Ei toki paras, mutta hemmetin hyvä. Kirkan kaksi kasarihevilevyä, R.O.C.K. (1986) ja The Spell (1987) ovat todella aliarvostettua tavaraa. Varsinkin edellämainittu on loistava. Kirka veti muuten hard rock -painotteisen keikan vuoden 2005 Miljoona Rockissa ja lauloi Ian Gillanin suohon ihan 6-0.
http://www.mtv3.fi/ohjelmat/idols2007/uutiset.shtml?489631 Pääsikö hän jatkoon? Vai liekö sitten osa 2:ssa sunnuntaina. Edellisellä kaudella oli joku Oululainen hevisti, muistaakseni vetäisi Smoke On the Wateria karsinnassa, mutta sitten sen jälkeen lauleskeli jotain imeläpoppikamaa ja tippu pois.
Oli osassa 1 ja pääsi jatkoon. Lauloi Hectorin Juodaan viinaa. Jotenkin tuntui esitystä katsellessa, että kaveri ei ole ihan oikeassa paikassa. Mutta laulu oli ihan ok.
Olihan sitä kiva katsoa. Toisaalta, ei minusta hänessä ole sitä idoli-ainesta oikein. Jotenkin tuntuu, ettei hän voi enää tuosta mitenkään muuttua ja kehittyä; emme tule saamaan parempaa kuin mitä hän tarjosi viime ohjelmassa. Onhan hän kivannäköinen ja omaa eksoottiset juuret (puoleksi); toisaalta noin pieni suomalainen tyttö ei taida halleja täyttää yleisöllä. No, annetaan nyt edes sen verran kunnioitusta hänelle, että on pieni mahdollisuus, että tässä on Suomen Kelly Clarkson. BTW, tällä tytöllä oli nyt toinen niistä mitkä yleensä särähtää mun korvaan. Tällä kertaa se ei ollut suomenruotsalaisuus, vaan että tyyppi opiskelee Sibelius-lukiossa. Eihän siinä sinänsä mitään pahaa ole; kai olen sitten niin sen kannalla, että idoli tulee olemaan sellainen "from rags to riches" tyyppi.
Ei ole kauheasti jaksanut seurata näitä, mutta se Turun karsintojen Permanto jäi mieleen. Voisi jo veikata voittajaksi.
se 11-vuotias tyttö muuten voitti ne kisat, jos ette vielä tienneet. http://www.nbc.com/Americas_Got_Talent/video/index.shtml
Joo-o, mielenkiinnolla odottelen teatteriviikonloppua, sillä näistä alkukarsinnoista jäi sellainen tuntu, että siellähän on muutama joka osaa laulaa. Jatkoon päässeiden 16-vuotiaiden paljous yllätti. Hieman ihmettelin kun tiputtivat sen mandoliinimiehen laulaneen tytön, koska ihan hyvinhän se sen veti. Biisivalintakaan ei voi olla syynä jos kerta maammelaulullakin päästään jatkoon Idolsissa
Tässä pitää huomata, että monet noista on laulaneet kaksi laulua, mutta lähetyksessä näyttiin vain yksi. Mm. se maamme-laulun laulanut tyttö on ensin laulanut jotain muuta, samoin kuin se hivenen miehiset piirteet omannut kaljupää http://www.mtv3.fi/ohjelmat/idols2007/uutiset.shtml?498336
Sen enempää morkkaamatta tätä Jessica Simpson -filosofialla (perustuu oman persoonansa liioitteluun, jotta kaikille tulisi se fiilis, että "Onpas tuo niin hassu ja erikoinen, että siitä on ihan pakko olla kiinnostunut") kuuluisuutta hakevaa hahmoa, niin jotenkin tuntuu, että kun Ibby keski-ikäistyy niin hänestä taitaa tulla aika säälittävä ja varmaan ehkä katkeroitunutkin. Jotenkin vaan on vaikea kuvitella, että hän voisi vakavoitua ja kypsyä henkisesti vanhentuessaan.
No niin. Nyt on rekisteröity ja miehinen kiintiölepsokin kisoissa mukana. Yksi homppeli balttialainen, perinteinen uskonnolla ratsastaja ja remmi muita. Mitähän vielä... Ibin tyyppiset julkisuudenkipeät ääliöt voisi kyllä minun puolestani hilata saunan taakse. Samantien. Joka ikinen. Long
Näköjään sibelius-lukiosta oli iso ryhmä hakemassa ohjelmaan, kun koko ajan oli saappaanvarren kokoinen koruhuuli (se portugalisöpöläinen) lohduttamassa kavereitaan. Ibi ei ollut hauska .. tuo meni jo surullisuuden puolelle.
Tuota kotivideota katsellessa tuli mieleen, että missähän hoitolassa tuo Ibin koti on; sen verran aneeminen huone oli laveerisänkyineen ja yöpöytineen. Vai 'opiskeleeko' se vielä ja homma on kuvattu jossain solussa?