Elektronisen musiikin parhaat, jotka soi just nyt!

Haaahahaaa, löytyihän se! Tällä sai kavereita naapurin purkkatukista ja vuokranantajasta. Vuosi oli '99, tv:stä äänet liitetty Yamahan järeään vahvistimeen ja äänenpaineista vastasi OR:n Killers -kauttimet. Teknofanien riemuksi saksalainen musiikki-tv kanava Viva toisti videota lähes luuppina ja meno oli sen mukaista!




...Ja sama pidemmällä kaavalla, sensuroimattomana:

 

Oon kyllä melkein ikuisesti katkera, kun omasta töllöstä ei tämä kanava ikinä näkynyt. Joutui tyytymään MTV:n kerran viikossa perjantai-iltana lähetettyyn kakstuntiseen ohjelmaan, jonka nimeä en nyt kirveelläkään muista.

 

Hyvin ymmärrettävää, sympatiani suuntaasi tästä. Vuosien saatossa samaa on sanoneet muutkin kuin vain EDM-kulttuurin kuluttajat.

Viva oli tuolloin kieltämättä rautainen suunnannäyttäjä, mitä elektroniseen musiikkiin, sen uutuuksiin ja vielä lähes puolituntemattomien nousevien EDM-artistien tuotantojen tukemiseen tulee. Suomen kaltaisen rokki- ja hevihelvetin ikeessä ikänsä kituneille kanavan tarjonta, trendikkyys ja ajan hermoilla taiturointi näyttäytyi miltei messiaanisena, mikä putsasi pöydän poikkeuksetta jo tyylillään Music Televisionin enenevässä määrin "paskantärkeän sisällön" edestä kerta toisensa perään, vaikka tokihan se Levyraadin voitti.

Itse vaihdoin paikkakuntaa alku syksystä '99, ja kuin sattuman oikusta taloyhtiössä johon muutin näkyi ilmaiskanavien joukossa Viva. Se oli kuin ooppiumia ensi hetkestä lähtien.


Edit. Ryhdyin ankarasti aprikoimaan itsekin, että mikä hitto oli tuo "MTV:n kerran viikossa perjantai-iltana lähettämä kaksituntinen ohjelma" johon viittasit??

 

Onneksi on ystävämme Google käytössä! Ohjelman nimihän oli niinkin yksinkertainen kuin Partyzone! Ja nyt oikein kun muistia virkistää niin tais olla senkin niminen ohjelma kuin Dance Floor Chart joka tuli ennen Partyzonea samana iltana.

 

BINGO! Molemmat oli seuraamisen arvoisia. Viagraa korville.

 

Vuonna 1991 olin Diskeri-nimisessä levykaupassa Urho Kekkosen kadulla Kampissa ja LFO:n Frequencies albumi (CD) tuli hyllyssä vastaan. Koska tämä LFO-biisi oli radiosta tuttu, kiinnosti tuo CD, mutta pyysin myyjää soittamaan näytteitä levyltä ennen lopullista ostopäätöstä (tuohon aikaan opiskelijana raha oli niin tajuttoman tiukassa, että jokaikinen musiikkiostos oli huolellisen harkinnan ja punninnan tulos). Liikkeessä oli jotkut halvat melko pienet kaiuttimet katon rajassa ja myyjän soittaessa pätkiä tämän CD:n raidoista kuulosti siltä, että nuo kaiuttimet meinaavat tulla alas. Myyjän ilme oli mahtava kun hän pelkäsi, meneekö kaiuttimet paskaksi. Sain hän kuitenkin lätyn minulle myytyä tuonkin ansiosta. Jälkikäteen olen kyllä ymmärtänyt, että LFO:n musiikin bassot eivät lopulta ole voimakkuudeltaan mitään ihmeellistä verrattuna elektroniseen musiikkiin ylipäätään, mutta näissä bassosoundeissa on valtavasti säröä mukana, joka saa ne kuullostamaan siltä, kuin kaiuttimet olisivat räjähtämässä.

 

Aikoinaan hyppäs tällainen kansi silmille levyjä sellaillessa, pyysin saada kuunnella ja Avot!

Yritin sittemmin päivittää cdhen, juu discogsista löytyy, esim. tällä hetkellä yksi, hinta 100€

 

Legendan asemaan ansaitusti kastettu klassikko ja kiistatta yksi vahvimmista näytöistä osaltaan saarivaltio Britannian Dj-kulttuurissa kytevistä kyvyistä tuottaa unohtumattoman erityislaatuista EDM-musiikkia. Tämä, jos mikä, saa erityisesti kypsemmän klubikansan silmät kostumaan nostalgiasta.

Haiseva paskakasa, nimeltä maailma, tuntuu aavistuksen vähemmän luotaantyöntävältä näin upean äänimaiseman äärellä, mikä (ainakin allekirjoittaneen mielestä) on rohkaiseva ajatus.

Tällä on loistava lämmitellä, vaikka tulevana viikonloppuna Helsingissä järjestettävää ilmaista BASSLINE -kaupunkifestivaalia varten!



Bedrock -projektin muodostava brittiduo John Digweed ja Nick Muir lienevät useimmille, ainakin EDM-musiikin ystäville, tuttuja. Sitä vastoin tarina itse kappaleen takana saattaa olla hyvinkin tuntematon jopa skenen sisällä. Sitä valottaa duon mainituista jälkimmäinen, jonka taustoittama trippi raidan syntyhistoriaan on vähintäänkin informatiivinen:

محتوى مخفي

Viimeinen kohtaus elokuvasta Groove (2000) (jota voi varauksetta suositella suurella sydämellä kaikille), jossa Heaven Scent esitettynä sen kenties lyhyimmässä muodossa, joskin laatu korvaa määrän. Elokuvan Suomessa julkaistu DVD-tallenne on kovaa valuuttaa hopeakiekkomarkkinoilla tänä päivänä — fakta, mikä ainakaan lievitä sitä tuskaa, että kyseisen julkaisun päästin käsistäni aikoinaan siinä olettamuksessa, että Blu-ray näkisi päivän valon. Olettaminen on tyrimisen äiti.

 

Kotimaisen EDM-tuottaja Shine Fish'n housempi remix Jenni Vartiaisen vuosien takaisesta hitistä ansaitsee huomiota osakseen, eikä vähiten alkuperäistä perustavanlaatuisesti paremman tyylitajunsa tähden.

 

YÖK!

 

Hyvää makua ei vain voi ostaa.

 

No ihan oksennusreaktiota ei sentään meikäläiselle tule (paljon kamalampaakin musiikkia on maailmassa), mutta kovin geneeristä ja tylsää Burkitsvillen musiikkivalinnat täällä tuppaavat olemaan minun korviini.

Harvalla ihmisellä on hyvä musiikkimaku. Suurin osa ihmisistä jämähtää pariin musiikkigenreen ja pitää kaikkea muuta musiikkia roskana, koska ei ole opetellut ymmärtämään ja arvostamaan sitä. Hyvän musiikkimaun saa sillä, että laajentaa kuuntelemaansa genrevalikoimaa ja oppii ymmärtämään paremmin ja paremmin minkälaisia muotoja musiikillinen ilmaisu voi saada. Suurin osa ihmisistä ei näin tee eikä heidän musiikkimakunsa pääse juurikaan kehittymään.

Eikä musiikin kuuntelun tarvitse aina olla jokin hyvän maun manifestaatio. Riittää, kun siitä musiikista tykkää ja sen kuuntelu saa olon/fiiliksen paremmaksi. Jos kuitenkin haluaa musiikkimakunsa kehittyvän, niin on vähän pakko kuunnella sellaistakin, mikä aluksi tökkii, mutta josta voi ajan mittaa alkaa pitämään.

Kaikkea maailman musiikkia on vaikea oppia ymmärtämään, koska sitä in niin paljon. Jokaisella on oma polkunsa musiikin ihmemaailman tutkimisessa ja siten meillä jokaisella on oma musiikkimakumme. Se, millaista musiikkia on esim. kuullut lapsena omien vanhempiensa soittavan kotona luo sen suunnan, joka määrittää musiikkimakua loppuelämän.

 

Sääli ettei kuuntelukokemuksesi ketjuun liittämieni kappalevalintojen osalta ole ollut tyydyttävämpi. Subjektiivisuuden käsite voi toki tuottaa myös oivalluksen siitä, ettet ehkä ole opetellut ymmärtämään ja arvostamaan (näin itseäsi lainaten, Killpatrickille vastatessasi) geneeriseksi ja tylsäksi mieltämääsi musiikkia.

Olisi tietysti hienoa, jos viitsisit osallistua ketjuun enenevässä määrin myös musiikkitallenteita hyödyntäen, "valittamisen" sijaan.


Edit. Kirjoitusvirhe.

 

Tuskin se mikään sääli on. Miksi sinun ja minun makuni menisivät vahvasti yhteen? Jo se, että tunnut pitävän elektronisesta tanssimusiikista on tavallaan jo positiivinen asia minulle tässä hevimetallin luvatussa maassa.

Mahdollista toki. Elektronista tanssimusiikkia olen kuunnellut vuodesta 1988, joten ihan vieras genre ei ole kyseessä, mutta myönnän, ettei joka ikinen alagenren alagenre ole ehkä 100 % hallussa, niitä kun on satamäärin kait...

Hyvä on, mutta tuskin täällä kukaan muu tällaisesta diggaa:

 

Tämä on hyvä.

Tässä oma suosikki herralta:

 

Onhan näitä ja R&S labelin katalogista löytyy paljon genren klassikoita.