American Sniper (2014) (Clint Eastwood / Bradley Cooper, Sienna Mille, Kyle Gallner)

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana tuna, 26.08.2014.

  1. LOP

    LOP Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    12.02.2001
    Viestejä:
    4 057
    Saadut tykkäykset:
    49
    Itsekin tarkastelin tämän muutama päivä sitten. Aivan kuten yllä ColdAsIce kuvaa, jäi American Sniperistä vähän valju kuva - etenkin kun peilaa odotuksiin. Trailerin perusteella itsekin odotin enemmän sankarin pään sisään pureutumista ja perhe-elämän arjen haasteisiin syventymistä, mutta sen sijaan elokuvahan oli suorastaan puhdasta sotimista alusta maaliin. Aivan elokuvan loppu kuitenkin pelastaa kepeydellään aika paljon.

    Ehkä arvosanaan nyt vaikuttaa omat odotukset liikaa, mutta odotin todellakin elokuvalta ihan jotain muuta. Onneksi sotakohtaukset oli toteutettu laadukkaasti, ja ei elokuva muutenkaan sinänsä huono ollut. Se, että elokuva olisi sodanvastainen, on vähän mustavalkoinen tulkinta. Kyllähän elokuva antaa aika paljon oikeutustakin sotimiselle, joten parempi olisi ollut vain pitää suu supussa, että ottaako elokuva sellaiseen käsitteeseen kantaa vai ei.

    ***
     
  2. Kutis

    Kutis Guest Guest

    Liittynyt:
    27.09.2006
    Viestejä:
    376
    Saadut tykkäykset:
    1
    Hyvä leffa tämäkin oli, eipä Clintin leffoihin koskaan ainakaan totaalisesti pety. Tarinan loppu on kaikilla varmasti tiedossa, ja se oli mielestäni hoidettu leffassa tyylikkäästi ilman mässäilyä tai draamaa, koska lopun kotivideokuva sisälsi
    sitä juuri sen verran kuin tarvitsee.

    4 / 5
     
  3. krauta

    krauta Uusi jäsen

    Liittynyt:
    26.11.2002
    Viestejä:
    254
    Saadut tykkäykset:
    6
    Ihan ok. 3/5

    Clint saa näyttelijät toimimaan hienosti. Tosiaan, lopetus oli hieno, juonihan oli aika selvä alusta saakka. Ihmetyttää miksi aika tökerösti käytettiin nukkea lapsen korvikkeena, olisi sen voinut paremminkin tehdä.

    Clint on varmaan lukenut Simo Häyhästä tarinoita ja napannut elokuvaan, koska vastapuolen tarkka-ampuja Mustafan jahtaus oli melko suoraa Häyhän tarinaa.....mikäli muistan oikein Häyhän juttuja.
     
  4. Kari Häkkinen

    Kari Häkkinen Käyttäjä

    Liittynyt:
    23.08.2008
    Viestejä:
    1 950
    Saadut tykkäykset:
    9
    American sniperin ikäraja on Suomessa 16.

    Jostain syystä DVD:n ja blu-rayn kannessa lukee 12.
     
  5. Kari Häkkinen

    Kari Häkkinen Käyttäjä

    Liittynyt:
    23.08.2008
    Viestejä:
    1 950
    Saadut tykkäykset:
    9
    Aivan tasan American sniperin tekijöiden, katsojien tai kenen hyvänsä poliittisista tai ideologisista mielipiteistä riippumatta, tarkka-ampuja Chris Kyle (1974-2013) tekee elokuvan alussa kohtalokkaan virhearvion.

    Kun pikkupoika ja ilmeisesti tämän äiti tulevat ulos talosta ja nainen antaa pojalle(en) räjähteen, niin Kyle ampuu lähestyvää yhdysvaltalaispartiota suojellakseen pojan. Tämän jälkeen nainen ottaa räjähteen ja lähtee kohti partiota, jolloin Kyle ampuu tämänkin.

    Kylen olisi kaiken moraalin ja järjen nimissä pitänyt ampua ensin aikuinen nainen. On epätodennäköistä, että aloite terroritekoon olisi tullut pojalta, joten naisen dramaattinen kuolema olisi lamaannuttanut pojan ja hanke olisi lopahtanut siihen. Jos poika olisi kylmäverisesti jatkanut operaatiota äidin kuolemasta huolimatta, niin vasta sitten pojan ampuminen olisi ollut perusteltua. Silloinkin olisi voinut yrittää pysäyttää tämä haavoittamalla. Aikaa oli riittävästi.

    Nyt pikkupoika kuolee aivan turhaan, mikä himmentää pahasti sotasankarin sädekehää.
     
  6. krauta

    krauta Uusi jäsen

    Liittynyt:
    26.11.2002
    Viestejä:
    254
    Saadut tykkäykset:
    6
    Oikeassa elämässä se Kylen mukaan menikin noin, tai tuon tyylisesti, lasta ei tapettu, elokuvassa meni eri tavalla. Mutta silti, helppo neuvoa kotikatsomosta, paikan päällä hiukan eri asia tehdä tuollaisia päätöksiä.
     
  7. marlan

    marlan Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    10.06.2004
    Viestejä:
    2 376
    Saadut tykkäykset:
    224
    Tarkoitatko

    (A) Kyle ampuu lähestyvää yhdysvaltalaispartiota suojellakseen poikaa?
    (B) Kyle ampuu pojan suojellakseen lähestyvää yhdysvaltalaispartiota?

    Objektin sija(inni)lla on merkitystä.
     
  8. Snafu68

    Snafu68 Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    06.05.2013
    Viestejä:
    1 263
    Saadut tykkäykset:
    163
    Katselin pois kun oli tullut netflixille.
    Odottelin edes siedettävää sotadraamaa, mutta kyllähän oli heikko tekele Clintiltä. Casting
    aivan päin peetä sivuosan esittäjiä lukuunottamatta ja tätä myötä koko tarinan idea katosi.
    Pinnallinen raapaisu koulutuksesta, itse ampumisen tekniikasta, syistä lähteä, aviodraamasta
    ja paluusta. Voin kuvitella kuinka hyvin tämä on uponnut usan markkinoilla kohdeyleisöönsä
    koska palaajia (ja heidän peheitään) ongelmineen on sadointuhansin. Mutta itselle niin teennäinen
    ja tunteita herättämätön elokuva, että ihan yllätyin. Loppu oli laskelmoivan tyylikkäästi tehty ja sai
    varmasti usa-patrioottien kyynelkanavat avautumaan.

    *½ / 5
     
  9. opelman

    opelman Käyttäjä

    Liittynyt:
    20.10.2007
    Viestejä:
    1 644
    Saadut tykkäykset:
    63
    Itse ajattelin että latistiko tunnelmaa se kun tiesin miten pääosan esittäjälle on käynyt oikeasti. Todellista vaaran tunnetta ei päässyt kertaakaan syntymään. Ainut mielenkiintoinen seikka oli että nämä irakilaiset on kyllä melkoisia kusipäitä. No nyt niitä pyörii täällä nurkissa.
     
  10. John-117

    John-117 Käyttäjä

    Liittynyt:
    06.09.2015
    Viestejä:
    611
    Saadut tykkäykset:
    30
    Tämä elokuva olisi kaivannut kovasti lisädramatisointia + jonkun kunnon trilleri-ohjaajan puikkoihin. Hitaasti mutta jaarittelevasti edennyt "hän päätti vaihtaa alaa ja ryhtyä aikuiskoulutuksena NAVY-SEAL:ksi" -semi-dokumentaari Irak-toureilla ramppaavasta peri-ameriikkalaisesta action-narkkari -sotaurhosta ei ollut kovin kiinnostavasti esitetty.

    P.S. SEAL:in paperit tulla tupsahtivat kuin suomalaisen datanomin vastaavat konsanaan. Aika helppo nakki tämän elokuvan perusteella.


    3-/5
     
  11. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 181
    Saadut tykkäykset:
    1 325
    Oikeasti Kyle ei ampunut yhtään lasta. Leffaan keksitty juttu on tuo. Ja omien sanojensa mukaan ei olisi missään tilanteessa ampunutkaan lapsia.

    Minulla oli kirjan ja positiivisten arvostelujen jälkeen suuret odotukset tältä leffalta. No poskelleenhan ne osittain menivät.
    Leffan suurin ongelma on kaksintaistelu Mustafan kanssa ja se, että Mustafa tuntui melkein jokaisessa taistelussa olevan vastapuolella mukana. Oikeasti Kyle ei koskaan ollut kuin kuullut Mustafasta. Sen lisäksi ihme bullet time tjsp. -efekti Mustafan tapossa ei sopinut leffaan ollenkaan. Spielbergiä ei pitäisi päästää koskemaan elokuviin, kun tahtoo siten mennä todellisuus ja fiktio pahasti sekaisin.

    Todellisuudessa Kyle toki ampui tuo ennätyspitkän tapon, mutta ei Mustafaa, vaan rpg:llä ampuvan vihollisen.

    Leffassa hypittiin ihmeellisesti edes takas USA:n ja Irakin välillä oikein selvittämättä kuinka kauan Kyle aina kerrallaan missäkin oli. Ja tosiaan SEALin koulutus on näköjään vain vedessä istumista ja hytisemistä. Piis of keik.

    Kun Kyle opetti merijalkaväen miehiä puhdistamaan taloja, niin oikeasti se oli paljon isompi ja tärkeämpi juttu kuin leffa antoi ymmärtää. Leffassa Kyle menee kärkeen ja sanoo, että ottakaapas mallia ja sen jälkeen juoksee taloon sisälle ja alkaa huutamaan asukkaille. Sen jälkeen koko homma unohdettiin ihan täysin. Oikeasti Kyle (ja muistaakseni pari muuta SEALia) menivät hieman salassa auttamaan merijalkaväkeä vapaa-ajallaan. Pelastivat kyllä paljon henkiä yms. ja tuostakin olisi saanut paremman juonen kuin mitä leffaan oli tehty.

    Myöskin itse tarkka-ampujana oleminen jäi myös hieman vähälle. Leffa myös jättää mainitsematta sen, että Kylellä oli myös hieman tuuria tuossa tappojen lukumäärässä. Kirjassa taisi olla useassakin kohdassa maininta siitä, että toiset snaipperit saattoivat päivän olla asemissa eivätkä nähneet yhtään vihollista ja kun oli Kyle vuoro, niin hän sai heti tunnissa useamman tapon, kun vihollisia tuli esiin. Ja hän siis itse tuo tuon asian esille. Minun siis mitenkään väheksymättä hänen taitojaan.

    Myös cgi pisti ikävästi välillä silmään. Ilmakuvassa olevat autot, ihmiset yms. olivat selkeää cgitä. Kuten myös helikopterit taivaalla. Ja mikä pahinta, niin cgi:tä näyttivät olevan myös monet luotien iskut seiniin. Välillä joidenkin sotilaiden ympärillä tuntui cgi-luoteja lentelevän seiniin niin paljon osumatta itse sotilaaseen, että seinään jäi varmasti sotilaan hahmon kuva alueena, jossa luoteja ei seinään osunut.

    Cooperin roolisuoritus Kylenä oli kyllä mainio. Ja ison työn Cooper teki, jotta oli fyysisesti samanlainen. IMBD:n mukaan kohtaus, jossa Cooper teki maastavetoa oli hänen oikeilla harjoituspainoilla ja kaverilla oli joku 200kg tangossa. :)

    Paremmalla käsikirjoituksella leffa olisi kyllä ollut huomattavasti parempi. Isku Mogadishuun säilyttää reilusti ykköspaikan modernin sodan kuvauksena. Se on myös huomattavasti tarkempi kuvaus oikeista tapahtumista kuin tämä.

    Mielenkiintoista leffan teossa on se, että se aloitettiin ennen kuin Kyle kuoli. Ja Cooper pääsi ainakin kerran juttelemaan myös itse Kylen kanssa.

    Mukavan vähälle oli jätetty jeesustelu ja amerikan ihannointi. Kirjassa sitä on paljon enemmän.

    Toki, kun Kylen kollegat leffan hyväksyivät, niin varmasti se on monella tavalla onnistunut sitten. Meikäläiselle tämä oli aika pettymys.
    Kolme tähteä viidestä.

    edit: kannattaa kyllä lukea kirja. Ei sekään paras sotateos ole, mutta kuitenkin hyvä kuvaus oikeasta sotilaasta ja siitä, millaista sota voi olla. Selventää ja parantaa monia asioita leffaan nähden.

    edit2: korjattu kyykky maastavedoksi.
     
    Viimeksi muokattu: 02.05.2018
  12. nugent

    nugent Käyttäjä

    Liittynyt:
    23.10.2008
    Viestejä:
    933
    Saadut tykkäykset:
    191
    Eikös tämä nyt kumminkin Eastwoodin ohjaus ollut ? Eikä kässärikään ollut Spielbergin käsialaa.
     
  13. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 181
    Saadut tykkäykset:
    1 325
    Elokuva oli aluksi Spielbergin käsissä, mutta koska ei syystä tai toisesta sitä tehnyt (en muista oliko aikatauluongelmat syynä sitten) niin ehdotti leffaa Eastwoodille. Spielberg oli kuitenkin jo ehtinyt tehdä kässäriin muutoksia (kuten tuon Mustafan lisäämisen) ja sai Eastwoodin mukaan muutoksiin.

    edit: imdb.comista:
    During the time that he was attached to direct this film, Steven Spielberg contributed several ideas to help the story narrative, most notably the addition of a rival enemy sniper. Because of these changes, the script swelled to nearly one hundred sixty pages, at which point, Spielberg felt that he could no longer bring his vision of the film to the screen. He dropped out on August 5, 2013, and less than three weeks later on August 21, Clint Eastwood was announced as the director.
     
  14. krauta

    krauta Uusi jäsen

    Liittynyt:
    26.11.2002
    Viestejä:
    254
    Saadut tykkäykset:
    6
    Näyttelijöiden treeniohjelmat ja lihastenkasvatukset on usein ihan toiselta planeetalta....markkinahumua tai reilua doubbaamista. Cooperin teki eräänlaista maastavetoa, tyylin rack bull, 200 kiloa ihan ok tulos siinä, mutta ei mikään ihmeellinen, kyykystä ei ollut kyse.
     
  15. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 181
    Saadut tykkäykset:
    1 325
    Joo, sori meni ajatukset sekaisin. Maastavetoa tarkoitinkin.

    Imdb:stä tuli luettua, että Cooper treenasi pidemmän aikaa 4 tuntia päivässä valmentajan avulla ja kasvatti painoa (ei pelkästään lihasmassaa, vaan söi myös paljon ihan painon saannin vuoksi) jonkun 20 kiloa leffaa varten. Kyle, kun ei ollut mikään ripped kaveri, vaan myös läskiä oli lihasten ohella. Iso kaveri kuitenkin.
    Ja kuulemma maastavetoa teki noin 200 kilolla. Pitäisi lukea uudestaan imdb:stä, jotta menisi 100% oikein (mikäli nekään tiedot nyt aina täysin oikein ovat), mutta noin muistelen.

    edit: pitääpä korjata tuohon alkuperäiseen postaukseenkin. En tiedä, miten kyykystä puhuin, kun selkeästi maastavedosta on kyse.
     
  16. krauta

    krauta Uusi jäsen

    Liittynyt:
    26.11.2002
    Viestejä:
    254
    Saadut tykkäykset:
    6
    Tarkennetaan hiukan :) Ei se ole kyllä maastavetoakaan, se on rack pull :) En tiedä miten suomentuu, painot on reilusti irti maasta lähtötilanteessa, eli maastavetoon saa ottaa melkein puolet pois painoista, riippuen tietysti kuinka korkealta lähtee veto
     
    nepa tykkää tästä.
  17. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 181
    Saadut tykkäykset:
    1 325
    Minäpä laitan tuon imdb:n tekstin, niin ei mene pelkästään muisteluksi. :)

    At his peak, Bradley Cooper could deadlift four hundred twenty-five pounds, twice his bodyweight, for five sets of ten reps each. Cooper said that during a workout scene in the film, where he is seen deadlifting, he was deadlifting four hundred twenty-five pounds, and that it was not dummy weights on the set, even though the filmmakers suggested he use dummy weights for the scene.

    Eli 192 kg. Mikä on varmaan Hollywood-näyttelijälle noilla toistoilla ihan hyvä tulos. :)
     
  18. krauta

    krauta Uusi jäsen

    Liittynyt:
    26.11.2002
    Viestejä:
    254
    Saadut tykkäykset:
    6


    Tuossa se pätkä, tanko on vielä tuollainen erikoinen, en tiedä miksi sanotaan, ei ole tullut saleilla vastaan. Ihan hyvin silti vetää, ja vielä ilman hihnoja varmaan.

    Edit..Jos perinteinen maastaveto, niin olisi tosi hyvä tulos
     
    nepa tykkää tästä.