Espanjalainen Enrique Granados (1867-1916) on erinomainen valinta pianomusiikin suhteen. Parhaana Granados-pianistina pidetään Alicia De Larrochaa mutta hänen ohjaamansa Granados levytykset Naxos-levymerkillä (pianistina Douglas Riva) ovat erinomaisia. Erityisesti suosittelen Goyescas-sarjaa pianolle (Naxos 8.554403). Espanjalainen pianomusiikki on värikästä ja rytmikästä eikä mitään tyhjänpäiväistä pimputusta. Äänitys on erittäin laadukas. Jos tykkää fortepianon äänestä (eroaa jonkun verran nykypianosta) niin kannattaa tutustua Ronald Brautigamin levytyksiin BIS-merkillä (Beethoven, Mozart & Haydn). Beethoven-levytykset ovat hybridi-SACD levyjä ja äänitys on viimeisen päälle.
Liszt ja Chopin ovat erityisesti kuuluisia pianosävellyksistään, joten vaikkapa heistä voisi lähteä liikkeelle. Etsi levyjä, joissa Martha Argerich pianistina, ja tuskin voi mennä suuresti pieleen. Perahia, Gould, Ashkenazy, Horowitz; siinä muutama pianisti, jotka kannattaa ainakin painaa mieleen Argerichin lisäksi. Jaa, onhan niitä kymmeniä muitakin suuruuksia, mutta nuo iskevät ainakin itseeni. Hyviä levymerkkejä ovat ainakin Decca, BIS, DG, Chandos, Telarc, EMI, Philips... Vältä halpoja kokoelmia ja täysin tuntemattomia merkkejä. Niistäkin saattaa toki löytyä helmiä joukosta, mutta aloittelijan on helpompi aloittaa tunnetuista ja tasaisista merkeistä. Http://www.gramophone.co.uk/recrecordings.asp toimii myös hyvänä apuna laatulevytyksiä etsittäessä. Kuuluisia pianokonserttoja on lähes jokaiselta säveltäjältä, omia suosikkeja mm. Tchaikovskyn 1., Chopinin 1., Rachmaninovin 2. ja 3., Prokofievin 3., Mozartin 21., 23., 24., jne. Menneellä viikolla täällä on soinut tiheään Brendelin tulkinta Haydnin piano sonaateista (Philips 476 1715). Pingviiniopas suosittelee, niin minäkin.
Decca, DG, EMI ja Philips ovat vanhoja perinteikkäitä levymerkkejä joiden suuruus perustuu vanhempiin "legendaarisiin" levytyksiin. Uusien levytystem määrä on pieni ja vähemmän tunnettuja teoksia/säveltäjiä ei juurikaan levytetä. BIS, Naxos, Harmonia Mundi, CPO, Hyperion ja Opus 111 ovat esimerkkejä uudemmista tärkeistä levymerkeistä jotka julkaisevat pääasiassa laadukkaita levyjä ja uskaltavat levyttää tuntemattomampiakin teoksia jotka aivan suotta ovat ajan saatossa unohduksiin vaipuneet. Brilliant Classics on melko uusi tulokas erittäin edullisilla bokseillaan joiden sisältö on suureksi osaksi lisensoitu muilta levymerkeiltä. Taso erittäin vaihteleva. Aina kannattaa selvittää hyvät levytykset. Minkään levymerkin/artistin julkaisut eivät ole 100% varmuudella huipputavaraa.
Lisäisin vielä Ondinen, jolla pääsääntöisesti todella laadukkaita äänityksiä. Vinkkejä hyvien levytyksien löytämiseen voi hakea vaikka Classics Today.com:n advanced searchista.
Kumma kyllä meikäläinen pysyy hoikkana vaikka klassista tulee kuunneltua paljon... Tulisi jo se Weckmannin urkulevy sieltä jenkkilästä.. Ei taida Juicen "Sika" toimia farmilla...
Sioilla mielestäni parempi musiikkimaku kuin suurimmalla osalla ihmisistä (sikojen suosikit Beethoven/Schubert = HYVÄ, ihmisten suosikki/sikojen ja minun inhokki eli Juicen Sika = HUONO). Pitää varmaan alkaa kaveeraamaan sikojen kanssa ja kun musiikkikeskustelussa uusi sikaystävä sitten osoittautuu "brahmsilaiseksi" "wagnerilaisen" sijaan, niin hänet voi sitten hyvillä mielin syödä.
Tarviiko sitä välttämättä ymmärtää? Minusta riittää paremminkin, että siitä nauttii. Kuuntelemalla sitäkin oppii "ymmärtämään" tai klassisesta pitämään, kun musiikin elementit tulevat tutuiksi.
Muistan itsekin vielä joskus 15 vuotta sitten miettineeni etten varmaan koskaan opi ymmärtämään klassista musiikkia. No, opinhan minä eikä siihen mennyt edes kauan. Yhtälailla ensimmäisen luokan oppilas voi katsella lukion matematiikan oppikirjan integraalilaskentaa ja todeta ettei varmaan koskaan opi moisia probleemoja ratkaisemaan. 12 vuotta myöhemmin hän selvittää pitkän matematiikan kunnialla ylioppilaskirjoituksissa ja toteaa integraalilaskentaa koskevan tehtävän olleen mukavan helpon. Populaarimusiikki ei paljon harjaannuta aivojen musiikkikeskusta tai edes kuuloa. Äänimassa kompressoidaan tasaiseksi massaksi jossa konsonoivat kolmisoinnut toistuvat loputtomiin pilipalirytmiikan säestyksellä. Eihän sitä integraalilaskentaa opi koskaan jos laskee koko elämänsä ensimmäisen luokan yhteen- ja vähennyslaskua (44+5=49, 60-33=27 jne.) Jää kokematta myös matematiikan suunnaton kauneus ja lukuisat ahaa-elämykset. Klassista musiikkia on helppoa, vaikeaa ja kaikkea siltä väliltä. Sitä on niin monenlaista että on suorastaan ihme jos satojen vuosien aikana tuotetusta kaikenlaisesta musiikista ei löydä mitään omaa korvaa miellyttävää. Onko rationaalista ajatella että vasta meidän päivinämme musikaaliset ihmiset ovat tajunneet millaista on hyvä musiikki? Vaikka Jean-Philippe Rameau kirjoitti jo vuonna 1722 sointuoppikirjan "Traité de l'harmonie" joka pätee nykyajan populäärimusiikissa täysin niin eihän hän nyt sentään hyvää musiikkia säveltänyt? Väärin! Loistavaa musiikki tuotti tämä ranskalaisen myöhäisbarokin mestari. Kädet pystyyn ne joiden mielestä J. S. Bachin "Air" kolmannesta orkesterisarjasta on huonoa musiikkia. Entäs sitten "The Swan" Camille Saint-Saënsin eläinten karnevaalista? Onko täällä joku joka ei ole kyseistä kappaletta ymmärtänyt? Miksi Carl Orffin Carmina Buranaa käytetään action-leffojen trailereissa? Johtuisiko ehkä musiikin voimasta? Ovi klassiseen musiikkiin avautuu kun avaa oman mielensä ja alkaa "nuuskia" mitä kaikkea löytyy. Kukaan ei varmaan fanita kaikkea heavy-musaa maailmassa. Samalla tavalla kukin löytää omat suosikkinsa klassisestakin musiikista. En ole oikein koskaan innostunut Sibeliuksesta mutta kyllä hänen pianokappaleitaan (soi taustalla tätä kirjoittaessa) mielummin kuuntelee kuin Madonnan uusia tyhjänpäiväisiä renkutuksia.
Touchè, 71db! Joskus varhaisteininä tuli ajateltua, että tollasta elitististä ja melodiatonta paskaa, jossa ei oo sielua eikä syvyyttä en kyllä ikinä kuuntele...en olisi voinut olla enempää väärässä, ja nyt hävettää tuon aikainen typerä asenne(en ollut oikeasti klassista musiikkia silloin kertaakaan kuunnellut, mielessä oli vaan väärä stereotyyppinen kuva minkkiturkkisista hienostorouvakalkkiksista kuuntelemassa jotain pimpelipompeli liirumlaarumia rokokoosalissa). Onneksi sitten jo 16 vuotiaana (kun sähkökitaraa oli jo tarpeeksi rämpytetty) tuli halu uppoutua musiikin maailmaan syvemmin ja varovasti kokeilla myös klassista. Sillä tiellä ollaan edelleen, enkä tällä hetkellä keksi fantastisempaa asiaa kuin hyvä (klassinen) musiikki. Ymmärtämiseen auttoi musiikkilukion onneksikin pakolliset teoriaopinnot ja valtava halu saada musiikista vielä enemmän irti. Mutakalakin vaan rohkeasti tutustumaan, ja jos alku on "hiekassa hiihtämistä", niin tätäkin threadia lukemalla saa hyviä vinkkejä mistä aloittaa. Musiikkiin ja säveltäjiin liittyvät kirjatkin saattavat avartaa perspektiiviä klassiseen musiikkiin, ja voivat auttaa osaltaan löytämään uusia ulottuvuuksia. Nyt on kiire katsastamaan päivemmällä ostettu Puccinin Turandot`n DVD (Metropolitan Orchestra, dir.James Levine, Placido Domingo ja Eva Marton pääosissa). joten ei muuta kuin Nessun Dorma!
Tulipa tuossa haettua Anttilasta tarjoushyllystä pari levyä klassista, tarkemmin Bachin, Chopinin sekä Mendelssohnin "best of"-albumit. Jonkinverran on tullut kuunneltua, ja täytyy sanoa, että eivät jääne viimeisiksi klassisen musiikin levyiksi hyllyssä. Tällähetkellä Mendelssohnin sävellykset vaikuttavat sykähdyttävimmiltä. Täytynee vielä ostaa toinen samanlainen satsi näistä "best offeja" ja suuntautua siitä sitten mieluisimpien säveltäjien teosten perään.
Best of-levyistä: Ovat toki houkuttelevia tutustuttaessa klassiseen musiikkiin mutta niihin sisältyy ongelmia. Ensinnäkin Best of-levyjä löytyy vain niiltä kaikkein tunnetuimmilta säveltäjiltä. Ei kuulosta ongelmalta mutta usko pois, saattaisit innostua monesta lähes tuntemattomasta säveltäjästä jotka ovat tuntemattomia vain ja ainoastaan historian omituisuuksien takia. Toiseksi Best-of levyillä kuullaan vain säveltäjien tunnetuimpia (hieman eri asia kuin parhaimpia) teoksia ja niistäkin usein vain suosituimpia osia. Kuvittele jos elokuvista julkaistaisiin suosituimmat kohtaukset, Kubrickin suosituimmista leffoista jokaisesta 10-20 minuuttia. Sävellykset ovat kokonaisuuksia jotka pitäisi nauttia sellaisenaan eikä nyppiä niitä hitaita adagio-osia vain sen takia että ihmiset eivät jaksa keskittyä hieman vaikeampaa tavaraan. Säveltäjien "parhaat" työt eivät aina ole saavuttaneet historian aikana suurinta suosiota ja vähemmän tunnetut työt saattavat olla suuria helmiä. Kaiken kaikkiaan Best of-kokoelmat antanat klassisen musiikin maailmasta hieman vääristyneen kuvan. Klassisen musiikin voima on siinä että sitä voi tonkia loputtomiin. Aina vaan löytyy lisää kiinnostavia säveltäjiä ja teoksia. Best of-kokoelmat ovat tämän ideologian vastaisia tyrkyttäessään "kerää nämä 20 Best of-levyä niin et muuta tarvitse"-malliaan. Ajattele jos 1900-luvun loppupuoliskon populaarimusiikkia myytäisiin 200-vuoden kuluttua Best of-levyinä: Yksi levy Elviksen tunnetuimpia biisejä, toinen levy Beatles-hittejä. Kolmas levy Michael Jacksonin listaykkösiä ja neljäs levy Madonnaa. Siinä se, nämä 4 levyä sitten tarjoavat kuvan vuosien 1950-2000 välisestä populaarimusiikista. Hieman puutteellista ja rajoittunutta, eikö? Erittäin hyvä kuitenkin että klassinen musiikki kiinnostaa ja onnea vaan tutkimusmatkalle. Et vielä tiedäkään millaisia elämyksiä ja löytöjä tulet tekemään.
Tänään sain varmistuksen tulevista töistä, joten takaan, että vuoden päästä olen suuressa osassa tätä yhteisöä: rahaa tulee palamaan klassiseen musiikkiin. On se vain niin kauniin kuuloista, mutta vielä ei ole rahaa ollut moniin levyihin. Innostus on kova ja kasvaa vain, kun pääsen kunnolla klassisen musiikin pyörteisiin. :thumbsup: Onhan tuota tullut kitaralla soitettua jo 8 vuotta.
Arvelinkin, että joku tarttuu tähän best of -levyjen hankintaan. Olisi pitänyt ehkä mainita, että näissä Anttilan levyissä (Naxos) on erinomaisesti toteutettu kansilehti: siellä käydään läpi kukin kappale ja alapuolella mainitaan pari suositeltavaa levyä kyseiseltä säveltäjältä jos tämäntapaiset tekeleet kiinnostavat. On siis varsin helppoa tuolta katsastaa niitä levyjä, mitkä saattaisivat kiinnostaa. Seuraavana lähtee hankintaan Paganini, Beethoven ja Mozart jonka jälkeen saan todennäköisesti muodostettua jonkinlaisen kuvan siitä, minkälaisesta klassisesta musiikista tykkään eniten. Toki tämänkin ketjun lukeminen varmasti avaisi silmiäni, joten se tulee hoitaa viikonloppuna. Muutenkin on helpompi lähestyä tätä genreä ensin hieman tunnetummista säveltäjistä lähtien, kun tarjontaa on paljon enemmän eikä tarvitse lähteä hankkimaan levyjä ns. vaikean kautta (joistain vähemmän tunnetuista nettikaupoista yms.).
Tutustuttuessa klassiseen musiikkiin lähes "ummikkona" näillä Best of-levyillä on toki paikkansa ja Naxos tekee erinomaista työtä perehdyttääkseen ihmisiä klassiseen musiikkiin (uusia asiakkaita, heh heh...). Kunhan vain tietää näiden levyjen olevan se portti sinne ihmemaailmaan jossa sitten homma muuttuu. Haetaankin niitä parhaimpia levytyksiä teoksista ja tongitaan vähemmän tunnettuja säveltäjiä ja teoksia. Erityisiä ohjeita en antaisi tutustumiseen. Jokainen löytäköön oman reittinsä omien suosikkiensa pariin. Se kuitenkin sanottakoon että rohkeus, ennakkoluulottomuus, vaivannäkö ja avoin mieli palkitsevat. Jos kerran Mendelssohn uppoaa niin voit esimerkiksi selvittää mikä siinä viehättää (teostyyppi, säveltäjä, aikakausi). Jos esimerkiksi pidät Mendelssohnista siksi että se edustaa tyylillisesti vanhahtavaa varhaisromantiikkaa niin voit esim. tutustua muihin ajallisesti lähellä oleviin säveltäjiin. Tunnetuimmista esim. Beethoven, Haydn, Mozart, Schubert, Schumann, Berlioz, Chopin ja Wagner. Jos taas Mendelssohnin sävelkieli viehättää niin sitten kannattaa tutustua tarkemmin tietenkin miehen tuotantoon. Jos taas teostyyppi oli se syy niin sitten sen mukaan jne. Älä kuitenkaan tee hommasta mitään tylsää tieteellistä työtä vaan pidä homma hauskana ja mielenkiintoisena. Vaistoihinkin kannattaa luottaa. Valitse polku joka on se kiinnostavin mutta pyri kokoajan eteenpäin. Nauti tutkimusmatkasta! Tottakai mutta harrastuksen edetessä kannattaa niistä vähemmän tunnetuistakin kiinnostua, muuten sitä jämähtää kuuntelemaan Mahleria ja Bruckneria koko loppuelämäkseen eikä koskaan löydä keskibarokin tai galantin tyylin helmiä...
ohhoh, vuosi vierähtänyt siitä kun viimeksi kävin tällä foorumilla. kukaan ei voi muistaa minua. hmm..klassista - paljolti sen vuoksi kun ei vani ole sitä musaa mulla. En yleensä pidä suurista orkestraaleista tai "elokuvamusasta", mutta progressiivinen minimalistinen klassinen musa iskee kyllä täysillä. Mukavaahan sitä on kuulla pidempiä melodiarakenteita kuin progessa yleensä
Tervetuloa takaisin plazalle Fastro. Eihän kaikki klassinen musiikki ole suurta pauhaavaa orkesteria. Jo pelkästään pianomusiikkia on aivan järjetön määrä kamarimusiikista nyt puhumattakaan. Ennen romantiikan kautta, siis ennen 1800-lukua orkesterit eivät edes olleet kovin suuria.