkielokuvakin on Huuliharppukostaja. Amerikkalaisista westerneistä parhaimpia on ehkäpä Unforgiven ja Tanssii susien kanssa. Myös 70- ja 80-luvun Clintin ohjaamat ja tähdittämät pikkuwesternit uppoavat. Ylimmäksi näistä nostaisin varmaan High Plains Drifterin. Robert Duvallin esiintymiset lännensarjoissa ja elokuvissa on myös vakuuttanut. Vaarojen maa-minisarja, Open range sekä aika tuore Walter Hillin kaksiosainen minisarja Broken Trail nähtynä. Ei taida mies muissa länkkäreissä ainakaan isossa roolissa ollakkaan(?) Nyt viimeaikoina taas alkanut enemmän kiinnostamaan spaghettiwestern. Varsinkin kun amazon.comista tuli ostettua Once upon a time in Italy-boksi pilkkahinnalla (n.20e posteineen). Voisikin antaa pienet arviot boksin elokuvista: Bullet for the general Vaikka elokuvan aihepiiri ei etukäteen kuulostanut kovin mielenkiintoiselta niin oikein hyvä ja viihdyttävä elokuva tämä kuitenkin oli. Gian Maria Volonte sopi ihan hyvin pääosaan ja pahimmilta ylinäyttelyiltä taidettiin välttyä (joita nähty ainakin dollari-trilogiassa). Klaus Kinskilläkin oli pieni rooli. Loppuratkaisu oli mielestäni hauska ja hyvä. Companeros Elokuvan alkupuoli ei jostain syystä hirveästi napannut, mutta koko ajan loppua kohti parani ja alkoi päästä mukaan. Kaikenkaikkiaan jäi siis hyvä fiilis leffasta ja luulen että toisella katsomiskerralla paranee vielä. Alussa Franco Neron vaaleaan tukkaan ja viiksiin (ja hattuun) sai hieman totutella. Elokuvan nähtyä tunnusbiisi jäi soimaan päähän Keoma Tämän nähnyt ennen enkä vielä boksista ole tätä katsonut mutta muistikuvien mukaan hyvä leffa mielenkiintoisesta musiikista huolimatta. En siis ehkä hirveästi fanittanut musiikkia, mutta ei se kuitenkaan omaa katselua pilannut (niinkuin monien mielestä se tuntuu pilaavan koko elokuvan) ja kyllä se jopa joihinkin kohtiin sopi jotenkin oudolla tavalla. Esim. Franco Neron hidastettu juoksu. Tuskin spoilaa paljoa. Texas, adios Tämä ei jostain syystä napannut, vaikka hyvää leffaa odotin tästäkin. Kyllähän tämän katsoi, mutta mitään sen suurempaa se ei tarjonnut minulle. Four of the apocalypse vielä katsomatta. En ihmeitä edes odota tältä elokuvalta mutta pitääkai se joskus katsoa. Tähtiä en nyt jokaiselle erikseen antanut, mutta kolmelle ensimmäiselle se varmaan olisi semmosta kolmen neljän luokkaa ja texas, adios saisi sitten pari vähemmän. Alkoi jostain syystä kiinnostamaan Enzo G. Castellarin ohjaama ja Franco Neron tähdittämä myöhäisspagu Jonathan of the Bears. Onko kukaan koskaan nähnyt? Trailerin perusteella sopisi odottaa ihan hyvääkin. exploitedcinema.com ainakin kauppaa tätä.
Pakko heittää linkki tähän ketjuun, kun sattuu aihepiiri sopimaan. http://www.youtube.com/dvdsaluuna Lännenelokuvien esittelyvideoita kattaen suurinpiirtein koko genren (1900 - ). Mukaan mahtuu niin spagettiwesternit, jenkkiwesternit, kotimaisen westernit jne. Esittelijän lännenelokuvakokoelma kattaa tällä hetkellä n.120 alan leffaa, joten materiaalia riittää vähäksi aikaa ja lisää tulee kokoajan. Toiveita elokuvista otetaan myös mielellään vastaan, joten eikun ehdottelemaan vaan, niin katsotaan onnistuuko. Uusia esittelyjä olisi tarkoitus ilmestyä ihan viikottain, joten muista tilata kanava, jos lännenelokuvat vähääkään kiinnostaa! Tämä kanava on tehty täydestä innostuksesta ja kiinnostuksesta elokuvagenreä kohtaan. Tervetuloa katsomaan ja toivottavasti viihdyt kanavalla!
Clintin 70-luvun jännärit ovat mielestäni selvästi parempia kuin miehen länkkärit. Toki Lainsuojaton on aika kova, mutta esim. Ruoska, Kalpea Ratsastaja ja Unforgiven ovat pahasti yliarvostettuja, ja pidän niiden suosiota suurena haikailuna 60-luvun länkkäreihin. Parhaimmillaankin vain katsottavia mutta hyvin epätyydyttävää kamaa. Tämä oli oikeasti aika hieno yllätys. Kehuttua ja hyvän maineen omaamaa Djangoa imo selkeästi parempi ja kiinnostavampi elokuva. Musiikithan ovat tuon länkkärin suola ja pääosahahmo on mainio poikkeus. Hidastukset oli tyylikkäitä ja niitä käytettiin häpeilemättömästi. Western on siitä hankala genre, että se tuntuu aina niin selkeästi ikonisoituvan Leoneen. Tämän jälkeen on lähinnä tullut lämmittelyjä ja jäähdyttelyjä ja sitä ennen taas oli Fordit ja Waynet joilla on paljon vähemmän kosketusta nykytodellisuuteen. Myöhemmät yritykset ovat jättäneet kylmäksi ja pahimmillaan typerryttäneet, esim. vaikka keinotekoisuutta huokunut Silverado. Onhan niitä joitain onnistuneita draamawesternejäkin kai mutta ongelma on ainakin omalla kohdalla että ne ammuskelut kuuluvat lajityyppiin ja toisaalta tekevät tapahtuessaan leffoista yleensä huonoja. Pahin esimerkki nykyajan surkeudesta on varmasti The Postman. Kaadetaan nyt kuvia vielä sen verran, etten ole ikinä tajunnut maskulismin merkkiteosten The Magnificent Seven ja Wild Bunch "hienoutta". Ensimmäinen oli muistaakseni pääasiassa tähtinäyttelijöiden kiertonäyttelyä alusta loppuun - pitäisi varmaan vihdoinkin katsastaa se Seitsemän samuraita, sehän ei voi olla huono kun kaikki kehuvat. Ja tuo jälkimmäinen taas on todella onneton sekamelska jostain nihilismin syvimmistä syövereistä. Äijät juhlii olevansa niin helvetin koviksia kun aseet laulaa ja miestä kaatuu, eli koko leffassa ei ole sitten mitään järkeä. Huonosti tehty tylsä rymistely vailla pointtia, mutta onhan se kai ensimmäisiä toimintaleffoja joten pakko olla merkkiteos...
No kyllä minä ainakin saan paljon enemmän irti Leonen teoksista kuin noista aiemmista mustavalkoisista. Varmasti syy on toki katsojassakin. Mutta onhan tuo nyt yleisesti ajateltu juttu että ihan eri aikakausista puhutaan. Joidenkin mielestä tosiaan vaikka supersankarielokuvillakaan ei ole tekemistä todellisuuden kanssa. Kyllä viihdekin noudattelee omia todellisuuden lakejaan.
Näähän on mainiota kamaa, viihtyminen taattua että sellanen meininki. Vähän Korpukkit ja Hustonit teki kyllä kipeetä. Saluunalle suositus. :thumbsup:
Vaan asiasta kolmanteen missähä elokuvassa on kohtaus Jossa ratsuväki ottaa yhteen intiaanien kanssa erämaassa ja apua hakemaan lähetetty joutuu intiaanien takaa ajamana kalliolle josta ei näy poispääsyä olevan ku kummastaki suunnasta lähestyy punanahkoja
niin hiljasta Foorumilla et taijan alkaa kattoon paholaiskanjonin taistelua pitkästä aikaa tietenki lonkeron kera
Lännenelokuvat on genrenä paras, mutta uusia elokuvia tulee liian harvakseen. Törmäsin tänään imdb:ssä Kevin Costnerin tähdittämään minisarjaan Hatfields & McCoys, joka vaikuttaa varsin lupaavalta. blu-ray arvostelu traileri
en tiedä kuulluuko tähän osioon mutta miks ainaki kolmessa tai neljässä lännenelokuvassa käytetään samoja kohtauksia melkeinpä esim tämän elokuvan alussa näkyvä taistelukohtaus löytyy myös vuoden 1944 buffalo billistä.
Kohtauksien uudelleen käyttäminen oli melko yleistä tuohon aikaan. Ihmiset näkivät elokuvia lähinnä elokuvateattereissa sen yhden kerran, eikä ollut kovin isoa todennäköisyyttä, että he muistaisivat jonkin yksittäisen kohtauksen edellisestä elokuvasta käydessään katsomassa seuraavaa. Kohtausten kuvaaminen oli kuitenkin suhteellisen kallista, joten jos niistä sai hyötyä muihinkin elokuviin... Tätähän on käytetty jossain noissa varhaisissa musketöörileffoissakin, joissa yllättäen joissain ratsastus- tai taistelukohtauksissa onkin ollut joukko keskiaikaisia miekkosia muskettisotureiden sijaan.
Mutta intiaanien takiahan mä alunperin innostun aikonaan länkkäreistä kun 80 luvulla näky joku vanha lännen elokuva jossa inkkareita ja ratsuväkee telekussa