Shield on kyllä yksi niistä aniharvoista draamasarjoista mitä olen innolla jaksanut seurata alusta alkaen. Ohjelmaa on tosin tullut seurattua canal plussan aikataulussa, mutta kuitenkin. Sarja on onnistunut vieläpä parantamaan kausi kaudelta.
Mikähän tuotantokausi mahtaa olla nelosella tällä hetkellä pyörimässä? Kuvittelinko omiani vai näyttikö nelonen kahta eri kautta yhtä aikaa joku aika sitten
Voe voe, Shane jäi aikamoiseen liemeen. Mitenköhän kelkka käännettäisiin Antwonille epäedulliseksi... Hyvää settiä kyllä tällä kaudella
Voi hemmetti että oli taas loistava jakso. Tämä kausi on kyllä ollut aivan mahtava. Näitähän joutunee hankkimaan DVD:nä.
Ihan mielenkiintoisia juonenkäänteitä. Aika ripeästi vaihtuvat tilanteet voimasuhteiden osalta. Sarja ei ole todellakaan maailmankuvaltaan mustavalkoinen vaan lähinnä likaisen harmaa. Kukaan ei ole täysin oikeassa eikä periaatteessa aina täysin väärässäkään. --------------------- Vähän häiritsee niin ikään periaatteellisella tasolla suomentajan "laiskuus". Esim. termiä "Haz Mat" ei oltu vaivauduttu kääntämään. Itse muistan kun vähän nuorempana pähkäilin kouluenglannillani ko. lyhennettä muutamassa Manhattanilaisessa tunnelissa. Vähitellen arvasin kylttien merkityksen esiintymispaikkojen perusteella. Varmaankin moni suomalainen televisionkatsoja saattoi olla ihmeissään sanan suhteen Shieldiä katsoessaan. Aivan tarpeeksi englanti tunkee läpi suomen kielen ilman täällä vakiintumattomien lyhenteiden tuputtamistakin...että silleen...tästä poikki ja tähän jengat...
Sanokaapas, kun itsellä meni edellisessä jaksossa hieman ohi, että kertoiko Shane siis tuosta tapetusta tytöstä (Angie?) Antwon Mitchelille vai saiko Mitchell jotain muuta kautta selville, että tyttö oli puhunut poliisille.
Ei ainakaan minun mielestäni kertonut. Minusta sen voi päätellä jo äsken loppuneen jakson alun kertauspätkästä, jossa Antwon tuo sen tytön Lonely Riderin ja Tonton nähtäville ja sanoo, että tämä on se biatch, joka teki sitä ja sitä (en muista tarkkaa lainausta). Ja kyllähän Shanen koirankatse muutenkin kertoi, että ei tyyppi sentään nuorta tyttöä antaisi Antwonin käsiin, kun tietää varmasti mihin tämä Anthony "pystyn tekemään spagaatin helposti" Andersonin esittämä huumeparoni pystyy.
Shield se vaan jaksaa innostaa viikosta toiseen. Nyt on mielenkiinto kova siitä miten syvälle Aceveda tunnevammoissaan vajoaa ja kuinka pitälle perversionsa kanssa menee. Hyvin tuo luonnemuutos on rakennettu, eikä mitään uskottavuus ongelmaa ole syntynyt.
On tämä Shield vaan hieno sarja! Sijoittuu meikäläisen kaikkien aikojen Top-vitoseen ehottomasti! :thumbsup:
Nelosella on enää viisi jaksoa tätä tuotantokautta jäljellä. Onko jo tietoa jatkuuko Shield 5. tuotantokauden jaksoilla vai tuleeko tauko?
Mitenkäs nyt oli noin pitkä jakso (21:00 - 22:15)? Ei kuitenkaan mikään season finaali vielä ollut, vaikka meno tuntuikin olevan sen mukaista. Acevedakin tuntui heräävän todellisuuteen, joka oli tervetullutta. Kyllä tuo huoran kanssa pelehtiminen alkoi jo riittää. Vähän tuo Shanen älyvapaa ehdotus, että ampuisi Antwonin, oli vähän WTF-hetki ja iskuryhmän uusi tuleminen oli vähän sellainen Batman & Robin-elokuvamainen lopetus (minä teen sitä ja sitä kertoo jokainen vuorollaan innoissaan), mutta silti taas kerran oli hyvä jakso.
Olipas taas loistava jakso! Vicin kopla selvitti ongelman ja pääsi kuin koirat veräjästä! Olisi aika klassikko veto ollut jos Shane olisi mennyt Antwonin ampumaan, no onneksi Vic keksi paremman idean. Hyvä hyvä! Lisää vaan juonittelua!
Joo, itsekin odotin että heti tuon lopun tehtäväjaon jälkeen seuraava kohtaus olisi ollut se että iskuryhmä hakkaa kadulla porukkaa entiseen malliin.
Minäkin tunnustaudun Shield-faniksi. Loistava sarja, juuri sen takia että siitä eri henkilöiden kulmasta katsotaan asioita, esim. Dutch/Claudette, Julien/Danielle jne. Eikä puuduttavia yhenmiehensotaa-vastaanmuut typerine juonenkäänteineen, kuten "24", jonka ekan seasonin jälkeen jaksanut enää katsoa.
No niin, vanha porukka taas kasassa kun hermoilija-Armysta päästiin eroon. Eilisessä jaksossa kuultu viisaus pisti kieltämättä hymyilemään: "Eatin' ain't cheatin'" -Shane Vendrell
Huomasitteko muuten eilisen jakson kuvasuhde-ongelmaa. Aika pyllystä tommoinen... :OI Itse en ole tässä asiassa ekspertti, mutta eikös tuo eilinen tarkoittanut sitä, että kuva tuli ei-anamorfisena, kun televisio ei sitä tahtonut ottaa automaattisesti 16:9 -moodiin (ja kun teksitykset näkyivät vain puoliksi jos sen manuaalisesti siihen tilaan laittoi).
Kyllä huomattiin, eikä ollut eka kerta kun Nelonen tuossa asiassa sekoilee. Ekaan mainoskatkoon asti oli 4:3 kuvasuhteella mustat palkit ylhäällä/alhaalla ja mainoskatkon jälkeen korjaantui anamorfiseksi.
Onko kukaan perillä tekniikasta mitä lähetyspuolella tapahtuu kun ohjelma on anamorphinen? Täytyyhän sen on olla automatisoitua??