Kerta täällä viilutuksesta jutustellaan niin osaisiko joku kertoa, mitä viilua minun pitäisi ostaa jotta saisin tällaista pintaa? Tietenkin kun lähden viilua metsästämään, otan näytekappaleen mukaan, mutta jos joku osaisi kertoa mitä puuta tuo on, olisin erittäin kiitollinen. Ne kiiltävät kohdat on petsattu pariin kertaan, mutta haaleammat ovat alkuperäisellä tehdaspinnalla.
Mites kun mä viilutin subbarini koivuviilulla ja liimana oli Bilteman kontaktiliima 0,5 l purkista. Liima tuntui ikäänkuin liian tahmealta. Se kuin kuivui heti mdf:n pintaan ja levitin sitä sitten loppujen lopuksi aika paljon jotta se ei olisi tuntunut liian kuivalta. Kovin tasaisesti liimaa en saanut juuri siitä liiman "kankeudesta" johtuen. Viilupintaan jäi pientä heittoa mikä voi johtua liiallisesta liimasta, toki viilukin oli aika kupruista. Kysymys kuuluukin, onko joku kontaktiliima toista parempi ja voisiko liimaa ohentaa hieman jollakin liuottimella jotta sitä pystyisi tasaisemmin levittämään?
Minä käytän Bostik A3 -tyyppistä kontaktiliimaa litran purkeissa ostaen. Näihin saa ostettua virallista ohennetta. Ohenne on käytännössä pakollinen, koska noista päniköistä haihtuu liuotin pois, ja sitä on aina lisättävä. Nyt on käytössä Casco kontaktiliima (tiksotrooppinen), jolle kelpaa ohenteeksi asetoni tai Casco kontaktiohenne. Ensimmäinen sively puuaineksen päälle tehdään miltei pelkällä ohentimella, siis todella laihalla liimalla. Jotta aine varmasti imeytyisi ja tarttuisi kunnolla kiinni. Toisen sivelyn, jos on tarve, voi tehdä puhtaalla liimalla (mukavaksi ohennetulla, ei siis vakiotönköllä venyvällä liisterillä). Mitä ohuemmaksi on ohentanut, sitä sileämpi liimakalvosta tulee, kuin olisi "maalannut" pintaan liimakerroksen. Se toinen sively paksummalla aineella ei tartu puuhun kiinni, kuten ei koskaan tartu paksu kontaktiliima puuhun, mutta se tarttuu kiinni siihen litkusiveltyyn liimaan, hitsautuu kiinni siihen, ja se litkukalvo siis oli hyvin kiinni ja imeytyneenä puussa. Ammattimaisempaan käyttöön suosittelen ruiskua, eli kompuran paineilmalla toimivaa sumutinta, joka imee liima+ohenne -seoksen alipaineella astiasta. Heti kun on lopettanut liiman suihkimisen, pitää imeä puhdasta ohennetta, muuten liima tukkii sumuttimen ja se pitää hävittää. Sumutin kannattaa jopa säilyttää ohenteella täytetyssä kanisterissa. Sumuttimen tiivisteiden tulee olla ohentimen kestäviä (asetonia todennäköisesti ohenteena käytetään, jopa tinneriä). Luonnollisesti aktiivihiili- tai tuoreilmamaski päässä työskennellään, ja ulkotiloissa tai hyvässä ilmanvaihdossa. Poistoilma pitää aktiivihiilipestä tai puhaltaa korkealle taivaalle, koska se on räjähdysherkkää. Ei siis missään tapauksessa ruiskita asuintalossa sisällä, se on kiellettyä, koko talo voi räjähtää. Ruiskuhommissa kun käytetään aina melkoisen paljon ohennetta, joten se muodostaa haihtuessaan paljon palavaa kaasua. _________________________ Korostan vielä, että Minä en kontaktiliimalla liimaa viilua tai puuta, olen epoksifani, mutta kun kontaktiliimaa käytän, ohennan sitä ja sivelen siveltimellä. Siveltimet ovat kertakäyttöisiä halpiksia, vartin elinikä, sitten roskiin. Niissäkin on eroja; ihan halvoista lähtee karvoja irti, siksi kannattaa aluksi esisivellä puhtaalla ohenteella, maalata vaikka neliömetri lakanaa märäksi, silloin irtokarvat enimmäkseen irtoilevat pois, ettei varsinaisessa liimasivelyssä niitä enää irtoilisi paljon. Irtokarvat pitää noukkia pois liimakalvosta välittömästi kun ne pintaan tupsahtavat. Teräväkärkisillä pinseteillä tai nuppineuloilla.
Joskus muutama vuosi sitten, kun kyselin kontaktiliimaan ohennetta rautakaupasta, taisi olla K-rauta, sanoi myyjä, että eivät pidä sitä hyllyssä, kun ei sitä kukaan osta ja on niin ohutta, että ei kauan pullossa pysy. Tilaamalla olisi toki saanut. Lienee siis aika arvokasta tavaraa?
Kiillon Tixo on ihan ykkönen. Se muistuttaa margariineja koostumukseltaan. Levitän sitä noin 4 senttiä leveällä lastalla, ja kun saan aina yhden sivun levitettyä ja viilutettua, leikkaan tuosta pahvilastasta sen liimaisen osan mattoveitsellä pois. Näin on aina käytössä uusi lasta. Tuo "lasta" on noin millin paksua erittäin tiivistä pahvia, äärimmäisen kätevää tuohon hommaan. Ja miksi Tixo on parasta, se ei paakkuunnu eikä lankaannu, samanlaista tosiaan kuin kevytlevitettä levittäisi...
Onko kenellään ideoita millä saisi vanerilookkia aikaiseksi? Tuollaista viilua ei varmaan ole valmiina, mutta tuli mieleen että jos paksusta vanerista sirkkelöisi 2 mm "lastua" liimaisi niitä rinnakkain Voisi tulla äitiä ikävä jossain välissä. Tuo vanerikuvio vaan peittää hienosti virheet ja on hienokin, IMO.
1) Liimaamalla useita vanerilevyjä päällekäin. Muihin levyihin kuin kattoon ja pohjaan pitää toki tehdä aukko, jotta sisälle muodostuu kotelo. 2) Teet kotelon vanerista sahatuista rimoista. Siis tähän tyyliin. Täällä myös tarkempi kuvaus Charisma-lookin aikaansaamisesta.
Joo toi onkin tuttu juttu tuo neliörinkuloiden niputus. Menee vaan niin paljon hukkaan materiaalia. Voisihan tuo onnistua siten, että sahaa vanerista se levyisiä soiroja kun haluaa kotelovahvuuden olevan. Sitten vaan rimoja liimaa päällekkäin. Silloin pitää nurkat sahata jiiriin ettei näy liitokset ja silloinkin voi vanerin "säikeet" mennä eri kohdille.
Niin on juu tehty, ajattelin vaan että Penaudio on tilannut sitä "mittatilauksena" jostain. Missä sitä olis myynnissä, ei ainakaan viilukeskuksessa ole.
Kai sitä kysyä saa jos joku vaikka tietäisi mistä saa? Vai syökö kaistaa liikaa? Kävin Tampereellla puukeskuksessa eikä siellä ollut kuin hikiset koivu ja tammi muistaakseni.
Saa toki kysyä, mutta usein nopeammin saa vastauksen kun soittaa asiantuntijalla suoraan. Nytkin lähdettiin miettimään miten tuota saa tehtyä, kun selvää on, että tuollaista viilua on jostakin saatavilla Puukeskuksessa kannattaa soitella suoraan helsingin päämyymälöihin, esim tikkurilaan. Palvelevat hyvin ja näkevät koneelta kaikkien tuotteiden saldot.
Jos joku sattuu Seinäjoella käymään, niin siellä on Puukeskuksessa todella hyvät valikoimat viiluja! Ymmärtääkseni Sjoella on yksi päävarastoista.... Kannattaisi ehkä kysäistä Treen Puukeskuksesta, josko voisivat pyytää Sjoelta (tahi jostain muusta varastosta). Siellä ainakin luki, että lähettävät niitä ympäri maan.
Olen kyllä ollut siinä käsityksessä, että niin Pen audio kuin vastaavat diy look-a-like kloonitkin on tehty liimaamalla vanereita päällekkäin. Tuollainen viilu, joka olisi rakennettu laittamalla viiluja ristiin päällekkäin, ja siitä leikattu viipale ei kyllä taida olla käytännöllistä valmistaa ja käyttää. Vaikka tuollainen "poikittainen" viilu olisi kolme milliä paksua, niin silti se olisi niin ohutta että se murenisi melkein käsiin suuremmissa kuin A4 kokoisissa viilupalasissa. Jos kuitenkin päädyt oikeaan ratkaisuun, eli rakentamaan kotelot liimaamalla vanereita päällekkäin, niin vähintään pitää laittaa joka toinen kerros etelä-pohjois suuntaan, ja toinen itä-länsi suuntaan. Siltikin nuo vanerien rajapinnat näkyy, kun päällimmäiset viilukerrokset vanerissa ovat paksumpia kuin sisäkerrokset. Pitäisi olla sellaista erikoisvaneria, jossa jokaisen kerroksen paksuus olisi sama, niin saisi enemän esikuvan, ja vähemmän "no ite tein" näköisen lopputuloksen. Riman voi asettaa noihin AW-6 vaneri koteloihin http://koti.aina.fi/helmi/aw-6i.html Jos kustannukset hukkavanerin takia hirvittää, niin tuota vaneria saa myös jäännöserinä huomattavasti puukeskuksen tms. liikkeen hintoja edullisemmin. Itse olen hankkinut levytavaraa jos jonkinlaista Köyhien Stokkalta, eli Helsingin Metallista ja Raudasta (Tattarisuolla oleva kaarihalli liike romisten ja autopurkaamojen keskellä)
Jos Alspe tampesterista etsiskelee, niin Kalevan Vanerissa näytti olevan paljon pieniä palasia, kun tässä taannoin kävin...
Hihasta ravistettua: olisikohan tuo "vaneriviilu" kaksikerroksinen laminaatti, jossa alle jäävä osa on normaali ohut viilu? Kulmasaumat siinä tapauksessa täytynee miettiä melko tarkoin, jotta illuusio ei rikkoudu.
Yksi vaihtoehto voisi olla ns. tekninen viilu. Puuproffa: "Tekninen viilu valmistetaan sorvatuista ohuista puuviiluista, jotka valkaistaan tai läpivärjätään. Käsitellyt viilut liimataan yhteen mahdollisimman suureksi aihioksi, jotta tuotanto olisi tehokasta. Aihio leikataan liimauksen jälkeen viiluiksi. Viiluista saadaan tasalaatuisia, niiden kuviot ja värivaihtelut ovat hallittuja. Teknisen viilun valmistuksessa on lähes rajattomat mahdollisuudet luoda erityyppisiä ja -näköisiä viiluja." Googlesta löytyi laihasti kuvia, mutta jokunen sentään. Tuolla tekniikalla kyseisen pinnan valmistus saattaisi olla mahdollista. Siltikin veikkaisin kyllä tuota vanereiden päällekäin liimausta. Penaudion omalla sivullakin näyttäisi kotelossa olevan sen verran "vikoja" joita tuossa vanereiden päällekäin liimatessa pintaan väkisin tulee. Mutta vaihtoehto tuo tekninen viilukin.