Tärkeä tiedote foorumin käyttäjille

CDON.com

الموضوع في 'Kauppapaikoista' بواسطة claude, بتاريخ ‏9 ديسمبر 2005.

  1. Sgt.Granite

    Sgt.Granite Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏28 أكتوبر 2004
    المشاركات:
    640
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Tilailemalla sieltä tavaraa riittävän usein. Mikä sitten on riittävän usein? Noh, eikun ottamaan selvää ja laittamalla tilauksia sisään mahdollisimman tiheään. ;) Useimmiten nuo alennuskoodit ovat kuitenkin sen 2,95 € eli postikulujen verran, joten mistään huippualennuksista ei ole kyse. Viime vuoden lopulla oli kampanja jossa alennuskoodi määräytyi aiemmin tehdyn tilauksen suuruuden mukaan, jolloin oli mahdollisuus saada isompikin alennuskoodi, mutta täysin ongelmitta tuokaan kuvio ei kuitenkaan mennyt.

    Kusti polkee nykyisin aika nopsaan tuolta cdonilta; maanantai-iltana tuli sähköposti että levyt on laitettu postiin ja paketti oli tullut tänään (keskiviikkona). Pari vuotta sitten pelkkä postin kulku oli jo melkein viikon. Cdonin lupaama 3-5 toimituspäivää tarkoittaa kuitenkin edelleen ainakin omalla kohdallani sitä että menee ainakin 5 päivää ennen kuin levyt lähtevät heiltä eteenpäin. Ja tuohon vielä siis postin toimitus päälle.
     
  2. Terris

    Terris Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏2 مارس 2004
    المشاركات:
    1,986
    الإعجابات المتلقاة:
    4
    Su tilasin 3 levyä, tänään tuli, kaikki ehjinä.
     
  3. Benedictus

    Benedictus Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏24 ديسمبر 2004
    المشاركات:
    472
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Joitain esimerkkejä mainittiin jo, mutta tässä vielä yksi tärkeä:

    Tilaat tuotteen. Kun olet saanut tuotteen siitä voi löytyä jotain valitettavaa ( esim täysin ruotsinkieliset kannet, muttei ollut mainintaa nettisivuilla.. Väärät tekniset tiedot sivuilla..) ja otat cdonin palauteosion / sähköpostin kautta yhteyttä mainitset että tuotteessa oli jotain vikaa ja ehdotat että korvaukseksi lähettävät muutamat alennuskoodit

    Viimeksi tällä tavalla onnistuin saamaan perushyvityskoodin, jolla postikulut pois. Tilasin tällöin Tuntemattoman Sotilaan cdonista ja kuvan mukaan piti olla slipcasella varustettu. Koska näin ei ollut, valitin ja valitus tuotti hedelmää. Tämä ei ollut mitään kusettamista
     
  4. rss

    rss Tuttu kasvo

    إنضم إلينا في:
    ‏9 ديسمبر 2004
    المشاركات:
    358
    الإعجابات المتلقاة:
    13
    pitää nyt vielä lisätä..eilen tilasin kolme leffaa, tänään laittoivat postiin..minun mielestäni yksi parhaimpia paikkoja hommata leffoja, usein leffat saa tosi halvalla..ainoa miinus on, että ruotsalaiset kannet on lähes aina..mutta niin kauan kun leffa toimii, niin ei tuo haittaa..
     
  5. Terris

    Terris Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏2 مارس 2004
    المشاركات:
    1,986
    الإعجابات المتلقاة:
    4
    Cdon on kyllä tosi hyvä kauppa. Ainoita miinuksia on postikulut ja mahdolliset ruotsalaiset kannet.
     
  6. jake987

    jake987 Tunnettu jäsen

    إنضم إلينا في:
    ‏1 سبتمبر 2003
    المشاركات:
    543
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Tilaamani Big Lebowski New Edition sisälsikin vanhan julkaisun levyn, ilman dts:ää ja letterbox kuvan. Veikkaisin, että ei ole ainoa tapaus.
     
  7. Benedictus

    Benedictus Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏24 ديسمبر 2004
    المشاركات:
    472
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Ei muuta kuin valitusviestiä nettisivujen kautta ja pyydät lähettämään oikean version, sekä ilmaisen palautuskuoren saamallesi versiolle... Ja muutamat hyvityskoodit
     
  8. Baron

    Baron Guest Tukijoukot Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏7 أغسطس 2003
    المشاركات:
    1,911
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Keskiviikkona tilatut leffat tänään perjantaina luukussa. Jättekiva! :love:
     
  9. jake987

    jake987 Tunnettu jäsen

    إنضم إلينا في:
    ‏1 سبتمبر 2003
    المشاركات:
    543
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Lähetin viestin ja vastauksena tuli, että siellä ei ole muuta versiota tarjolla, tiedoksi ostoa harkitseville.
    Otan julkasijaan yhteyttä ja katson mitä sieltä vastataan.
     
  10. cityjeesus

    cityjeesus Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏17 فبراير 2004
    المشاركات:
    2,314
    الإعجابات المتلقاة:
    4
    Ensimmäisen kerran tuli valitettavaa tästäkin putiikista. Edellinen tilaus saapui tänään, mutta vajaana tietenkin. Tilaukseen sisältynyt Marilyn Monroe Collection Vol. 1 ei ollut pakettiin eksynyt, vaikka sekä tilausstatuksen että laskun mukaan se on kyllä toimitettu. Noh, ei siinä mitään, reklamaatiota vaan tekemään ja puuttuvaa tuotetta vaatimaan. Ainoa huono puoli tässä on se, että ko. tuotetta ei ainakaan CDON:n sivujen mukaan näytä enää valikoimista löytyvän - se ei siis ole vain "väliaikaisesti loppu" -tilassa, vaan hävinnyt kokonaan listoilta. Kiva, kiva. :grr:
     
  11. h3mb3

    h3mb3 Digital and smoke-free. Tukijoukot

    إنضم إلينا في:
    ‏15 ابريل 2006
    المشاركات:
    1,890
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Ei mielestäni cdon ole mikään tajuttoman hidas, aina on tullut esim. lauantaina tilattua ja keskiviikkona on paketti luukusta pudonnut.
     
  12. petepas

    petepas Elämme fataaleja aikoja Tukijoukot

    إنضم إلينا في:
    ‏30 يناير 2005
    المشاركات:
    2,441
    الإعجابات المتلقاة:
    4
    Mua on ruvennyt viime aikoina ärsyttämään noi ruotsinkieliset kannet. Olenkin tilannut pääsääntöisesti CD-levyjä tuolta ja DVD:t muualta...

    Toimitukset ovat kyllä olleet suht nopeita eikä yhtään artikkelia ole jäänyt paketeista pois
     
  13. Rooky

    Rooky Lähes henkilökuntaa Tukijoukot

    إنضم إلينا في:
    ‏15 يونيو 2004
    المشاركات:
    3,723
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    niinpä, on se kumma miksi Ruotsalaisen firman myymissä levyissa on ruotsinkieliset kannet :).
     
  14. Terris

    Terris Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏2 مارس 2004
    المشاركات:
    1,986
    الإعجابات المتلقاة:
    4
    En väittänytkään, että se on väärin, mutta sanoin vain sen miinukseksi. Esim. jollekkin Playn miinus voisi olla, että kannet ovat englanninkieliset.
     
  15. Benedictus

    Benedictus Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏24 ديسمبر 2004
    المشاركات:
    472
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Tai että niissä on ikärajapallot pilaamassa muuten tyylikkäät kannet.

    Itse olen tottunut ruotsikansiin + muihin erikielisiin / tuplakielisiin, ikärajapalloihin en. :hitme:
     
  16. Terris

    Terris Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏2 مارس 2004
    المشاركات:
    1,986
    الإعجابات المتلقاة:
    4
    Siis ei muakaan periaattees haittaa noi erikielisyydet. Vain jos kyljessä lukee, että Sagan om Ringen tms. niin alkaa miettimään, että pitäiskö maksaa se 2 euroa enemmän ja tilata muualta.
     
  17. Professional

    Professional Stirlingite Tukijoukot

    إنضم إلينا في:
    ‏9 أغسطس 2004
    المشاركات:
    11,552
    الإعجابات المتلقاة:
    769
    Multa on näyttävästi lähtenyt mahdollisuus maksaa tilaukseni laskulla. Maksu vaihtoehdoissa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin visa... :confused:

    Onko muilla samanlaisia tuntemuksia?

    Eihän tämä mikään ongelma minulle ole, mutta hieman ihmetyttää, kun viimeiset sata tilausta on tullut maksettua laskulla.
     
  18. Baron

    Baron Guest Tukijoukot Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏7 أغسطس 2003
    المشاركات:
    1,911
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Löytyyhän asiakastiedoistasi sotu:n loppuosa? Muistaakseni itsellä oli sama "ongelma" joskus, mutta tuosta se vain oli kiinni.
     
  19. Professional

    Professional Stirlingite Tukijoukot

    إنضم إلينا في:
    ‏9 أغسطس 2004
    المشاركات:
    11,552
    الإعجابات المتلقاة:
    769
    No kappas vaan...

    Siitähän se kenkä puristi.

    Kiitos
     
  20. Jazska

    Jazska Guest Guest

    إنضم إلينا في:
    ‏15 فبراير 2005
    المشاركات:
    404
    الإعجابات المتلقاة:
    0
    Jaahas tänään(ti) oli kolahtanut postiluukkuun tiistai-iltana tilatut ja torstaina postitetut leffat. Ihan kohtalaisen nopeeta toimintaa länsinaapurista. :thumbsup: