Saman kaltainen inhoryöppy iskee, kun näistä murhahelteistä onanoivat avautuvat melanooma autuudestaan. Onneksi tämä anusvisva on pian ohi. Syksyn alkuun enää reilu kuukausi, ja siitähän se elämä taas alkaa.
Tuskin vituttaisi vähemmän kun vituttaa jo se, että muut* äänestävät Kokoomusta**. * Sen ymmärtää toki, että hyväosaiset äänestävät etujaan ajavaa puoluetta, eikä siinä ole mitään ongelmaa demokratiassa, mutta ei niitä hyväosaisia ole kuin ehkä puolet kokoomuksen kannatuksesta, eli noin puolet heitä äänestävistä äänestävät ymmärtämättömyyttään etujaan vastaan ja ihmettelevät kun terveyskeskusmaksut nousevat... ** Vielä enemmän vituttaa Persujen äänestäminen, joskin heidän kannatuksensa on jo painunutkin vähän siedettävämmälle tasolle viime aikoina hallitusvastuun painaessa suosiota alaspäin.
Vituttaa, kun ihmiset äänestää SDP:tä. Sitä puoluetta ei kannata äänestää kuin työttömien, sukupuolta vaihtavien, mamuja rakastavien ja Putinia pussaavien. Jostain syystä Suomesta aina löytyy sellainen joka viides näitä?
Toukokuussa työttömiä oli Tilastokeskuksen mukaan 308 tuhatta, niin tietenkin hyvä, jos puolue löytyy heillekin. Kaipa ne muutkin SDP:n äänestäjät ajattelevat omilla aivoillaan. Minua ei vituta edes persujen äänestäjät. Hyvä se on, että maahanmuuttoa lakkaamatta ajattelevilla ja homotautia pelkäävillä on oma puolueensa. - Peruskoulussa luokallani oli Mika, joka pissasi housuihin kevätjuhlassa eikä suostunut opettelemaan ruotsia. Istuvana kunnanvaltuutettuna hänkin on löytänyt ihan oikean puolueen.
Tuollainen istuu äärimmäisen huonosti siihen rasistikortin heilutteluun, jota olet hartaudella harjoittanut foorumihistoriasi aikana, ja joista viimeisimmät moderaattori poisti vasta tovi sitten. Lisäksi tuo toistuva umpimielinen provoilu kohden työttömiä on jo niin väsynyttä, ettei sitä ota tosissaan enää edes naapurin lemmikki hamsteri. ...Ja kun taas alkaa vahvasti vaikuttamaan siltä, että itse ketjun aihe unohtuu poliittisista identiteeteistä ja ideologioista öyhöttämiseen, niin on varmasti parasta siirtyä sitä myöten TÄNNE.
SDP on erityisesti duunaripuolue. Duunareiden kannattaa äänestää SDP:tä. Kyllä Suomessa duunareita riittää joten viidesosan kannatus ei ole lainkaan kummallista.
Jestas sentään tätä hiusten halkomista! KILLPATRICK tuon "joka viides" termin tänne toi SDP:n osalta. En ottanut tuota minään "viimeisimmän gallupin" lukuna vaan puolueen tyypillisenä kannatuksena vaaleissa. Gallup voi näyttää heinäkuussa 2025 tuon 25 %, mutta onko vaalitulos seuraavissa vaaleissa sama? Asiaan vaikuttaa esim. se, miten saa omat kannattajansa uurnille.
Tämä on se harha. SDP ei ole duunari/työssä käyvien puolue, vaan työttömien puolue. (maahan muuttoa pro, seksuaalivähemmistöt, rauha, annetaan toinen poski.) Mitään työssäkäyvien etuisuuksia tai vastaavia SDP ei ole ajanut vuosikymmeniin.