Ei näistä asioista kannata tehdä itselleen niin vaikeita, mutta mikä on kauhean pitkä elinkaari? Kymmenen vuotta? Tuskinpa nyt kaupasta ostettu HD-telkku mihinkään vanhenee lähivuosien aikana. HDMI tarjoaa riittävästi yhteensopivuutta versionumerosta riippumatta. HDMI -liittimen fyysinen malli ei ole sekään muuttunut standardin elinkaaren aikana mihinkään (unohdetaan nyt se uusi pikkuliitin), ja jo 1.1-versio tarjoaa kuvapuolelle täysin riittävät speksit. Tekniikka toki kehittyy, mutta ei se tee nykyisistä laitteista ns. vanhentuneita vielä pitkään aikaan.
Tämä oli täysin kuvitteellinen tilanne. Pointti oli ainoastaan se, että kaikki lähetettävät pikselit sisältäisivät itse kuvaa eikä sitä mustaa reunaa. Olen oppinut inhoamaan sitä, että 16:9 kuva letterboksataan 4:3 telkkarille ja samalla menee lähetettäviä pikseleitä hukkaan sen mustan näyttämiseen. Samaa sovellan myös siihen että 4:3 kuva "letterboksataan" digiboksissa 16:9 telkkarille. (Procaster oli ainoastaan esimerkkinä laitteesta josta saa 576p ulos HDMI:llä, ja 576p vain siksi että siinä on niitä pikseleitä sen verran vähän että eron voi kuvitella helpommin)
Mikä ihmeen pointti? Meillähän on siirtoväylä jonka kapasiteetti riittää siirtämään HD -kuvaa. Mitä etua siitä saadaan, jos digitaalisen siirtoväylän kapasiteetista jätetään osa käyttämättä (jätetään "mustat reunat" siirtämättä)?
Kyse taisi olla tässä yhteydessä ei-hd kuvasta, eli vaikkapa 4:3 576p kuvasta, joka siis lähetetään kuvalähteestä 576p resoluutiolla eteenpäin. Jos tästä resoluutiosta 100% käytetään itse 4:3 kuvan lähettämiseen (eli siihen ei ympätä mukaan mustia reunoja) saa tv itse tehdä kuvasuhteen korjaamiseen tarvittavat reunuksen lisäykset, tai sitten venyttää kuvan 16:9 formaattiin. Jos taas jo lähetteessä tuosta 576p resoluutiosta on vaikkapa 30% "tuhlattu" siihen, että kuva on valmiiksi reunustettu mustalla, menetetään informaatioa.
Haloo! Jos meillä on siirtoprotokolla, jolla voidaan siirtää ainakin 1080p kuvan informaatio, niin mitä ihmettä menetetään, jos se koko informaatiomäärä siirretään. Täysin välittämättä sen siirrettävän datan (kuvan) sisällöstä? Mitä ihmettä tarkoitat tuolla "tuhlaamisella"? Ei se, että kapasiteetista käytetään osa, "paranna" millään tavalla siirrettävän osan laatua. Ei se, että siirretään pienempi määrä kuin kapasiteetti antaa myöden, lisää informaatiota.
Omasta mielestäni koko HDMI liitin on aivan surkea. Ensinnäkin itse liitin on naurettava näperrys ja johto ei pysy siinä kunnolla kiinni jos on vähänkään tiukemmat kaapelivedot tai jos liikuttaa laitteita.Toisekseen se on pilattu noilla hemmetin versioilla koska nyt tulee tietenkin jossakin vaiheessa taas se, että jos on väärän version HDMI niin sitten jää jostakin paitsi ja taas pitää ostaa uutta rautaa. Aivan syvältä. Miksi ei voitu tyytyä tekemään siitä vain yhtä mallia joka toimisi aina kuten scart?
Scarteissakin on lukuisia versioita, datalinjojen kuljetus on muuttunut vuosien varrella moneen kertaan. Eli pronssikautinen Scart-kaapeli ei toimi kunnolla internet-kauden laitteissa.
Eikös HDMI v1.3 tue kolminkertaisesti isompaa tiedon siirtoa kuin v1.2? Eli kyllä se siis jossain vaiheessa kuvanlaatuun sekä äänenlaatuun vaikuttaa. (Cambridge Audio uusi vaffi CA Azur 640r tukee HDMI 1.3:sta) :naminami:
En nyt lähtis tota toitottamaan jokaseen threadiin, kun esimerkiksi Cambridgen omilla sivuilla ei asiasta mainita mitään. /JF
Tsekkasin muuten Finnsat FTV32CTS telkun huoltovalikosta, siellä oli HDMIn perässä 1.3. Onkohan tässä tuettu se ohjelmallisesti?
Tarjoan taas tätä Audioholics:in HDMI threadia avuksi. Eipä taida tuossa Finnsatissa olla 1.3:sta mitään hyötyä. Käytännössä 1.3:ssa ei ole mitään sellaista mitä nykymateriaali kaipaisi eli 1.2 pärjää vielä pitkään. Ehkä 10v:n kuluttua deepcolor, 1440p yms on ajankohtainen. Eri asia on sitten, jos tuo liitin kun on nykykäytännön mukaan kutistunut, olisi uusissa kutistuneissa laitteissa, esim videokamera, tarpeellinen. Ehkä myyntimiehetkin keksivät myös joitakin myyntiargumentteja 1.3:lle ja saavat taas friikit juosemaan kieli vyön alla
Manuskassa sanotaan: In order for the 640R itself to receive audio (Including surround-sound) from HDMI (or DVI) sources a Co-axial (SPDIF) or Optical (Toslink) digital audio connection must be made from each source to the 640R. Eli eikö tuo tarkoita sitä, että hdmi:n kautta tulevasta äänestä 640R ei ymmärrä hevon humppaa? Ts. laite ei tue hdmi 1.3:sta.
Kun nää jutut suunnitellaan jenkeissä ja japanissa, niin mitään kuvasuhdesignaalin välitystä ei siellä ole tarvittu, koska siellä sd=4:3 ja hd=16:9 eli kun kaikki hdmi-töllöt on 16:9, niin signaalilähteen ei tarvitse erikseen sitä kysellä. Ja kun letkussa kulkee hd-signaali, niin resoluutiossa ei menetetä mitään, jos kuskataan pillarboxattua sd:tä. Nopeiten hyödylliseksi ominaisuudeksi 1.3:ssa tullee kehittyneempi tuki äänisynkalle. xvYCC-tuki auttanee lähinnä pc-käytössä kuvankäsittelijöitä. Ehkä 2009-2010 tulee uudet versiot levyformaateista, joissa on tuki laajemmalle väriavaruudelle. Broadcast-puolelle tuki voisi tulla dvb-t2:n myötä eli hitusen myöhemmin.
Tsori, korjatkaa jos meikä tosiaan on/olin väärässä, luin vaan jokin aika sitten jostain artikkelin tuosta uudesta kuusnelikymppisestä ja siinä mainittiin 1.3:nen sekä Hifihuoneelta näin mainittiin kans. PS. myös Marekin sivuilla näyttää lukevan 3 x HDMI 1.3 http://www.mareks.fi/?p=productsList&iCategory=7
1.4 on tämän jälkeen julkaistu, mutta onko jo nykyään jossain materiaalissa (esim. PS3 pelit) käytössä tuo xvYCC väriavaruus? HDMI tietopaketti edit: Ajettelin vaan onko vahvistimen v.1.1 HDMI pullonkaulana jollekin. Ei liene syytä huoleen kuvan puolesta ainakaan vielä, että jotain menettäisi.
Nyt iski ongelman päällensä jonka pelkään pahoin johtuvan siitä että vahvistimeni hdmi-liitännät ovat vain versiota 1.2a. Näyttää nääs siltä että monitorille (tv/tykki) ei mene värejä riittävästi --> väriliu´ut toistuvat rumasti porrastuen. Laitteistona PS3 --> Sony STR-DA3200ES --> hdmi-splitteri --> LG FullHD-tv/Sanyo PLV-Z800. Muuten kuvassa ei ole mitään vikaa, mutta molemmilla näytöillä tuota värien porrastumista esiintyy. Aiemmalla 720p-tykillä en vastaavaa huomannut. Asetuksia olen rumpannut sekä kuvanlähteestä että näytöistä, mutta mikään ei tunnu auttavan.
Juu molemmilla näkyy. Tota splitteriäkin vähän epäilin, pitää vielä kokeilla ilman sitäkin jos nyt hyllystä löytyy leffa jolla saan ilmiön esiin... Noita hdmi-versioiden eroavaisuuksia kattelemalla pisti vaan silmään juuri tuossa 1.2a --> 1.3 tapahtunut kaistan reilu tuplaaminen ja sitä myötä deepcolorit yms.. Et voiko tosiaan olla niin että toi kaistan puute olisi nähtävissä noinkin selvästi sopivalla materiaalilla (Valhalla Rising -leffan sumuiset kohtaukset joissa todella paljon harmaata)?