Veit sanat suustani. Laulun kanssa on vielä on tekemistä, mutta ikääkin on vielä harjoitella. Ainut laulaja näistä jonka levyn voisin kuvitella ostavani ja ehdottomasti ainut jonka keikalle voisin maksaa lipun. Ainut näistä kolmesta ja ylivoimaisesti paras koko finaaliseitsikosta jos puhutaan kappaleiden tulkinnoista, ei vain niiden läpi laulamisista. (Krisu myös varauksin).
Kristiinan tippuminen oli harmi. Tuulilasin nurkkaan oli mielestäni yksi kisan parhaimpia esityksiä. Kristiinan vedot kuten Don't speak ja My heart will go on olivat tosin aika pliisuja, mutta suomeksi hän näköjään laulaa hyvin. Sama juttu!
Mistä hemmetistä se kaivaa noita kamppeita! Vai onkohan juontajatkin "stailannut" sama Ida "Ellenin sisko" Jokikunnas? :sick:
Armo kävi taas oikeudesta, mutta kertoopahan hyvin kansasta taas sen ketkä ovat kärkisijoille yltäneet. Ylimielinen hevinörtti ja pissistyttö, jolla laulussa olisi todella korjattavaa. Kristiina olisi ansainnut kyllä eilisillä esityksillään ja ylipäätänsä kasvullaan finaalipaikan, mutta kaikki oli taas fanimäärästä kiinni. Niinhän se aina.
Millä ihmeen kasvulla? Samaa paskaa se esitys oli kuin tähänkin asti. Niin oli kyllä muidenkin. Kyllä tässä on Miaa ja Panua (!) tullut ikävä.
Komppaan. Muusikoiden.netistä poimittu: Laulukilpailussa ja mokailee noin pahasti .. ei sijaa jatkoon, ei ollenkaan. Sääli tosiaan vaan että monet muut oikeasti hyvät putosi jo pois ja tuo kristiina sai jatkaa.
Olikos tuo se kohta missä se oli puoli tahtia vai pari iskuako se oli, edellä? Tuli naureskeltua. Muutenkin likka vaan nokitti koko ajan. Luulen ettei se edes huomannut kämmiään.
Lauloihan Arikin eilen sen ekan kappaleen nuotin vierestä ja Anna viimeisen kappaleen ihan pieleen. Miksi niistä ei kukaan valita?
No jos vertaa kasvua esim. Annaan tai Ariin. Nehän eivät ole kehittyneet kilpailun aikana ollenkaan. Paskaahan se Kristiinan esitys oli, niinhän ne aina ovat olleet, mutta noista kolmesta kun vertaa.. Miaa, Panua ja Kristiania todellakin ikävä. Mutta hei, Suomen kansa on päättänyt!
Minä voin valittaa. Nuotinvierestä laulaminen on kuitenkin vähän eri asia, ja sitä tekevät kaikki tässä kilpailussa, jotkut vähemmän ja jotkut enemmän. Mitä kämmejä Anna teki viimeisessä kappaleessa? En kuunnellut, täytynee kaivaa youtubesta. Jos kyseessä on pelkkä nuotinvierestä laulaminen, en jaksa vaivautua.
Nuotinvierestä laulaminen, ja yleinen hounous. Näkyi ja kuului taas niin selvästi se,kuinka Annaa jännitti. Ääni vipatti miten sattui.
Eri asia kuin mikä? Mikä Kristiinan laulussa oli vikana jos se ei ollutkaan tuo? Kristiinallahan ongelmia oli aina noissa voimakkaissa kohdissa, tiedä sitten johtuuko se vain vaikeudesta kuulla oma ääni vai mistä. Silti hitaat/hiljaiset kappaleet ja se esikarsinnan Vandraren menee ihan oikein. Vai menikö nekin pieleen?
Olet oikeassa, ettei noilla esityksillä kuulukaan tällaista kisaa voittaa. Kristiinan puolustukseksi voitaneen kuitenkin sanoa, että tytöllä ei ole aiempaa kokemusta bändin kanssa laulamisesta. Se kun on varmasti hemmetin vaikea pysyä nuotissa, jos ei mikin käyttö ole tuttua eikä kuule omaa ääntään. Edit: Tuosta kolmen minuutin kohdalta eteenpäin. Melkein pysyy nuotissa. Kuten eilisestä koosteesta voitiin todeta, hän vetää hemmetin hyvin ilman säestystä. Jotenkin olen oppinut tykkäämään Kristiinan erittäin persoonallisesta äänestä. Kuten Tarja Turunen eilen sanoi, se on joko näin tai näin. Joka tapauksessa Kristiina oli eilen paljon parempi kuin Anna, jonka ääntä, laulutapaa, ääntämistä yms. olemusta en kerta kaikkiaan voi enää sietää.
Pitäisi muuten testata katsoa noita esityksiä taulutelkkarin omilla "kaijuttimilla " Miten paljon enemmän ne antavat anteeksi? Minusta koko kolmikko kuulosti aika huonolta minun Tannoyn 5.1 kotiteatterista. Jarkko G:tä kompaten Mia ja Kristian olivat minun teatterista parhaita. Toisaalta joskus olen huomannut, että äänestyspotpurrissa kuulostaa paremmalta. Ei eilen.