Suoranaisesti ei itkua ole päässyt, mutta 'pala kurkkuun' ja tuskastunut olo on tullut muutaman kerran. mm. - Yksi Lensi Yli Käenpesän - Sunset Blvd. - Casablanca - Donnie Darko - Adaptation - Sjunde inseglet - Bambi (tosin alku pistää lähinnä vihaksi) Elokuvia, jotka laittoivat ison miehen itkemään aivan vääristä syistä: - Resident Evil - Half Past Dead - Daredevil - Legally Blonde - Glitter - Pearl Harbor - Black Knight - ja varmaan tusina muuta
No näitä syitä ei ole vaikea arvuutella. En viitsi kysyä miten reagoit Legally Blonde 2:n trailerin nähdessäsi.
Noista olen kyllä täysin samaa mieltä. Ei ole varsinaisesti itkua päässyt, mutta koskettavia elokuvia ovat ainakin. -One Flew Over the Cuckoo's Nest -Schindler's List -Casablanca -Shawshank Redemption -To Kill a Mockingbird -Elephant Man Tuossa nyt muutama joka muistui mieleen.
Juuri näin minullakin. Tosin muutaman kerran on tullut sellainen raukean liikuttunut olo, mutta mitään itkua en ole vääntänyt. Ärtymyksen, ihastuksen ja ilon tunteet ovat minulle tutumpia elokuvia katsellessa. Tsääh!?! (Sanoi Pekko Aikamiespoika!) Legally Blonde on kyllä yhden katsomiskerran perusteella ****:n elokuva. Täysin hulvatonta menoa! Eikä Resident Evil jää paljoa LB:n laadusta jälkeen. :thumbsup: Edit: En heti tajunnut, että ne olivat varmasti ilonkyyneleitä joita vuodatit nähdessäsi esim. Legally Blonden!
Näinhän se oli, ilonkyyneleet olivat silmäkulmissani, kun näin lopputekstit. Tässä vielä selvitykset kyynelten laadusta: - Resident Evil. Vaikka elokuva ei ollut edes puolessavälissä, vilkuin jatkuvasti kelloa, sillä penkissä kulutetut 45 minuuttia tuntuivat ikuisuudelta. Erityisesti ihastutta herätti loistavat cgi-efektit, innovatiivinen juoni, joka kietoutui hyvin tarinan aukottomaan juoneen. - Half Past Dead. Steven Seagal saa minut aina ekstaasiin yli-karismaattisella olemuksellaan, jota tukee hänen vahva dramaturginen tulkintansa. Tämän lisäksi nautin erityisesti kohtauksesta, jossa pääjehu kertoo olevansa sosiopaatti ja että hän pystyy tappamaan kenet tahansa huoneessa olevan, - Daredevil. Ben Affleckin lähes Oscarin-arvoinen tulkinta tästä yksiulotteisesta sarjakuvahahmosta sai olotilani lähes sitä kuuluisaa budha-munkin tavoittelemaa Nirvanaa. - Legally Blonde. Riisi Valittavalusikan suoritus mega-korporaatioita ja korruptuneisuutta vastaan taistelevana lakimies(nais)kokelaana oli yksi parhaimmista käsikirjoituksista vuonna 2001. En malta pysyä paikollani, että pääsisin näkemään paljon kohutun jatko-osan, jossa nuori neito siirtyy Washingtonin alueelle hoitamaan homman kotiin. - Glitter. Mariah Carey tuo ruudulle uskomattoman määrän tunnelmaa karismallaan ja näyttelijäntaidoillaan (jotka ovat suoraan verrattavissa esim. Jennifer Connellyn taitoihin). Elokuva tavoittelee sitä Singin' in the Rain- ja My Fair Lady-fiilistä, jonka valtavirran mukana pyörivät Hollywood-elokuvat ovat jo kauan sitten kadottaneet. - Pearl Harbor. Erinomainen tulkinta Pearl Harborin todellisista tapahtumista, tässä kohtaa ei voi olla huomaamatta Bruckheimer-Bay-akselin vahvaa historian tuntemusta ja aktiivista lähdemateriaalin käyttöä. Unohtaa ei myöskään sovi innovatiivista editointi tyyliä, joka onnistuu siivittämään katsojan kokemuksen uusiin sfääreihin. Affleck ja Hartnett ovat todellakin tällä hetkellä elokuvamaailman parhaimpia näyttelijöitä, jotka antavat rooleihinsa sopivaa syvyyttä ja pystyvät mukautumaan joka tilanteeseen luonnollisella tavalla. - Black Knight. Martin Lawrence. Eli kyllä, kyyneleet tulvivat silmistäni, kun en voinut uskoa, että joku/jotkut yhä hallitsevat nämä mestarilliset aspektit, joiden luulin kadonneen Kubrickin, Kurosawan, Hitchcockin ja Leonen myötä.
Tuo lause olisi voinut olla minun kirjoittamani. Minusta kun T2 on kaikessa laskelmoivassa tekopyhyydessään enemmän naurattava kuin liikuttava. Kummallista muuten että suurin osa näistä T2:ta palvovista fanipojista ei voi sietää saman ohjaajan Titanicia joka on sentään rehellistä siirappia. Ja kaiken lisäksi Titanicissa on paremmat näyttelijät...
No mutta kun siinä lopussa on vielä se "Tony Halme Peukku" .. Kyllä se tuo kyyneleet silmiin aikuisellakin miehellä
Täysin totta. Ja vielä siirappisempaa hommasta tekee Furlongin megaparkunta, joka aiheuttaa kylmiäväreitä, lisäksi ylisiirappiseksi menevä loppu saa minutkin kyyneliin, lähinnä sekin vääristä syistä. Puhumattakaan näistä syvääluotaavista kommenteista, tai ainakain sinnepäin: "Koneet osaavat rakastaa" "Me ihmiset olemme sotaisaa rotua" Ja varmaan puolen tusinaa muita pseudofilosofisia mietteitä. Ja lopun todellakin kruunaa tuo :thumbsup:, jonka jälkeen voi rauhallisesti tuudittautua katsomaan sympaattisen tappajan pois menoa tästä maailmasta. Kunnes se lopulta inkarnoituu tulevassa jatko-osassa.
Ainakin sait minut kyynelehtimään hysteerisen naurun saattelemana, kun näitä kommentteja luin. Ei paljoa osuvammin voisi näitä elokuvia kuvata. :weep: :thumbsup:
Ainoastaan yhden kerran on kyynel tirahtanut silmään elokuvaa katsoessani. Siitä on aikaa joku kymmenen vuotta ja elokuva oli Lynchin Elephant Man.
Onneksi oli vaimoke iltatyössä eilen, niin sain katsottua Kramer vs. Kramer DVD:n rauhassa. Tippa oli linssissä pariinkin otteeseen. Dustin Hoffman on sittenkin enemmän kuin kiva näyttelijä ja elokuva oli aikas huippu draama muutenkin.
Muutama nyt tulee mieleen missä oma silmäkulma on kostunut... Perfect World: Spoiler Kun Costner ammutaan lopussa... LotR TTT: Spoiler Lopussa kun Sam miettii kerrotaankohan Frodosta ja sormuksesta tulevaisuudessa tarinoita: Frodo: You left out one of the chief characters, Samwise the Brave. I want to hear more about Sam. Frodo wouldn't got far without Sam. Sam: Now Mr. Frodo, you shouldn't make fun; I was being serious. Frodo: So was I. 187 - Koodi murhalle: Spoiler Kun opettaja ampuu itsensä lopussa... Grave of Fireflies: Koko elokuva :weep: :weep: :weep: Ja sitten vielä T2:sen loppukohtauksesta... vaikka kyyneliä en ole tuossa kohtauksessa koskaan päästänyt niin se on kyllä tosi vaikuttava kohtaus.
Monta täällä on jo mainittu, kuten T2:n, Täydellisen maailman, Schindlerin listan ja Titanicin loppukohtaukset. Lisäksi ainakin: Vauhdilla Chicagoon - loppukohtaus (onnellinen ja surullinen yhtäaikaa...) Yksin kotona - loppukohtaus Rautajätti - loppukohtaus Die Hard - McClane tapaa Powellin Mrs. Doubtfire - tytär pyytää anteeksi Minut on aika helppo saada itkemään...
Vai on T-2 niin liikuttava, että oikein itkettää. Voi pemalauta jurkele, ennemmin itkettää, että koko leffa on tehty. Elokuvia jotka pisti nieleskelemään, voisi olla, vaikka: Truman Show Dancer in the dark Tuossa itketti loppujen lopuksi enemmän, Trierin puolesta, kun kuuli miten hankala Björk oli kuvausten aikana. Nurse Betty vaikutti myös tunnetasolla. Holly leffat on kyllä, pääsääntöisesti sellaista siirappia, että huh huh. Onhan Schindlerin listakin, aiheensa takia tietysti liikuttava, taikka masentava. Tom Hanks oli itselle ihnhokkinäyttelijä, koska oli välillä joka toisen leffan pääosissa. Mutta kyllä äijä näytellä osaa. Forrest Gumb, Philadelphia, Cast Away ja Saving Private Ryan, jossa lähtevät hakemaan, perheen neljästä veljestä, ainutta elossa olevaa Ranskanmaalta. Eikä se jäärä Damon sitten lopulta lähdekkään (siirappi), menikö vielä kuolemaan, en muista.
Elokuvahan oli muuten sellaista "aikas hyvä" -tasoa, mutta lopussa minullakin avasi kyynelkanavat :weep: Streep ja Hoffman tekivät molemmat niin prekleen hyvät rooliytöt, että täydellinen lopetus nosti kyllä leffan tasoa huomattavasti siitä "aikas hyvästä".
Leffassa olin katsomassa Signsia ja vaikka kuinka pidättelin niin pari tippaa herahti linssiin.(loppukohtaus jossa poika selivää hengissä) Ja aina kun katson Hyvät Pahat ja Rumat niin kylmät väreet menee selässä ja on muutenkin sellainen "herkkä" olo.
Mitäs kummallista siinä on että tykkää T2:sta mutta ei Titanicista, pitäisikö minun automaattisesti tykätä kaikista Cameronin leffoista jos tykkään yhdestä?
Mulla tulee tippa silmään joka kerta kun Schindlerin lista loppuu (ei elokuvan aikana ollenkaan). Juuri silloin kun on julistettu kuuden miljoonan ihmisen kuolleen ja kuva feidaa niihin hautakiviin, hidasta kamera-ajoa, tyylikkäät fontit krediteissä ja John Williamsin teema hiljaisella pianolla... Jotenkin tää kokonaisuus on tälle elokuvalle täydellinen - silloin tajuaa nähneensä elokuvan isolla E:llä...
Monet elokuvat kyllä sävähdyttävät ja herättävät ajatuksia. Viimeksi oli tosi lähellä ettei tule tippa linssiin kun katsoin Taistelutoverit sarjan loppuun DVD:ltä. Katsoin joka ilta 2-3 jaksoa ja viimeiselle illalle sattuivat kaksi viimeisintä jaksoa. Itse historiaa harrastuksena lukeneena tiesin ennestään taustoja tapahtumille. Sarjan tapahtumat ja juoni olivat niin todentuntuisesti ja realistisesti tehty, että hämmästelen kuinka näin hyvää viihdettä pystytään tekemää! Ihan lopussa huomasin sen yksityiskohdan, että joka jakson alussa olevat veteraanihaastattelut "henkilöityivät" tarinaan vasta ihan lopussa kun haastateltavien nimet tulivat ruutuun. Pieni, hieno ja taidokkaasti suunniteltu yksityiskohta :thumbsup: Lisäksi minua liikutti suuresti sarjan ihan viimeiset minuutit, jossa esitellään taistelijoiden sodanjälkeisiä saavutuksia. Erityisen suuren liikutuksen koin kun (oikea) Carwood Lipton lainaa pätkän Shakespearea: "Ja tästä päiväst' alkain aikain loppuun ei päivä niin pääty, ettemme tulis puheeks me. Me onnellisen harvat, me veljet kaikki. Ken tänään kanssain verta vuodattaa, on veljeni." :weep: Myös kun Dick Winters muistelee taistelijan kirjettä(ja tapa jolla hän esittää): "Vaalin muistoa kysymyksestä, jonka lapsenlapseni esitti. Hän sanoi: 'Vaari, olitko sinä sodassa sankari?'. Isoisä vastasi 'En... mutta palvelin sankarien rinnalla'". :weep: Kuolemattomia lauseita, jotka katoin ainakin 10 kertaa peräkkäin. Hieno loppu, hienolle sarjalle