Tärkeä tiedote foorumin käyttäjille

Eduskuntavaalit 2011

En tråd i 'Päivän peili' startet av Willy, 22 Jul 2010.

  1. McFly

    McFly Guest Guest

    Reg.:
    25 Des 2006
    Innlegg:
    199
    Liker mottatt:
    0
    On kyllä ihmisten näkemykset yhteiskunnan toiminnasta vajavaisia. Täällä luetellaan absoluuttisia totuuksia jokaiselle riittävästä rahamäärästä tai hyvinvoinnin tasosta. "Kunhan sinulla asunto, vaatteet ja ruokaa, niin se riittää. Muut on kerskailua ja ylijäämä pitäisi antaa heti muille." Tällaiset ihmiset on aina valmiita keksimään omista lähtökohdistaan ns. objektiivisia kriteerejä asioista kuten köyhyys, riittävä hyvinvoinnin taso jne. Nämä ovat valitettavasti subjektiivisia asioita. Jokainen määrittelee ne aina omalla kohdalla. Ei ole olemassa ylintä auktoriteettia, joka kertoo totuuden näistä asioista. Vasurit aina määrittelee köyhyyden tulotasona, vaikka samaan aikaan jaksavat muistuttaa, että kaikkea ei voi mitata rahassa ja että onnellisuus on tärkeintä elämässä. Joku vasurien älyttömillä materialistisilla mittareilla köyhäksi katsottava voi olla täysin tyytyväinen elämäänsä ja tuntea elämänsä rikkaaksi. Sitä ei muuta se, että joku Arhinmäki tai Urpilainen tulee väittämään häntä köyhäksi ja käskemään äänestämään "riistäjäkapitalistit" pois vallasta.

    Markkinatalouteen sisältyy jo itsessään sellaisia rakenteita, jotka ohjaavat varallisuutta ylijäämätalouksista alijäämäisille talouksille. Pahimmatkin änkyrävasemmistolaiset nauttivat niistä työpaikoista, jotka on luotu ylijäämäisten talouksien sijoituksilla. Näihin sisältyy aina riski rahojen menettämisestä. Vasurit tuntuvat tämänkin unohtavan.
     
  2. tpi

    tpi Lähes henkilökuntaa Tukijoukot

    Reg.:
    12 Jun 2001
    Innlegg:
    4.399
    Liker mottatt:
    34
    En ole lukenut koko threadia, mutta ongelma on minulla se, että maassa ei ole ainoatakaan kunnolla asenneliberaalia oikeistopuoluetta.

    Nykyään kun liberaalista puoluetta ei enää ole ollut, olen usein äänestänyt tyhjää. Tänä vuonna olisin todennäköisesti äänestänyt piraattipuoluetta, mutta nyt ei ole varaa heittää ääntä hukkaan, kun pitää mahdollisimman paljon saada vastustusta rasistifasistijunteille, joten täytynee äänestää jotain puoluetta, jolla on mahdollisuus saada ehdokkaita läpi.
     
  3. JPH

    JPH Guest Guest

    Reg.:
    2 Feb 2003
    Innlegg:
    2.907
    Liker mottatt:
    4
    Veikkaanpa, että esim. suurin osa sairaanhoitajista, vaikka tekevätkin vuorotyötä ja vastuu sekä kiire lisääntyvät jatkuvasti.
     
  4. Fakiiri

    Fakiiri Vakiokasvo

    Reg.:
    25 Aug 2006
    Innlegg:
    1.464
    Liker mottatt:
    9
    RKP, mutta niitä ei voi äänestää eduskuntavaaleissa.
     
  5. tpi

    tpi Lähes henkilökuntaa Tukijoukot

    Reg.:
    12 Jun 2001
    Innlegg:
    4.399
    Liker mottatt:
    34
    Olen niitä joskus äänestänytkin, mutta eipä taida Pirkanmaalla olla edes ehdokkaita, tai ainakaan sellaista jolla olisi läpimenon mahdollisuuksia.
    Toinen syy äänestää RKP:tä olisi pakkoruotsin vastustajien pääosin idioottimainen käytös. (itsekkään en hirveän innostunut teoriassa asiasta ole, mutta kiihkomieliset asian vastustajat ovat NIIN idioottimaisia ja kiihkomielisiä, että en halua samaistua ryhmään millään tasolla).
     
  6. CleverIndeed

    CleverIndeed Guest Guest

    Reg.:
    11 Nov 2007
    Innlegg:
    5.595
    Liker mottatt:
    1
    Kyllähän tuo vaaliennuste vähän turha on. Tekniikka tappaa jännityksen. Mutta kerran sille tielle on lähdetty, niin ennustetaan nyt oikein kunnolla.*

    Julkaisen tässä nyt oman virallisen vaalitulosennusteeni, neljän suurimman osalta - muiden kohdalta ihan sama.


    Ennuste, klo 19:30:

    Ennakkoäänet:

    KOK 20,7
    KES 18,7
    SDP 18,2
    PER 15,7

    Vaalipäivän äänten jälkeen eli lopputulos:

    KOK 21,1
    KES 18,4
    SDP 18,4
    PER 15,1

    Kokoomus on ilmeisesti selkeä voittaja. Kakkospaikasta suurin kisa. PS toki melko suuri kysymysmerkki, mutta luulisin että ei tule ihan niin kovaa paukkua kuin luullaan. Ja vaalipäivänä laskee muiden enemmän osallistumisen takia, etenkin tuo KES vs SDP lisännee heidän ääniään.


    * Nyt voi sitten sanoa miten oikeassa taas oli tai vaihtoehtoisesti yllättyä. Win-win.
     
  7. CleverIndeed

    CleverIndeed Guest Guest

    Reg.:
    11 Nov 2007
    Innlegg:
    5.595
    Liker mottatt:
    1
    Pieleen meni! :D :naminami:
     
  8. Dr. Eever

    Dr. Eever Guest Guest

    Reg.:
    23 Des 2008
    Innlegg:
    1.737
    Liker mottatt:
    0
    No vähän joo... :D

    Mutta hyviä tuloksia, Käteinen -2% ja Persukset 18.6 osuus.

    Onko monella laukut jo pakattuna?
     
  9. Sherukka

    Sherukka Vakiokasvo

    Reg.:
    17 Mai 2005
    Innlegg:
    1.063
    Liker mottatt:
    0
    Ei kannata irvailla, Persut vie meidän maamme huonompaan suuntaan mutta jos haluaa ikävyyksiä niin ok...
     
  10. brr

    brr Tuttu kasvo

    Reg.:
    15 Aug 2005
    Innlegg:
    430
    Liker mottatt:
    0
    Laittakaa lisää katkeraa tilitystä, nämä on viihdyttäviä :naminami:
     
  11. Sherukka

    Sherukka Vakiokasvo

    Reg.:
    17 Mai 2005
    Innlegg:
    1.063
    Liker mottatt:
    0
    Oletko sadisti? :D
    Oikeasti säälin Persuja äänestäviä mutta oppivathan tämän eduskuntakauden jälkeen.
     
  12. CleverIndeed

    CleverIndeed Guest Guest

    Reg.:
    11 Nov 2007
    Innlegg:
    5.595
    Liker mottatt:
    1
    Häkkinen lienee jo kaukana...

    Näillä tuloksilla lienee hieman hankalat hallitusneuvottelut tulossa.
     
  13. CleverIndeed

    CleverIndeed Guest Guest

    Reg.:
    11 Nov 2007
    Innlegg:
    5.595
    Liker mottatt:
    1
    Halla-aho ja Toivola vierekkäisille istumapaikoille? :D

    Elämme mielenkiintoisia aikoja...Tässä on vielä jopa pieni kauhuskenaario Urpilaisesta pääministerinä...no ei kai sentään.
     
  14. Dr. Eever

    Dr. Eever Guest Guest

    Reg.:
    23 Des 2008
    Innlegg:
    1.737
    Liker mottatt:
    0
    Muistaakseni nimim "Sherukka" sanoi taannoin voivansa harkita muuttoa Suomesta jos Persukset voittaa... ja nyt jo on selvää että ne voittaa ihan v*tusti!

    Tulikin ostettua tänään Neekerin pusuja pitkästä aikaa, niitä onkin kiva mutustaa nyt kun katselee tuloksen kehittymistä :p
     
  15. JTX

    JTX Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    28 Sep 2001
    Innlegg:
    5.794
    Liker mottatt:
    14
  16. marcoolio

    marcoolio "JTX: en wareta" Tukijoukot Guest

    Reg.:
    23 Sep 2002
    Innlegg:
    4.511
    Liker mottatt:
    8
    AAAAAHAHAHHAAAAA!:thumbsup:
     
  17. Tilt-type

    Tilt-type Lähes henkilökuntaa

    Reg.:
    3 Jul 2003
    Innlegg:
    3.131
    Liker mottatt:
    192
    Positiiviset fiilikset! Kun katseli vaaliohjelmia viikolla, niin keskustan ja kokoomuksen veljeily alkoi vituttaa. Hienoa ettei tuo porvariparivaljakko jatka hallituksessa. SDP:hen luotetaan
     
  18. Dr. Eever

    Dr. Eever Guest Guest

    Reg.:
    23 Des 2008
    Innlegg:
    1.737
    Liker mottatt:
    0
    :)

    Sekoo... öö siis Kokoomus on pudonnut jo alle 20%:n.

    :)

    Oma ehdokas näköjään meneekin ihan kirkkaasti läpi :eek:
     
  19. Fakiiri

    Fakiiri Vakiokasvo

    Reg.:
    25 Aug 2006
    Innlegg:
    1.464
    Liker mottatt:
    9
    Näyttäis Vasemmistoliitto hipsivän hallitukseen persujen äänipotin takia. Sen lisäksi kepu vaihtuu demareiksi.
     
  20. CleverIndeed

    CleverIndeed Guest Guest

    Reg.:
    11 Nov 2007
    Innlegg:
    5.595
    Liker mottatt:
    1
    Tämä skenaario on ikävä kyllä hyvin mahdollinen...Toisaalta persujen vaalivoitto on mittava, mutta ei kai kolmea suurinta voi hallitukseen ottaa..