Kävin nopeasti tuolla. Oliko sinulla jotain tarkempaa analyysia paikasta? Siis sen tyyppistä, käytkö usein, löytyykö samanlaista tekstiä...
Minäkin otin asioikseni kirjautua uudelleen toivottamaan kepeitä multia Trabantille. Olen ollut jäsenenä täällä melkein niistä ajoista kun www keksittiin Mulla on jossain edelleen jemmassa Plazan paita, johon haettiin inspiraatiota Trainspotting-monologista.
Voi ei, mutta ymmärrettävää. Monet hienot hetket on trabantissa, tai no dvdplazassa vietetty ja hienoihin ihmisiin tutustuttu, chat oli kova juttu aikoinaan kun se oli vielä olemassa. Hieno paikka harrastaa. Kepeät mullat.
Käyn päivittäin, onhan tuo keskittynyt satelliittien ja -boksien ympärille alumperin, mutta on siellä muutakin, iptv-asiaakin mm.
Itse olen Muron kautta Io-techiin siirtynyt jo avajaisien aikaan, mutta tuntuu että siellä on sinnikkäitä kusipäisiä idioottijankkaajia ehkäpä jopa tavallista enemmän. Huoltovalikko on lähinnä keskittynyt hyvin pienen erikoisalan eli satellittitarjonnan, enigma2-digiboksien ja ip-tv:n ympärille. Vaatii kirjautumista lukemiseenkin, enkä ole siellä juurikaan yleistä keskustelua juuri mistään muusta havainnut. Io-tech BBS on laajempi ja siellä keskustellaan lähes mistä vaan, sekä kevyenä kevennyksenä jäsen Killpatrickkin on siellä käynyt aloittamassani ketjussa, jossa tällä hetkellä noin 1700 kommenttia, kehottamassa painumaan muualle jos aihe ei kiinnosta. Hifiharrastajat-foorumilla taas on ehkä vielä pahempi ukko-kerho kuin täällä ja sinne on oikeamielisten kupliin turha mennä kommentoimaan. Joka foorumilla omat juttunsa, unohtamatta ulkomaisia, niin kotiutuu sinne sitten mikä mukavammalta tuntuu. Itse valitettavasti suhteessa niin vähän kirjoittelen, että sitä voi seilailla lueskelemassa ympäriinsä sen kummemmin kotiutumatta. Tämä on viimeinen joka on "aina" ollut, niin tuntuu jotenkin haikealta ettei näitäkään pörinöitä kohta enää näe. Edit. pakko oli vielä tarkentaa. ihan pakko
Kaksi vuosikymmentä täälläkin tullut norkoiltua, joten harmi tosiaan jos yhteisön rippeetkin vaipuvat unholaan ja iso määrä informaatiota katoaa internetistä pysyvästi (ei sillä etteikö nykyisin yleisimmillä hakukoneilla olisi muutenkin hankaluuksia tai jopa tarkoituksenmukaisuudella sabotoitua löytää asianmukaisia ja haluttuja hakutuloksia aihepiiristä riippuen). Elämän™ on kuitenkin jatkuttava tavalla tai toisella yhteisöhenkeä vaalien, siispä jatkan vastaisuudessakin kirjoittelua jo mainitulle TechBBS:lle, Rate Your Musicille (jossa myös ympärivuotisesti puolikuollut suomenkielinen osio) sekä näiden IRCnet-kylkiäiskanaville #trabant.dna.fi, #muropaketti ja #rymistely.
Yritin tuossa katsella josko foorumin siirto johonkin ilmaista foorumitilaa tarjoavaan palveluun onnistuisi, mutta eipä taida, on väärä foorumisofta, importtaus ei onnistu, xenforo ei ole tuettu ilmeisesti missään... (Forumotionista ja Proboardsista katselin)
Piti itsekin kirjautua jotta näkisi milloin on tullut liityttyä. Zipmanin subimittaukset, TangBan-yhteistilaukset ja Harmony screenisävyt ovat edelleen tuoreessa muistissa +20 vuoden takaa. Tykit ja Plasmat tuli aikonaan hankittua täältä saaduilla vinkeillä.
Mitä enemmän tarkastelen ketjussa esille nostettuja vaihtoehtoja Plazalle, sen selkeämmin käy ilmi niiden "soveltumattomuus" itselle. Yksikään ei tunnu onnistuvan houkuttamaan kirjautumaan edes etäisesti ajatuksen tasolla. Olisipa edes Elitisti entisellään fooruminsa osalta, vaikka turhan usein kusi loiskui melkoisesti myös kyseisellä alustalla kirjautuneiden kesken. Varteenotettavat korvikkeet tuntuu olevan kiven alla ja vähän päälle. Sääli että realiteetit ovat nämä...
RIP. Kiitoksia foorumista. 2001-2013 suurinpiiirtein taisin itse aktiivisesti trollailla, välillä tosin saattoi eksyä joukkoon joku ihan asiallinen aihekin, mutta kivaa oli.
Huh, enpä odottanut että viestihakuni tuottaa viisi sivullista viestejä (tasan 100 viestiä). Eli jonkun verran ollut aktiivi. Ei kyllä pitkään aikaan. Mutta pitää selailla ja ottaa talteen vanhimpia, vaikka ei noissa ole samaa nostalgiaa kuin Muropaketissa (joka oli itselle tärkein paikka, harmittaa mitä katosi). Täällähän oli mahdollisuus lisätä oma dvd-kokoelma sivulle? En kyllä sitä pitkään aikaan käyttänyt, mutta olisihan sekin ollut kiva vielä nähdä. Taisi olla että sai kaikkien kokoelmia selata, jostain syystä muistan että Teittisen uusin lisäys oli kerran Miss Kovis 1+2 -boksi
DVD-katalogi oli kätevä, kun kaverit pystyivät ennen leffailtaa katsomaan mitä hyllystä löytyi. Loppuaikoina katalogi ei ollut enää julkinen eikä se toiminut kunnolla. Viimeisessä vaiheessa tiedot hävisivät varoittamatta, mutta kaivettiin joksikin aikaa takaisin ja minäkin sain pelastettua rivini Excelille. Ihan hatusta vedän, kun väitän DVD-katalogin lakanneen lopullisesti 2018/2019.
Kiitos ylläptäjille ja jäsenille. Hiljainenhan tämä paikka on ollut vakiopostaajineen ja vähän vakiojuttuineenkin mutta satunnaisesti on tullut selailtua.
Juuri kun aloin tätä käyttämään niin homma loppuu.Tämä on paras paikka alan julkaisujen ja harrastamisen tiedonvaihtoon.Jatkakaa nyt joku edes väliaikaisesti,kunnes joku halukas löytyy ottamaan viestikapulan vastaa kunnolla.
Niinpä, ja vaikka olisi niin hyvin asiat, että "hyvin soveltuva" foorumi löytyy, niin menisi siinä silti aikansa ennen kuin tuntisi olonsa kodikkaaksi uudella alustalla. Ajattelin aikoja ennen kuin liityin netin foorumeilla. Joskus 2004-2005 taisi olla ekat foorumit meikäläisellä vasta. Ennen foorumeita sitä luotti omiin mielipiteisiinsä paljon enemmän, koska niitä ei tullut "testattua" netissä. Sitä pystyi elämään omassa kuplassaan ajatellen, että eri mieltä olevia on vain vähän ja nekin ovat jotain IQ < 75 tapauksia. Foorumeilla vääntäessä sitä tajuaa aika nopeasti, että niissä omissa mielipiteissäkin voi olla jotain pielessä. Vähintään itseluottamus heikkenee.
Tämä saa jo kuvainnollisesti kyyneleen silmään kun miettii mitä tulevaisuus tuo muidenkin palveluiden/viihteen osalta. Kiitoksia kaikille täällä mun puolesta!
Oma elämänkokemuksen tuoma oivallus on se, että se mitä tulevaisuus tuo ei ole yhtä oleellista kuin mitä se vie. Uusia "kotkotuksiahan" voi yleensä vältellä jos ei nappaa (niin minä ainakin teen), mutta se kyllä sattuu kun omasta mielestä kivat/mukavat/tärkeät/mielekkäät asiat otetaan kyynisesti pois, kuten on DVDPlazankin kohdalla käymässä.
Ikävä uutinen, mutta oli odotettavissa. Sillon, kun uutisoitiin, että kansallisarkisto arkistoi näitä nettifoorumeita, mainittiin nämä keskustelualustat "Katoavana kulttuurisena kansanperintönä". Kiitos ylläpidolle pitkästä ja varmaan uuvuttavasta moderointivastuusta ja hienosta kotimaisesta foorumista. Ja hienoa, että jaksoitte minunkin jaarituksiani lukea enimmiltä ylilyönneiltä kuitenkin vältyttyä. Varmaan ylläpidolla on backupit foorumin kaikista viesteistä ja ketjuista, niin voisi olla jonkinlainen koostejulkaisu/paketti "DVDPlaza in Memoriam" julkaisu jossain kohtaa?