kysymys subbarikotelon tukilevyistä

Sitten kun erään henkilön epoksihuuruista on selvitty voidaan todeta ettei mihinkään puu, lastulevy, vaneri, mdf, tms. kotelon kasaamiseen tarvita muunlaista liimaa kuin "ämmien" erikeeper tms. tavallista puuliimaa. Yleensä noillakin syntyy niin luja liimaus että itse materiaali antaa periksi liimasauman vierestä.

Kyllä varmasti kelpais jos ne etenis eteenpäin suunnitteluasteelta. Itse asiassa olis tosi mielenkiintoista nähdä rakennusprojekti täydellisestä kotelosta. Taitaa vain olla niin vaikeasti ja/tai kalliisti toteutettavissa ettei niistä ikinä tuu mitään..? Vai onko jossain tämmönen panssariavaunun yliajamisen ja ydinpommin kestävä hiilikuitupainekotelosubbari jossain nähtävillä?

 

Epäilemättä kaikille varmasti kelpaisi yberjäreät kotelot, joiden päälle voisi huoletta vaikka rekkaparkin perustaa. Mutta väitämpä kyllä hyvinkin monelle, jopa hifistiksi laskettavalle henkilölle kelpaavan tässäkin ketjussa nähdyillä tukirakenteilla tehdyt kotelot, vaikkeivät olisi itse niitä tehneetkään. Nimittäin tosiasia nyt vaan on, että porukka tekee ne kuitenkin vain subikoteloiksi, ei miksikään rekkaparkeiksi tmv.

Tietenkin jokainen minun puolesta tehkööt just niin niin järeän kuin haluaa. Eli jos joku haluaa niistä jotain "rekkaparkkipohjia" tmv. tehdä, niin minun puolesta saa tehdä. Mutta siis se, etteikö yleisesti ottaen porukalle kelpaisi hieman heppoisemmatkin kotelot, kuin DVB-G:n tyyliin "rekkaparkkipohjiksikkin" soveltuvat versiot, on kyllä aivan täyttä *askaa. Itse nyt ainakin luokittelen nämä kaksi asiaa (rekkaparkki ja subikotelo) aikalailla eri asioiksi..

Harva henkilö myöskin jyrää kotelonsa yli panssarivaunuilla tai edes henkilöautolla, jos ei sitten tarkoitus nimenomaan ole juurikin kotelon hajoittaminen. Toki tietenkin tämänkin kestävän kotelon tekemenen varmasti onkin järkevämpää, kuin pistää elementti tyyliin johonkin pahvilaatikkoon.

Eli jos joku haluaa tehdä väkisin rekkaparkkipohjaksi soveltuvan subikotelon, niin mitäs sitä estämään. Ei siinä minusta mitään väärää ole. Mutta jos vaatimustaso ei ole "ihan" eräiden "nimeltä" mainitsemattomien luokkaa, niin älkäämme ketään siihen pakottako...

 

Tämä on tullut todistettua monta kertaa :thumbsup:

 

Joo, niin on. :thumbsup:

 

Puuliima liimaa ainakin vaneria niin kovaa, että viilu lohkee liimaussaumaa aikaisemmin, kun levyjä alkaa vääntämään toisistaan irti. Tämän lujempaa liimausta tuskin tarvitsee ja liimahan sen edelleen on mikä pääasiassa pitää kotelon kasassa, ruuveilla vain puristetaan liimattavat levyt yhteen.

Ja mitä laipioihin tulee, niin taitaapi kestävin rakenne olla semmoinen missä on epäsymmetrisesti pieniä reikiä tiheään. Iso pyöreä reikä keskellä tuskin on sen kestävempi kuin ns."ikkuna" rakenne. En voi asiaa todistaa, koska en omista hydraulista prässiä. Joku asiasta kiinnostunut voisi asiaa kokeilla, jos omistaa riittävän tehokkaan prässin. Kuvia ja faktaa puristusvoimasta levyn hajoamistilanteesta.

 

Muinaiset Roomalaiset jo rakensivat kaarisiltoja. Puoliympyrän muotoinen reikä oli niissä keskellä. Miksiköhän?

Aivan kuten 3D-maailmassa pallo on tukevin muoto estämään paine-erosta johtuvaa imploosiota tai räjähdystä, 2D-maailmassa ympyrä on ylivertainen tukevuudeltaan. Piste.

Kuten sanoin: samalla rahalla saa tehtyä paskan tai pomminkestävän. Kyse on lujuusopillisesta "hyvästä muotoilusta". Jollain on luontainen silmä hyville muodoille, toisen pitää erikseen opetella tukevaa muotoilua, ja ne loput luultavasti ryyppäävät kiljua ja jatkavat romahtavien tekeleittensä rakentelua. Turkkulaisia siltoja rakentelevatten, oletan.

Topikki käsittelee kotelon tuentaa, joten tässä topikissa ei saisi valehdella perättömiä vaan kertoa lujuutta parantavia totuuksia.



Huvin vuoksi vielä laskentaesimerkki ikkunalaipion lujuuden plaseboharhasta:

Otetaan sisämitaltaan 50*50*50 cm kuutio käsittelyyn. +-1 baarin paineella koteloa koestetaan. Kotelon seinämät haluavat täten romahtaa tai räjähtää 2500 kilon voimalla.

A) Tehdään 25 mm paksusta MDF-levystä "ikkunankarmilaipio" eli vaikkapa 25*50 mm karmit reunoja kiertämään ja keskelle vielä yksi tukiristikko 50 mm leveällä levyosuudella. Syntyy "ikkunaruutuja" eli neliöreikiä 4 kpl, kukin kooltaan 17,5*17,5 cm. Reikien kokonaisala on 1225 neliösenttiä.

B) Tehdään samanlaisesta MDF-levystä laipiolevy pyöreällä reiällä ja ilman ristikkotukea. Reiän halkaisijaksi tulee 39,5 cm. Reunoille jää levymateriaalia ohuimmillaan 5,25 cm eli karmiosuus on lähtökohtaisesti tukevampi kuin neliöversion 5,00 cm karmiosuus.

Lisäksi vahvistetaan ympyräreiän reunat kuvitteellisella ideaalivanteella, jota ei edes ydinpommi saa taipumaan nanometriäkään. Huvin vuoksi. Nyt tutkitaan pelkästään MDF-levyn lujuutta.

Aletaas kuormittaa rakenteita, arvon kiljupäät:

Mitä sanoo 2500 kilon vedosta ja puristuksesta A-kotelon tukiristikko, joka on 25*50 mm paksua MDF-levyä, tukipuun poikkipinta-ala 12,5 neliösenttiä? Tekee 200 kiloa neliösentille. Kuka uskaltaa ripustaa 200 kg flyygelin päänsä päälle käyttäen sentin paksua MDF-puikkoa? Tai 80-kiloinen tyyppi kävelee korkokenkien pelkillä koroilla, joissa korko on kosketuskohdaltaan 6,3*6,4 mm MDF-levyä.

Sanoo raks. Tämän jälkeen tukiristikkoa ei enää ole, tuenta on pelkän karmireunan varassa. Koska se on neliön muotoinen, se sanoo seuraavaksi raks. Sitten kotelon seinämät lentävät pitkin lääniä tai romahtavat kasaan.

Mitä sanoo 2500 kilon vedosta ja puristuksesta B-kotelon pyöreä reikä tukivanteineen. MDF-laipiolevy siirtää voimat kotelon seinästä vanteeseen koko MDF-laipion voimin. Heikoin lenkki on vanteessa kiinni oleva alue, sen poikkipinta-ala on 3,1415 * 39,5 * 2,5 neliösenttiä eli 310 neliösenttiä. Se on 24,8 kertaa niin paljon kuin A-kotelon tukiristikossa. Eli jos kotelo A hajosi vaikkapa 0,5 baarin kohdalla laipion hajoamiseen, kotelo B hajoaa 12,4 baarissa; taaskin laipion hajoamiseen.

Joku ammattimatemaatikko voisi tarkemmin laskea hommat, mutta joka tapauksessa ainakin 6,2 kertaa tukevammaksi minä katson pyöreän reiän ilman tukiristikkoa, kuin ikkunalaipion tukiristikon kera. Otan varmuuskertoimeksi sen asian, että vain neljäsosa mdf-levystä ottaa voimia vastaan, loput kolme neljännestä laipiosta saattaa levätä.

Muistakaa: sama määrä samaa levyä oli käytössä. Sama reikäala. A-kotelossa huono rakenteellinen suunnittelu, B-kotelossa paras mahdollinen. Sama hinta.



Entäs se vanne? Se oli vain yksinkertistamassa asiaa, ilman sitä lujuusmatematiikka olisi vaikea päässä laskea. Käytännössä pyöreän reiän reunan pakolliseen lujittamiseen (se lujitepinnoitus ON "tukiristikko", vaikka maallikko ei sitä ehkä osaa sellaiseksi kuvitella) kuluu hieman rahaa ja vaivaa, mutta kotelon massa ei niinkään lisäänny hiilikuidun tai muun lisäaineen vuoksi. On oleellista estää pyöreän reiän pinnan katki murtuminen ja puuaineksien litistyminen.

Vanteen/reunalujituksen tehtävä on sama kuin I-palkin lyhyissä pätkissä ja ratakiskon siinä osassa, johon junan metallipyörä koskettaa. Ilman sitä osaa I-palkki taipuisi hajalle ja junakin ehkä litistäisi ratakiskon pystymetallin kasaan.



Ultralyhyesti: pyöreä reunalujitettu reikä laipiossa siirtää koteloseinämien voimat KOKO laipion jäljelle jääneen materiaalin avulla. Laipion kaikki materiaali ottaa voimia vastaan jatkuvasti. Pelkkä "MDF-tukikeppi" esim. 2,5*5 cm kokoisena ei kestä yhtikäs mitään, ei edes hölkäsen pölähdyksen vertaa. Kun siis aletaan koeponnistaa koteloa.

Kertaus: bassoelementin avulla MDF-tukiristikkoa ei saa rikki, mutta siitä ei ollutkaan kyse. On kyse siitä, että pyöreä vahvistettureunainen reikä on arviolta 6-24 kertaa tukevampi kuin vastaava MDF-tukiristikko-ikkunalaipio, toisin kuin muut täällä yrittävät väittää.

MDF ja lastulevy ovat materiaalina aivan liian heikkoa ainetta tukikepiksi. Laipioksi purulevyt jotenkin vielä kelpaavat, mutta niiden lujuus ei yllä tukikeppinä aidon puun tai vanerin tai metallin jne. tasalle.

.

 

Erilaisia Reikiä Sinne Tänne Porattuna on akustisesti kyllä hyvä menetelmä, se diffusoi seinämäresonansseja ja kotelon sisäilman resonansseja (esim. laajakaistaelementti-refleksikotelot) mukavasti. Laipio ei enää "soi" kun siinä on epämääräisiä aukkoja. Aukkojen muodotkin siis voivat olla perunan tai porkkanan kaltaisia, erilaisia ja erikokoisia. Riittävän paljon reikiä kuitenkin, etteivät voimakkaat bassot ala puhista reikien kautta ahtautuessaan.

Lujuusopillisesti tuollainen rakenne kuitenkin on kotoisin lyhyesti sanottuna Hevon Perseestä™. Mutta hifimusiikin kuuntelussa lujuusopeillahan ei ole mitään käytännön merkitystä, koska äänenpainetasot ovat niin matalia, ettei laipio joudu ikinä estämään rakenteiden rikkoutumista vaan laipion tehtävänä on pelkästään HILLITÄ RESONANSSEJA. Vaimentaa yksinuottista soimista. Diffusoida värähtelyongelmia laajalle taajuusalueelle.

50 kW dB-Drag-koteloissa pitääkin jo olla ne lujuusasiat ykkösprioriteettina, tai siis suuren äänenpaineen jälkeen kakkostärkeänä asiana. Hifikoteloissa taas äänenlaatu on ykkönen, muut asiat toisarvoisia. PA-kotelossa keveys ja säänkestävyys on plussaa, kokoonpantavuus myös. Jokaiseen käyttöön tarvitaan erilaiset optimoinnit. Panssarivaunu-optimointi edustaa ylintä laatuluokkaa. Eipä kotelo rämise sitten pätkääkään millään tunnetulla elementillä ja vahvistinteholla. Ja kotelolla myös pääsee Tallinnaan ostamaan tarjouskaljaa kunhan ruuvaa perämoottorin kiinni koteloon ja tähystää maisemia refleksireiän kautta.

 

Mitenkäs tämän asian nyt selittäisi, kohdentaisi, jotta lujuusasia menisi perille? Kokeillaan:

Puukoteloissa liimaus on kuin metallitöissä hitsaaminen. Huonolaatuinen hitsisauma on rakenteellinen heikennys, kapine hajoaa hitsisauman kohdalta.

Otetaan esimerkiksi neliömetrin kokoinen 0,5 mm paksu pelti, johon hitsataan pystyyn samanlainen neliömetrinen 0,5 mm pelti, jotta syntyy kookas T-kirjain. Hitsisauman paksuus pidetään myös 0,5 mm sisällä, eli sauma ei saa olla yli 0,5 mm leveä mistään kohdasta, se siis hitsauksen jälkeen hiotaan levyn pinnan kanssa samalle tasolle.

1) Jos hitsin laatu oli huono, levyt saa irti toisistaan käsin repimällä. Minun hitsaamanani näin luultavasti kävisi.

2) Jos hitsin laatu on moitteeton, robotin hitsaama, sauma on yhtä kestävä kuin levy olisi valettu tai jyrsitty muotoonsa. Levy ja liitospiste yhtä lujaa kamaa. Sauma-alueen saa silti rikottua lekalla iskien tai metallikengällä potkaisten. Koska rakenteellisesti liitos on susi, täysin väärin mitoitettu lujuusopillisesti.

Eli jos liitoksen RAKENNE on huonosti suunniteltu, liimaus tai muu saumaustapa ei ole pullonkaulana, toisaalta se saumaus voi myös olla heikoin lenkki.

Tyypillisissä kaiutinkoteloissa liimasaumat ovat heikoin lenkki, jostain sauman luota rakenne ensin hajoaa. Ei siis ilmesty reikää levyn keskelle, vaan nimenoman jokin sauma repeää ja alkaa tuhista ilmaa. Ei tarvitse minua uskoa, kysykää mistä kavereittenne kotelot ovat alkaneet vuotaa vuosikymmenten varrella.

Mitä aloittelevampi tekijä, sitä heikommaksi lenkiksi liitospiste muodostuu. Voidaan sanoa, että liitos on vakava heikennys, heikoin kohta. Mitä kokeneempi tekijä, sitä tasalaatuisempi liitos on, eli liimauskohta kyllä pitää. Silti rakenteellisten suunnitteluvirheiden takia liitos voi pettää, vaikka liima olisi universumin vahvinta ainetta.



Nyt astuu kuvaan "liitoksen parantaminen". Liimausmenetelmä voi muuttaa rakenteellisia liitos-ominaisuuksia alkuperäistä paljon paremmaksi.

Liitekuva eli Paint-piirros havainnollistaa asiaa.

Vasemmalla on kaduntallaajan tekemä liimasauma. Siinä on käytetty tyypillistä liimaa, joka vaatii puristusta. Koska puukappaleet eivät ole tasaisia ja peilikiiltäviä saumakohdastaan, liimauksen jää ilmakuplia ja liima ei ehkä ole imeytynyt tarpeeksi hyvin puukuitujen sisälle. Tämä sauma edustaa "huonoa hitsiä" eli liimauksen lujuus voi hyvinkin olla puun lujuutta huonompi. Ja jokainen näkee, että kun pystypuuta potkaisee, se repeää irti vaakapuusta. Liitossauma on väärin suunniteltu tavallisella liimalla liimattavaksi. Kuka idiootti liimaa lipputangon kiinni betonilattiaan vasemman kuvanosuuden osoittamalla tavalla?

Oikealla kuvassa on minun tapani liimata tuollaiset puusaumat. Aina. Mitään poikkeusta en näe, että luopuisin menetelmästäni. Saa potkia saumaa ihan rauhassa, repeäminen tapahtuu sieltä minne vihreä havaintoväri ei enää ulotu. Kaukana itse saumasta.

Minulla punainen aine on epoksia mikropallolla ja piituhkalla. Tarkemmin sanottuna puun ja puun välissä on pelkkää epoksia. Seostettu epoksi on siellä reunoilla, mutta tarkkaa rajaa ei ole, koska seostettu epoksi sekoittuu puhtaaseen epoksiin saumattomaksi kokonaisuudeksi. Seosainetta ei siis tarvita puun ja puun väliselle osuudelle, seokset ovat vain "pakkelina" pintojen muotoiluun.

Seostetulla epoksilla tehdään pyöristetty palko sauman viereen pystypuun molemmille puolille, jotta vihreällä merkitty lujitekuidutettu epoksi saa pyöristetyn kulkureitin, se kun ei halua taipua aivan terävästi mutkan yli.

Kun punainen palko vielä on hieman tahmea, osin jähmettynyt, alan sivellä alueelle tuoretta epoksia ja sen päälle ladon epoksissa uitettuja kudoskaistaleita. 10 cm leveää ensin, sen päälle 7,5 cm leveää, sen päälle 5 cm leveää. Tai päinvastoin. Riippuu myös siitä, tehdäänkö läpinäkyvä lujite vai ei. Läpinäkyvässä tapauksessa ei käytetä mikropalloja ja käytetään lasikuitua. Jos puun ei tarvitse näkyä lujitteen läpi, voi palon tehdä vaikka harmaalla mikropallolla ja käyttää kudosnauhana ensin lasikuitua parit kerrokset, päällimmäiseksi hiilikuitua kerros tai kaksi, levein nauha päällimmäiseksi.

Epoksilujitekuidutus toimii tällaisessa rakenteessa sekä liimana, täyteaineena, että rakenteen parantajana. Liitossauma saa MONINKERTAISEN lujuuden verrattuna puun lujuuteen itseensä. Rasitusvoimat jakautuvat huomattavan laajalle alueelle. Eikä ole ilmakuplista haittaa, puukin vettyy epoksista kunnolla ja kaikki isot raotkin automaattisesti täyttyvät. Ei tarvita peilikiiltävää tarkkuustyöstöä puukappaleisiin; moottorisahallakin voi kappaleet pilkkoa!


.

 

Huh, huh, tulipa sitä taas paljon asiaa sekavana pakettina. Lujuusopillinen mitoitus perustuu muodonmuutoksiin ja kestävyyteen. Molemmat näkökulmat tulee miltei aina tutkia. Lisäksi tulee tarkastella staattinen ja dynaaminen tilanne. Kaiutinkotelon kestävyyden määrää soittotilanteessa vallitseva dynaaminen kuormitus ja esim. päälle istumisen aiheuttama staattinen kuormitus. Tärkeimmässä asemassa on liitosten laatu. Muodonmuutosten kannalta dynaaminen kuormitus on määräävä, koska ne aiheuttavat häiriöääniä.

Laipio jossa on reikä keskellä on kestävämpi, mutta huonompi muodonmuutosten kannalta. Ikkunarakenne ei ole yhtä luja, mutta vastustaa muodonmuutoksia paremmin. Koska myös ikkunarakenteen lujuus on tehtävissä riittäväksi on se mielestäni suositeltavampi tähän käyttötarkoitukseen.

 

Värähtelyanalyysit ja -simulaatiot ovat nykyisin tärkeitä esim. moottoreiden suunnittelussa. Metallia pitkin, esim. akseli, värähtely etenee nopeasti ja julmasti ja voi väsyttää metallin rikki epänormaalin nopeasti, vaikka staattinen kuormitus olisi hyväksytyissä rajoissa.

Kaiutinkotelossakin materiaalia pitkin värähtelyt etenevät ja voivat jopa johtaa aineen sisäiseen resonanssiin, mutta en silti ole tavannut mitään kaiutinkoteloa, joka olisi "soinut itsensä rikki" näiden voimien takia. PC-muovipurkkikaiuttimet ehkä asia erikseen, ne vanhetessaan voivat alkaa pahasti rämistä kun muovi väsyy ja liitokset löystyvät.



Miten värähtely liittyy tukemiseen? Tukeva kotelo "soi" herkemmin. Se jää kaikumaan pitkäksi aikaa pienestäkin herätteestä. Resonanssitaajuus ja Q-arvo nousee kotelon tuentaa lisättäessä.

Voi siis olla tarkoituksenmukaista jättää kotelo tahallaan löysäksi ja häviölliseksi, ettei elementin toistokaista osu samaan kohtaan kotelon ominaisvärinöiden kanssa.

Tai sitten tukevuuden noston ohella lisätään samalla häviöllisyyttä mukaan kuvioon, tehdään esim. komposiittiseinämät ja komposiittituet, joissa materiaalit ovat hybridejä, jotka vaimentavat toistensa värähtelytaipumuksia. Vaikkapa liimataan jollain Sika-massalla kuparilevy kiinni MDF-levyyn. Kumimatto kontaktiliimalla vaneriin. Laminoidaan monikerroksinen metalli-puu-kumi-betonirakenne. Betonina kannattaa käyttää kuitulujitebetonia, se ei murru kolhaisuista eikä se vaadi raudoitusta.

Hybridirakenteet ovat lähes poikkeuksetta häviöllisempiä eli akustisesti edullisempia kotelomateriaaleja. Jäykkyyden varmistaminen vaatii enemmän työtä kuin homogeeninen yhtä paksu seinämä, mutta eipähän tarvitse tapella soimisen kanssa vaikka jäykkyyttä lisäisikin tukirimoilla tai seinämää paksuntamalla.

 

Hyvä pointti.


Luulen että prässissä tapahtuisi niin, että se pyöreä laipio taipuu / muoto menee soikeaksi, jos sitä mittakellolla mitattaisiin. Ristikkorakenteinen tuskin taipuu paljoa, mutta rasahtaa pyöreätä aikaisemmin poikki. Kotelossa tämä asia tosin muuttuu mielenkiintoiseksi ihan molempien levyjen kantilta, sillä kotelossahan laipiot eivät tavallaan pääse taipumaan mihinkään suuntaan, koska kotelo alkaa tässä vaiheessa ottaa voimia vastaan, varsinkin jos kotelossa menee vielä pitkittäin vähintään yksi levy.



Tätä asiaa luultavasti on kaarisilloissakin ajateltu. Pyöreä muoto kestää taipumista / muodonmuutoksia. Olen DVB-G:n kanssa ihan samaa mieltä siitä asiasta, että pyöreä muoto kantaa koko alaltaan sen rasituksen. Kaarisilloissakin saadaan se painon, maan elämisen, ilman lämpötilan saama rasitus koko sillan massalle. Minimoidaan tavallaan ns. "heikot kohdat".

 

Ihan täysin tiedossa on noi asiat kyllä.

Mun pointti vaan oli se, ettei tavalliseen HiFi/kotiteatterikäyttöön tulevan subbari- tai kaiutinkotelon tarvi olla XXXXXX kertaa ylimitoitettu liimasaumoiltaan, rakanneratkaisuiltaan ja materiaalivalinnoiltaan kestääkseen kuivissa sisätiloissa ja toimiakseen niin hyvin kuin vain suinkin on mahdollista kyseisillä elementeillä jota aiotaan käyttää.

MDF kotelo joka on liimattu tavallisella puuliimalla joka sivulta ja sisällä on vielä muutama laipio liimattuna ympäriinsä ei hajoa tai ratkea missään normaalissa tai hieman epänormaalimmassakaan luukutuksessa. Itse asiassa tommonen kotelo on erittäin hankala rikkoa edes sillä 10kg hienosäätölekallakaan. Kokemusta on kun on pitänyt tehä varastoon tilaa ja hävittää vanhoja koteloita.

Itse olen harrastanut myös tämän tyyppisten kotelojen tekemistä ja uskallan väittää ettei näitä enää saa ollenkaan rikki pelkällä lekalla.



Oikeaa teräslaatua kun käyttää et saa edes lommoa kylkeen. Panssarivaunun alle en silti tätäkään laittaisi koska materiaalivalinta on sen verran ohutta kamaa(4-5mm). 10-15mm plootua jos käyttäis niin todennäköisesti kestäisi mutta sitten ollaan taas menty metsään oikeasta käyttötarpeesta ja painoa on kertynyt aivan liian paljon henkilöautoon laitettavaksi. Kompromisseja joutuu tekemään niin rakentamisen yksinkertaistamisen-, painon-, hinnan-, käytön-, ym. asioiden suhteen jotta hommasta joskus tulee jotain ja voi nauttia myös sitä valmiista tuotteesta.

 

Sen takia ajoneuvojen moottoreihin ja kampiakseleihin laitetaan damppereita ja kaksoismassapyöriä jotka vaimentais resonansseja ja iskupiikkejä. Ei ole mitenkään harvinaista et moottorista on saattanut kampura katketa jos dampperipyörä on ollut rikki.

Tässä on kuitenkin asiaa jota kannattaa miettiä kotelorakentamisessakin. Varsinkin jos tekee metallikoteloisia kokoäänikaiuttimia niin on hyvä varmistaa ettei kotelon ominaisresonanssi osu toistokaistalle. Usein toi on kuitenkin helppo korjata just kerrosrakenteella, eli liimaa bitumimattoa seinämiin tms.

 

Peilipintaa ei saa puusepän välineilläkään aikaan liimapintojen välille. Silti puusepät ei kikkaile niihin saumoihin mitään epoksiliimoja, vaikka tuleva tuote joutuisi paljon kovemmalekkin rasitukselle kuin perinteisessä subikotelossa normaalissa käytössä. Tavallisella puuliimallakin sauma on paljon kestävämpi, kuin puumateriaali siinä sauman vieressä. Tämän tietää jokainen puuseppä.