Ja pointti on mikä? Faktahan on se, että vaikka leffassa olisi kuinka kova näyttelijäkaarti tahansa, niin se ei toimi ilman kunnon ohjausta. edit: Joo-o... Näköjään Scottin leffoistakaan Blade Runner ei iske, joten voimme tehdä oletuksen, että et pidä leffoista, joissa pitää itse vaivata päätään...
Onhan se toisaalta totta, että Lynchin elokuvien näyttelijät ovat jääneet sinänsä hieman huomiotta vaikka tekevätkin loistavaa työtä. Mutta sitä se onkin, työtä. Niinkuin nothing sanoi, ohjaaja on se joka pitää lukuisia naruja käsissään ja loihtii lopputuloksen. Huono ohjaaja saa Al Pacinonkin näyttämään lavasteissa eksyneeltä puolikuolleelta vanhukselta Ottaen huomioon Lynchin elokuvien luonteen, en ihmettele yhtään, että suurin osa huomiosta keskittyy itse ohjaajaan.
Pidän tiedysti näistä elokusta jossa löytyy ajateltavaa kuten: T2:ssa Cameron laittaa katsojan ajattelemaan koneiden sekä ihmisten suhteita. Jotenkin David Lynchin elokuvat ei ole tehneet vaikutusta minuun. PISTE. Ja älä tee olemuksia turhaan.
Olen varmaan onnistunut missaaman tuon. Missä näin tehtiin? (tätä samaahan ei mitenkään mietitty mm. Terminatorissa). Lynchin surrealismielokuvien vertaaminen Cameronin action-pläjäyksiin (toki molemmat ovat hyviä omalla tavallaan. ja kummallekin on sattunut 'huteja') on kuin koittaisi laittaa palikkatestissä kolmion muotoista palikkaa neliön muotoiseen reikään.
Eraserhead on tullut vasta Lynhiltä nähtyä, melko omaperäistä kamaa kyllä oli -> sitenniin hyvällä tavalla . Hienoja visioita ja tarpeeksi surrealistista mun mieleeni, toki eihän tuollasta nyt ihan joka päivä katsois.
ROTFLMAO Buhahahahaa Sellainenkin veikko kuin Charles Chaplin käsitteli ihmisten ja koneiden suhdetta elokuvassaan "Nykyaika" monin verroin James Cameronia paremmin jo vuonna 1936. Puhumattakaan eräästä Fritz Langista vuonna 1927... Ihan oikesti, T2:a katsoessani ainoa syvällisempi ajatus joka minulle tulee mieleen on se kuinka räkäisesti James Cameron ja Arnold Schwarzenegger ovat nauraneet lunastaessaan palkkionsa tuosta elokuvasta. Steffe79 tuossa kiteyttikin hyvin mitä Cameronin ja Lynchin toisiinsa vertaamisesta tulee mieleen.
Täytyy sanoa, että vaatii pokkaa yhdistää samassa lauseessa T2 ja Lynchin leffat, ja vielä alleviivata, että T2:sta löytyy ENEMMÄN ajateltavaa kuin LYNCHin leffoissa. Nostan hattua.
Täytyy asettua kritisoidun puolelle, nimittäin: Olkoonkin, että Terminator 2:n herättämät kysymykset on jo käsitelty aiemmin (ja varmasti myös perusteellisemmin ja syvällisemmin), mutta T2:ssa tämä on puettu varsin viihdyttävään kuosiin, ja uskonpa että Terminator 2 antaa tuoreita näkemyksiä niille, jotka eivät ole Metropolisin tai Nykyajan kaltaisista elokuvista kiinnostuneita. Terminator 2:n kiinnostavin elementti on mielestäni se, että siinä on onnistuttu manipuloimaan katsoja niin perusteellisesti, kuten tuolta 'tosimies ei itke'-säikeestä olemme voineet lukea, että raavas mieskin itkee kun tappajarobotti terminoituu. Lynchin elokuvissa taasen suuret kysymykset ja muu vastaava yhteiskunnallinen pohdiskelu loistaa poissaolollaan. Poikkeuksena tähän tietysti The Elephant Man (ihmisyys ja eriarvoisuus) ja ehkäpä Mulholland Dr. (tähtien palvonta), mutta valtaosa miehen tuotannosta: Eraserhead, Blue Velvet, Twin Peaksit ja Lost Highway perustuvat mysteereihin ja Lynchin painajaismaisiin visioihin, ja näiden elokuvien tarjoama ajatustoiminta on ainakin omalla kohdallani elokuvien mysteerien selvittämistä pään sisällä. Luulen, että The_Daywalker tarkotti tässä juurikin tätä arvojen ja filosofisten kysmysten pohtimista, eikä Lynchin tarjoamaa elokuvan sisällön ja sen aikaansaamien tunteiden tulkitsemista.
Tässä on nyt luettu tuo mainio Lynch on Lynch-kirja ja se kyllä valottaa hieman miehen motiiveja ja elokuvantekotapaa...
Juu, samaa mieltä, Eraserhead on Elefanttimiehen ohella Lynchin parhaimpia. Sääli vaan että viimesimmät leffat (Mulholland Drive, Straight Story ja Lost Highway) on ollu vähän turhan "mainstream tavaraa" Lynchin tekeleiksi.
Ehkä Straight Story (jota en ole vielä nähnyt ) on, mutta en nyt menisi Mulhollandia ja/tai varsinkaan Lost Highwayta mainstreamiksi sanomaan... ehkä sen perusteella, että ihmiset ovat pitäneet niistä hyvin paljon
Samaten Fire Walk With Me:n R3-dvd:n mukana tullut Lynch dokumentti on mielenkiintoista katsottavaa...aika boheemi kaveri oli jo nuorena. Kummasti Lynch kyllä kiehtoo. Kun menee katsomaan hänen elokuvansa toisaalta tietää mitä odottaa ja toisaalta taas voi varautua mihin tahansa...
Herneellä oli muutamia erittäin hyviä pointteja. Esimerkiksi se miten Lynchillä on taipumus ja halu tehdä monimutkaisia mysteerejä, jotka vie tilaa muulta, esim. yhteiskunnalliselta, sanomalta. Tämä näkyy parhaiten LH:ssä ja MD:ssa. Mutta täytyykö joka elokuvalla olla joku "suuri merkitys" tai täytyykö elokuvan ottaa purevasti kantaa ajan tapahtumiin tai saavuttaa jotain "ratkaisevaa"? Ei, eikä Herne varmaan tätä tarkoittanutkaan. Mulholland Drive ja Villi Sydän käsittelevät mielestäni erittäin hienosti rakkautta (mm.). Straight story taas on koskettava ja hyvin epälynchmäinen kertomus vanhemisesta ja kuoleman odottamisesta. Blue Velvetistä löytyy kyllä mielestäni sitä herneen kaipaamaa yhteiskuntakritiikkiä. En nyt tiedä oliko tässä kirjoituksessa tolkkua, mutta jotainhan minun oli tehtävä kun Lynchiä ruettiin arvostelemaan.
Tuli vaan tässä mieleen siitä MD:n mystisestä laatikosta, että Bunuelin Päiväperhossakin on samanlainen laatikkojuttu. Nämä ovat varmaan ainoat leffat, joissa on mystinen laatikko. Joo olipa turha viesti.
Kyllä Lost Highway ei ole Mainstream tavaraa. Itse en kyllä tuosta elokuvasta niin pitänyt, mutta Mulholland Drive oli taas paljon enemmän minun mieleen.
Ja Hellraiserissa ja Cubessa. Joku joskus vertasi MD:n laatikkoa Pinheadin mystiseen laatikkoon, ikäänkuin Lynch olisi ottanut siitä mallia, mutta tokkopa.. Päiväperho on tullut katsottua, mutta ei tule nyt edes mieleen, missä oli tuo mystinen laatikko. No, oli kai se jossain.. Vai tarkoittatko laatikolla päiväunia jne. Joo, case closed.