Av vahvistimesta? Mulla räpsyy kummallakin HDMI ulostulolla. HDR videoiden toiston aikana esiintyneet lyhyet räpsäykset hävisivät kuitenkin uudella kaapelilla.
Joo näin se tuntui eilen illalla myöhään ainakin toimivan, ja piti ottaa Dual pois päältä ja valita vain Monitor 2 asetuksista. Täytyy tänään vielä varmistaa...
Denonin av-vahvareissa on ollut ongelmia noiden ao. outputtien kanssa aiemminkin. Vaihdoin tällaisen vahvarin Jammuun ja ongelmat poistuivat. Vuosien jälkeen erehdyin hankkimaan saman vahvarin kuin noeikujoo'lla. Taas ongelmia noiden outputtien kanssa; kun toisessa outputissa on telkku ja toisessa tykki, niin tykin kuva sammui ja ääni myös randomina. Tein jotain muutoksia asetuksiin ja ääni ei sammunut, mutta kuva kyllä edelleen. Aiemmin kuului Denonista releen rapsahdus, mutta muutosasetusten jälkeen se releen rapsahdus loppui, mutta, Denon ei sammunut, mutta tykin kuva katkeili edelleen. Otin telkun outputin irti ja nyt tykin kuva eikä Denonin ääni katkeile. Jotain outoa on Denonissa, ehkä tapahtuu jotain ylikuormitusta, kun molemmat outputit ovat käytössä yhtä aikaa. Ei tuo töllön kytkemättömyys minulle niin tärkeä ole, käytän nyt vain töllön omaa ääntä. Tuon ongelman selvittelyyn meni vain kuukausia aikaa, kun ongelma oli niin outo, enkä saanut mistään tietoa. Nyt näköjään on kerralla tullut esiin noita Denonin outouksia muillakin. Minäkin kokeilin ottaa tykille output 2 käyttöön,kuten makemich, mutta se ei auttanut asiaa.
Denon skannaa välillä sekä monitor1-, että monitor2 -outputeissa olevia näyttöjä, kun HDMI output Auto(Dual) -asetus on päällä. Sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä, kumpaan lähtöön projektori ja telkkari on kytketty. Minulla Dual -asetus aiheutti televisiossa kuvan (ja äänen) pätkimistä n. viiden minuutin välein, vaikka N5 oli sammutettu kaukosäätimestä. Epsonin TW9400:n kanssa ei tapahtunut samaa. Kokeilitko myös laittaa Dual-asetuksen pois päältä, kuten makemich?
Ei tuo nyt täysin korjaantunut, Rallit.fi saattaa vieläkin ekalla kerralla vilauttaa mustaa mutta sen sijaan selaimen sulkeminen sen jälkeen enää ei vaikka ennen joka ikinen kerta. Täytyy seurata tilannetta...
Vaikuttaa johtuvan Windowsista ja grafiikkakiihdytyksestä. Mutta kuva räpsähtää aina, kun menee sivuille, jossa upotettuna videoita ja Chromen asetuksissa grafiikkakiihdytys on päällä.
En muista enää, yritin niin monenlaista. Tuo aikaisempi Denon oli kai 6-7 vuotta sitten. Nykyisestä en yrittänyt tuota konstia. Parempi, että vain sain tuon pätkimisen jollain tavoin loppumaan. Ei enää kiinnosta koko asia sen enempää, tyydyn siihen, että töllön oma ääni toimii, Sony KD-77AG9:ssä on itsessäänkin hyvä ääni. Kaikki leffat ja vastaavat kuitenkin katson tykillä. Ehkä joskus voisi kokeilla tuota nykyisessäkin Denonissa, kun en muista tuliko tuota testattua siinä.
Logitehcin Harmonyyn saa kätevästi lisättyä aktiviteettien käynnistymiseen oikean HDMI ulostulon valinnan, jolloin ulostuloa ei tarvitse valita joka kerta käsin sen mukaan, katsooko ohjelmia telkkarilla vai tykillä. Itse käytän AppleTV 4K:ta myös sarjojen ja Youtuben katseluun silloin, kun en viitsi pimentää koko olohuonetta.
NZ500 kuvan satunnainen räpsyminen HDR materiaalilla palasi, kun tykki oli päällä pidemmän aikaa. Ongelmaa tutkiessani huomasin, että kuituoptisen 15m HDMI aktiivikaapelin päässä oleva vastaanotin käy aika lämpimänä, koska HDMI 1 portti on tykin takana olevan tuulettimen vieressä. NZ500 on siis asennettu oikein päin hyllyn päälle. Laitoin väliin parin metrin HDMI jatkokaapelin, minkä jälkeen räpsymistä ei ole enää esiintynyt. Ongelmaa ei myöskään esiintynyt perinteisellä 10m HDMI kaapelilla, jota ehdin käyttää viikon ajan.
Juu.. Pian sen jälkeen kun sain tykin ja korjattua X-rite i1 Display Pron johdon. Värit oli aika hyvin kohdallaan heti laatikosta otettuna, joten kalibrointi ei laskenut maksimikirkkautta kuin pari nittiä. Gamman kalibrointi piti tehdä lopuksi JVC Autocalilla ja SpyderX Pro:lla, koska tykissä itsessään ei ollut siihen kunnollisia asetuksia. Oman silmään värit näyttää oikein luonnollisilta. N5 ja N7 värejä en saanut koskaan yhtä luonnollisen näköiseksi. Johtuu ilmeisesti lampun spektristä.
Kannattaa toki sitten kalibroida esim. näitä vasten. Pääset mahdollisimman tarkkaan tulokseen kun joku referenssi mihin verrata.
En nyt oikein ymmärtänyt, miten noita tiedostoja voi käyttää, mutta itselle riittää, jos en huomaa luonnossa esiintyvissä väreissä mitään selvää ongelmaa. Mainoksissa, uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa huomaa ihon väriä katsoessa, jos värit ovat pahasti pielessä. Mustavalkoelokuvat ovat myös hyvää testimateriaalia. Väreillä alle 2,3 Delta E virhettä pidetään jo erinomaisena arvona, koska se on yleensä ilmissilmälle huomaamaton. Muutenkin viime aikoina on ollut ongelmia kuvan pätkimisen ja HTPC:n kanssa, että motivaatio rassata noita vehkeitä on aika nollassa
Calmanin kanssa tuo nyt onnistuu niin että menee C:\ProgramData\ :n alla olevaan i1D3 kansioon ja korvaa jonkun siellä olevan .edr tiedoston tuolla linkitetyllä .EDR -tiedostolla ja valikoi sitten sen kun alkaa kalibroimaan. Pääsee about niin lähelle oikeaa kun voi päästä (ilman että omistaa tuollaista laser tykeille tarkoitettu 5000€ kolometriä / spektroa) . Toki tuo vaatii i1D3 + Calman home softan.
Calman ei ole tuttu. Olen käyttänyt värien kalibrointiin i1 Display Pro+HCFR comboa. Täytyy perehtyä aiheeseen joskus tarkemmin. Viime aikoina Valerion Vision Master Max anamorfilsella linssillä on alkanut kiinnostaa, lähinnä NZ500 käyntiäänen vuoksi. Takaseinään voisi toki tehdä reiän ja laittaa NZ500:n lasin taakse toiseen huoneeseen hurisemaan, mutta sitten pitäisi hommata uusi 320cm leveä ääntä läpäisevä cinemasope valkokangas, koska kuva ei enää sopisi nykyiselle valkokankaalle. Sitten pitäisi ajaa laseria aina täydellä teholla, että valovoima riittää matalan gainin kankaalle. oki siinä tapauksessa tuulettimien melu ei varmaankaan olisi mikään ongelma, mutta laserin menettäisi valotehoaan nopeammin. 46/100 teholla saan nykyiselle 260cm leveälle 2.35:1 kankalle n. 100 nittiä mikä riittää hyvin pimeässä ja tummennetussa huoneessa. Kuvakoon kasvaessa sohvaa saisi varmaan myös siirtää taaksepäin
Vastaavat korvattavat filut on sielläkin (luulisin) https://www.avsforum.com/threads/hc...-display-calibration-software.1393853/page-27 No tämähän se.... Näitä laitteita on niin pirusti, ilman että yksikään on reilusti ylitse muiden (kuolevaisten budjetilla) Siinä mielessä samassa veneessä. Mietin NZ700, mutta samalla olisi pakko toteuttaa jonkinlainen hushboxi sille. Mietin sitäkin että tykki on katossa niin mitäs jos tykin alle rakentais vaan jonkun levyn johon löis jotain ecophonia kiinni. Vaimentaisko se tarpeeksi jos ja kun istutaan tykin alla alaviistossa.. Valerionin lisäksi tuo Dangbei näyttää mielenkiintoiselle. No onneks ens vkolla pääsee katsomaan miltä Max näyttää livenä.
NZ500 ainakin meluaa eniten suoraan eteenpäin, joten akustiikkalevyllä varustettu levy tykin alapuolella saattaisi auttaakin tykin alla istuessa. Itsellä tykki on n. 1,5m päässä takaseinällä hyllyn päällä, mikä on varmaan huonoin tilanne melun kannata. Miettinyt itsekin hushboxin rakentamista, koska se olisi varmaan edullisin ratkaisu. No onneksi melu ei ole kuitenkaan sietämättömän kova eikä siihen tule monesti kiinnitettyä huomoita elokuvia katsoessa, mutta on se kuitenkin sellainen asia, joka voisi olla paremmin.
Olisihan se kiva, jos tykissä olisi valovoimaa isommallekin kankaalle, mutta se yleensä tarkoittaa huonompaa mustan tasoa. Cinemascope kankaan käyttäjänä ei haluaisi luopua moottoroidusta linssinsiirrosta ja muistipaikoista, joten vaihtoehtoja ei ole kovinkaan paljon. Max anamorfisella linssillä voisi toimia, mutta siinäkin mietityttää miten se toimisi käytännössä UHD Blu-ray soittimella elokuvia katsoessa. UHD soitinkin pitäisi siinä tapauksessa päivittää Dolby Visionia tukevaksi malliksi.