Tuollainen Lion´s Mane Jellyfish "hyökkäsi" kimppuuni Jäämeressä. Pelästyin aivan helv*tisti, kun tuollainen parimetrinen, pienen miehen kokoinen limaklöntti tupsahti takavasemmalta päin näköä. Kun kuvasin ja kiertelin otusta about kahden metrin päässä, oli sen lonkeroita edelleen kietoutuneina käsieni ympärillä. Todella kaunis tuo oranssi / läpinäkyvä otus oli. Sen ihmeellistä uimista oli mukava katsella aivan vierestä. Taitaa olla aika yleinen otus Jäämeren alueella...
Clostridium botulinum on ihan normaali maaperän/vesistön bakteeri. Ei ole minkäänlainen uhka maapallon elämälle. Ongelmaksi bakteeri muodostuu, kun se kontaminoi elintarvikkeita ja alkaa tuottamaan kyseistä toksiinia. Vaatii hapettomat olosuhteet kasvuun ja botuliinin tuottoon. Sinänsä hankala pöpö, koska muodostaa itiöitä, ja suuri osa kalatuotteista sisältää kyseistä bakteeria. Tavallinen hunaja on myös yleensä C. botulinumin itiöitä täynnä.
Eiköhän tuolla merien pohjassa noita hapettomia paikkoja löytyne, taitaa jopa löytyä ihan tuosta lähimerestä.. Sinne pohjalle kun lyödään joku ryhävalaan raato niin on jotain mitä kontaminoida
Tässä on toinen joka haluaa tämän sarjan. Se alkuperäinen dinosarjakin on yksi suosikeistani jota ei väsy katselemaan aina uudelleen ja uudelleen mutta tämä vesipetosarja vetää jo ensimmäisen jakson pohjalta hiljaiseksi. Dinosauruksissa oli vielä aistittavissa animaation nykivyyttä mutta nämä uuden sarjan elukat ovat aivan uskomattomia.
Tuo sarja alkoi juuri sopivasti viime viikolla YLEn TV1:ltä. Kolmiosaisen sarjan eka osa tuli 23.12. - kts. http://www.nyt.fi/televisio/artikkeli/1101978018411 Tuon missasin, mutta tulevana torstaina täytyy istua TV:n ääreen. Vastaava dinosaurus-dokumentti (Iso Alin tarina) on 5-vuotiaan tyttäreni ehdottomia suosikkeja.
Luultavasti suurin koskaan tavattu jättiläiskalmari otettiin kiinni Uudessa-Seelannissa. Mittaa hirviölle kertyy 10 m ja painoa 450 kg. http://news.bbc.co.uk/2/hi/asia-pacific/6385071.stm
Itse sukeltelen aina kun siihen on mahdollisuus eli tosi harvoin(kerran vuodessa budjetin salliessa) kun Suomessa en sitä ole jaksanut harrastaa. Ensi kesänä lähden joko kesä- tai heinäkuussa E-Afrikkaan, jossa olisi tarkoitus tehdä ainakin Seal Islandin ja Dyer Islandin valkohai-häkkisukellukset(joka nyt on lähinnä patsastelua) ja Sodwana Bayssa sitten kattella kaloja vähän lämpösemmässä vedessä.
Oma budjettini on sallinut vain suomessa sukeltamisen.. E-afrikka kuulostaa hyvältä, oikeastaan kaikki ulkomaan mestat kuulostaa hyvältä.
Keväällä olis pikku pakko jossain T:reen seudulla käydä uusimassa kortti kun menee vanhaksi. Toivottavasti tarkenee
Mä oon kans sukeltanut jonkun verran, ainoastaan ulkomaan reissujen yhteydessä. Viime kerralla tuli Balilla mielenkiintoinen fisu vastaan; Mola Mola eli Suomeksi Aurinkokala. klik1 klik2 Noita on muuallakin, mutta näitä isoja versioita ilmeisesti vain tuolla Balin viereisellä Nusa Lembonganin saaren tienoolla. Tulevat kuulemma esiin kesäksi merenpohjasta kylmien merivirtauksien saattelemana. ---------------- Tässä sellainen Tyynenmeren versio. Kyseisen kalan muoto hieman oudoksuttaa. Ei kovin virtaviivainen.